Jankuttava Eero Heinäluoma

Eero Heinäluoma jankuttaa töllössä. Käsittämättömästi aikuinen mies ei ymmärrä sitä, että neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta päättyivät, koska hallituksen kokoamisessa täytyi mennä eteenpäin. Neuvotteluissa käsiteltyihin asioihin palataan luonnollisesti myöhemmin, ja käytännössä neuvotteluissa mukana olleet osapuolet pääsevät esittämään näkemyksensä niihin uudelleen. Hallitus sitten tekee esityksensä ottaen ne huomioon. Valta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustavat valtiopäiville kokoontuvat kansanedustajat.
479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jankuttava pummi ei saa enää riittävästi ostaa vaippoja itselleen, kun puoluetuki pieneni.

Äänestä
  • Ottaisi uuden vaimon ittelleen Jouni Bätmänistä. Bätmäni on duunia vailla pudottuaan eduskunnasta.

    Äänestä

Heinäluoma antoi itsestään mieleltään sairaan vaikutelman. Eli että on paremminkin hullu, kuin tervepäinen.
No kukapas tervepäinen se demarimaisiin tekoihin edes alkaisi, siis miten demut rosvoaa ja alistaa työläisiä, ja pyrkii pitämään maassamme kurjuutta yleisestikkin yllä, jotta punaporvarit saavat rellestää.
Jos vassukat ja demut olis maassamme vallassa, niin olisimme Pohjois-Korean kaltainen ihannevaltio.

Äänestä

Englannin pääministeri David Cameronia on SUOMESSA johdosta eniten nälvinyt

ylioppilas Eero Heinäluoma eli siis demarit jotka tästä syystä jäivät myös pois hallituksesta, Heinäluomaa tietysti jurpii myös rivikansanedustajaksi putoaminen

ja puolueen vallan katomainen kun presidenttinä on SNiinistö

Suomessa EU-kiimaisia ovat SDP ja Kokoomus ja kun ne olivat hallituksessa Heinäluoman EU-kiima vain kasvoi vauhdilla

TIMO SOINI ETENI VAHVASTI ENGLANNISSA, WESTMINSTERIN VAALIT

TIMO SOINI SUOMEN KARHU ruhjoo bail-outit
Dubbed “Finland’s bear”, the populist leader has called Europe’s rescues of indebted states “pyramid schemes” and maintained that Greece should be ejected from the single currency.

http://www.telegraph.co.uk/finance/economics/11489132/Why-its-time-for-debt-addled-Greece-to-worry-about-the-Finns.html The Finnish bear Timo Soini could find himself at Greece's negotiating table (Reuters) The favourite for the job is Timo Soini, leader of eurosceptic True Finns who first stormed into the limelight at the height of the eurozone’s woes in 2011. Fiercely anti-immigration and a trenchant critic of creditor benevolence to southern countries, Mr Soini was left out of government over his resistance to Finnish involvement in the eurozone’s rescue programme for Portugal four years ago.

Mikäli nyt Englanti eroaa EU:sta (nyt tulee aiheesta kansanäänestys) ja Kreikka potkitaan ulos eurosta, tämä saattaa helpottaa Soinin urakkaa valtiovarainministerinä

DAVID CAMERON ELI TIMO SOINI VOITTI SOSIALISTI ANTTI RINTEEN ELI ED MILIBANDIN JOKSEENKIN SELVÄSTI ja ÄSÄNPEE (vrt. SMP) ruhjoi sosialidemokraatit pohjoisessa

Tässä on ajateltu Europarlamenttia jossa Soini on Cameronin ryhmässä ja Rinne Milibandin ryhmässä

ANTTI RINTEEN eli Ed Milibandin EROA VAADITAAN WESTMINSTERISSÄ SOSIALISTIPUOLUEEN JOHDOSTA JA

JUTTA URPILAISTA eli Harriet Harmania VAADITAAN TILALLE

http://www.theguardian.com/politics/2015/may/08/ed-milibands-political-future-hanging-in-the-balance-top-labour-figures-say

SOSIALISTIT ROMAHTIVAT SKOTLANNISSA, PUOLUEEN PAIKALLISJOHTAJA JUKKA KÄRNÄ eli Jim Murphy PUTOSI

JA HÄVISI ÄSÄNPEELLE kirjaimen ero SMP:hen UUSI EDUSTAJA ON LAURA HUHTASAARI eli Kirsten Oswald

Glasgowin ylioppilas Simon Elo eli MHAIRI BLACK ÄSÄNPEESTÄ ON ENGLANNIN NUORIN PARLAMENTTIJÄSEN JA LÖI SOSIALISTIEN JOUNI BACKMANIN eli Douglas Alexanderin

http://www.telegraph.co.uk/news/politics/SNP/11591144/SNPs-Mhairi-Black-becomes-Britains-youngest-MP-since-1667-after-defeating-Douglas-Alexander.html

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


BalaHuloo kirjoitti:

Eero Heinäluoma jankuttaa töllössä. Käsittämättömästi aikuinen mies ei ymmärrä sitä, että neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta päättyivät, koska hallituksen kokoamisessa täytyi mennä eteenpäin. Neuvotteluissa käsiteltyihin asioihin palataan luonnollisesti myöhemmin, ja käytännössä neuvotteluissa mukana olleet osapuolet pääsevät esittämään näkemyksensä niihin uudelleen. Hallitus sitten tekee esityksensä ottaen ne huomioon. Valta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustavat valtiopäiville kokoontuvat kansanedustajat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu