Minä se olen - se kaiken pahan alku ja juuri. Minulla on kaksi pientä poikaa ja olen toiminut molempien jäkis/futisjoukkueessa valmentajana tai ainakin apuvalmentajana.
En ole entinen B-juniori jäkiksessä ja futiksessakaan en ole koskaan runnonut edes
5. divarissa .. ja silti olen joutunut valmentajaksi. Nimenomaan joutunut vaikka olen kertonut että en ole hyvä kyseisissä lajissa ja valmentamisestakaan en muuta tiedä kuin mitä olen netistä lukenut ja parilla kurssilla oppinut. Taktiikkapuolella sitten olenkin parasta penkkiurheilijaluokkaa niinkuin lähes kaikki suomalaiset miehet. :)
Mutta miksi sitten olen valmentajana ? Siksi, koska tarpeeksi moni pätevämpi ei ole siihen ryhtynyt. Onhan joukkueessa poikia joilla on isiä mutta lähes kaikilla paremman urheilutaustan omaavilla on useampi lapsi ja on melko haastavaa olla edes yhden lajin/joukkueen valmentaja, joten yleensä isät valmentavat vain yhtä lapsistaan/laji.
Näin meidän "huonojen" valmentajienkin täytyy ottaa vastuuta tai joukkueet jäävät syntymättä.
Tätä "Nuorten jääkiekko"-palstaa seuratessa on alkanut tulla ilkeä epäilys että olenko minä
mukana vain jotta omat pojat pääsevät helpommalla ? Niinhän tämä ajatus kulkee, että
valmentajat ja muut toimarit vetävät omat lapsensa AAA ja ykkösryhmiin ja pudottavat muiden kakarat AA/A tai kakkos/kolmos tiimeihin. En pysty vielä tähän kunnolla vastaamaan koska tasoryhmän tapaisia on vasta vanhemmalla pojalla futiksessa. Mutta tulenko minä sitten tulevaisuudessa vaikuttamaan siihen että joku "talentimpi" poika putoaa "oikeasta" ryhmästä minun lapsieni vuoksi ? Tätä sopii pohtia - itse olen varma että näin ei käy.
Miksi ei ? No siksi että itse olen kasvatettu sellaiseen vaatimattomuuteen ja häveliäisyyteen että "ei nyt ainakaan itselle mitään etua". Päin vastoin, oma poikani aloittaa lähes aina vaihdosta (tämän ikäisissä vaihdot ovat vielä vapaita) vaikka on kanssani ensimmäisen kentällä ja aina myös harjoituksissa. Jos joukkueelle ei satu löytymään vapaaehtoista maalivahtia niin oma poika on "helppo" lyödä kehiin. Poikanikin ovat jo tottuneet siihen että kaikki "ikävät nakit" osuvat lähes poikkeuksetta heille.
Ongelma tosin voi muodostua tulevaisuudessa, koska en ole ajatellut voivani jatkaa valmentajana enää kun poikani ovat noin 12/13 ikäisiä. Tämä siksi koska minulta puuttuu oma kokemus pelaajana ja en usko että olen muutenkaan kovin kaksinen valmentaja (!?).
Kun parin vuoden päästä pienempikin pojistani (jos lajeja jatkavat) joutuvat jaetuksi tasoryhmiin, laittavatko uudet valmentajat poikani huonoimpaan ryhmään ??? Epäilen että ei. Ainakin omissa joukkueissa myös muut valmentajat käyttäytyvät aivan yhtä epäitsekkäästi vaikka heillä on monesti aivan oikeasti joko talentteja tai sitten paljon treenanneita poikia. Lähes aina nämä valkkujen pojat saavat ne ikävimmät hommat ja peliaikaa jaetaan niin että oma poika saa sitä ehkä hieman jopa vähemmän ettei vaan tule sanomista.
Onko tämä oikein ? Ei ole mutta muiden vanhempien (kuviteltu) paine pitää itsekriitikin kovana. Tosin en ole huomannut kuin muutamaa poikkeustapausta lukuunottamatta että
muutkaan vanhemmat erioikeuksia vaatisivat. Nämä poikkeustapauksetkaan eivät oikein
voi myöskään urputtaa kun näkevät että valmentajan poikien asema on vielä huonompi.
Kun poikani kasvavat ja etenevät (jos etenevät) olen hyvässä uskossa että he saavat paikkansa joukkueessa omilla meriiteillänsä. Jos ja kun olen tällöin aivan normivanhemmat roolissa, tilanne päinvastoin voi olla jopa parempi kun en ole itse jättämässä omaa poikaa
huippuleireiltä pois (eihän sitä nyt omaa poikaa voisi sinne lähettää, mitä muutkin ajattelisivat !).
