SOK:n pääjohtaja, entinen OK Hämeenmaan tmj. sanoi (6.5) TVssä, että mainoskuluista säästetään ja "halpuutetaan" lisää hintoja. Jokohan nyt tulisi jonkinlaisia vaikutuksia Hämeenmaan valtavaan mainostamiseen ja rahojen mättämisen Etelä-Suomen Sanomien konserniin. On aikoja jo tiedetty, että mainoskulut kallistavat hintoja. ESA-konserni ressukka, kun kyttää jokaiseen vipuseensa S-kaupan manoksia, turhia. Tähän saakka Hämeenmaa ei ole vähentänyt ESA-konsernin tukemista. Prisma, S-marketit, Salet, Sokos, Automaa, Vesijärven Auto, Terra, Agri-Marketkin(?), ABC:t. Listaa on vaikka kuinka paljon. Nämä Seutuneloset, Esa-netit, "RadioVoima" (leikkiradio) tarvii myös mainokset, jotka ovat päivän liian aikaisin. Koska S-kaupan tarjouskausi alkaa aina torstaista vasta. Nyt Vormisto (nyk.tj) säästäköön mainonnasta ja alentakoon hintoja. VIhdoinkin. Muuten lisätään Lindlin ostoja. NYt on tullut se raja!
Joko S-kauppa hillitsisi turhaa mainostamista?
ESS-elättinä
263
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No ainakaan Etelä-suomen Sanomien paperilehtijutussa tänään ei ollut halaistua sanaa mainoskuluista. Mutta kun Taavi Heikkilä niin sanoi, kai se koskee myös Hämeenmaata!
Hämeenmaa ei lannistu. Mainontaan ja ESS:n konserniin täytyy upottaa rahaa, ettei Ankkuri-yhtiö-toveri vaan keikahda. Eli Tuplabonusta ESA:lle. Asiakasomistajat/omistaja-asiakkaat - miten päin se menikään tällä kertaa - saavat rippusia, kun käyvät kassalla vinguttamassa vihreää lappuaan. Hinnoissa ei ole "haalpuutuksia", mainonta syö - ei suinkaan "varkaat", kuten kauppa aina uskottelee.