MIINUSNÄKÖ KÄÄNTYY PLUSSAKSI IÄN MYÖTÄ???

Likinäköisenä taapertajana ja taittovirheistä kiinnostuneena olen tehnyt seuraavia havaintoja:

-Suurimmalla osalla likinäköisistä, joilla taittovirheen suurus on enintään -2,0 dioptria, likinäkö vähenee lähes nollaan tai jopa plussan puolelle. Tämä muutos tapahtuu yleensä 50-55 vuotiaana, joillakin jopa aikaisemmin

-Joillakin likinäkö putoaa nollaan, jolloin he pärjäävät pelkillä lukulaseilla loppuiän.

-Vähemmistön muodostavat ne henkilöt, joilla miinukset vakiintuvat tietyyn arvoon ja pysyvät siinä harmaakaihin kehittymiseen asti.

Havaintojeni perusteella olen tullut siihen tulokseen, lähes kaikista lievästi likinäköisistä tulee kaukonäköisiä vanhemmalla iällä. Keskivahvasta ja vahvasta likinäöstä kärsiville tätä muutosta ei tapahtu, vaikka heilläkin miinukset yleensä vähenevät keski-iän jälkeen. Näin ollen lievästi likinäköisen, keski-ikää lähestyvän rillipään ei kannata mennä taittovirheleikkaukseen.

Joskus muutokset voivat olla hyvinkin radikaaleja. Esimerkiksi Juice Leskisellä näkö hyppäsi miinuksesta plussalle viimeisten elinvuosiensa aikana. Lieneekö hänelle tehny kaihileikkaus tai jokin muu silmiin kohdistunut operaatio? Alla pari kuvaa havainnollistukseksi:

1. Juice likinäköisenä

https://encrypted-tbn1.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcTRgdnPi6S6zooxTSjk2KmUcBTqXewqqmtxDfHgRvlpRQzeH5zv


2. Juice kaukonäköisenä

http://yle.fi/vintti/yle.fi/RS/jpg/atv_21_10_2010_juic_357654b.jpg

Mutta mitä mieltä on raati? Erityisesti kaipaisin kommetteja keski-ikäisiltä ja vanhemmilta likinäköisiltä? Olenko osunut oikeaan, vai koskevatko tekemäni havainnot vain pientä vähemmistöä? Onko sinun näkösi liukunut miinuksesta kokonaan plussalle iän myötä?
32102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaukonäkö muuttuu aikuisnäön myötä plussaan päin (Miinusnäkö siis vähenee / plussanäkö pahenee). Mutta 2 dioptrian verran harvemmin. Moni aikuisnäköinen harkitsee aikuisnäön kynnyksellä leikkausta. Miedoilla miinuksilla se ei ehkä ole niin kannattavaa. Joskaan mikään ei ole näkemisessä lopullista, ei voimakkuuden muutoksetkaan.

Jos "ylimääräistä" rahaa on ja haluaa päästä laseistaan eroon esim. 10 vuodeksikin, niin miksi ei menisi. Nuoremmilla hyöty on toki pitkäaikaisempi, helposti 30 vuottakin. On mukavampi tarvittaessa vanhempana käyttää lukulaseja, kuin pitää monitehoja joko aikuisiän (yli 45v). Harrastukset, lasien huurtuminen yms.

Eikä miinusvoimakkuuttakaan ole pakko ihan nollille tähdätä leikattavan. Jos haluaa, voi kauas jättää vähän muutosvaraa, eli lievää miinusta. Kuitenkin esim. harmaakaihi yms muutokset silmissä voivat taas muuttaa hieman voimakkuuksia. Kaihileikkauksessa tilanne arvioidaan taas uudestaan.

Erilaisia leikkausmahdollisuuksia on monia, kannattaa jutella silmäkirurgin kanssa. Hän osaa kertoa sinulle mitä olisi odotettavissa ja kannattaako leikkaus.

Äänestä

Kiitos vastauksestasi.

Silmien muutokset ovat yksilöllisiä, mitään yleispätevää ohjetta ei oikein voi antaa. Lääkärikirjoissa ja muissa alan opuksissa väitetään, että likinäön lisääntyminen hidastuu ja pysähtyy kolmenkymmenen ikävuoden tietämillä, ja silmälasien voimakkuudet pysyvät samoina lopun ikää, tosin ikänäön ilmaantumisen myötä tarvitaan kaksi- tai moniteholasit. Aikaisempien viestien perusteella voidaan todeta, että lääkärikirjojen väittämä ei pidä paikkaansa, sillä enemmistöllä likinäkö vähenee iän myötä. En ymmärrä, mistä johtuu, että aikaisemmin väitettiin miinuksien pysyvän samoissa lukemissa? Tunnen tosin sellaisiakin henkilöitä, joilla miinuksien lisääntyminen on pysähtynyt tiettyihin lukemiin ja pysynyt niissä loppuelämän ajan.

