So. pyppymusiikkia jonka tahtiin on mukavaa keikuttaa pyllyä, laskea pöksyihin ja heittää alushousut lavalle.
Beatles on pooppia
9
103
Vastaukset
- DennisO_Bell
taasko se alkoi. olisiko syytä piipahtaa apteekilla jos lääkkeet on päässeet loppumaan?
- xxxxxxxxxxxxxxxxfe
Dhönni se siellä. Olikin hiljaista muuten
- UkkomiesUno
Poppiapa hyvinkin ja varsin kaupallista pohjimmiltaan. Nyt olisi hyvä tarttua härkää sarvista ja pohtia kriittisesti sitä, miksi itsensä sivistäminen tuntuu niin vaikealta. Kaikki me teemme virheitä, mutta rajansa henkisellä velttoudellakin. Sen sijaan, että eläisi illuusiossaan siitä, että populaarimusiikki kehittäisi - tai haastaisi - yksilöä, niin miksei saman tien voisi hakeutua oikean musiikkitekstuurin pariin. Kehittymiselle ei silloin näy rajoja, jokainen uusi sävelteos avartaa ajattelua ja musiikillista käsityskykyä enemmän tuhat tai kaksi poppihittiä. Paljon, paljon on niitä taantumuksessa aikaansa hukkaavia, jotka kuvittelevat saavansa jotain todellista populaarimusiikista, on se sitten päivän tusinapoppia tai vaikka jotain "progressiiviseksi" luokittelemaansa. Kyse on vain keskinkertaisten lapsellisesta uskosta johonkin korkealentoiseen, joka todellisuudessa kolisee sisällöllistä tyhjyyttään eikä siitä milloinkaan muuksi muutu.
Realisimia ja itsereflektiota siis peliin ja kohti todellisten kokemusten loputonta huippukohtaa! - sanatainuottiriittää
On taito sinänsä tiivistää sanottavansa.
- Partituuri10
Klassisen pariin nyt kaikki kehittymishaluiset. Hengenravintoa joka sielulle kaikkina vuodenaikoina; hiekkalaatikkoleikit ovat nyt taakse jäänyttä elämää.
Kaikki mukaan! - JohanSebastianLennon
Yksi tapa ilmaista kuinka paljon on jo itseään kehittänyt torkumalla läpi sinfonikkojen tuotantoa, on se kun käyttää kirjoituksissaan kappalejakoa.
- Kunnonlesee
"Yksi tapa ilmaista kuinka paljon on jo itseään kehittänyt torkumalla läpi sinfonikkojen tuotantoa, on se kun käyttää kirjoituksissaan kappalejakoa."
Sama vanha regressiivinen linja jatkuu; huomioidaan asioita olennainen sivuuttaen. Täällä puhutaan taantumuksellisen MUSIIKIN haitallisuudesta yksilön sivistykselle ja musiikillisen tekstuurin hahmottamiskyvyn kehitykselle. Äidinkielen rakennesäädökset eivät kuulu tämän keskustelun fokukseen.
Taannoinen REKE -kampanja ei näytä - vielä - valaisseen aivan kaikkia taantumuksen suossa tarpovia. Jatkakaamme silti pontevasti ja pää pystyssä sivistyksen täkyjen tinkimätöntä tarjontaa takapajuisille!- häjyttuloo
"Kunnonlesee"..muista käydä terapiassa.
- Kunnonlesee
häjyttuloo kirjoitti:
"Kunnonlesee"..muista käydä terapiassa.
Laiskuutta, laiskuutta, henkistä velttoutta. Apteekki, lääkkeet, terapia...olisko noiden sijaan jo aika siirtyä aikuisten musiikkiin???
Mikä asiassa voi olla noin ylivoimaista?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1893135- 542568
- 2422334
Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk92132Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2572056Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I71961Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva381776Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve581730Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841640Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro161599