If harkitset kotivakuutusta niin huomio ainakin seuraavat seikat:
a) Pyydä vakuutusyhtiön edustaja kohteeseen tarkistamaan että vakuutettava kohde on heidän mielestään ok ja pyydä lausunto ehdottomasti paperilla allekirjoitettuna
b)Jos vahinko sattuu muista valokuvata tilanne ja vahingot välittömästi ennen korjaustoimenpiteitä (muuten yhtiön aliurakoitsijan aliurakoitsija kirjoittaa raporttiinsa mitä haluaa eikä sitä mitä kerrotaan)
c)Jos kyseessä on luonnonilmiöstä johtuva vahinko niin pyydä asiasta lausunto esim. pelastusviranomaisilta tai naapureilta
d) Muista valvoa että vahinkoilmoitus ja mahdollinen valitus etenee yhtiössä
Omalla kohdallani tein vahinkoilmoituksen kun raju rankkasade tukki omakotitalon tasakaton kattoviemärin. Tuuli toi rakeiden lisäksi katolle roskia lähistön puista.
Puolen metrin patja vettä 207 m2 tasakatolla painoi kattorakennetta sen verran alas että katohuopa repesi.
Vakuutusyhtiö kiisti rankkasateen sen perusteella ettei Forecan nettisivujen mukaan paikkakunnalla satanut. Lähin Forecn havaintoasema on noin 25 km:n päässä. Paikalliset palo- ja pelastusviranomaiset olivat toista mieltä rankka/raesateesta.
Pelastusviranomaisten kannan kuultuaan if-yhtiö väitti että kattorakenteen olisi tullut kestää kyseinen tukkeumasta aiheutunut veden kertymä katolle ja että huopa oli jo rikki ennestään. Asian käsittely kesti 7 kk kun yhtiön paperit olivat välillä hukassa. Jatkossa yritän varoittaa ihmisiä ko. yhtiöstä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.