Hämmästyttävää: mehiläisen pistosta apua

kerranpistetty

Juuri äsken törmäsin sattumalta netissä tietoon, että moni MS-potilas on saanut oireisiinsa helpotusta mehiläisen (ampiaisen?) pistosta. Sitä jopa käytetään ns. vaihtoehtohoitona. Asiantuntijoiden mukaan vaikutus saattaisi perustua piston aikana kehoon tulevista myrkyistä, jotka vähentävät tulehdusta ja vapauttavat parantavia aineita kehon käyttöön.

Vuosia sitten, kun minulla oli MS-oireina väsymystä, tuntohäiriöitä ja tasapaino-ongelmia, olin kesälomalla vanhempieni luona. Eräänä aamuna laitoin pitkähihaisen paidan päälleni ja lähdin siskoni kanssa käymään kioskilla. Matkalla minua karhisti toisessa hihassa jokin, mutten jutellessani ja kävellessäni kiinnittänyt siihen kauheasti huomiota. Yhtäkkiä käsivarressani tuntui pistos ja sen jälkeen polttelua. Nopeasti revin hihaani ylös, ja sieltä lensi vihainen ampiainen ulos!

Kävelymatka kioskilta takaisin tuntui paremmalta jostain syystä. Vitsailin siskollenikin, että ihan kuin ampiaisen pistos olisi parantanut minua, ja nauroimme ajatukselle (jonka tietenkin oletimme olevan pelkkä yhteensattuma). Olin myös iloinen ja pirteä piston jälkeen.

Nyt kun tänään luin tuosta mehiläisen pisto -vaihtoehtohoidosta MS-tautiin, ymmärrän, ettei kokemukseni ehkä ollutkaan pelkkää sattumaa. Kyse ei voi olla pelkästä uskomushoidosta, siis plasebovaikutuksesta, koska enhän tiennyt silloin vuosia sitten, että teoria mehiläisen piston parantavasta vaikutuksesta on edes olemassa! Pikemminkin harmittelin ja kiroilin silloin piston tapahduttua, että hemmetti, kun vielä tällainenkin tapahtui... Kunnes olo muuttui paremmaksi.

Olen oman kokemuksen jälkeen nyt ihan varma, että mehiläisen /ampiaisen pistosta OIKEASTI on apua, ainakin minulle. Enkä malta odottaa, että kesällä on mehiläisiä liikkeellä. Otan hyönteisverkot pois tuuletusikkunoista :-D

3

346

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voisin_uskoakin

      Sori,
      onko sinulla jotain diagnoosia? Mistä sairaudesta?
      Uskon kyllä siedätyshoitoihin, esim. allergioiden, tulehdusten kohdalla.

    • kerranpistetty

      Siis minulla on diagnoosi MS-taudista. Olen myös injektiolääkityksellä.

      On se minustakin omituista, että oireeni paranivat välittömästi ampiaisen piston jälkeen, mutta niin kävi. Siskoni ja äitini voivat todistaa. Ehkä se oli sittenkin sattumaa, mutta en usko, koska SE olisi jo liian suuri yhteensattuma sen kanssa, että mehiläisenpistohoitoa tarjotaan hoidoksi MS-taudin oireisiin. Miten on mahdollista, että minä jo vuosia sitten tein omalla kohdallani saman havainnon??

      Eihän kenenkään ole pakko kokeilla mehiläisen pistoja, mutta minä jo tänään ostin valmiiksi luomuhunajaakin, jota laitan lautaselle ikkunan äärelle sitten, kun kesäisemmät ilmat alkavat ja pörriäisiä alkaa liikkua. Siis houkuttelemaan niitä asuntooni. Se vaan on vielä auki, että kuinka saan mehiläisen pistämään itseäni, kun ne eivät hevillä kuulemma pistä.

      Olen itse ihan varma, että minulle on ampiaisen / mehiläisen pistosta hyötyä.

      • kerranpistetty

        Paitsi nyt tajusin, että eihän mehiläiset varmaan pidä hunajaa houkuttelevana, koska niillä on sitä omasta takaa... Ihme ajatusvirhe tuo.

        Täytyy hankkia jotain kukkia ikkunalaudalle niitä houkuttamaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      257
      4590
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      131
      2993
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2762
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1594
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1109
    Aihe