Elämäni "lottovoitto" on ollut, kun en ole joutunut syntymään uskonnolliseen kotiin.
Minusta kasvoi mitään pelkäämätön ihminen, vailla mitään harhakuvitelmia.
>Oma apu, paras apu< on paras neuvo, minkä kotoa lähtiessä sain.
Vain heikot, saamattomat ihmiset hakevat turvaa sekä tukea mielikuvitus maailmasta, niin kuin lapset konsanaan.
Mielestäni vain >joukossa tyhmyys tiivistyy<
Tietenkin itsesuggestion avulla voi kuvitteellisen avun löytää vaikka ojanpohjalta, mutta ........
Pelastuin uskonnolta
84
86
Vastaukset
- aapuuva
että semmoset eväät... Kyllä täällä tarvitaan toisen ihmisen apua monesti ja on vastavuoroisesti autettava muita.pelätäkkin saa jos joskus vähän pelottaa.ite oon saanut eväät uskonnollisesta kodista.
- UskonKauneus
Minäkin sain eväät uskonnollisesta kodista. Opin miten toisia ihmisiä vihataan, halveksutaan, solvataan, sorretaan, nujerretaan ja alistetaan paimentolaisten homeisen satukirjan vuoksi. Asioita joita en ehkä olisi halunnut oppia.
"Opin" myös miten maailma on 6000 vuotta vanha, tiedemiehet valehtelevia saatananpalvojia ja homot saastaisia iljetyksiä jotka ansaitsevat ikuisen kiduttamisen helvetin tulijärvessä.
Opin myös - ja tämän minä todellakin opin - että uskovat ovat vastenmielisiä idiootteja, jotka levittävät maailmaan pohjatonta tyhmyyttä ja sivistymätöntä tietämättömyyttä sekä tulenpalavaaa vihaa ja sortoa. Kuten tälläkin palstalla päivittäin näkee.
Opin myös että uskovien kanssa ei voi keskustella järjellisellä tasolla, koska sellaista tasoa ei heillä ole. Järki kun on jotain halveksittavaa, josta pitää kokonaan luopua jotta voi sokeasti uskoa paimentolaisten satuihin. - kris-tit-ty
UskonKauneus kirjoitti:
Minäkin sain eväät uskonnollisesta kodista. Opin miten toisia ihmisiä vihataan, halveksutaan, solvataan, sorretaan, nujerretaan ja alistetaan paimentolaisten homeisen satukirjan vuoksi. Asioita joita en ehkä olisi halunnut oppia.
"Opin" myös miten maailma on 6000 vuotta vanha, tiedemiehet valehtelevia saatananpalvojia ja homot saastaisia iljetyksiä jotka ansaitsevat ikuisen kiduttamisen helvetin tulijärvessä.
Opin myös - ja tämän minä todellakin opin - että uskovat ovat vastenmielisiä idiootteja, jotka levittävät maailmaan pohjatonta tyhmyyttä ja sivistymätöntä tietämättömyyttä sekä tulenpalavaaa vihaa ja sortoa. Kuten tälläkin palstalla päivittäin näkee.
Opin myös että uskovien kanssa ei voi keskustella järjellisellä tasolla, koska sellaista tasoa ei heillä ole. Järki kun on jotain halveksittavaa, josta pitää kokonaan luopua jotta voi sokeasti uskoa paimentolaisten satuihin.No on sinulla ollut vaikea koti. Itse olet sitten kuitenkin halunnut ilmeisesti jatkaa sen henkistä perintöä.
- UskonKauneus
kris-tit-ty kirjoitti:
No on sinulla ollut vaikea koti. Itse olet sitten kuitenkin halunnut ilmeisesti jatkaa sen henkistä perintöä.
Täsmälleen sama identtinen henkinen perintö näkyy tällä palstalla joka ikinen päivä ja nimenomaan uskovien toimesta. Tämä tuskin on millään lailla minun vikani. Ehkäpä teidän uskovien pitäisi vähän miettiä sitä henkistä perintöänne jota maailmalle jaatte.
Ai niin, mutta vikahan on meissä ateisteissa jotka "emme ymmärrä" ja tehän olette NIIN paljon meitä ymmärtämättömiä sokeita ylempänä henkisesti ja moraalisesti ja joka suhteessa muutenkin. Revin ihokkaani, ripottelen tuhkaa ylleni ja menen nurkkaan häpeämään sitä etten ymmärrä vihaamisen, solvaamisen ja sortamisen olevan rakkautta puhtaimmillaan. - kris-tit-ty
UskonKauneus kirjoitti:
Täsmälleen sama identtinen henkinen perintö näkyy tällä palstalla joka ikinen päivä ja nimenomaan uskovien toimesta. Tämä tuskin on millään lailla minun vikani. Ehkäpä teidän uskovien pitäisi vähän miettiä sitä henkistä perintöänne jota maailmalle jaatte.
Ai niin, mutta vikahan on meissä ateisteissa jotka "emme ymmärrä" ja tehän olette NIIN paljon meitä ymmärtämättömiä sokeita ylempänä henkisesti ja moraalisesti ja joka suhteessa muutenkin. Revin ihokkaani, ripottelen tuhkaa ylleni ja menen nurkkaan häpeämään sitä etten ymmärrä vihaamisen, solvaamisen ja sortamisen olevan rakkautta puhtaimmillaan.No minä en ole nähnyt tällä palstalla tuollaista "perintöä" kristittyjen taholta paljoakaan, jonkin verran kylläkin. Sen sijaan näiden viestiesi kaltaista silmitöntä vihaa pursuavaa tekstiä näkyy ateistien taholta usein. Mutta on erittäin epärehellistä väittää tosissaan, että kristityt sitä ja ateistit tätä, koska kummassakin joukossa ja niiden ulkopuolella on ihmisiä joka lähtöön.
- UskonKauneus
kris-tit-ty kirjoitti:
No minä en ole nähnyt tällä palstalla tuollaista "perintöä" kristittyjen taholta paljoakaan, jonkin verran kylläkin. Sen sijaan näiden viestiesi kaltaista silmitöntä vihaa pursuavaa tekstiä näkyy ateistien taholta usein. Mutta on erittäin epärehellistä väittää tosissaan, että kristityt sitä ja ateistit tätä, koska kummassakin joukossa ja niiden ulkopuolella on ihmisiä joka lähtöön.
Et ilmeisesti osaa lukea? Tai sinulla on ne valikoivat uskislasit, jotka eivät näe tiettyjä asioita ollenkaan, mutta näkevät jotain mitä ei ole olemassa.
Pelkästään tämän palstan etusivun eri ketjuista löytyy yli sata viestiä joissa pyhää uskonvihaa puhkuen solvataan ja pilkataan homoja niin paljon ja niin törkeästi kuin vain yleensä on mahdollista ketään ihmistä solvata ja loukata.
Mikä on juuri sitä teidän uskonne kauneutta, sitä henkistä perintöä jota te kaikkialla maailmassa jatkuvasti levitätte. kris-tit-ty kirjoitti:
No minä en ole nähnyt tällä palstalla tuollaista "perintöä" kristittyjen taholta paljoakaan, jonkin verran kylläkin. Sen sijaan näiden viestiesi kaltaista silmitöntä vihaa pursuavaa tekstiä näkyy ateistien taholta usein. Mutta on erittäin epärehellistä väittää tosissaan, että kristityt sitä ja ateistit tätä, koska kummassakin joukossa ja niiden ulkopuolella on ihmisiä joka lähtöön.
"No minä en ole nähnyt tällä palstalla tuollaista "perintöä" kristittyjen taholta paljoakaan, jonkin verran kylläkin. Sen sijaan näiden viestiesi kaltaista silmitöntä vihaa pursuavaa tekstiä näkyy ateistien taholta usein. Mutta on erittäin epärehellistä väittää tosissaan, että kristityt sitä ja ateistit tätä, koska kummassakin joukossa ja niiden ulkopuolella on ihmisiä joka lähtöön."
Muutama simppeli kysymys:
Onko homoseksuaalisuus mielestäsi saastaista, syntiä tai väärin?
Jos vastauksesi on että "kyllä on", millä perustelet mielipiteesi?
Kristinuskon opeilla?
Kolmas kysymys: Minkä ihmeen takia kristinuskon oppien ja absurdien sääntöjen pitäisi koskea ketään muita kuin ihmisiä (uskovaisia), jotka noihin ohjeisiin uskovat? Tai ylipäätänsä, miksi uskomusten pitäisi vaikuttaa nykymaailmassa mihinkään reaalimaailman päätöksiin?- ArvotKohdalleen
bg-ope kirjoitti:
"No minä en ole nähnyt tällä palstalla tuollaista "perintöä" kristittyjen taholta paljoakaan, jonkin verran kylläkin. Sen sijaan näiden viestiesi kaltaista silmitöntä vihaa pursuavaa tekstiä näkyy ateistien taholta usein. Mutta on erittäin epärehellistä väittää tosissaan, että kristityt sitä ja ateistit tätä, koska kummassakin joukossa ja niiden ulkopuolella on ihmisiä joka lähtöön."
Muutama simppeli kysymys:
Onko homoseksuaalisuus mielestäsi saastaista, syntiä tai väärin?
Jos vastauksesi on että "kyllä on", millä perustelet mielipiteesi?
Kristinuskon opeilla?
Kolmas kysymys: Minkä ihmeen takia kristinuskon oppien ja absurdien sääntöjen pitäisi koskea ketään muita kuin ihmisiä (uskovaisia), jotka noihin ohjeisiin uskovat? Tai ylipäätänsä, miksi uskomusten pitäisi vaikuttaa nykymaailmassa mihinkään reaalimaailman päätöksiin?Olen entinen ateisti, olin sitä yli 20 vuotta.
Mutta kun halusin ottaa selvää onko uskossa eläminen huuhaata, pyhä Henki tuli voimalla osoittamaan, että mistään huuhaasta ei ole kysymys ja siihen ei mennyt kuin kolmisen viikkoa kun asia varmistui......oli siis hulluutta olla ateisti yli 20 vuotta.