Erikoisimpia poikkeustapauksia ovat henkilöt, joille likinäköisyys on kehittynyt vasta vanhemmalla iällä. Eräs sukulaiseni sai ensimmäiset miinuslasinsa vasta 40-ikävuoden jälkeen. Nyt hän on 56-vuotias ja hänellä on - 2,25 vahvuiset lasit. Lukiessaan hän ottaa lasit pois. Hänellä on myös moniteholasit, mutta hän lukee mieluummin ilman laseja.

Myös omalla äidilläni likinäkö lisääntyi vähitellen ikävuosien karttuessa. Hän sai ensimmäiset silmälasinsa 14-vuotiaana. Nykyisin hänellä on lasit, joissa on vahvuudet -
3,0 ja -1,0. Hänellä on käytössään moniteholasit, mutta hän näkee lukea erinomaisesti myös ilman laseja, vaikka onkin yli 50-vuotias. Itse asiassa äitini ei käytä juuri koskaan silmälaseja kotona ollessaan. Äitini puhui leikkauksesta joskus 40-vuotiaana, muttei kuitenkaan mennyt leikkaukseen. Nykyään hän on tyytyväinen, kun näkee lukea ilman laseja.

Isälläni ei taas ollut laseja ollenkaan nuorempana. Ikänäkö alkoi vaivata häntä neljänkypin jälkeen, jolloin hän ryhtyi käyttämään tiimarilaseja. Vähitellen hän joutui hankkimaan yhä voimakkaampia laseja, kunnes meni silmälääkirille 49-vuotiaana. Silmälääkäri määräsi hänelle moniteholasit, joissa oli kauas 1,0 voimakkuus ja lähelle 3,0 voimakkuus eli add 2,0. Nykyisin isä pitää laseja koko ajan, eikä näe kunnolla edes kauas ilman laseja. Itse asiassa isäni näkö on paljon huonompi kuin äidin, vaikka äiti onkin käyttänyt silmälaseja lapsuudesta saakka.

Lievä miinusnäkö (maksimissaan -3,5) ei ole mielestäni ollenkaan paha asia vanhuuden kynnyksellä:D!

Toivoisin tähän keskuteluun myös muiden optikkojen ja silmälasinkäyttäjien kokemuksia iän tuomista näkökyvyn muutoksista.

Äänestä
  • mikä tämä tarjous on specsavers "29€ tarkastus lasit laserleikkaus ja hoito"

    Saako tuohon hintaan lasit pois. Hajataittoa 1.2

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


RitvaRii kirjoitti:

Likinäköisenä taapertajana ja taittovirheistä kiinnostuneena olen tehnyt seuraavia havaintoja:

-Suurimmalla osalla likinäköisistä, joilla taittovirheen suurus on enintään -2,0 dioptria, likinäkö vähenee lähes nollaan tai jopa plussan puolelle. Tämä muutos tapahtuu yleensä 50-55 vuotiaana, joillakin jopa aikaisemmin

-Joillakin likinäkö putoaa nollaan, jolloin he pärjäävät pelkillä lukulaseilla loppuiän.

-Vähemmistön muodostavat ne henkilöt, joilla miinukset vakiintuvat tietyyn arvoon ja pysyvät siinä harmaakaihin kehittymiseen asti.

Havaintojeni perusteella olen tullut siihen tulokseen, lähes kaikista lievästi likinäköisistä tulee kaukonäköisiä vanhemmalla iällä. Keskivahvasta ja vahvasta likinäöstä kärsiville tätä muutosta ei tapahtu, vaikka heilläkin miinukset yleensä vähenevät keski-iän jälkeen. Näin ollen lievästi likinäköisen, keski-ikää lähestyvän rillipään ei kannata mennä taittovirheleikkaukseen.

Joskus muutokset voivat olla hyvinkin radikaaleja. Esimerkiksi Juice Leskisellä näkö hyppäsi miinuksesta plussalle viimeisten elinvuosiensa aikana. Lieneekö hänelle tehny kaihileikkaus tai jokin muu silmiin kohdistunut operaatio? Alla pari kuvaa havainnollistukseksi:

1. Juice likinäköisenä

https://encrypted-tbn1.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcTRgdnPi6S6zooxTSjk2KmUcBTqXewqqmtxDfHgRvlpRQzeH5zv


2. Juice kaukonäköisenä

http://yle.fi/vintti/yle.fi/RS/jpg/atv_21_10_2010_juic_357654b.jpg

Mutta mitä mieltä on raati? Erityisesti kaipaisin kommetteja keski-ikäisiltä ja vanhemmilta likinäköisiltä? Olenko osunut oikeaan, vai koskevatko tekemäni havainnot vain pientä vähemmistöä? Onko sinun näkösi liukunut miinuksesta kokonaan plussalle iän myötä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu