Niin siinä sitten kävi. En sitä näin suunnitellut, mutta hiljalleen ne tunteet vaan alkoi kasvamaan. Eihän tästä pitkään aikaan mitään voi tulla. Toinen vasta aloittamassa opiskeluelämää ja itse siirtynyt sieltä muutama vuosi sitten pois. No, kohtapa hän muuttaa pois opintojensa perässä. Kipeää tekee, mutta ehkäpä parempi näin. Löytyispä lähempänä omaa ikää olevista yhtä mahtavia ihmisiä. Tuntuu, että ihmisistä tulee erittäin kyynisiä vanhetessaan.
Menin sitten ihastumaan 10v nuorempaan ...
moroporo
15403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
No eihän tuo nyt maata mullistava ikäero ole, etenkin jos olet mies.. Itsellä vaikeampaa kun ihastus on 11,5v. nuorempi ja juu, minä olen ikävä kyllä se nainen jolla lapset jo tehty.. :( Vaikeaa kun tietää, että jonain päivänä kaikki loppuu, koska hänen pitää löytää se äiti lapsilleen.
Kannattaa ajatella niin että, vaikka se ei kestäisi loppuelämää, olet saanut tuntea hänet ja viettää monta ihanaa vuotta. Suhde voi loppua monen eri syyn takia. Ihmisiä kuolee nuorenakin.
Minä en oikein osaa aloittaa mitään tietäen että loppuu kumminkin...ja yhdessäoloaika vaan vähentää mahdollisuuksia kummaltakin löytää se todella oikea..ja sydänsuruja, niin, kukapa niitä ehdointahdoin haluaisi alkaa rakentamaan..
Oletko mies? Itselläni sattuu olemaan samanlainen tilanne, mutta olen nuorempi osapuoli.
Kyllä olen mies. En kuitenkaan usko, että olisin sinun tapauksen mies. Tuo mun tapauksen nuori nainen ei taida juurikaan näillä sivuilla käydä.
En minäkään ensimmäiseksi uskoisi, että hän täällä kävisi. Onko nimessäsi viisi kirjainta?
Valitan, vain neljä :)
Mitähän tässä pitäs tehdä? Ei pitäs välittää yhtään mitään mitä ulkopuolelta ajatellaan. Silti sitä välillä miettii. Mm veljelläni on lapsi, joka on vanhempi kuin tämä tyttö. No onhan veljelläni ja mulla huomattavasti enemmän ikäeroakin kuin mulla ja tällä tytöllä, johon oon ihastunut. Meillä on ihastuminen molemminpuolista. Ollaan käyty usein pihalla kävelemässä ja juttelemassa. Niissä hetkissä en ole edes ajatellut tätä ikäasiaa. Tyttö vaikuttaa kuitenkin todella kypsältä ikäisekseen. Hän on siis parikymppinen. Sitten kuitenkin kun se tilanne on ohi, sitä miettii ja pohtii, onko tässä nyt mitään järkeä. Osa kavereistakin katsoo välillä vähän jännästi. Järki ja tunteet taistelee keskenään. Toistaseksi kuitenkin tunteet on vahvempia ja olen antanutkin olla. Yritän ottaa tän sillä asenteella, että katsotaan ja ollaan tässä niin kauan kuin häntä kiinnostaa ja yritän olla satuttamatta itseäni liikaa. Toistaiseksi kyllä sujunut hyvin.
Onko kenelläkään täällä ollut vastaavaa tilannetta? Miten mennyt ja miten tilanteen olette hoitaneet? Tuo nuori nainen siis vasta pääsemässä lukiosta! Itsellä yliopistot käytynä ja työurakin jo alkanut. Onko tällainen viritys ihan hullua? Koskaan ole ollut ketään kolmea vuotta nuorempaa ja nyt 10v nuorempi. Vaikea tilanne. Ehtinyt jo sen verran kiintyä, että irtipäästäminen tuntuisi pahalta. Ja kun ainoa syy miksi edes päästäisin irti on, että liikaa pelkään ulkopuolisten reaktiota. Miksi tuollainen nuori edes kiinnostuu syvemmin itseään 10v vanhemmasta? Voisiko tällainen olla edes missään muodossa kestävää? Kai se olisi ihan yhtä kestävää siinä missä oman ikäiseniki kanssa. Eihän täällä mikään varmaa ole.
Pidä tipusta kii, jos kerran välität ja hänkin välittää susta. Rakkaus kestää tulevat vaiheenne, jos rakkautta on olemassa.
Kerrot tunteistasi ja jos suhde kehittyy, kerrot myös epäilevälle lähipiirille juuri noista ajtuksistasi. Rakkaus ei katso ikää. Nähtäväksi jää, muuttuvatko vaikka tytön ajatukset toisiksi ajan myötä. Mutta niin voi käydä ikään katsomatta.
Löytyy kyllä kohtalotovereita. Itse olin juuri ylioppilaskirjoituksia aloittamassa (18v) kun tapasin mieheni (28v). Voin vain arvailla että mieheni mietti samoja asioita kuin sinä, itse menin suhteeseen sillä tyylillä että "katsotaan mitä tapahtuu".
Sekä mieheni kaverit että omat ystäväni enteilivät suhteelle nopeaa loppua, meitä suoraan sanoen katsottiin kieroon, suuren ikäeron takia. Puhumattakaan omien vanhempieni mielipiteistä. Alku oli rankkaa.
Lähdin opiskelemaan naapurikaupunkiin, eikä se suhdettamme horjauttanut.
Tästä on nyt 20 vuotta ja edelleen ollaan yhdessä. Toisaalta elämä oli siihen aikaan erilaista kuin mitä nyt ja miten suhde kestää ja voi on täysin teistä kahdesta kiinni.
Niin eihän näihin kukaan voi tietenkään sanoa, että mitä pitäisi tehdä. Ihmiset, ihmissuhteet ja kaikki tilanteet on niin henkilökohtaisia ja erilaisia.
Mulle tämä tilanne on erittäin erikoinen ja menee vain aivot solmuun liiasta ajattelusta. Pitäisi vain antaa mennä ja todellakin katsoa mihin tämä johtaa. Ainahan se on selvää, että mikä tahansa suhde voi kaatua enemmin tai myöhemmin tai sitten ei koskaan. Ei täällä kukaan osaa tulevaa kertoa.
Henkilökohtaisesti ollut erittäin hämmentävää, että miten hyvin voi tulla toimeen itseään noinkin paljon nuoremman ihmisen kanssa. Aina ollut ajatuskuplassa, että oman ikäiset /- noin 3 vuotta on samanlaisessa elämäntilanteessa ja maailmassa kiinni ja muut elää sitten sitä niiden ikäluokalle tyypillistä elämää.
Oonpahan ainakin saanut tavata ja viettää aikaa todella mahtavan ihmisen kanssa, jos tästä ei sitten mitään tulisikaan. Tämän reilun puolen vuoden tuntemisen jälkeen on alkanut tuntumaan siltä, että ei minua haittaisi kyllä ollenkaan, vaikka tämäkin kestäisi seuraavat 20 vuotta tai enemmän. Hieno kuulla, että saitte sen aikanaan toimimaan. Erittäin paljon onnea pitkästä suhteesta teille :)
Ei tuollainen 10 v ikäero ole edes paha jos nainen on se nuorempi.
Naiset rupsahtavat niin nopeasti että tuollainen ikäero on biologisesti hyvästä.
Jos lähtökohtaisesti ajattelee ettei tämä tule kestämään tai ikäero vaivaa kovasti niin ssilloin ei varmaan kannata edes yrittää. Ylipäätään muutenkin, jos asenne johonkin asiaan on tuollainen epäileväinen ettei tämä tule toimimaan niin ei sellainen kyllä koskaan tulekaan toimimaan. Aika vähän ihmiset nykyään uskoo itseensä ja omiin reaktioihinsa.