Hyvä Suomi

LuotammeSoiniin

Keskusta,PS ja kokoomus muodostavat nyt Suomeen uuden hallituksen.

Nyt sitten vihdoin loppuu se suomalaisen duunarin järjetön kyykyttäminen ja sortaminen kun uuden hallituksen Suomeen muodostaa kolme ns. "työväenpuoluetta."

Ja kreikkalaisten on nyt sitten aivan turha kysellä enää suomalaisilta yhtään minkäänlaisia avustuksia yhtään minnekkään.

Nyt sitten lopuksi se kaikkein paras asia.

Suomi pistää vihdoin kaikki rajansa kiinni kaiken maailman maahanmuuttajilta.
Suomi suomalaisille mottoni vihdoin nyt toteutuu.On hienoa olla suomalainen.

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • työttömät_kiittää

      Suomen työttömät ovat nyt kovinkin toiveikkaita iloisia siitä että Suomeen saatiin täysiverinen perusporvarihallitus.
      Suomalaiset työttömät toivovat nyt uudelta Suomen hallitukselta nyt todella nopeita ratkaisuja suomalaisten työttömien asioiden parantamiseksi.

      • talous_nousuun---

        .

        Nähtiin jo mikä on se porukka jolla saadaan Sote käyntiin ja Suomi nousuun

        .


    • HyväHallitus

      Nyt uusi tuleva Suomen hallitus johdattaa meidät suomalaiset vihdoinkinj NATOON.

      • tarkkanäköinen

        Sinulle aloittaja ja parille seuraavalle (siis samalle) Kirjoitus on tekijänsä näköinen, kun kirjoituksen näkee niin tekijän eli demarin tuntee.


      • virkavalta
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Sinulle aloittaja ja parille seuraavalle (siis samalle) Kirjoitus on tekijänsä näköinen, kun kirjoituksen näkee niin tekijän eli demarin tuntee.

        Poliisi tunnistaa ainakin nyt sinut aina.


      • tarkkanäköinen
        virkavalta kirjoitti:

        Poliisi tunnistaa ainakin nyt sinut aina.

        Toivottavasti tunnistaa, pahempi juttu jos sinuksi luulisi.


    • Häviäjienkitinää

      Haistan katkeruuden ja tietämättömyyden kirjoituksestasi, mutta yritä jaksaa.;)

      • sinä_haiset

        Minä taas haistan pelkän passkan tuossa sinun kirjoituksessasi,mutta yritän jaksaa:)


    • tennari

      Sipilä, Soini, Stubb, SUOMI! SSSS :)

    • 1415

      Hyvä! Erittäin hyvä!

    • häää

      Sammakot pohjamutakkoon!

    • MinunSuomeni

      Ihanaa, vihdoinkin oikeistohallitus ja oikeistolainen pressa, kyllähän noita vasemmistoänkyröitä on saanutkin sietää jopa presidenttinä. Kyllä on vapauttava olo.

      • onkohyväasia

        Oletko varma että nämä kolme puoluetta saavat aikaiseksi hallitusohjelman? Nythän siitä vasta aletaan neuvottelemaan, uutta hallitusta ei vielä ole.

        Se on varmaa jo nyt, että jo syksyllä neuvotellaan uudesta hallituksesta, kun perussuomalaiset lähtevät oppositioon.

        Suomen luottoluokitus putoaa Sipilän mahdollisesti muodostaman hallituksen "ansiosta", ja varsinkin sen mahdollisen valtiovarainministerin, Timo Soinin, tempausten takia.


    • toveriselsis

      Nyt tullaan näkemään sen miten se auttaa työläisten asiaa kun Kreikkaa ei avusteta, kun leikataan kehitysapua sekä rajoitetaan maahanmuuttoa. Miten työläisten ansiot siitä paranee, miten työttömyysturva sekä muut edut. Todennäköisesti ne kaikki huononevat kun kukaan ei hallituksessa aja oikeiden ihmisen etua. Kansa tulee nousemaan kapinaan.

    • tosi_suomalainen

      nyt pistetään homot ja nekrut ****** suomesta!

    • VirsutPettuun

      Ei ole kuin muutama tunti kun persulit ilmoitti taipuvansa kreikkaa koskevissa kysymyksissä. Ja maahanmuuttokin jatkuu entiseen malliin, koska se ei soini haittaa. Ja mitä duunarin sortamiseen tulee, sehän vain lisääntyy. Kyllä sitten taas persulia vituttaa oikein urakalla.

    • haloseksosis

      Ainahan valtaapitävät kusettavat kansaa. Niin siinä käy nytkin, ettei hallitus aja kansa eikä edes isänmaan asiaa, vaan toimitaan vain oman edun mukaan häikäilemättömästi. On turha kuvitella että vaalipuheilla olisi mitään merkitystä kun tehdään maalaispuolueen kanssa lehmänkauppoja. Kansa katsoo sitä silmät pyöreinä että tätäkö me vaaleissa tavoittelimme. Nyt ovat pelkät nihilistit vallassa.

    • ateisti444

      Tuosta kokoonpanosta puuttuu enää yksi, eli kristilliset. Olisipa ollut tosi hulppea hallitus. Mutta tälläkin kokoonpanolla saadaan Suomen historian patavanhoillisin hallitus kasaan. Toivottavasti kokoomuksen suvaitsevaisempi siipi pitää huolen, että meno ei ylly ihan uskonnolis-fanaattiseksi suhmuroinnksi.

      • Allekirjoitan tämän.


    • pelirinnes

      Hallituspohjaa voidaan vielä täydentää pienpuolueilla. Vaikka kristilliset otetaan mukaan, niin silti sama meno jatkuu kuin ennen. Kreikkaa tuetaan eikä edes mitään vakuuksia vaaditaan, vaan, pakolaisia tulee samalla tavalla kuin ennenkin ja taitaa pakkoruotsikin säilyä.

      Ainut mikä muuttuu, on se että työtätekevää väestöä kusetetaan ja yritetään sen selkänahasta kiskoa rahat kun oikeat työläispuolueet ovat oppositiossa. Se ei tule onnistumaan, kansa ei tule sitä suvaitsemaan ja saamme ehkä ennenaikaiset vaalit jossa kansa haluaa muutosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi miehet kohtelevat mua huonosti

      Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn
      Sinkut
      169
      2861
    2. Minä haluun vaa oikeesti kuulla

      Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär
      Ikävä
      60
      1288
    3. Ajattelen sinua

      aamuin, päivin, illoin. Toisinaan en yölläkään saa nukutuksi, kun pyörit mielessäni. Olemme molemmat aikuisia, etkä tiet
      Ikävä
      40
      949
    4. Voisiko kaivattusi tehdä jotain mitä

      Et voisi antaa anteeksi
      Ikävä
      50
      936
    5. Pariisin olympialaisissa miesnyrkkeilijä löi naisnyrkkeilijän 46 sekunnissa keskeytyskuntoon

      Algerian kohunyrkkeilijä nousi kehään – vastustaja luovutti hetkessä ja murtui itkuun https://www.is.fi/urheilu/art-2000
      Maailman menoa
      90
      830
    6. Onko sulla mitään todisteita

      Että olisin ihastunut sinuun?
      Ikävä
      52
      803
    7. Melko hyvin tunnen jo hänet

      Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi
      Ikävä
      68
      770
    8. Pim pom, Ovikello soi. :D

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      60
      744
    9. Olet mulle koko maailma

      Voisin vaikka luopua ihan kaikesta, jos sinut saisin.
      Ikävä
      39
      740
    10. Tänään (1.8) on maailman ylikulutuspäivä

      Vuonna 1970 maailman ylikulutuspäivä oli joulukuun 23. päivä. Vuosituhannen alussa vuonna 2000 se osui lokakuun 4. päivä
      Maailman menoa
      74
      733
    Aihe