Mietin miksi minun valmentajanmaailmani näyttää niin kovin erilaiselta kuin kaikki nämä ikävät AAA-junnukiekko keskustelut. Onko syy minussa vai siinä että uskon poikieni olevan lahjakkaita niin monella eri elämän alueella että jääkiekko, jalkapallo tai urheilu yleensä ei ole perheessämme kaikki kaikessa - Vaikkakin, tänään molemmat poikani uskovat tulevansa tosi hyviksi pelaajiksi: "Jos en pääse NHL:lään niin on se kiva pelata SM-liigaakin" kuten heti itse asian ilmaisevat :) Minulle kelpaisi jos jommasta kummasta tuli esim Michelin tähden arvoinen kokki tai sitten huippuhyvä IT-tukihenkilö, kunhan nyt osaisivat kasvaa niin että saisivat koko potentiaalinsa jossain alueella käyttöön.
Lopuksi. Huolimatta siitä että tänään olen huoleton sen suhteen että omat lapseni saavat
reilun mahdollisuuden urheilussa, olen silti miettinyt tulevaisuutta. Jos käykin toisin ja heidän kehittymistänsä haitataan (kuten kaikissa noissa AAA keskusteluissa on kerrottu) kun en olee enää valmentaja tai muu toimihenkilö, mitä sitten teen ? Pahaa pelkään että annan asian olla - saavat pojat sitten höntsäillä ja yrittää toteuttaa itseänsä jollain muulla elämän alueella. ... Paitsi jos lapseni itse haluavat päästä huipulle - ehkä silloin olen itsekin mukana katkerana kaikissa näissä keskusteluissa, toivon syvästi että näin ei käy.
Minä olen se valkku-isä
5
119
Vastaukset
- Avalkku
Sinä "kaiken pahan alku ja juuri" taidat edustaa juuri sitä juniori valmennus puolta, jonka itse olen tottunut lapseni harrastuksissa näkemään.
Odotan mielenkiinnolla kirjoitukseen tulevia kommentteja.... - eihyvääpäiväätaas
Sinä niin kuin kaikki muutkin valmentajat, huoltajat, jojot ja rahurit teette helvetin arvokasta työtä ilmaiseksi tai hyvin pienillä kulukorvauksilla ja kiitoksena on yleensä paskaa niskaan. Tämä johtuu siitä että monet vanhemmat kuvittelevat ihan liikaa siitä omasta kullannupusta vaikka eivät kiekosta mitään ymmärrä ja samalla myös heidän poikansa kuvittelevat olevansa änäri talentteja kun vanhemmatkin sitä kotona hokevat. Sen ymmärrän että lapset ei ymmärrä asioita, mutta sitä on vaikea käsittää että vanhemmat ovat niin sokeita etteivät pysty näkemään metsää puilta.
- assamlailkta
Kyllä siinä monta vanhempaa kyykytetään jos poika on esim lahjakkaampi kuin valmentajan poika. Tehdään kaikenlaisia temppuja - siirretään yhtäkkiä AA-poikiin.
Jääkiekko junnuissakin on jo todella likaista peliä.
Monet valmentajat ovat epäonnistuneet omassa jääkiekkourassa ja kasaavat paineet sitten sen ainokaisen poikansa harteille. Tai sitten itikan kokoisista heiveröisistä pakeista yritetään tehdä NHL-tähtiä.
Kylmä tosiasia on se, että jos tähtää huipulle pitää olla todella huippulahjakas tai lahjakas ja iso. Änärissäkin kaikki nykyisin värvätyt pakit ovat about 190 cm. Lyhyet ei pakkina pärjää - tai sitten sun pitää olla vääräkätinen ja keskimittainen. - assumatilllaasas
No - me ei olla valkkuja ja onneksi poikamme on nyt kehittynyt huimasti ja on nyt joukkueen paras.
Meillä valmentajina ovat ulkopuoliset ja hyvin menee. Seura maksaa valkkujen palkan ja joutuivat vähän sitä nostamaankin kun muutkin joukkueet kiinnostuivat valkuista.- mistäpalkkarahattulevat
Jos teillä oikeasti on ulkopuoliset palkatut valkut niin kysyppä isiltä tai äidiltä kuka niiden palkat maksaa......
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12661Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511228Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491115- 127998
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206929Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13845- 72835
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 39822