Iguaani

Millaisia kokemuksia teillä on kahdesta iguaanista samassa terraariossa? Onko onnistunut, vai onko sekä iguilla että hoitajalla tressiä?
1197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On kyllä mahdollista pitää useampaa iguaania samassa terraariossa, mutta koskaan ei voi etukäteen tietää tulevatko igut keskenään toimeen. Kaksi urosta tuskin tulee keskenään toimeen, mutta uros ja naaras tai kaksi naarasta SAATTAVAT tulla keskenään toimeen, se selviää vain kokeilemalla. Poikasistahan ei voi sukupuolta varmuudella sanoa, joten jos ostaa useamman kuin yhden igun, kannattaa varautua siihen, että igut voi joutua jossain vaiheessa erottamaan omiin terraarioihinsa.

Mulla elää tällä hetkellä kolme aikuista (5-vuotiasta) iguaania samassa terraariossa. Ne on kaksi naarasta ja uros. Naaraat ovat eläneet yhdessä poikasesta asti ja uroksen hommasin niille kaveriksi noin vuosi sitten kun naaraiden sukupuolet varmistuivat. Uros tuli ensin koeajalla eli jos se ei olisi tullut toimeen naaraiden kanssa, olisin saanut palauttaa sen. Täytyy sanoa, että mulla on ollut tosi hyvä tuuri, kun olen onnistunut saamaan kolme noin sosiaalista yksilöä että tulevat keskenään toimeen! =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toto kirjoitti:

Millaisia kokemuksia teillä on kahdesta iguaanista samassa terraariossa? Onko onnistunut, vai onko sekä iguilla että hoitajalla tressiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu