Säkylän Honkalan tanssit olivat ja rytmikästä musiikkia. " Miten oli hallinnassa Tango" Se mikä esitettiin oli hyvä, mutta oliko taskussa useita esitettäväksi?. Tanssipaikka oli täytenä tanssijoita ja vähän ikääntyneitä, ehkä noin 60 v. keski- iältään. Me, keski -iän ylittäneinä. Pukukuviot ei kuulunutkaan kuvioon, mutta yksi no. no niin. Huomasin, että Vuoremmaan tanssipaikalla käyneet olivat osaksi nyt täällä. Kävin vaimon kanssa siellä voileipä kahvilla ja maittavat olivat.
Istuimme pöytään, jossa oli myös mies ja nainen. Nainen kertoili Lapin Käsivarren tuntuma asioista henkilöistä ja kertoili kahdessa viroissa töitä tehneistä. Minä oloin lähes ihmeissäni katomaan tarkoittiko minua nimikkeissä ja lauseilla menin jopa väliin. Minua nolotti perään, koska nainen oli äkkinäisesti vasta yli 2 vuotta sitten menettänyt miehensä. Vaikeuksinaan vasta kykeni tulemaan tansseihin ja heillä oli hyvin rakentavat keskustelut. Olen kokenut vastaavan menetyksen. Tanssipaikalle menoni vaatimuksesta oli vaikea kynnys ja epäilin mitä muut sanovat. Sieltä löysin minun suruni ymmärtävän ja olikin kokenut ikävän avioeron, mutta meille keskenämme rakkaus syntyi. Otan osaa surunne ja anteeksi. Toivotan hyvää onneksi muuttuvaksi rakentavan keskustelunne.
Honkankalassa soi lauantaina Kultainen Harmonikka
Säkylän-tunturilapista
0
62
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672425- 661407
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww801253EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje71170- 79875
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19870- 44713
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta92712Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe27689- 30666