Älä tee samaa virhettä, sinulla on sama mahdollisuus niin kuin kaikilla muillakin, se ei vaadi muuta kuin ottaa usko vastaan ja kertoi se Jumalalle rukouksessa....JUMALA VASTAA. - kris-tit-ty
UskonKauneus kirjoitti:
Et ilmeisesti osaa lukea? Tai sinulla on ne valikoivat uskislasit, jotka eivät näe tiettyjä asioita ollenkaan, mutta näkevät jotain mitä ei ole olemassa.
Pelkästään tämän palstan etusivun eri ketjuista löytyy yli sata viestiä joissa pyhää uskonvihaa puhkuen solvataan ja pilkataan homoja niin paljon ja niin törkeästi kuin vain yleensä on mahdollista ketään ihmistä solvata ja loukata.
Mikä on juuri sitä teidän uskonne kauneutta, sitä henkistä perintöä jota te kaikkialla maailmassa jatkuvasti levitätte.En avaa homoketjuja täällä enkä missään muuallakaan, jos satun sellaisia näkemään. Minua niin kyllästyttää loputon jauhaminen siitä asiasta, on kyllästyttänyt melkein sen alusta asti, että hyppään sellaiset keskustelut yli. En siis tiedä, mitä niissä kirjoitellaan.
- UskonKauneus
kris-tit-ty kirjoitti:
En avaa homoketjuja täällä enkä missään muuallakaan, jos satun sellaisia näkemään. Minua niin kyllästyttää loputon jauhaminen siitä asiasta, on kyllästyttänyt melkein sen alusta asti, että hyppään sellaiset keskustelut yli. En siis tiedä, mitä niissä kirjoitellaan.
Et avaa huomattavan suurta osaa palstan ketjuista, mutta pystyt siis niitä lukemattakin kertomaan mitä niissä ei ole. Minä siis keskustelen palstan viestiketjuista ihmisen kanssa joka ei niitä lue, mutta esittää niistä vahvoja väitteitä.
Täytyy varmaan minunkin hankkia tuollaiset uskislasit, joilla näkee kaikkea mitä ei ole olemassa, mutta ei ollenkaan sitä mitä vasiten on joka puolella. - kris-tit-ty
UskonKauneus kirjoitti:
Et avaa huomattavan suurta osaa palstan ketjuista, mutta pystyt siis niitä lukemattakin kertomaan mitä niissä ei ole. Minä siis keskustelen palstan viestiketjuista ihmisen kanssa joka ei niitä lue, mutta esittää niistä vahvoja väitteitä.
Täytyy varmaan minunkin hankkia tuollaiset uskislasit, joilla näkee kaikkea mitä ei ole olemassa, mutta ei ollenkaan sitä mitä vasiten on joka puolella.Höpsis. Homokeskustelut eivät ole todellakaan "huomattavan suuri osa palstan ketjuista", vaan onneksi niitä näkyy melko vähän. Nyt näyttää olleen useampi.
- fda
kris-tit-ty kirjoitti:
Höpsis. Homokeskustelut eivät ole todellakaan "huomattavan suuri osa palstan ketjuista", vaan onneksi niitä näkyy melko vähän. Nyt näyttää olleen useampi.
Nythän niitä on taas vähemmän. Shefut joskus pitivät kurissa nämä, kun aikaisemmin niitä oli aivan hulluna "uskova mies" kirjoitti kaikkea muutakin vastenmielistä.
Diggaatko muuten Sami-a:n tuotantoa? ArvotKohdalleen kirjoitti:
Olen entinen ateisti, olin sitä yli 20 vuotta.
Mutta kun halusin ottaa selvää onko uskossa eläminen huuhaata, pyhä Henki tuli voimalla osoittamaan, että mistään huuhaasta ei ole kysymys ja siihen ei mennyt kuin kolmisen viikkoa kun asia varmistui......oli siis hulluutta olla ateisti yli 20 vuotta.
Älä tee samaa virhettä, sinulla on sama mahdollisuus niin kuin kaikilla muillakin, se ei vaadi muuta kuin ottaa usko vastaan ja kertoi se Jumalalle rukouksessa....JUMALA VASTAA."Olen entinen ateisti, olin sitä yli 20 vuotta. Mutta kun halusin ottaa selvää onko uskossa eläminen huuhaata, pyhä Henki tuli voimalla osoittamaan..."
Mitä tuolla vuodatuksellasi on tekemistä kysymieni asioiden kanssa?
Arvot kohdalleen, kirjoitat. Voisitko siis ystävällisesti kertoa miltä arvopohjalta arvostelet homoseksuaaleja?
Ja mikä saa sinut kuvittelemaan että siltä pohjalta sinulla on minkään valtakunnan valtuuksia rajoittaa, tuomita tai edes paheksua toisten ihmisten seksuaalisuutta?- KokemuksensaKullakin
ArvotKohdalleen kirjoitti:
Olen entinen ateisti, olin sitä yli 20 vuotta.
Mutta kun halusin ottaa selvää onko uskossa eläminen huuhaata, pyhä Henki tuli voimalla osoittamaan, että mistään huuhaasta ei ole kysymys ja siihen ei mennyt kuin kolmisen viikkoa kun asia varmistui......oli siis hulluutta olla ateisti yli 20 vuotta.
Älä tee samaa virhettä, sinulla on sama mahdollisuus niin kuin kaikilla muillakin, se ei vaadi muuta kuin ottaa usko vastaan ja kertoi se Jumalalle rukouksessa....JUMALA VASTAA.Hehe, minä puolestani olen ateisti, koska se Jumala oli aina ja ikuisesti hiljaa, vaikka Raamatun mukaisesti vuosikymmenen etsin. Etsikää, niin te löydätte, sanoi Raamattu. Etsin, löysin tyhjyyden, ja lakkasin uskomasta.
- Arvotkohdalleen
bg-ope kirjoitti:
"Olen entinen ateisti, olin sitä yli 20 vuotta. Mutta kun halusin ottaa selvää onko uskossa eläminen huuhaata, pyhä Henki tuli voimalla osoittamaan..."
Mitä tuolla vuodatuksellasi on tekemistä kysymieni asioiden kanssa?
Arvot kohdalleen, kirjoitat. Voisitko siis ystävällisesti kertoa miltä arvopohjalta arvostelet homoseksuaaleja?
Ja mikä saa sinut kuvittelemaan että siltä pohjalta sinulla on minkään valtakunnan valtuuksia rajoittaa, tuomita tai edes paheksua toisten ihmisten seksuaalisuutta?Jumala ei ole luonnut yhtäkään homoa.
Se on Jumalalle kauhistus
Oletko itse homo? Arvotkohdalleen kirjoitti:
Jumala ei ole luonnut yhtäkään homoa.
Se on Jumalalle kauhistus
Oletko itse homo?>Jumala ei ole luonnut yhtäkään homoa.
>Se on Jumalalle kauhistus
Olisi varmaan sitten kannattanut luoda, jos kerran se ettei luonut on Hänelle kauhistus. Onneksi homoja sentään on ilmeisesti luomattakin.- Arvotkohdalleen
KokemuksensaKullakin kirjoitti:
Hehe, minä puolestani olen ateisti, koska se Jumala oli aina ja ikuisesti hiljaa, vaikka Raamatun mukaisesti vuosikymmenen etsin. Etsikää, niin te löydätte, sanoi Raamattu. Etsin, löysin tyhjyyden, ja lakkasin uskomasta.
Etsin Jumalaa väärällä tavalla.......oliko siinä uskossa sinun omat mieliteot etusijalla.
Jumala vastaa jos lähestyt häntä nöyrin mielin ja Raamatun sanan opetuksen kautta. - Arvotkohdalleen
kris-tit-ty kirjoitti:
En avaa homoketjuja täällä enkä missään muuallakaan, jos satun sellaisia näkemään. Minua niin kyllästyttää loputon jauhaminen siitä asiasta, on kyllästyttänyt melkein sen alusta asti, että hyppään sellaiset keskustelut yli. En siis tiedä, mitä niissä kirjoitellaan.
##En avaa homoketjuja täällä enkä missään muuallakaan, jos satun sellaisia näkemään. Minua niin kyllästyttää loputon jauhaminen siitä asiasta, on kyllästyttänyt melkein sen alusta asti, että hyppään sellaiset keskustelut yli. En siis tiedä, mitä niissä kirjoitellaan.##
__________________________
Mikä muu sinua kyllästyttää Raamatun sanassa tämän lisäksi?
Tiedoksi, homoseksuaalisuus on Jumalalle kauhistus, silloin sen pitää olla myös kristitylle, jota on painotettava vaikka joka pv........kun jokainen tietää että tällä palstalla on homoja useimpia, joista minäkin tiedän 15 henkilöä. Tässäkin aloituksessa niitä on 2 kpl.
Muista myös mitä Raamattu sanoo lähetyskäskyssä.
Se ei tarkoita että lakaistaan maton alle epämieluisat asiat. - Arvotkohdalleen
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Jumala ei ole luonnut yhtäkään homoa.
>Se on Jumalalle kauhistus
Olisi varmaan sitten kannattanut luoda, jos kerran se ettei luonut on Hänelle kauhistus. Onneksi homoja sentään on ilmeisesti luomattakin.Kyllä homot ovat itsestään tehneet sellaiseksi.....mihin kyllä vaikuttaneet monet elinolosuhteet. Mutta kun ihminen tulee aikuisikään sen voi aina lopettaa tiedostamalla syyyhteydet
Homous tapana voidaan verrata tupakan himoon, varastamisen himoon, Alkoholin himoon jne. Kaikista pääsee eroon, se vaatii myös omaa tahtoa ja Jumala hoitaa loput. - free-witch
Arvotkohdalleen kirjoitti:
Kyllä homot ovat itsestään tehneet sellaiseksi.....mihin kyllä vaikuttaneet monet elinolosuhteet. Mutta kun ihminen tulee aikuisikään sen voi aina lopettaa tiedostamalla syyyhteydet
Homous tapana voidaan verrata tupakan himoon, varastamisen himoon, Alkoholin himoon jne. Kaikista pääsee eroon, se vaatii myös omaa tahtoa ja Jumala hoitaa loput.Oletko todella noin tyhmä, vai vapaaehtoisesti tietämätön? "Informaation aikakaudella tietämättömyys on valinta." Eli etsihän oikeaa tietoa, älä ennakkoluuloja ja mieluista ja helppoa vihaa, niin älyät (toivon mukaan) että homous on luonnollista, synnynnäistä eikä missään todellisuudessa "syntiä".
Miksi luulet tietäväsi tieteentekijöitä paremmin? Heitä, jotka ovat omistaneet elämänsä näiden asioiden _tutkimiseen_, eivätkä ennakkoluuloilla ja aivopesulla hutkimiseen? Selitä. Arvotkohdalleen kirjoitti:
##En avaa homoketjuja täällä enkä missään muuallakaan, jos satun sellaisia näkemään. Minua niin kyllästyttää loputon jauhaminen siitä asiasta, on kyllästyttänyt melkein sen alusta asti, että hyppään sellaiset keskustelut yli. En siis tiedä, mitä niissä kirjoitellaan.##
__________________________
Mikä muu sinua kyllästyttää Raamatun sanassa tämän lisäksi?
Tiedoksi, homoseksuaalisuus on Jumalalle kauhistus, silloin sen pitää olla myös kristitylle, jota on painotettava vaikka joka pv........kun jokainen tietää että tällä palstalla on homoja useimpia, joista minäkin tiedän 15 henkilöä. Tässäkin aloituksessa niitä on 2 kpl.
Muista myös mitä Raamattu sanoo lähetyskäskyssä.
Se ei tarkoita että lakaistaan maton alle epämieluisat asiat.>Tiedoksi, homoseksuaalisuus on Jumalalle kauhistus,
Siis aiemmin kirjoitit kylläkin aivan päinvastaista, nimittäin että
"Jumala ei ole luonnut yhtäkään homoa. Se on Jumalalle kauhistus"
Päätäpä jo mitä mieltä Jumala mielestäsi on.- tyky-tys
kris-tit-ty kirjoitti:
En avaa homoketjuja täällä enkä missään muuallakaan, jos satun sellaisia näkemään. Minua niin kyllästyttää loputon jauhaminen siitä asiasta, on kyllästyttänyt melkein sen alusta asti, että hyppään sellaiset keskustelut yli. En siis tiedä, mitä niissä kirjoitellaan.
Minä kyllä avaan vetoketjun pisuaarissa käydessä ja vedän pippelin esiin..
- akpaar
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Tiedoksi, homoseksuaalisuus on Jumalalle kauhistus,
Siis aiemmin kirjoitit kylläkin aivan päinvastaista, nimittäin että
"Jumala ei ole luonnut yhtäkään homoa. Se on Jumalalle kauhistus"
Päätäpä jo mitä mieltä Jumala mielestäsi on.Koraanissa lukee,että jumala muokkaa kohdussa ihmisen sellaiseksi kuin haluaa..
Arvotkohdalleen kirjoitti:
Jumala ei ole luonnut yhtäkään homoa.
Se on Jumalalle kauhistus
Oletko itse homo?"Jumala ei ole luonnut yhtäkään homoa."
Ei ole mitään muutakaan.
"Se on Jumalalle kauhistus"
Eli tuomitset kaikki ne asiat jotka eivät ole sinun mielikuvituskaverisi mieleen.
Voi hyvänen aika sentään.
Kysyn uudestaan: Miksi kuvittelet että sinun mielikuvitusystäväsi sääntöjen (uskonvaraisten asioiden) pitäisi koskea millään tavalla ketään muita kuin sinua?
"Oletko itse homo?"
Uskovaisen mustavalko-ajattelulla varustetun ihmisen (that would be you) on ilmeisen mahdotonta ymmärtää että seksuaalivähemmistöjen asemaa voivat puolustaa jotkut muutkin kuin seksuaalivähemmistöjen edustajat itse.
(Olen umpihetero kahden lapsen ateisti-isä.)
Oliko sinulla vielä muitakin keinoja plakkarissa joilla osoitat yhtä kätevästi että olet ahdasmielinen idiootti?- muista.kuitenkin
tyky-tys kirjoitti:
Minä kyllä avaan vetoketjun pisuaarissa käydessä ja vedän pippelin esiin..
Se on vähemmän syntistä, jos kyseessä on oma vetoketjusi ja oma pippelisi.
Kun ihminen kertoo ettei hänellä ole mitään harhakuvitelmia, herää epäilys jonkun asteisesta harhakuvitelmasta :-) Ei mulla muuta.
- kris-tit-ty
Ja minulla herää tietynlainen epäilys, kun ihminen sanoo olevansa mitään pelkäämätön ja puhuu samassa hengenvedossa uskonnosta.
kris-tit-ty kirjoitti:
Ja minulla herää tietynlainen epäilys, kun ihminen sanoo olevansa mitään pelkäämätön ja puhuu samassa hengenvedossa uskonnosta.
Todellinen "mitään pelkäämättömyys" kuvastaa mielestäni varsin yksiniittistä ajattelua. Elämässä on paljonkin potentiaalisia riskejä, joita on syytä pelätä. Aloittaja saattoi heittää vain löysän ajatuksen siitä, että uskovien helvetilläpelottelu ei tms. häneen tehoa.
- kris-tit-ty
agnoskepo kirjoitti:
Todellinen "mitään pelkäämättömyys" kuvastaa mielestäni varsin yksiniittistä ajattelua. Elämässä on paljonkin potentiaalisia riskejä, joita on syytä pelätä. Aloittaja saattoi heittää vain löysän ajatuksen siitä, että uskovien helvetilläpelottelu ei tms. häneen tehoa.
Niin, täydellinen pelottomuus olisi kyllä suurta tyhmyyttä.
Täällä on ateisteja (vai liekö vain yksi joka kirjoittaa useilla nimimerkeillä), jotka liittävät kristinuskon vahvasti pelkoon ja palkkion toivoon, näkevät sen puhtaasti keppi-porkkana -systeeminä. Ehkä heillä on itsellään siitä sellainen kokemus, jos usko on ollut heillä opittuja dogmeja ja väittämiä mutta ei henkilökohtaisesti koettua. Tulee vain usein epäilys, että tuo pelko-palkkio -kuvio vaikuttaa heillä edelleen. Itse olen kokenut uskon päinvastoin, sellaisena, joka vie pois turhaa pelkoa mutta antaa rohkeutta pelätä oikeita maanpäällisiä uhkia. - poiuytr
kris-tit-ty kirjoitti:
Niin, täydellinen pelottomuus olisi kyllä suurta tyhmyyttä.
Täällä on ateisteja (vai liekö vain yksi joka kirjoittaa useilla nimimerkeillä), jotka liittävät kristinuskon vahvasti pelkoon ja palkkion toivoon, näkevät sen puhtaasti keppi-porkkana -systeeminä. Ehkä heillä on itsellään siitä sellainen kokemus, jos usko on ollut heillä opittuja dogmeja ja väittämiä mutta ei henkilökohtaisesti koettua. Tulee vain usein epäilys, että tuo pelko-palkkio -kuvio vaikuttaa heillä edelleen. Itse olen kokenut uskon päinvastoin, sellaisena, joka vie pois turhaa pelkoa mutta antaa rohkeutta pelätä oikeita maanpäällisiä uhkia.Amen.
kris-tit-ty kirjoitti:
Niin, täydellinen pelottomuus olisi kyllä suurta tyhmyyttä.
Täällä on ateisteja (vai liekö vain yksi joka kirjoittaa useilla nimimerkeillä), jotka liittävät kristinuskon vahvasti pelkoon ja palkkion toivoon, näkevät sen puhtaasti keppi-porkkana -systeeminä. Ehkä heillä on itsellään siitä sellainen kokemus, jos usko on ollut heillä opittuja dogmeja ja väittämiä mutta ei henkilökohtaisesti koettua. Tulee vain usein epäilys, että tuo pelko-palkkio -kuvio vaikuttaa heillä edelleen. Itse olen kokenut uskon päinvastoin, sellaisena, joka vie pois turhaa pelkoa mutta antaa rohkeutta pelätä oikeita maanpäällisiä uhkia."Täällä on ateisteja (vai liekö vain yksi joka kirjoittaa useilla nimimerkeillä), jotka liittävät kristinuskon vahvasti pelkoon ja palkkion toivoon, näkevät sen puhtaasti keppi-porkkana -systeeminä."
Tässä lienee syytä niin sysissä kuin sepissäkin. Kyllähän uskovat pelottelevat rangaistuksella ja maalailevat auvoista elämää uskovana ja vielä auvoisempaa taivaassa. Keppi-porkkana menetelmä on melkoisen paljon käytetty kristillisessä julistuksessa.- UskonKauneus
kris-tit-ty kirjoitti:
Niin, täydellinen pelottomuus olisi kyllä suurta tyhmyyttä.
Täällä on ateisteja (vai liekö vain yksi joka kirjoittaa useilla nimimerkeillä), jotka liittävät kristinuskon vahvasti pelkoon ja palkkion toivoon, näkevät sen puhtaasti keppi-porkkana -systeeminä. Ehkä heillä on itsellään siitä sellainen kokemus, jos usko on ollut heillä opittuja dogmeja ja väittämiä mutta ei henkilökohtaisesti koettua. Tulee vain usein epäilys, että tuo pelko-palkkio -kuvio vaikuttaa heillä edelleen. Itse olen kokenut uskon päinvastoin, sellaisena, joka vie pois turhaa pelkoa mutta antaa rohkeutta pelätä oikeita maanpäällisiä uhkia."Täällä on ateisteja (vai liekö vain yksi joka kirjoittaa useilla nimimerkeillä), jotka liittävät kristinuskon vahvasti pelkoon ja palkkion toivoon, näkevät sen puhtaasti keppi-porkkana -systeeminä."
Sitä keppiä ja porkkanaa se nimenomaan onkin. Lainaan tähän toisesta ketjusta toisen kirjoittajan tekstin, koska se summaa niin tarkasti tämän asian olennaisimman ytimen:
"Kaltaisesi uskovat ovat raiskanneet rakkaus käsitteen pahasti, te rakastatte koska homeinen kirja käskee, te rakastatte koska pelkäätte joutuvanne muuten helvettiin, te rakastatte koska haluatte palkinnoksi ikuisen onnen taivaassa. Sinä et edes tiedä mitä rakkaus on, kuvittelet vain, aito rakkaus on pyyteetöntä ja sitä se ei kaikilla uskovilla todellakaan ole, rakkaus teillä loppuu kuin seinään heti kun sen kohde ei täytä kriteerejänne, jopa kuvitellun jumalanne rakkaus edellyttää vastarakkautta ja sokeaa tottelevaisuutta, jos näitä ei osoita rangaistaan ikuisella kidutuksella.
Teille usko jumalaan on suurin, se menee kaiken edelle, rakkaus on teille vain hyödyke jolla yritätte osoittaa omaa ylivertaisuuttanne."
Uskovat rakastavat vain sitä omaa uskoaan, eivät mitään muuta. Ja tämän uskon vuoksi hylätään mikä tahansa muu, vaikka sitten omat lapset, jos nämä eivät istu uskon todella ahtaisiin raameihin.
Kuten tuo Angelusnigrum kirjoitti (ja se en todellakaan ole minä eri nimimerkillä) niin aito rakkaus on pyyteetöntä, eikä edellytä mitään palkkiota. Uskova rakastaa vain jos usko käskee niin tekemään ja vain siksi että saisi sen palkkionsa. Ja sekin rakkaus loppuu kuin seinään, jos vaikka oma lapsi paljastuu homoksi. Maailmalla on tuhansittain kodittomia homonuoria, joista huomattavan suuri osa on lähtöisin uskovista perheistä. Joista nämä nuoret on tylysti lempattu pihalle kun nuori onkin paljastunut saastaiseksi homo-iljetykseksi, jollaista ei uskovassa kodissa katsella. Näistä nuorista kertoo esimerkiksi dokumentti American Vagabond.
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1361770435703
Tässä vielä toinen erinomainen kirjoitus uskovien toiminnasta, jossa ei ole mitään pyyteetöntä, vaan joka perustuu vain ja ainoastaan siihen oman henkilökohtaisen palkinnon tavoitteluun, omaan taivaspaikkaan.
http://www.kouvolansanomat.fi/Mielipide---Sana-on-vapaa/2012/07/18/Kiihkomielisyys ei ole yksityisasia/2012213772359/69
"Hiltunen päättää puolustuspuheensa toteamalla, että humanismista ei ole apua ikuisen pelastuksen tavoittelussa. Vastaan tähän, että ei kai siitä mitään haittaakaan ole, että on hyvä toisille. Toiseksi, kaikki eivät tarvitse hyvän tekemiselleen mitään motiivia tai palkintoa."
Toiset tekevät hyvää ihan vain sen hyvän tekemisen vuoksi ja toiset eli uskovat vain siksi että pitää saada itselle ikuinen elämä. Lisäksi nämä toiset tekevät myös pahaa tavoitellessaan ikuista autuuttaan. American vagabond on nimittäin aivan yhtä totta myös täällä Suomessa:
http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/134060-american-vagabond-on-totta-myos-suomessa UskonKauneus kirjoitti:
"Täällä on ateisteja (vai liekö vain yksi joka kirjoittaa useilla nimimerkeillä), jotka liittävät kristinuskon vahvasti pelkoon ja palkkion toivoon, näkevät sen puhtaasti keppi-porkkana -systeeminä."

http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/134060-american-vagabond-on-totta-myos-suomessa>Toiset tekevät hyvää ihan vain sen hyvän tekemisen vuoksi ja toiset eli uskovat vain siksi että pitää saada itselle ikuinen elämä.
Palstoilla on esitetty, että hyvän tekemisestä ilman Jeesusta ei koskaan tule mitään. Siis vain palkinnon toivossa tehty hyvä pelittää...- kris-tit-ty
UskonKauneus kirjoitti:
"Täällä on ateisteja (vai liekö vain yksi joka kirjoittaa useilla nimimerkeillä), jotka liittävät kristinuskon vahvasti pelkoon ja palkkion toivoon, näkevät sen puhtaasti keppi-porkkana -systeeminä."
Sitä keppiä ja porkkanaa se nimenomaan onkin. Lainaan tähän toisesta ketjusta toisen kirjoittajan tekstin, koska se summaa niin tarkasti tämän asian olennaisimman ytimen:
"Kaltaisesi uskovat ovat raiskanneet rakkaus käsitteen pahasti, te rakastatte koska homeinen kirja käskee, te rakastatte koska pelkäätte joutuvanne muuten helvettiin, te rakastatte koska haluatte palkinnoksi ikuisen onnen taivaassa. Sinä et edes tiedä mitä rakkaus on, kuvittelet vain, aito rakkaus on pyyteetöntä ja sitä se ei kaikilla uskovilla todellakaan ole, rakkaus teillä loppuu kuin seinään heti kun sen kohde ei täytä kriteerejänne, jopa kuvitellun jumalanne rakkaus edellyttää vastarakkautta ja sokeaa tottelevaisuutta, jos näitä ei osoita rangaistaan ikuisella kidutuksella.
Teille usko jumalaan on suurin, se menee kaiken edelle, rakkaus on teille vain hyödyke jolla yritätte osoittaa omaa ylivertaisuuttanne."
Uskovat rakastavat vain sitä omaa uskoaan, eivät mitään muuta. Ja tämän uskon vuoksi hylätään mikä tahansa muu, vaikka sitten omat lapset, jos nämä eivät istu uskon todella ahtaisiin raameihin.
Kuten tuo Angelusnigrum kirjoitti (ja se en todellakaan ole minä eri nimimerkillä) niin aito rakkaus on pyyteetöntä, eikä edellytä mitään palkkiota. Uskova rakastaa vain jos usko käskee niin tekemään ja vain siksi että saisi sen palkkionsa. Ja sekin rakkaus loppuu kuin seinään, jos vaikka oma lapsi paljastuu homoksi. Maailmalla on tuhansittain kodittomia homonuoria, joista huomattavan suuri osa on lähtöisin uskovista perheistä. Joista nämä nuoret on tylysti lempattu pihalle kun nuori onkin paljastunut saastaiseksi homo-iljetykseksi, jollaista ei uskovassa kodissa katsella. Näistä nuorista kertoo esimerkiksi dokumentti American Vagabond.
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1361770435703
Tässä vielä toinen erinomainen kirjoitus uskovien toiminnasta, jossa ei ole mitään pyyteetöntä, vaan joka perustuu vain ja ainoastaan siihen oman henkilökohtaisen palkinnon tavoitteluun, omaan taivaspaikkaan.
http://www.kouvolansanomat.fi/Mielipide---Sana-on-vapaa/2012/07/18/Kiihkomielisyys ei ole yksityisasia/2012213772359/69
"Hiltunen päättää puolustuspuheensa toteamalla, että humanismista ei ole apua ikuisen pelastuksen tavoittelussa. Vastaan tähän, että ei kai siitä mitään haittaakaan ole, että on hyvä toisille. Toiseksi, kaikki eivät tarvitse hyvän tekemiselleen mitään motiivia tai palkintoa."
Toiset tekevät hyvää ihan vain sen hyvän tekemisen vuoksi ja toiset eli uskovat vain siksi että pitää saada itselle ikuinen elämä. Lisäksi nämä toiset tekevät myös pahaa tavoitellessaan ikuista autuuttaan. American vagabond on nimittäin aivan yhtä totta myös täällä Suomessa:
http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/134060-american-vagabond-on-totta-myos-suomessaOletko sinä itse ollut joskus tuollainen uskovainen? Vaikuttaa nimittäin siltä kirjoitustesi perusteella, koska et näytä tietävän uskosta juuri mitään, vaan näet sen vain raadollisten inhimillisten pyyteiden välikappaleena.
Uskovaisia on yhtä monenlaisia kuin on ihmisiäkin. Näin jo keskenkasvuisena, että vaikka tietyllä uskisryhmällä oli näennäisesti sama oppi ja usko, he elivät ja toteuttivat sitä käytännössä kukin oman persoonansa läpi. Joku tiukkisuskovainen oli inhimillinen ja ihmisiä ymmärtävä, toinen päinvastaista lajia. Samoin on liberaalisti ajattelevien keskuudessa. Joku tekee omista näkemyksistään ankaran lain varsinkin muille :D, ja joku on toista laatua.
Sinä haluat nähdä vain yhdenlaiset uskovaiset, vaikka se on pieni joukko. Rumaa on se, että yleistät sen koskemaan uskovaisia yleensä ja paasaat sitä yleistystäsi. Et ehkä huomaa, että olet siinä käyttäytymisessäsi ja suhtautumisessasi itse juuri samanlainen kuin mistä heitä syytät.
En kerkeä nyt kirjoitella tänne enempää. Hyvää viikonloppua! - UskonKauneus
kris-tit-ty kirjoitti:
Oletko sinä itse ollut joskus tuollainen uskovainen? Vaikuttaa nimittäin siltä kirjoitustesi perusteella, koska et näytä tietävän uskosta juuri mitään, vaan näet sen vain raadollisten inhimillisten pyyteiden välikappaleena.
Uskovaisia on yhtä monenlaisia kuin on ihmisiäkin. Näin jo keskenkasvuisena, että vaikka tietyllä uskisryhmällä oli näennäisesti sama oppi ja usko, he elivät ja toteuttivat sitä käytännössä kukin oman persoonansa läpi. Joku tiukkisuskovainen oli inhimillinen ja ihmisiä ymmärtävä, toinen päinvastaista lajia. Samoin on liberaalisti ajattelevien keskuudessa. Joku tekee omista näkemyksistään ankaran lain varsinkin muille :D, ja joku on toista laatua.
Sinä haluat nähdä vain yhdenlaiset uskovaiset, vaikka se on pieni joukko. Rumaa on se, että yleistät sen koskemaan uskovaisia yleensä ja paasaat sitä yleistystäsi. Et ehkä huomaa, että olet siinä käyttäytymisessäsi ja suhtautumisessasi itse juuri samanlainen kuin mistä heitä syytät.
En kerkeä nyt kirjoitella tänne enempää. Hyvää viikonloppua!Vain pieni joukko? Miksiköhän minä sitten olen 55v elämäni aikana tavannut vain tämän pienen joukon edustajia, enkä keitään muunlaisia koskaan. Olen kuitenkin elämäni aikana ennättänyt tavata aikamoisen joukon erilaisia uskovia eri puolilla Suomea. Miksi he kaikki ovat edustaneet tätä "pientä joukkoa"?
Miksi en ole koskaan tavannut uskovaa, joka olisi fiksu ja syvällinen, asioita loogisesti ja kriittisesti pohdiskeleva, avarasydäminen ja humaani, täysin pyyteettömästi rakastava ja suvaitsevainen? Usein kuulee puhuttavan että sellaisiakin uskovia olisi, mutta ei sellaisia vaan koskaan missään näe eikä tapaa. Lienevät samanlaisia myyttisiä taruolentoja kuin ne uskovien näkymättömät mielikuvituskaveritkin?
Pari kertaa olen luullut tavanneeni sellaisen ihmisen, mutta tarkemmissa keskusteluissa onkin käynyt ilmi, ettei tämä ollutkaan mikään uskova, vaan lähinnä agnostikko. Ne ainoat ihmiset jotka todellakin olivat pohdiskelleet syvällisesti ja kriittisesti uskon perusteita kaikista näkökulmista ja olivat lukeneet elämänsä aikana muitakin kirjoja kuin vain raamattua.
Minun vaikutelmani uskovista on muokkaantunut KAIKKIEN elämäni aikana tapaamieni uskovien perusteella ja jos se vaikutelma todellakin on juuri tasan tuollainen, niin minkäpä minä sille mahdan. Uskovat mahtaisivat, mutta heidän käytöksensä ei koskaan muutu, vaan on kiveen hakattu.
Ja koska usko ei ole mikään leikin eikä naurun asia, niin ovat vielä aina seipäännielleitä tosikkojakin kaikki tyynni. Ja minä taas arvostan notkeaa huumorintajua, mitä mustempaa sen parempaa. Synkeät uskovat tosikot jotka suuttuvat joka vitsistä ovat kammottavia ihmisiä.
http://sarjikset.parkkis.net/index.html?action=timeline&newest=9945
Yksi syy miksi viihdyn palstalla onkin juuri tuo huumori, täällä kun saa joka päivää nauraa niin että pitää pyyhkiä pärskeitä näytöltä ja näppikseltä. Yksi parhaista on tuo "usko Jeesukseen ei olekaan mikään uskonto", jota täällä tarjotaan harva se päivä. Takuuvarma kuoliaaksinaurattaja tuokin uskovien säälittävän järjenkonttauksen malliesimerkki. UskonKauneus kirjoitti:
Vain pieni joukko? Miksiköhän minä sitten olen 55v elämäni aikana tavannut vain tämän pienen joukon edustajia, enkä keitään muunlaisia koskaan. Olen kuitenkin elämäni aikana ennättänyt tavata aikamoisen joukon erilaisia uskovia eri puolilla Suomea. Miksi he kaikki ovat edustaneet tätä "pientä joukkoa"?
Miksi en ole koskaan tavannut uskovaa, joka olisi fiksu ja syvällinen, asioita loogisesti ja kriittisesti pohdiskeleva, avarasydäminen ja humaani, täysin pyyteettömästi rakastava ja suvaitsevainen? Usein kuulee puhuttavan että sellaisiakin uskovia olisi, mutta ei sellaisia vaan koskaan missään näe eikä tapaa. Lienevät samanlaisia myyttisiä taruolentoja kuin ne uskovien näkymättömät mielikuvituskaveritkin?
Pari kertaa olen luullut tavanneeni sellaisen ihmisen, mutta tarkemmissa keskusteluissa onkin käynyt ilmi, ettei tämä ollutkaan mikään uskova, vaan lähinnä agnostikko. Ne ainoat ihmiset jotka todellakin olivat pohdiskelleet syvällisesti ja kriittisesti uskon perusteita kaikista näkökulmista ja olivat lukeneet elämänsä aikana muitakin kirjoja kuin vain raamattua.
Minun vaikutelmani uskovista on muokkaantunut KAIKKIEN elämäni aikana tapaamieni uskovien perusteella ja jos se vaikutelma todellakin on juuri tasan tuollainen, niin minkäpä minä sille mahdan. Uskovat mahtaisivat, mutta heidän käytöksensä ei koskaan muutu, vaan on kiveen hakattu.
Ja koska usko ei ole mikään leikin eikä naurun asia, niin ovat vielä aina seipäännielleitä tosikkojakin kaikki tyynni. Ja minä taas arvostan notkeaa huumorintajua, mitä mustempaa sen parempaa. Synkeät uskovat tosikot jotka suuttuvat joka vitsistä ovat kammottavia ihmisiä.
http://sarjikset.parkkis.net/index.html?action=timeline&newest=9945
Yksi syy miksi viihdyn palstalla onkin juuri tuo huumori, täällä kun saa joka päivää nauraa niin että pitää pyyhkiä pärskeitä näytöltä ja näppikseltä. Yksi parhaista on tuo "usko Jeesukseen ei olekaan mikään uskonto", jota täällä tarjotaan harva se päivä. Takuuvarma kuoliaaksinaurattaja tuokin uskovien säälittävän järjenkonttauksen malliesimerkki.Tämä on kiinnostava asia: miksi sinä olet tavannut vain tuollaisia pienen joukon edustajia. Ja miksi minä olen oikeassa elämässä tavannut vain lämpimiä, pohdiskelevia, avarakatseisia uskovia?
Nämä kokemukset tietenkin vaikuttavat siihen miten mekin täällä kirjoittelemme. Omalta osaltani joudun pohtimaan sitä ristiriitaa, joka on oikeasti tuntemieni uskovien ja näillä palstoilla enemmistönä kirjoittavien uskovien välillä.- Pelastus.on.renkaassa
kaarne kirjoitti:
Tämä on kiinnostava asia: miksi sinä olet tavannut vain tuollaisia pienen joukon edustajia. Ja miksi minä olen oikeassa elämässä tavannut vain lämpimiä, pohdiskelevia, avarakatseisia uskovia?
Nämä kokemukset tietenkin vaikuttavat siihen miten mekin täällä kirjoittelemme. Omalta osaltani joudun pohtimaan sitä ristiriitaa, joka on oikeasti tuntemieni uskovien ja näillä palstoilla enemmistönä kirjoittavien uskovien välillä.Verrattuna oikeaan elämään, eräät täällä kirjoittelevat uskikset ovat erittäin huonoja kristittyjä. Minä ainakin.
- kurkkuaMyötenTäynnä
Kasvoin uskonnollisessa kodissa. Onneksi vain toinen vanhemmistani oli uskonnon sokaisema, joten ankara painostus uskovaisen vanhempani taholta jäi tuloksettomaksi, josta olen kiitollinen.
Hirveä kammo kyllä jäi uskovaisia kohtaan.
On totta, ettei uskovaisten kanssa voi keskustella älyllisesti.- uytrewiiii
Mikä se kammo on jonka uskovaiset aiheuttaa????????
uytrewiiii kirjoitti:
Mikä se kammo on jonka uskovaiset aiheuttaa????????
Tarkoittanee, että (fundis)uskovaiset ovat vastenmielisiä ihmisiä (tai ainakin se kmt:n toinen vanhempi oli). Siinä on kammon aihetta ihan riittämiin. Miksi haluaisi olla tekemisissä ihmisten kanssa, joiden edustaja oli lähes hirviö omalle lapselleen?
- hgfdsdfghj

Ilman sitä meillä ei olisi pelastusta, me elämme nyt armon aikaa.
Jeesus tiesi mikä häntä odotti........siinä on meille esimerkkinä miten toimitaan Jumalan tahdon mukaisesti. hgfdsdfghj kirjoitti:
Ilman sitä meillä ei olisi pelastusta, me elämme nyt armon aikaa.
Jeesus tiesi mikä häntä odotti........siinä on meille esimerkkinä miten toimitaan Jumalan tahdon mukaisesti.>Jeesus tiesi mikä häntä odotti........siinä on meille esimerkkinä miten toimitaan Jumalan tahdon mukaisesti.
Niin tiesi, näytöskuolema leikisti ja sen jälkeen ikuinen kaikkeuden hallitseminen Isänsä (eli kolminaisuusopin mukaan samalla itsensä) oikealla puolella istuen.
Olisiko mitenkään mahdollista, että edes kerran elämässäsi jollain nimimerkilläsi kommentoisit viestiä johon vastaat sen sijaan että kommentoit vain omien aatostesi törmäilyjä?- jhgfdsdfrtyui
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Jeesus tiesi mikä häntä odotti........siinä on meille esimerkkinä miten toimitaan Jumalan tahdon mukaisesti.
Niin tiesi, näytöskuolema leikisti ja sen jälkeen ikuinen kaikkeuden hallitseminen Isänsä (eli kolminaisuusopin mukaan samalla itsensä) oikealla puolella istuen.
Olisiko mitenkään mahdollista, että edes kerran elämässäsi jollain nimimerkilläsi kommentoisit viestiä johon vastaat sen sijaan että kommentoit vain omien aatostesi törmäilyjä?Älä keskity siihen miten muut uskoo vaan siihen miten sen Raamattu opettaa uskomaan.
Kun alat keskittymään siihen miten muut uskoo olet ikäsi hakoteillä ja se ei johda mihinkään. jhgfdsdfrtyui kirjoitti:
Älä keskity siihen miten muut uskoo vaan siihen miten sen Raamattu opettaa uskomaan.
Kun alat keskittymään siihen miten muut uskoo olet ikäsi hakoteillä ja se ei johda mihinkään.>Kun alat keskittymään siihen miten muut uskoo olet ikäsi hakoteillä ja se ei johda mihinkään.
Tietysti johtaa. Olen utelias luonne ja uskomistenne tarkastelu on minusta tavattoman kiinnostavaa. Näköjään en saa siitä tarpeekseni vielä pitkään aikaan.- justitumR
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Jeesus tiesi mikä häntä odotti........siinä on meille esimerkkinä miten toimitaan Jumalan tahdon mukaisesti.
Niin tiesi, näytöskuolema leikisti ja sen jälkeen ikuinen kaikkeuden hallitseminen Isänsä (eli kolminaisuusopin mukaan samalla itsensä) oikealla puolella istuen.
Olisiko mitenkään mahdollista, että edes kerran elämässäsi jollain nimimerkilläsi kommentoisit viestiä johon vastaat sen sijaan että kommentoit vain omien aatostesi törmäilyjä?Kyllä murtovaraskin tietää mikä häntä odottaa...
- TaivasOdottaa
Vanhempani olivat ei-uskovia, isä varsinkin tulipunainen ateisti kommunisti. Taustastani huolimatta olen elämässäni kohdannut Jumalan armon ja pelastuin myös uskonnoilta ja olen follower of Jesus Christ.
- TuttuaHuttua
Eli sinusta tuli Jeesukseen uskova kristitty ja uskontosi on kristinusko.
- UskonnotonUskovaKristitt
TuttuaHuttua kirjoitti:
Eli sinusta tuli Jeesukseen uskova kristitty ja uskontosi on kristinusko.
Jeesus ei ole uskonto, Hän pelastaa uskontojen orjuutuksista
- BabylonTuhoonTuomittu
UskonnotonUskovaKristitt kirjoitti:
Jeesus ei ole uskonto, Hän pelastaa uskontojen orjuutuksista
Hyvin sanottu eli Jeesus pelastaa Babylonin mysteeriltä, jonka loppu löytyy Ilmestyskirjan lopusta.
- TuttuaHuttua
UskonnotonUskovaKristitt kirjoitti:
Jeesus ei ole uskonto, Hän pelastaa uskontojen orjuutuksista
Uskominen Jeesukseen vapahtajana ja pelastajana nimenomaan on kristinuskoa. Eikä se miksikään muuksi muutu millään säälittävällä selittelyllä.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/9797277
Sinä olet siis kristitty joka uskoo Jeesukseen vapahtajana ja pelastana, kuten kristinuskossa nimenomaan juuri tehdään. Uskontosi on siis kristinusko. - fda
UskonnotonUskovaKristitt kirjoitti:
Jeesus ei ole uskonto, Hän pelastaa uskontojen orjuutuksista
Olet siis sitä mieltä, että kirkoilta ja uskonnoilta saa ja tulee poistaa etuoikeudet.
- jhgfdsfgyui
fda kirjoitti:
Olet siis sitä mieltä, että kirkoilta ja uskonnoilta saa ja tulee poistaa etuoikeudet.
????
Sen määrää vain Jumala - fda
jhgfdsfgyui kirjoitti:
????
Sen määrää vain JumalaSitten olet epärehellinen tai harhaanjohdettu sanojen käytön suhteen. Sinulla on uskonto, joka ei ole sen kummoisempi kuin muutkaan uskonnot. Yrität vaan saada sille jotain erityisstatusta. Sama taktiikka on tavallinen muslimeilla.
- kjhgfd
fda kirjoitti:
Sitten olet epärehellinen tai harhaanjohdettu sanojen käytön suhteen. Sinulla on uskonto, joka ei ole sen kummoisempi kuin muutkaan uskonnot. Yrität vaan saada sille jotain erityisstatusta. Sama taktiikka on tavallinen muslimeilla.
Muut uskonnot, jotka eivät perustu Raamatun sanaan on yks tyhjän kanssa.
Jumala pysyy kaukana sellaisesta porukoista.
Se joka on näitten porukoitten vietävissä, johtuu siitä että itse ei viitsi etsiä totuutta Raamatusta.
Lueppas koraani, niin teidät mikä taktiikka on muslimeilla.
- UskontojenUhrit
Kaikki eivät saa lottovoittoja:
http://yle.fi/uutiset/kristukselle_kaapatut/7786482
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/omat-kokemukset-uskonyhteisossa
http://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/uskonnot-ja-uskomukset/uskontojen-uhrit
Erittäin kuvaavaa uskonnolle on se, että tarvitaan erityisiä palstoja ja järjestöjä uskontojen uhrien auttamiseen ja tukemiseen. Vastaavia järjestöjä ja palstoja ei kuitenkaan ole ateisteille.- Uskolleelämä
Usko tarvitsee nöyrtymistä Jumalan tahdolle, se vaatimus ei ole rasite ihmiselle vaan ihmisen parhaaksi.
- UskonTyhmyys
Uskolleelämä kirjoitti:
Usko tarvitsee nöyrtymistä Jumalan tahdolle, se vaatimus ei ole rasite ihmiselle vaan ihmisen parhaaksi.
Usko tarvitsee aivotoiminnan lopettamista ja sen seuraukset näkyvät kyllä erittäin ikävästi joka puolelle. Tämän minä vasiten tiedän, uskovassa perheessä kasvaneena. Ajattelu oli jyrkästi kiellettyä.
Kriittinen terve järki on sokean uskon pahin vihollinen ja siksi sen käyttäminen on uskispiireissä ehdottomasti kiellettyä. Ja voi että miten tiukasti välttävätkin sitä järjen käyttämistä. Kaikki uskovien viestit herättävät aina vain joko suurta sääliä tai suurta hilpeyttä, useimmiten molempia. - vaillaNimmaria
UskonTyhmyys kirjoitti:
Usko tarvitsee aivotoiminnan lopettamista ja sen seuraukset näkyvät kyllä erittäin ikävästi joka puolelle. Tämän minä vasiten tiedän, uskovassa perheessä kasvaneena. Ajattelu oli jyrkästi kiellettyä.
Kriittinen terve järki on sokean uskon pahin vihollinen ja siksi sen käyttäminen on uskispiireissä ehdottomasti kiellettyä. Ja voi että miten tiukasti välttävätkin sitä järjen käyttämistä. Kaikki uskovien viestit herättävät aina vain joko suurta sääliä tai suurta hilpeyttä, useimmiten molempia." Usko tarvitsee aivotoiminnan lopettamista ja sen seuraukset näkyvät kyllä erittäin ikävästi joka puolelle. Tämän minä vasiten tiedän, uskovassa perheessä kasvaneena. Ajattelu oli jyrkästi kiellettyä. "
- jos teillä sellaista on ollut, ei se merkitse sitä, että muulalla olisi samoin.
" Kriittinen terve järki on sokean uskon pahin vihollinen ja siksi sen käyttäminen on uskispiireissä ehdottomasti kiellettyä. "
- yhä paksumpaa tuubaa sinulta
" Ja voi että miten tiukasti välttävätkin sitä järjen käyttämistä. Kaikki uskovien viestit herättävät aina vain joko suurta sääliä tai suurta hilpeyttä, useimmiten molempia. "
- monenlaista näkyy olevan, sinun viestiäsi lukeneena voin sanoa.
Sääliksi käyt, Herra Jeesus auta tätä "uskon Tyhmyys" kaveria. - UskonTyhmyys
vaillaNimmaria kirjoitti:
" Usko tarvitsee aivotoiminnan lopettamista ja sen seuraukset näkyvät kyllä erittäin ikävästi joka puolelle. Tämän minä vasiten tiedän, uskovassa perheessä kasvaneena. Ajattelu oli jyrkästi kiellettyä. "
- jos teillä sellaista on ollut, ei se merkitse sitä, että muulalla olisi samoin.
" Kriittinen terve järki on sokean uskon pahin vihollinen ja siksi sen käyttäminen on uskispiireissä ehdottomasti kiellettyä. "
- yhä paksumpaa tuubaa sinulta
" Ja voi että miten tiukasti välttävätkin sitä järjen käyttämistä. Kaikki uskovien viestit herättävät aina vain joko suurta sääliä tai suurta hilpeyttä, useimmiten molempia. "
- monenlaista näkyy olevan, sinun viestiäsi lukeneena voin sanoa.
Sääliksi käyt, Herra Jeesus auta tätä "uskon Tyhmyys" kaveria."jos teillä sellaista on ollut, ei se merkitse sitä, että muulalla olisi samoin"
Kaikkialla missä olen uskovia pitkän elämäni aikana kohdannut, on aina ollut samoin. Aivan täsmälleen samoin.
Kriittinen terve järki on sokean uskon pahin vihollinen ja siksi sen käyttäminen on uskispiireissä ehdottomasti kiellettyä. Minkä sinäkin omalta osaltasi niin erinomaisesti todistat ja minkä saman joka ikinen uskovien viesti tällä palstalla on aina todistanut. Ei koskaan järjen hippustakaan, vain avointa järjen halveksuntaa ja loogisen päättelyn pilkkaamista.
Pohjatonta tyhmyyttä 6000 vuotta vanhasta ihmiskunnasta ja tuhat vuotta eläneistä metusalemeista joita ei enää ole koska ihminen on "rappeutunut", voihan älyvälkky sentään. Pohjatonta ääliömäisyyttä. Uskolleelämä kirjoitti:
Usko tarvitsee nöyrtymistä Jumalan tahdolle, se vaatimus ei ole rasite ihmiselle vaan ihmisen parhaaksi.
Juuri noin islam opettaa. Olet hyvä muslimi.
vaillaNimmaria kirjoitti:
" Usko tarvitsee aivotoiminnan lopettamista ja sen seuraukset näkyvät kyllä erittäin ikävästi joka puolelle. Tämän minä vasiten tiedän, uskovassa perheessä kasvaneena. Ajattelu oli jyrkästi kiellettyä. "
- jos teillä sellaista on ollut, ei se merkitse sitä, että muulalla olisi samoin.
" Kriittinen terve järki on sokean uskon pahin vihollinen ja siksi sen käyttäminen on uskispiireissä ehdottomasti kiellettyä. "
- yhä paksumpaa tuubaa sinulta
" Ja voi että miten tiukasti välttävätkin sitä järjen käyttämistä. Kaikki uskovien viestit herättävät aina vain joko suurta sääliä tai suurta hilpeyttä, useimmiten molempia. "
- monenlaista näkyy olevan, sinun viestiäsi lukeneena voin sanoa.
Sääliksi käyt, Herra Jeesus auta tätä "uskon Tyhmyys" kaveria.Onko muka jossain uskovainen perhe, jossa kannustetaan ajattelemaan kaikesta kriittisesti ja kyseenalaistamaan kaikki väitteet? Hesari tulee välittömästi haastattelemaan, kunhan saa vinkin moisesta ihmeestä.
- iuytrertyui
UskonTyhmyys kirjoitti:
Usko tarvitsee aivotoiminnan lopettamista ja sen seuraukset näkyvät kyllä erittäin ikävästi joka puolelle. Tämän minä vasiten tiedän, uskovassa perheessä kasvaneena. Ajattelu oli jyrkästi kiellettyä.
Kriittinen terve järki on sokean uskon pahin vihollinen ja siksi sen käyttäminen on uskispiireissä ehdottomasti kiellettyä. Ja voi että miten tiukasti välttävätkin sitä järjen käyttämistä. Kaikki uskovien viestit herättävät aina vain joko suurta sääliä tai suurta hilpeyttä, useimmiten molempia.Jos järkensä käyttää maailman hullutuksiin, niin silloin on aika vaieta kenen hyvänsä.
- iiiiittttrrrrrr
UskonTyhmyys kirjoitti:
"jos teillä sellaista on ollut, ei se merkitse sitä, että muulalla olisi samoin"
Kaikkialla missä olen uskovia pitkän elämäni aikana kohdannut, on aina ollut samoin. Aivan täsmälleen samoin.
Kriittinen terve järki on sokean uskon pahin vihollinen ja siksi sen käyttäminen on uskispiireissä ehdottomasti kiellettyä. Minkä sinäkin omalta osaltasi niin erinomaisesti todistat ja minkä saman joka ikinen uskovien viesti tällä palstalla on aina todistanut. Ei koskaan järjen hippustakaan, vain avointa järjen halveksuntaa ja loogisen päättelyn pilkkaamista.
Pohjatonta tyhmyyttä 6000 vuotta vanhasta ihmiskunnasta ja tuhat vuotta eläneistä metusalemeista joita ei enää ole koska ihminen on "rappeutunut", voihan älyvälkky sentään. Pohjatonta ääliömäisyyttä.Järjen käyttö lähtee Raamatun sanan kautta
- 9876uytrzxcv
RepeRuutikallo kirjoitti:
Onko muka jossain uskovainen perhe, jossa kannustetaan ajattelemaan kaikesta kriittisesti ja kyseenalaistamaan kaikki väitteet? Hesari tulee välittömästi haastattelemaan, kunhan saa vinkin moisesta ihmeestä.
Raamattua lukemalla ei tarvitse väitellä mistään, se kuuluu maallisen ihmisen vouhotuksiin.
iuytrertyui kirjoitti:
Jos järkensä käyttää maailman hullutuksiin, niin silloin on aika vaieta kenen hyvänsä.
Lopeta siis heti intternetin käyttö! Netti ja sen edellyttämä tekniikka edustavat kaikin mahdollisin tavoin ja hyvin monipuolisesti juuri "järjen käyttöä maailman hullutuksiin".
9876uytrzxcv kirjoitti:
Raamattua lukemalla ei tarvitse väitellä mistään, se kuuluu maallisen ihmisen vouhotuksiin.
Tästä syystä raamattua lukevat uskovaiset ovatkin kaikesta täysin yksimielisiä eikä esimerkiksi mitään uskonsotia ole koskaan käyty.
Eiku nehän eivät olleetkaan Oikeita Uudestisyntyneitä Uskovia joka toisiaan lahtasivat, mitenkäs minä nyt noin erehdyin. Ihan muuten vaan huusivat Jumalaa avukseen hyökätessään.iiiiittttrrrrrr kirjoitti:
Järjen käyttö lähtee Raamatun sanan kautta
Milloin ajattelit aloittaa?
- kjhgfghj
RepeRuutikallo kirjoitti:
Lopeta siis heti intternetin käyttö! Netti ja sen edellyttämä tekniikka edustavat kaikin mahdollisin tavoin ja hyvin monipuolisesti juuri "järjen käyttöä maailman hullutuksiin".
Internettiä eikä muutakaan keksintöä olisi olemassa, jos Jumala ei olisi mahdollistanut sitä meidän ihmisten välityksellä käyttöömme.
- mbgvfghjk
RepeRuutikallo kirjoitti:
Milloin ajattelit aloittaa?
Aloitin sen jo 20 vuotta sitten....koska sinä sen aloitat vai odotatko vielä 20 vuotta?
mbgvfghjk kirjoitti:
Aloitin sen jo 20 vuotta sitten....koska sinä sen aloitat vai odotatko vielä 20 vuotta?
Mukava kuulla, mutta en kysynyt sinulta vaan iiiiittttrrrrrr:ltä.
kjhgfghj kirjoitti:
Internettiä eikä muutakaan keksintöä olisi olemassa, jos Jumala ei olisi mahdollistanut sitä meidän ihmisten välityksellä käyttöömme.
Ahaa. Eli siis nyt kuitenkin kaikki ihmisen keksimä onkin samalla jumalasta. Vaikea on pysyä uskiskärryillä, mutta painanpa tämän mieleeni.
- free-witch
RepeRuutikallo kirjoitti:
Ahaa. Eli siis nyt kuitenkin kaikki ihmisen keksimä onkin samalla jumalasta. Vaikea on pysyä uskiskärryillä, mutta painanpa tämän mieleeni.
Ehkä, hyvä Repe, se on sitä samaa "logiikkaa" kuin se että Yahwe lähettää niitä "eksytyksiään" jotta mahdollisimaan moni saataisiin Helvettiin käristymään. Ja siitä sitten myös ylistävät "Herran viisautta".... ;)
free-witch kirjoitti:

Kyllä on ihmispolo helisemässä, kun Saatanan lisäksi myös Jumala itse eksyttää. Erityinen valppaus on enemmän kuin paikallaan.
- UskonnotSitoo
Pelastuin uskonnolta, kun tulin elävään uskoon Jeesukseen Kristukseen, Hän ei ole uskonto, vaan Persoona.
Uskonnot sitoo ihmiset, Jeesus Kristus vapauttaa uskontojen orjuutuksisista- HihhulismusMaximus
Eli sinä olet tavallinen Jeesukseen uskova kristitty jonka uskonto on kristinusko. Tämä on tullut kaikille jo selväksi, ei sitä tarvitse enää toistaa, eikä se muutu inttämisellä miksikään. Sinä voit nimittää Jeesusta Vapahtajaksi, Pelastajaksi tai Persoonaksi, aivan sama. Niinhän kristinuskossasi tehdään.
Lapsellisen typerä kuvitelma oman uskontosi ylemmyydestä muihin nähden on täsmälleen sama joka jokaisella uskovalla on omasta uskonnostaan. Sinä olet samanlainen jälkijättöinen pölvästi kuin jokainen profeettaa palvova muslimi, jolla on tasan samanlainen näkemys omasta profeetastaan ja tämän uskon oikeasta ylivertaisuudesta kaikkiin muihin nähden.
Aivan samaa säälittävän typerää potaskaa ovat kaikki aabrahamilaisen paimentolaissaagan eri haarat, eli Jeesus-uskonto, Jahve-uskonto ja Profeetta-uskonto. Täsmälleen samaa kakkendaalia samasta alkuperästä ja vain pikkaisen eri nimisissä paketeissa.
Sama pöyhkeä ja täysin katteeton ylimielisyys omasta uskonnosta ja sama uskonvarmuus ja sama viha uskon muita haaroja kohtaan. Ja tasan sama pohjaton tyhmyyskin. - jhgfds0987
HihhulismusMaximus kirjoitti:
Eli sinä olet tavallinen Jeesukseen uskova kristitty jonka uskonto on kristinusko. Tämä on tullut kaikille jo selväksi, ei sitä tarvitse enää toistaa, eikä se muutu inttämisellä miksikään. Sinä voit nimittää Jeesusta Vapahtajaksi, Pelastajaksi tai Persoonaksi, aivan sama. Niinhän kristinuskossasi tehdään.
Lapsellisen typerä kuvitelma oman uskontosi ylemmyydestä muihin nähden on täsmälleen sama joka jokaisella uskovalla on omasta uskonnostaan. Sinä olet samanlainen jälkijättöinen pölvästi kuin jokainen profeettaa palvova muslimi, jolla on tasan samanlainen näkemys omasta profeetastaan ja tämän uskon oikeasta ylivertaisuudesta kaikkiin muihin nähden.
Aivan samaa säälittävän typerää potaskaa ovat kaikki aabrahamilaisen paimentolaissaagan eri haarat, eli Jeesus-uskonto, Jahve-uskonto ja Profeetta-uskonto. Täsmälleen samaa kakkendaalia samasta alkuperästä ja vain pikkaisen eri nimisissä paketeissa.
Sama pöyhkeä ja täysin katteeton ylimielisyys omasta uskonnosta ja sama uskonvarmuus ja sama viha uskon muita haaroja kohtaan. Ja tasan sama pohjaton tyhmyyskin.Mikä on sinun mielestä olisi se oikea usko, jos pitää valita?
- HihhulismusMaximus
jhgfds0987 kirjoitti:
Mikä on sinun mielestä olisi se oikea usko, jos pitää valita?
Mutta kun ei pidä valita. En kykene keksimään ainoatakaan syytä miksi minulla pitäisi olla jokin usko(nto). Se että jotkut ihmiset eivät kykene elämään normaalia elämää ilman näkymättömiä mielikuvituskavereita kertoo jotain vain noista ihmisistä, mutta ei mitään minusta.
Olen 55-vuotias, monenmoista kokenut ja nähnyt, paljon lukenut ja matkaillut, elänyt sekä yksin että pari- ja perhesuhteissa, olen ollut onnettomuuksissa ja välillä sairastellut paljon, hengenvaarassakin joskus ja sairaalat ovat tuttuja paikkoja. Silti en ole koskaan eläissäni sekuntiakaan kokenut että tarvitsisin uskoa tai uskontoa yhtään mihinkään, sellaisilla asioilla ei yksinkertaisesti ole minulle mitään merkitystä.
Tätä palstaa luen koska täällä saa aina päivän parhaat naurut, kun lukee uskovien säälittäviä räpellyksiä. Joista jotkut välillä jopa muistuttavat vähän suomen kieltä, vaikkeivat koskaan sisälläkään ainoatakaan järkevää ajatusta.
"Mikä on sinun mielestä olisi se" Jepjejp. Jos vastaan tuolla sinun kielelläsi, niin se on minun mielestä olisi se, ettei asialla ole mitään merkitystä. - UskonnotSitoo
HihhulismusMaximus kirjoitti:
Eli sinä olet tavallinen Jeesukseen uskova kristitty jonka uskonto on kristinusko. Tämä on tullut kaikille jo selväksi, ei sitä tarvitse enää toistaa, eikä se muutu inttämisellä miksikään. Sinä voit nimittää Jeesusta Vapahtajaksi, Pelastajaksi tai Persoonaksi, aivan sama. Niinhän kristinuskossasi tehdään.
Lapsellisen typerä kuvitelma oman uskontosi ylemmyydestä muihin nähden on täsmälleen sama joka jokaisella uskovalla on omasta uskonnostaan. Sinä olet samanlainen jälkijättöinen pölvästi kuin jokainen profeettaa palvova muslimi, jolla on tasan samanlainen näkemys omasta profeetastaan ja tämän uskon oikeasta ylivertaisuudesta kaikkiin muihin nähden.
Aivan samaa säälittävän typerää potaskaa ovat kaikki aabrahamilaisen paimentolaissaagan eri haarat, eli Jeesus-uskonto, Jahve-uskonto ja Profeetta-uskonto. Täsmälleen samaa kakkendaalia samasta alkuperästä ja vain pikkaisen eri nimisissä paketeissa.
Sama pöyhkeä ja täysin katteeton ylimielisyys omasta uskonnosta ja sama uskonvarmuus ja sama viha uskon muita haaroja kohtaan. Ja tasan sama pohjaton tyhmyyskin." Sama pöyhkeä ja täysin katteeton ylimielisyys omasta uskonnosta ja sama uskonvarmuus ja sama viha uskon muita haaroja kohtaan. Ja tasan sama pohjaton tyhmyyskin. "
- en Vihaa muita uskovia, kuuluivatpa he mihin ns. ryhmään tahansa.
Ey edes ymmärrä mitään näistä uskn asioista, vaikka tuollaisen sepustuksen teit, josta lainasin osan.
Toistan taas:
Jeesus Kristus ei ole USKONTO Hän vapauttaa uskontojen orjuutuksista. - HihhulismusMaximus
UskonnotSitoo kirjoitti:
" Sama pöyhkeä ja täysin katteeton ylimielisyys omasta uskonnosta ja sama uskonvarmuus ja sama viha uskon muita haaroja kohtaan. Ja tasan sama pohjaton tyhmyyskin. "
- en Vihaa muita uskovia, kuuluivatpa he mihin ns. ryhmään tahansa.
Ey edes ymmärrä mitään näistä uskn asioista, vaikka tuollaisen sepustuksen teit, josta lainasin osan.
Toistan taas:
Jeesus Kristus ei ole USKONTO Hän vapauttaa uskontojen orjuutuksista.Näköjään Jeesus vapauttaa myös aika hyvin kyvystä kirjoittaa suomen kieltä.
Ey ey uskn uskn? Mitähän kieltä tämä mahtaa olla? Kuulostaa siltä mitä hihhulit kakovat kaatumaseuroissaan hyperventilaation aikana.
Eli sinä olet tavallinen Jeesukseen uskova kristitty jonka uskonto on kristinusko. Tämä on tullut kaikille jo selväksi, ei sitä tarvitse enää toistaa, eikä se muutu inttämisellä miksikään. Sinä voit nimittää Jeesusta Vapahtajaksi, Pelastajaksi tai Persoonaksi, aivan sama. Niinhän kristinuskossasi ja sen tuhansissa eri haaroissa ja lahkoissa tehdään.
Mitä sinä vastaat, jos sinulta kysytään oletko sinä kristitty? Vastaatko sinä että EI EI EI, ET OLE missään tapauksessa kristitty. - parempi.vaihetoehto
HihhulismusMaximus kirjoitti:
Mutta kun ei pidä valita. En kykene keksimään ainoatakaan syytä miksi minulla pitäisi olla jokin usko(nto). Se että jotkut ihmiset eivät kykene elämään normaalia elämää ilman näkymättömiä mielikuvituskavereita kertoo jotain vain noista ihmisistä, mutta ei mitään minusta.
Olen 55-vuotias, monenmoista kokenut ja nähnyt, paljon lukenut ja matkaillut, elänyt sekä yksin että pari- ja perhesuhteissa, olen ollut onnettomuuksissa ja välillä sairastellut paljon, hengenvaarassakin joskus ja sairaalat ovat tuttuja paikkoja. Silti en ole koskaan eläissäni sekuntiakaan kokenut että tarvitsisin uskoa tai uskontoa yhtään mihinkään, sellaisilla asioilla ei yksinkertaisesti ole minulle mitään merkitystä.
Tätä palstaa luen koska täällä saa aina päivän parhaat naurut, kun lukee uskovien säälittäviä räpellyksiä. Joista jotkut välillä jopa muistuttavat vähän suomen kieltä, vaikkeivat koskaan sisälläkään ainoatakaan järkevää ajatusta.
"Mikä on sinun mielestä olisi se" Jepjejp. Jos vastaan tuolla sinun kielelläsi, niin se on minun mielestä olisi se, ettei asialla ole mitään merkitystä."Olen 55-vuotias, monenmoista kokenut ja nähnyt, paljon lukenut ja matkaillut, elänyt sekä yksin että pari- ja perhesuhteissa, olen ollut onnettomuuksissa ja välillä sairastellut paljon, hengenvaarassakin joskus ja sairaalat ovat tuttuja paikkoja. Silti en ole koskaan eläissäni sekuntiakaan kokenut että tarvitsisin uskoa tai uskontoa yhtään mihinkään, sellaisilla asioilla ei yksinkertaisesti ole minulle mitään merkitystä."
Niin tyypillistä. Jos olisit antanut Herran suojella itseäsi, olisit selvinnyt vähemmällä. - HihhulismuMaximus
parempi.vaihetoehto kirjoitti:
"Olen 55-vuotias, monenmoista kokenut ja nähnyt, paljon lukenut ja matkaillut, elänyt sekä yksin että pari- ja perhesuhteissa, olen ollut onnettomuuksissa ja välillä sairastellut paljon, hengenvaarassakin joskus ja sairaalat ovat tuttuja paikkoja. Silti en ole koskaan eläissäni sekuntiakaan kokenut että tarvitsisin uskoa tai uskontoa yhtään mihinkään, sellaisilla asioilla ei yksinkertaisesti ole minulle mitään merkitystä."
Niin tyypillistä. Jos olisit antanut Herran suojella itseäsi, olisit selvinnyt vähemmällä."Niin tyypillistä. Jos olisit antanut Herran suojella itseäsi, olisit selvinnyt vähemmällä."
Tässä vähän esimerkkejä siitä miten se Herra suojelee omiaan:
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/kirkko-romahti-nepalissa-yli-20-kuoli/2177138
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/kirkko-romahti-brasiliassa-yhdeksan-kuoli/2165240
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1388203658546
http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/salama-tappoi-ristin-juurella-rukoilleet-lapset-meksikossa/78829/
Niin tyypillistä Herran suojelua.
- atteboi
Yllä olevat kirjoittelut vain vahvistavat onnellisuuttani "lottovoitostani".
Ahdasmielisyys, kapeakatseisuus, jota myös putkinäöksi kutsutaan, tuli jälleen esille kirjoituksista kaiken muun järjettömyyden lisäksi.
Lisäksi hätäpäissään vedellään avuksi asioita, joista ei olla pätkänkään vertaa "hajulla", kuten homous, rakkaus sekä kommunismi.
Jeesushan oli ensimmäinen kommunisti, joka yritti tuoda esiin ajatusta, että joskus on kaikki tasan, jolloin vähäosaisillakin on jotain.
Tämän olen oppinut käydessäni "työtätekevien" kokouksissa.
"Saalemissa" kuulemma vain kalpeat omistavanluokan edustajat ovat vain
"käsi pitkällään". - 2017
"Vain heikot, saamattomat ihmiset hakevat turvaa sekä tukea mielikuvitus maailmasta, niin kuin lapset konsanaan.
---
Tietenkin itsesuggestion avulla voi kuvitteellisen avun löytää vaikka ojanpohjalta, mutta"
Aika moni hakeutuukin uskonnolliseen yhteisöön kun oma elämä tuntuu hallitsemattomalta (jos ei ole alkujaan syntynyt yhteisön sisällä). Ihmisellä on lupa olla heikko, joskus suurinta rohkeutta vaatii myöntää olevansa heikko ja turvaton, muista riippuvainen. Joillekin uskonnollinen yhteisö on se paikka, jossa saa tukea hädän hetkellä.
Olisi kuitenkin tärkeää tiedottaa ihmisiä eri mahdollisuuksista. Uskonnollinen yhteisö voi olla mitä lämpimin ja paras paikka toipuvalle mielelle. Mutta pahimmassa tapauksessa siitä on vaikea irrottautua kun kerran on astunut jäseneksi, vaikka alkuperäisestä ongelmasta olisikin jo toipunut. Tiiviys on sekä uskonnollisten ryhmien hyvä että huono puoli.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2494514Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232949Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412712Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761695Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061538Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn161421- 511261
- 911201
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031064- 471035