Soini pyytää anteeksi

"Pyydän anteeksi hallituksen muodostamistilaisuudessa pitämääni linjapuhetta, jossa tyydyin kömpelösti kehumaan itseäni ja puoluettani, enkä puhunut tämän maan rakentamisesta mitään. Onneksi kollegani huolehtivat tästä asiasta. Myös ruotsin kielen käytön unohtaminen oli minulta loukkaava ja suorastaan epäisänmaallinen teko. Olivathan juuri ruotsinkieliset niitä, jotka raivasivat suomen kielelle sen aseman 1800-luvulla esi-isiemme maassa. Samalla pyydän anteeksi vaalipäivänä levittämääni 'Nyt on tilipäivä' -fraasia, joka antaa sen suuntaisia viestejä, että puolueena juoksisimme vain puoluetuen perässä emmekä olisi vastuullinen ryhmittymä, jonka tarkoituksena olisi tehdä päätöksiä koko kansakunnan hyväksi."
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

olen hyväksynyt Soinin pyynnön
jatkamme juopottelua

Äänestä
  • onhan teillä persuilla noita "nyt tuli tilipäivä" -rahoja. jusula ja putkonen elää herroiksi, mutta jos ette seuraavissa vaaleissa äänestä enää, jusu ja putko joutuu puoluetukirahojen sijaan kaivaan omaakin kuvetta. tätähän ei voi hyväksyä, sillä syy on somaleissa, jotka vie persujen puoluetuet ja kiinteistöt ja grillipöperöt.

    Äänestä

Voi voi noita hurrin toivottomia kommentteja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Peruspersu kirjoitti:

"Pyydän anteeksi hallituksen muodostamistilaisuudessa pitämääni linjapuhetta, jossa tyydyin kömpelösti kehumaan itseäni ja puoluettani, enkä puhunut tämän maan rakentamisesta mitään. Onneksi kollegani huolehtivat tästä asiasta. Myös ruotsin kielen käytön unohtaminen oli minulta loukkaava ja suorastaan epäisänmaallinen teko. Olivathan juuri ruotsinkieliset niitä, jotka raivasivat suomen kielelle sen aseman 1800-luvulla esi-isiemme maassa. Samalla pyydän anteeksi vaalipäivänä levittämääni 'Nyt on tilipäivä' -fraasia, joka antaa sen suuntaisia viestejä, että puolueena juoksisimme vain puoluetuen perässä emmekä olisi vastuullinen ryhmittymä, jonka tarkoituksena olisi tehdä päätöksiä koko kansakunnan hyväksi."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu