Raimo Wistbacka on

ainoa Persu jolla on ennestään ministerikokemusta SMP:n ajoilta, joten nytkin voi käydä niin, että tuo Soinisäätiöläinen saakin salkun.
Näyttää ainakin pulpahtaneen pyörimään kuvioihin sellaisissa kuteissa, ja sillä olemuksella, kuin olisi tulossa ministeriksi yhtenä persuna.
Jos noin käy, niin sitten Soinin sisäpiiri onkin selvillä tarkoitusperineen, eli säätiöittää puoluetuet Soinin hyväketkukerholle.
Tosin voi käydä niinkin, että koko hallituskuvio menee vielä uusiksi.
Pekkarista ja Tiilikaista, eikä sitä Saarikkoa saisi ainakaan päästää ministereiksi, eikä Sirkka-Liisa Anttilaakaan.
No aikapa näyttää, eikä yhtään käy kyllä kateeksi Sipilää, sillä nyt on joutunut kaikkien kelmien maalitauluksi.

Niin tuulivoimaongelmahan on nyt ratkaistu, kun Soinilla ja persuilla kääntyy takki siihen malliin, että siitä huiskeesta riittää viimaa pyrittämään suurempaakin tuulivoimapuistoa.
Voi jukupliuta on nuo ketkut nimityksen keksineet tuolle helkutin maisemanpilausrosvoukselleen.. tuulivoimapuisto...
Kymmenen vuotta ja aina pitää mylly uusia, ei mitään järkeä koko touhussa, vaikka "Soinpersuiviimakin" olisi käytössä.
Kyllä siinä ökyrosvot taas nauraa partaansa, kun saivat tuolla tuulivoimallakin ryöstettyä veronmaksajilta/yhteiskunnan pussista miljardeja....

Ei olis mitään hätää maailmassa, jos rosvot ei rosvoaisi yhteiskuntien rahoja omiin liiveihinsä.
Eli rosvot meitä johtaa, vaikka se demareille ja vasureille sekä vihreille onkin vaikeaa tunnustaa, että he ovat yksi suurin ketkusakki.
Kepu on pulmunen verrattuna muihin puolueisiin, tai ei ainakaan yhtään ketkumpi kuin nuo muutkaan......
Muistakaa, että demarit valehtelee ja kusetta työläisiä aina.....
070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


onkohannäinkin kirjoitti:

ainoa Persu jolla on ennestään ministerikokemusta SMP:n ajoilta, joten nytkin voi käydä niin, että tuo Soinisäätiöläinen saakin salkun.
Näyttää ainakin pulpahtaneen pyörimään kuvioihin sellaisissa kuteissa, ja sillä olemuksella, kuin olisi tulossa ministeriksi yhtenä persuna.
Jos noin käy, niin sitten Soinin sisäpiiri onkin selvillä tarkoitusperineen, eli säätiöittää puoluetuet Soinin hyväketkukerholle.
Tosin voi käydä niinkin, että koko hallituskuvio menee vielä uusiksi.
Pekkarista ja Tiilikaista, eikä sitä Saarikkoa saisi ainakaan päästää ministereiksi, eikä Sirkka-Liisa Anttilaakaan.
No aikapa näyttää, eikä yhtään käy kyllä kateeksi Sipilää, sillä nyt on joutunut kaikkien kelmien maalitauluksi.

Niin tuulivoimaongelmahan on nyt ratkaistu, kun Soinilla ja persuilla kääntyy takki siihen malliin, että siitä huiskeesta riittää viimaa pyrittämään suurempaakin tuulivoimapuistoa.
Voi jukupliuta on nuo ketkut nimityksen keksineet tuolle helkutin maisemanpilausrosvoukselleen.. tuulivoimapuisto...
Kymmenen vuotta ja aina pitää mylly uusia, ei mitään järkeä koko touhussa, vaikka "Soinpersuiviimakin" olisi käytössä.
Kyllä siinä ökyrosvot taas nauraa partaansa, kun saivat tuolla tuulivoimallakin ryöstettyä veronmaksajilta/yhteiskunnan pussista miljardeja....

Ei olis mitään hätää maailmassa, jos rosvot ei rosvoaisi yhteiskuntien rahoja omiin liiveihinsä.
Eli rosvot meitä johtaa, vaikka se demareille ja vasureille sekä vihreille onkin vaikeaa tunnustaa, että he ovat yksi suurin ketkusakki.
Kepu on pulmunen verrattuna muihin puolueisiin, tai ei ainakaan yhtään ketkumpi kuin nuo muutkaan......
Muistakaa, että demarit valehtelee ja kusetta työläisiä aina.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu