Suomenruotsalaiset

Suomenruotsalaiset eivät ole mikään etninen ryhmä.
Etuoikeutetut palvelut saavutetaan, kun 4 ensimmäisen elinvuoden aikana ensimmäiseksi alkaa puhumaan ruotsia(modersmål).
Kansalainen ei voi rekisteröityä kaksikieliseksi.

Perustuslaki takaa palvelut molemmilla kielillä.
Perustuslaki ei määrittele, kuka on suomenruotsalainen.
Kaksikielisiltä perheiltä voidaan helposti, kenenkään kärsimättä evätä oikeus rekisteröidä lapsensa ruotsinkieliseksi.
Kunnat, joissa on suomenkielinen enemmistö voivat periaatteessa luopua
Ruotsinkielisistä päiväkodeista ja vähitellen myös kouluista.

Perussuomalaisten pitää aktivoitua asiassa. Kukaan ei voi sanoa kärsineensä vääryyttä, jos perheessä on sekä suomen-, että ruotsinkielinen vanhempi.
Ruotsinkielinen ei voi väittää, että lapselta on evätty toisen vanhemman kielen opiskelu. RKP joutuu nielemään katkeruutensa, koska ovat korostaneet Suomen olevan kaksikielinen.
PAKKORUOTSI lopulta johtaa ruotsinkielen loppumiseen.
Tai ainakin kansa joutuu samalle yhteiselle lähtöviivalle.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tänään persut ja ruotsalaiset samaan hallitukseen ratkomaan yhteisiä ongelmiaan? Taas yksi rikottu vaalilupaus?

Äänestä
  • RKP on korostanut pakkoruotsi keskustelussa, että Suomi on kaksikielinen.
    Persujen tulee pitää hoitaa, että verovaroin ylläpidetään ainoastaan kaksikielisiä laitoksia. Mikäli RKP pääsee hallitukseen tuhlaamaan verovaroja ruotsinkielisten hyväksi, niin yleislakko on ainut vaihtoehto.

    Äänestä

  • Bättrefolk kirjoitti:

    RKP on korostanut pakkoruotsi keskustelussa, että Suomi on kaksikielinen.
    Persujen tulee pitää hoitaa, että verovaroin ylläpidetään ainoastaan kaksikielisiä laitoksia. Mikäli RKP pääsee hallitukseen tuhlaamaan verovaroja ruotsinkielisten hyväksi, niin yleislakko on ainut vaihtoehto.

    Voi jesus näitä teidän mielipiteitä. Ensiksi joku tauno tuolla alempana luulee että ylestä raivataan pois kaikki sellaiset toimittajat ja ohjelmat jotka eivät miellytä perussuomalaisia. Ja nyt joku vähintään yhtä tauno vaatii yleislakkoa sen vuoksi että rkp pääsisi hallitukseen. Siis kuinka kukaan voi olla näin tyhmä?? Ei voi muuta kuin nauraa....

    Äänestä

  • Onhan se hyvä, että YLE ei enää suolla Persujen vastaista propagandaa. Persuja on Suomessa niin paljon veronmaksajina.
    RKP pitää saada pois hallituksesta, jotta YLE:n ohjelmatarjonta vastaa paremmin väestön tarpeita eikä sveko propagandaa.
    Talouden rakenteita on muutettava. Erilliset valtion ja kuntien kustantamat yksikieliset institutioit on muutettava kaksikielisiksi..

    Äänestä

  • Oliko vaalilupaus sellainen, että yhdessä kenenkään kanssa ei suomea koeteta "korjata"? vai mikä "vaalilupaus"

    Äänestä

Herätys !
Ruotsin kielen asemasta Suomessa voidaan olla montaa mieltä, mutta kertokaapa minulle kuka hyötyy jos Ruotsinkielen taitajat loppuvat ?
Tuollaiset mielipiteet eivät ole kyllä tästä maailmasta.

Äänestä

"Etuoikeutetut palvelut saavutetaan"

Mitkä etuoikeudet?

Tuo on silkka myytti. Annas kun minä hiukan valotan miksi suomenkielnen on paljon "etuoikutetumpi"

Koulutus:
Paljon enemmän valinnanvaraa, erikoiskouluja, paremmat ja kattavammat koluavustajapalvelut, keksimäärin lyhyempi matka lähimpään koluun, paljon paremmat oppikirjat ja oppimisen työvälineet, vähemmän epäpäteviä opettajia, enemmän sijaisopettajia....ja PALJON vähemmän pakolista toista kotimaista. Siinä tärkeimmät.

YLE:
Kotimaisesta tarjonnasta 85% on suomenkielistä (vaikka perustuslain mukaan minun tulisi saada yhtä påaljon kuin sinun, niin sinä saat PALJON enemmän)

Muut palvelut:
omakielinen palvelu on korkeintaan sattumanvaraista, ja silloinkin usein todella huonolaatuista.

Kulttuuritarjonta on suomenkieliselle huomattavasti laajempi kuin ruotsinkieliselle, siltäkin osin kun se tuotetaan kokonaan tai osittain verovaroin, jolloin yhdenvertaisuus olisi itsestäänselvyys.

Ja mitä niihin muutamaan Helsingin yliopsiton kielikiintiöpaikkaan tulee niin ne ovat avoimet kaikilla jahka osaa auttavasti ruotsia. Sama koskee Åbo Akademita ja Hankenia. On myös muistettava että nämä koksevat VAIN kanddaattiohjemia. Maisterinohejelmat ovat pääsääntöisiesti englanninkielisiä.

Kaikista yliopisto ja tiede- tai ammattikorkeakoulupaikoista noin 5% ovat "ruotsinkielisiä".

JOS puhutaan välillä faktaa eikä silkaa persettä.

Äänestä
  • Ei persuja faktat kiinnosta vaan perseet.

    Äänestä

  • Suomenruotsalaiset ovat fiksuja ja yritteliäitä verrattuna tyhmiin ja laiskoihin Persuihin.

    Äänestä

  • Näin se menee. Kaiken lisäksi on monia aineita, joita ei pysty opiskelemaan ruotsiksi. Suomenkielisiin lukioihinkin pääsee helpommalla. Miten joku voi tosissaan kuvitella, että vähemmistöllä olisi jotenkin helpompaa. Ai niin - olen ihan tavallinen suomenkielinen perussuomalainen mies (en Perussuomalainen).

    Äänestä

  • On kyseenalaista, että mihin esimerkiksi kirjoittaja tarvitsee ruotsinkielisiä palveluita? Yhteiskunta on koluluttanut sinut niin, että pärjäät aivan hyvin suomeksi. Venäläinenkään ei saa palveluita äidinkielellään.

    Älä väitä, että olet vähemmistö. Suomenruotsalaista etnistä ryhmää ei ole olemassakaan. On mukava pitää yhteyttä samanhenkisten kanssa, kun käyttää keskenään samaa kieltä. Saksankieliset Suomessa tekevät myös niin, muttei
    ylimääräisiä palveluita tarjota.
    Suomenruotsalaisuus on keinotekoinen vähemmistö. Samasta sisarusparvesta voi osa rekisteröidä lapsensa ruotsinkielisiksi. Raaseporissa ruotsinkieliset saavat lapsensa päivähoitoon, mutta suomenkielisillä on vaikeuksia.

    Ruotsinkieliset ovat fiksuja? Silti pitää olla kiintiöt jatko-opintoihin, kun eivät
    pärjäisi pääsykokeissa.
    Jatko-opintoihin oikeuttavat pääsykokeet on jatkossa suoritettava englanniksi, näin voidaan varmistua, että parhaat koulutetaan.

    Äänestä

  • Olkaammeihmisiksi voit aina laittaa lapsesi suomenkieliseen kouluun.
    Suomenkielisen lasta ei hyväksytä ruotsinkieliseen. Etelä Afrikassa oli sama käytäntö ja sieltä on peräisin sana apartheid. Puhuttiin myös rasismista.
    Taistelun jälkeen käytännöstä luovuttiin. Turha suomalaisten on hyväksyä.
    Asioista pitää puhua oikeilla termeillä. Toinen kotimainen on naapurimaan vieras kieli.. Mitään historiallista perustetta ei ole. Suomi on vapautunut itsenäiseksi Neuvostoliiton alaisuudesta.

    Äänestä

Koskeeko kuntien pakkoliitokset ja säästötalkoot nyt myös - AHVENANMAATA?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Peruskansalainen kirjoitti:

Suomenruotsalaiset eivät ole mikään etninen ryhmä.
Etuoikeutetut palvelut saavutetaan, kun 4 ensimmäisen elinvuoden aikana ensimmäiseksi alkaa puhumaan ruotsia(modersmål).
Kansalainen ei voi rekisteröityä kaksikieliseksi.

Perustuslaki takaa palvelut molemmilla kielillä.
Perustuslaki ei määrittele, kuka on suomenruotsalainen.
Kaksikielisiltä perheiltä voidaan helposti, kenenkään kärsimättä evätä oikeus rekisteröidä lapsensa ruotsinkieliseksi.
Kunnat, joissa on suomenkielinen enemmistö voivat periaatteessa luopua
Ruotsinkielisistä päiväkodeista ja vähitellen myös kouluista.

Perussuomalaisten pitää aktivoitua asiassa. Kukaan ei voi sanoa kärsineensä vääryyttä, jos perheessä on sekä suomen-, että ruotsinkielinen vanhempi.
Ruotsinkielinen ei voi väittää, että lapselta on evätty toisen vanhemman kielen opiskelu. RKP joutuu nielemään katkeruutensa, koska ovat korostaneet Suomen olevan kaksikielinen.
PAKKORUOTSI lopulta johtaa ruotsinkielen loppumiseen.
Tai ainakin kansa joutuu samalle yhteiselle lähtöviivalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu