Paniikkikihtaukset ja fobiat-en pysty elämään

Masentunut en ole, sanon sen heti aluksi. Minulla on ihana perhe ja paljon iloa elämässä.
Mutta ensin alkoivat pelot. Ne alkoivat pienehköinö jo teininä. Mutta silloin ne olivat vain pelkoja. Viimeisen vuoden aikana ne ovat muuttuneet fobioiksi. En pysty toimimaan, lamaudun täysin.
-pelkään kaatumista ja tämän vuoksi kävelemistä jos on mitään korkeuseroa tai pinnan materiaalin muutosta. Esim.matolta lattialle, pahimmillaan. Samoin ihmisiä. Siis en itse ihmisiä vaan mahdollisuutta että joku tönäsee, törmää, edes hipaisee. Ihan käytännössäkin kaadun tällaisesta helposti. Olen kaatunutkin.

Minulla on nivelreuma ja rappeuma selkärangassa jotka ovat kipeitä ja tämä vaikeuttaa elämää ja olen kipeä jatkuvasti. Mutta nämä fobiat ovat päällä kokoajan, myös parempina päivinä.

Kotona kuljen pitäen seinästä kiinni ja ruokaa laittaessa pelkään kaatuvani ja vetäväni kuumat ruoat päälleni.

Tähän liittyen myös portaista on tullut kammotukset. Asumme 2.krs...

Sain varattua lääkäriajan ja mieheni taluttaessa pääsin sinne vaikka portaissa ja matkalla tuntui, että kuolen.
Lääkäri kiinnitti huomiota vain fyysiseen kipuun ja hoki, että hoidetaan tää fyysinen puoli kuntoon niin eiköhän ne pelot katoa.
Ei ne katoa,ne ovat olleet osa minua jo kauan ennenkuin edes sairastuin fyysisesti.

Nyt jo stressaan amk pääsykokeita.. en tällä hetkellä pysty kuvittelemaankaan sinne menoa!! Tai muuallekaan ilman esim.mieheni tukea...
0133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Nunne kirjoitti:

Masentunut en ole, sanon sen heti aluksi. Minulla on ihana perhe ja paljon iloa elämässä.
Mutta ensin alkoivat pelot. Ne alkoivat pienehköinö jo teininä. Mutta silloin ne olivat vain pelkoja. Viimeisen vuoden aikana ne ovat muuttuneet fobioiksi. En pysty toimimaan, lamaudun täysin.
-pelkään kaatumista ja tämän vuoksi kävelemistä jos on mitään korkeuseroa tai pinnan materiaalin muutosta. Esim.matolta lattialle, pahimmillaan. Samoin ihmisiä. Siis en itse ihmisiä vaan mahdollisuutta että joku tönäsee, törmää, edes hipaisee. Ihan käytännössäkin kaadun tällaisesta helposti. Olen kaatunutkin.

Minulla on nivelreuma ja rappeuma selkärangassa jotka ovat kipeitä ja tämä vaikeuttaa elämää ja olen kipeä jatkuvasti. Mutta nämä fobiat ovat päällä kokoajan, myös parempina päivinä.

Kotona kuljen pitäen seinästä kiinni ja ruokaa laittaessa pelkään kaatuvani ja vetäväni kuumat ruoat päälleni.

Tähän liittyen myös portaista on tullut kammotukset. Asumme 2.krs...

Sain varattua lääkäriajan ja mieheni taluttaessa pääsin sinne vaikka portaissa ja matkalla tuntui, että kuolen.
Lääkäri kiinnitti huomiota vain fyysiseen kipuun ja hoki, että hoidetaan tää fyysinen puoli kuntoon niin eiköhän ne pelot katoa.
Ei ne katoa,ne ovat olleet osa minua jo kauan ennenkuin edes sairastuin fyysisesti.

Nyt jo stressaan amk pääsykokeita.. en tällä hetkellä pysty kuvittelemaankaan sinne menoa!! Tai muuallekaan ilman esim.mieheni tukea...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu