Hallitusta pukkaa

Esitunnusteluvaihe on ohi. Keskustapuolueen puheenjohtaja Juha Sipilä yrittää kolmen puolueen porvarihallitusta. Keskusta, Persussuomalaiset ja Kokoomus. Ohjelmaneuvottelut ovat käynnissä.
Taloudellisesta lähtökohdasta on tietoa. Kolme puoluetta ovat yhtä mieltä 6 mrd euron menoleikkauksista, jotka ilmeisesti jäisivät täysin toteutuessaan vuositason leikkauksiksi. Leikkausten taso ylittäisi Kataisen hallituksen tason ja jotka ovat jo pohjalla.
Näyttää siltä että hallitus aikoo jatkaa edeltäjänsä linjaa talouden alasajon suuntaan.
Mistä leikannevat?
39<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Sipilä yritti mahdotonta tunnusteluvaiheessa. Hän yritti olan kohautuksella sovittaa luokkien eturistiriidat. Aloite oli kunnianhimoinen mutta tuhoon tuomittu. Esillä oli lähinnä palkkoihin liittyviä heikennyksiä ja vuotuisen työajan pidentämistä. Ehdotukset muistuttivat Matti Vanhasen työreformiesitystä. Sipilän yritysjohtajana olisi luullut tietävän että voitto kasvaa työn tuottavuuden kohoamisen seurauksena eikä siinä tarvita palkkojen alennuksia.

Äänestä
  • Ei ole luokkia eikä edes ristiriitoja vaan ongelma joka vaatii ratkaisua ja toivon hallituksen pystyvän siihen.

    Ay liike osoitti olevansa edelleen punaroisto joka ei pysty tekemään tarvittavia päätöksiä vaikka hyvin on selvillä mistä kenkä puristaa. Yritettiin taas iltalypsyä mutta kuten mies niin Sipilä sanoi nyt päätetään tai sitten ei. Jos päätetään se helpottaa kokonaisuutta vaan jos ei niin mennään sinne leikkauksiin siten, että riittää. Noin minäkin olisin tehnyt jo kauan sitten!

    Arvelen ay miesten vielä tulevan hattu kädessä jolloin Sipilän hallituksella on se valta joka sille demokratiassa kuuluu. Oikeastihan ay liikkeellä ei ole mitään sanomista maan hallintaan koska se on siinä mielessä epädemokraattinen toimija ollessaan vain jäsentensä edustaja, ei koko kansan.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Ei ole luokkia eikä edes ristiriitoja vaan ongelma joka vaatii ratkaisua ja toivon hallituksen pystyvän siihen.

    Mitään ei ole kuulunut. Viikolla kuulunee. Hallitus ei synny synnyttämättä. Hallitus syntyy, se on varma. Luultavasti esitettyjen kolmen pohjalla. Ensimmäinen seurantakohde tulee olemaan "työväenpuolue" Perussuomalaisten mukautuminen mahdollisiin sotuleikkauksiin. Sen puolesta kaikki kolme puoluetta ennakkoon ovat. Taloutta halutaan ajaa alas kun tehtävä olisi nostaa sitä ylös. Suomi on putoamassa muiden eu-maiden kyydistä ihan hallitusten omin toimin.
    Mikäli 7 vuotta jatkuneeseen kriisiin ehtii TTIP:n toteutuminen, se on kotimaiselle pienyrittämiselle tuhon alkua.

    Äänestä

  • tukula kirjoitti:

    Tässähän yhteen aikaan kysyttiin vähän joka asiasta. Uhka vai Mahdollisuus?

    Samaa voitaneen kysyä tuosta TTIP asiasta. Se lienee myös mahdollisuus niille yrityksille jotka haluavat laajentaa vientialuettaan. Minä pyrkisin näkemään sen positiivisen puolen asiassa ja käyttäisin sitä hyödykseni.

    Ei kukaan halua ajaa taloutta alas vaan talouden uusi nousuhan on koko homman taustalla ja siihen tulee uusi hallituskin varmuudella pyrkimään. On vain kyse siitä miten se saadaan nousuun, sen olemme jo oppineet jottei se ainakaan ay liikkeen toimin nouse, ne ovat siinä mielessä täysin hyödyttömiä.

    Kun halutaan talous nousuun tilanteesa jossa hinta on ollut yksi suurimmista esteistä kaupan käynnille niin sitä on laskettava ja se tietää kustannusleikkauksia joka taholle. Se oli liikaa ay porukalle, eivät uskaltaneet toimia vaikka varmasti itsekin näkivät mitä on tehtävä, vaan pelko omasta työpaikasta esti järkevän päätöksen teon. Siitä näkee miten saamatonta porukkaa olette sinne valinneet!

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Ei ole luokkia eikä edes ristiriitoja vaan ongelma joka vaatii ratkaisua ja toivon hallituksen pystyvän siihen.

    Ay liike osoitti olevansa edelleen punaroisto joka ei pysty tekemään tarvittavia päätöksiä vaikka hyvin on selvillä mistä kenkä puristaa. Yritettiin taas iltalypsyä mutta kuten mies niin Sipilä sanoi nyt päätetään tai sitten ei. Jos päätetään se helpottaa kokonaisuutta vaan jos ei niin mennään sinne leikkauksiin siten, että riittää. Noin minäkin olisin tehnyt jo kauan sitten!

    Arvelen ay miesten vielä tulevan hattu kädessä jolloin Sipilän hallituksella on se valta joka sille demokratiassa kuuluu. Oikeastihan ay liikkeellä ei ole mitään sanomista maan hallintaan koska se on siinä mielessä epädemokraattinen toimija ollessaan vain jäsentensä edustaja, ei koko kansan.

    Mielenkiintoista. Oikeistopukari ennakoi luokkavastakohdan kärjistymistä. Rakennusmiehet, insinöörit, sairaanhoitajat, hitsarit ja ekonomit tulisivat lakkkoilemaan.
    Hallitus tulee vahvistamaan luokkasotaa omistavan luokan hyväksi. Seurataanpa kehitystä.

    Äänestä

  • multasor kirjoitti:

    Lakkoilu on tappion myöntämistä kun ei ole perusteita sille mitä ajetaan takaa. Se on kuin hirteen menoa. Aikoinaan typerät lakot korjattiin devalvaatiolla ja taas oltiin oikeasti samassa pisteessä vaikka kuvittelitte jotain voittaneenne.

    Nyt ei voi devalvoida mikä on todella positiivinen seikka ja siksi onkin mietittävä miten sitä lisäansiota hankittaisiin, pitää tehdä töitä enemmän, tuottavammin ja kun eurolla saadaan aikaan sama kuin nyt kahdella on mahdollisuus pyytää lisää palkkaa.

    Myös työläisen pitää kehittää työtään paremman tuloksen suuntaan!

    Luokka ja luokkasota on luuseri hommaa josta se joka sen alkaa kärsii eniten.

    Lakot ja mielenosoitukset syntyvät tarpeesta jos ovat syntyäkseen. Katkeruus tai tappio vaaleissa eivät muuta asetelmaa. Työn ja pääoman välisessä sissitaistelussa työläisten toimintavaltti on painostaa omistajia mielenosoituksilla vaatimuksiinsa. Feodaalisen yhteiskunnan aikana ei ollut työväenluokkaa eikä lakkojakaan. Talonpojisto oli suurin sorrettu luokka. Se nousi silloin tällöin siellä sun täällä aseellisiin kapinoihin. Kapinoiden kukistaminen tapahtui verisesti.
    Kapitalismi kielsi alkuaikoinaan työläisten järjestäytymisen. Sikäli kuin kapitalismi voitti feodalismia ja palkkkatyöläisten määrä kasvoi, heidän yhteisten järjestöjensä perustamisen tarve kasvoi. Ne puskivat esiin lain vastaisesti, lakien kieltoa vastaan ja tulivat lopulta laillisiksi. Työläiset pakottivat kapitalismin hyväksymään heidät luokkana ja perustamaan omia luokkajärjestöjä.
    Järjestäytymisoikeus ei vieläkään maailmalla ole itsestäänselvyys. Suomalainen oikeisto tekee kaikkensa järjestäytymisen kieltämiseksi. Kapitalismin loismainen luonne, keinottelu- ja rikkaiden veronkiertoyhteiskunta ei siedä järjestäytymistä. Työeläkeläisen lausunnot heijastavat porvariston halua ryhtyä väkivaltaisiin toimenpiteisiin proletaareja vastaan. Se ei ole uutta.

    Sipilän lausunnot ovat tietyssä mielessä uhkaavia. "Vähävaraisten rahat bisneksen hyväksi vapaaehtoisesti tai otamme ne väkisin". Suunnitteilla on suuren luokan kavallus. Keskustapuolue ei ole koskaan ymmärtänyt ammattiyhdistysliikettä ja saa ehkä väärää tukea työnantajajärjestöiltä.

    Äänestä

  • hiiggs kirjoitti:

    Lakot ovat kiristystä kun asia voitaisiin hoitaa muutoinkin ja kokonaisuudessaan paremmin tuloksin. Nykyinenkin tilanne olisi paljon valoisampi jos ei olisi kiristetty lakoilla ja lakkouhkauksilla ylisuuria palkkoja jotka nyt ovat pilanneet vientimarkkinat. Palkathan olisi jo laskettu devalvoimalla jos meillä olisi oma valuutta, nyt ei kuitenkaan ole joten keinot pitää miettiä uudellaan kun devalvaatio on poissa laskuista.

    Nyt kannattaa miettiä sitä neuvomaani parempaa konstia eli irtisanoutumista jos ette ole tyytyväisiä. Jos kerran katsotte ansaitsevanne enemmän kuin teille maksetaan niin osoittakaa se, kunnon näyttö ja työnantaja kyllä osaa ostaa teidän uudenkin tehokkuutenne.

    Ei järjestäytymisessä mitään pahaa ole vaan se paha alkaa siitä jos sitä käytetään väärin kokonaisuutta vastaan. Olen minäkin järjestäytynyt, en tosin ay liikkeeseen vaan purjehdus-, karavaanari- ja kameraseuroihin, nuo seurat eivät uhkaile vaan toimivat jäseniensä eduksi.

    Äänestä

Hallitusta pukkaa Keskustan ja Kokoomuksen tahdissa. Perussuomalaiset osoittautuvat "työväenpuolueeksi" Kokoomuksen ohjelmalla. Sipilän esittelemä adjektiiveillä höystetty kehysraami lyö pohjan pois jokaiselta Perussuomalaisten tekemältä välikysymykseltä edellisellä vaalikaudella. Soini ei kääntänyt takkiaan vaan möi kuuluisan perseensä kaikkine oheistuotteineen.
Hallituskiima pakotti Soinin lyömään halla-ahon oikeistosiipeä mennen tullen, joka sinänsä ei ole virhe. Pakolaisia otetaan kuten ennenkin ja turvapaikanhakijoita ei käännytetä suoraan rajalla.

Äänestä

Soini vahvisti tänään puheillaan kaikki edellisellä vaalikaudella tehdyt välikysymykset teatteriksi. Sipilän hallitus tulee jatkamaan leikkauksia Kataisen mallin mukaisesti eikä Soinilla ole vastaansanomista. Perussuomalaiset eivät olleet vaaleissa vaihtoehto.

Äänestä

perussuomalaisten leikkauslista
Lapset
Eläkeläiset
Työttömät
Velalliset
Korotuslista:
Verot pienituloisille ylös
autovero ylös
tupakka 50%=oikein
Alkoholi 80%=oikein
Bensiini
Nafta
Lääkkeet

Äänestä
  • Tuhaa propagandaa josta näkee jottet ymmärrä mitä kirjoitat.

    Otetaan esimerkki: Verot pienituloisille ylös, m itä ja mihin se auttaisi jos kyse on pienituloisista? Eihän niiltä mitään veroja saa kun tulotkin ovat pienet. Tyhjästä kun on pahaa nyhjäistä!

    Tupakan ja alkoholin verotusta sen sijaan pitääkin nostaa, se olisi oikein sillä niitä ilman pärjää mainiosti, siitä on jo 20 vuoden kokemus Työeläkeläiselläkin alkoholin osalta ja tuipakan osalta 50 vuoden kokemus. Sata pävää on siten vain kuiskaus jota on turhaa edes mainostaa.

    Äänestä

  • Ja kovaa..........kunnes suistuu tielta...... ja kansa maksaa taas, kuten kokoomushallitus seikkailun -90 luvun alussa.
    Tuon jälkeen on vain valtion velka kasvanut ja elintasokuilu kasvanut.

    Äänestä

Sipilä sorvaa voimalla hallitusohjelmaan rakenneuudistuksia. Kataisen slangissa se tarkoitti puuttumista ammattiliittojen toimintaoikeuksiin. Pari vuotta sitten puolue yritti suurella kohulla saada asemia ammattiliitoissa. Luonnollisesti sillä oli siihen oikeus. Projektista tuli pannukakku.
Soini on sittemmin puhunut voimakkaasti kuntatyöntekijöiden irtisanomissuojan heikentämisen puolesta.

Hallituksesta, mikäli siitä tulee kolmiyhtenäisyys, on luvassa tulla taantumuksellisin pitkiin aikoihin ja persujen tuella.

Äänestä

Sipilä sanoi ennen vaaleja kestävyysvajeeksi 6 mrd ja leikkaustarpeeksi 4 vuoden aikana 2 mrd. Vaalien jälkeen hän sanoi vajeeksi 10 mrd ja leikkaustarpeeksi 4 mrd. Viimeiset puheet kertovat 6 mrd leikkauksista. Syyllistyikö Sipilä poliittiseen prostituutioon.
Perussuomalaiset nielevät kaiken. Karvoineen, eu-myönteisyytineen, natoineen. Soini möi jopa Halla-ahon rasistisen maahanmuutto-ohjelman. Viimeksimainittu on tosin oikea teko.

Äänestä
  • On hyvä, että otetaan kunnon ote jotta päästään taas talouden niskan päälle ja voidaan lopettaa velaksi eläminen. Hyvin sitä pärjää ilman velkaakin kun vain osaa laskea menonsa tuloja pienemmiksi. Sillä minä ainakin olen mainiosti tullut toimeen.

    Äänestä

Puolueeton media mm. Yleisradio ihme ja kumma löytää aina uusia "asiantuntijoita", jotka selittelevät talouden kaatamissuunnitelmia kansan onnena.
Hyvin todennäköisesti hallitusneuvotteluissa kuritusohjelman kiristäminen liittyy osana TTIP:hen, EU:n ja USA:n välisiin vapaakauppaneuvotteluihin. TTIP toteutuminen heikentää pienten valtioiden asemaa yleensä ja pienten eu-maiden asemaa maailmankaupassa. Suomen talous tulee ennakolta amerikkalaistaa, jolloin haittoja ei ehkä näkyisi heti ja varsinkaan silloin mikäli suhdannekierrossa alkaisi hetkellinen nousukausi.
Sipilän mahdollisen hallituksen ohjelma tulee kaatamaan tuhansia pienyrityksiä. Mikäli niitä pönkitetään valtion tukivaroilla, maksajina tulee olemaan palkkatyöläiset kollektiivisesti. Palkkatyöläisiltä leikatut sotueurot menisivät kannattamattomien yritysten tukemiseen eikä valtion kassan tilanne muuttuisi miksikään. Mikäli pienyrittäjät joutuisivat työttömyyskortistoon, heidän tulonsa laskisivat ja olisivat sotutukineen uusi kuluerä valtiolle.
Kansantalous ei nouse leikkamaalla. Ei koskaan. Teesillä hämätään palkkatyöväkeä antamaan vapaaehtoisesti rikkaille pummeille korvausta alentuneiden voittojen korjamiseksi.

Äänestä
  • En oikein usko tuohon sinun "kuritusohjelmaasi"! Me ja hallitus olemme pakon edessä, talous pitää saattaa pitävälle pohjalle. Nythän me olemme eläneet velaksi ehkä 10 vuotta joten seuraava 10 vuotta maksetaan niitä velkoja. Valitettavasti yleensä ne jotka eivät sitä velkaa ole nostaneet joutuvat maksamaan ja ne jotka ovat niistä rahoista nauttineet saavat ne pitää ilman mitään vastinetta kuten vaikka työtä.

    Jos valtio tukee yrityksiä niin todellisia saajiahan ovat palkkatyöläiset koska niiden työ ehkä jatkuu vaikka se muutoin olisi loppunut. Palkkatyöläisillähän ei ole mistä ottaa vaan useat heistä elävät sen palkkansa turvin kädestä suuhun ja ennen palkkapäivää tili loistaa tyhjyyttään.

    Jos järkevä talous on amerikkalaista niin se pitää toivottaa tervetulleeksi mutta näinhän asia ei ole, myös jenkkilä on velkavankeudessa joskin dollarimääräisessä joten se pystyy sitä ohjailemaan dollarin arvoa manipuloimella jos haluaa. Sinänsähän meillä on jo pitkälti amerikkalaista taloutta, että monet ovat velkaa ainakin parin seuraavan vuoden ansionsa, Minä pidän velkaantumista pahana sillä tilanteen muuttuessa se saattaa viedä pahaankin talouden kuoppaan.

    Olen ollut yrittäjänä reilun 30 vuotta ja siinä pärjää hyvinkin kun pitää jäitä hatussa ja toimii järkevän talouden sääntöjen mukaan. Vaikka olen jo siirtynyt syrjään niin firma toimii edelleen uusien omistajien toimesta.

    Äänestä

Suomen kilpailukyky on EU:n keskiarvoa parempi. Leikkauksia ei sen takia tarvita. Julkinen sektori on monissa maissa korkeampi. Teollisuustyötunnin kustannus (työnantajan sotumaksut mukana) on Saksassa 37.1 euroa, Ruotsissa 41 ja Suomessa 35.9 euroa. Suomessa tulisi viennin vetää, jos tuntikulut ovat mittarina.
Pääomaverojen osuus on EU:n keskiarvoa pienempi Tilastokeskuksen mukaan. Työhön kohdistuvien verojen osuus oli 2012 53.2 % kun EU:n keskiarvo on 51 %. Kulutusverojen (tasavero) osuus oli 32.4 % kun se EU:maissa oli 28.5 %.

Jos Suomessa pääomaverotus olisi EU:n keskiarvoa, siitä tulisi valtiolle vuosittain 5,5 mrd euroa. Kataisen hallitus pienensi pääomiin kohdistuvaa verotusta väitteellä, että varat menisivät työllistämiseen. Eivät menneet. Ne menivät tulonjaossa omistajille.

Voittoastetaulukko lupaisi kilpailukyvyn laskemista mikäli otetaan käyrä 2008 finanssikriisistä mittariksi. Käyrä laski vain ennätyskorkealta tasolta normaalitasolle. Keskimääräinen voittoaste on edelleen 18 % paremmalla puolella.
Vuodesta 1962 voittoaste laski 22 prosentista 15 prosenttiin 1976. 1975 alkoi normaalia suurempi suhdannetaantuma ja sitä edeltävänä aikana vallitsi mittavia sosiaalisia uudistuksia. Hetkellisen notkahduksen jälkeen voittoaste kipusi 19 % tienoille 1989. 1991-1992 voittoaste putosi 16 prosenttiin. Taustalla oli finanssikeinottelun kuplan puhkeaminen ja jonka Ahon ja Lipposen hallitukset maksattivat palkkatyöläisillä. Alkoi mittavat sosiaaliturvan leikkaukset. Työttömyys vakiintui korkealle 300 000 - 400 000 tienoille. Voittoaste alkoi kohota 1992 ja kohosi korkealle 26 prosentin tasolle 15 vuodeksi.
Nykyinen voittoaste n. 18 % on keskitasoa. Tilanne edellyttäisi valtion toimesta työllistäviä toimenpiteitä sekä pääomatulojen kiristämistä eikä hätää olisi. Työllistäminen puolestaan pienentää työttömyyskuluja ja toimeentulotukea.

Sipilä aikoo irrottaa 10 mrd euroa julkiselta sektorilta pääomatulojen hyväksi ja joista 4 mrd heti vaalikauden alussa. Vauraasta valtiosta ollaan tekemässä tarkoituksellisesti kehitysmaata.

Äänestä
  • En tiedä mikä sinun voittoasteesi on mutta jos yritys haluaa olla pinnalla ja menestyä on tuloksen oltava lähempänä 30 kuin 20 prosenttia. Jos se on tuo sinun 18%:asi niin yritys alkaa mennä huonosti ja jos mitään ei tehdä niin loppu alkaa häämöttää. Yrityksen kehittäminen vaatii rahaa ja tulosrahoitus on hyvä keino pitkän tähtäimen kohennukseen vuosien mittaan. Noin minä tein aikoinaan ja hyvin meni, ei loistavasti mutta mainiosti. Tulosrahoitus on huomattavasti parempi keino kuin velka joka saattaa tilanteen muuttuessa olla kuin riippakivi yrityksen kaulassa. Tässä mielessä Viron järjestely on parempi, verotetaan vasta kun tuolosta viedään ulos yrityksestä.

    Meillä ei ole kilpailukykyisiä tuotteita ja se on osin meidän jokaisen ongelma, sinunkin s.p! Vai oletko kehittänyt jotain tuotantoon sopivaa joka menee vientiim? Minun kiehittämiäni tuotteita on viety jopa Kiinaan, joskin Eurooppalaisen toimijan toimesta, ei meidän oman toimintamme.

    Jos nyt oikein muistan niin osinkoverotusta nostettiin samalla kun yhteisöveroa alennettiin, se tarkoittaa jotta alempi verokanta on vain sillä tuloksella joka jää yritykseen. Se mahdollistaa lisäkehityksen mutta on turhaa odottaa tuloksia liian aikaisin sillä noiden pääomien karttuminen on kuitenkin rajallista ja vieneekin 5 - 10 vuotta ennen kuin tuon veropäätöksen vaikutukset alkavat näkyä. Täysillä ne ovat ehkä vasta parin vuosidekadin kuluttua. Jos sen sijaan nostetaan osinkoina tuo raha niin valtio saa siitä lisää verohyötyä eikä kokonaisuus paljoakaan poikkea entisestä.

    Voittoaste ei olle oikeaa kieltä täällä Suomen oloissa, kate ja tulos ovat ne termit joita yleisesti käytetään. Niillä on olennainen ero jonka varmaan selvität ja lopetat noiden marxilaisten vouhotusten suoltamisen jolloin kansakin ymmärtää mistä oikein on puhe.

    Äänestä

Muistatteko aloituksen rikkaista pummeista. Sipilän hallituksen muodostamisen yhteydessä liikemiespiirit ovat käsi ojossa neuvomassa sitä ja tätä valtion tehtäväksi.
Päivälehdissä ne paistattelevat markkinoiden autuaaksi tekevien voimien puolesta. Stubb & kumpp haastelevat edelleen, ettei valtio tehdä mitään - markkinat hoitavat kaiken.
Sepitetään myös satua säätelyn purkamisesta. Hallitus on sopimassa ohjelmansa säätelyä (suunnittelua) hyvinkin pilkun tarkasti.
Propagada ja käytäntö kulkevat täysin eri latua.

Äänestä

"Voittoaste ei olle oikeaa kieltä täällä Suomen oloissa, kate ja tulos ovat ne termit joita yleisesti käytetään. Niillä on olennainen ero jonka varmaan selvität ja lopetat noiden marxilaisten vouhotusten suoltamisen jolloin kansakin ymmärtää mistä oikein on puhe."

Voi pienoista lasta kuinka marxilaisuuden vihassa voi mennä lankaan. Voittoaste on marxilaisuutta ja se kuvaa tosiasioita. Voittoaste on pääomien voittojen suhde arvonlisäykseen. Se kuvaa lisäarvon suhdetta palkkoihin+ palkkojen sivukuluihin ts. työvoimakuluihin. Marxin kaava esiintyy suorana "m:v" eli lisäarvon suhde työvoimatuloihin.
http://www.yrittajat.fi/fi-fi/uutisarkisto/a/uutiset/yritysten-voittoaste-painui-vuoden-2009-tasolle

Kerronpa lapselle lisää. Tilastokeskus kerää tiedot ja laatii kaaviot kommentteineen. Valtionvarainministeriö käyttää näitä tietoja. VVM on velvollinen kertomaan hallitukselle taloustiedot sellaisena kuin ne ovat. Kerronpa vieläkin lisää. Tilastointimenetelmä perustuu EU:n säädöksiin. Muutama vuosi sitten Suomi joutui muuttamaan tilastointimenetelmän tähän missä se on. Tilastoista saadaan suhteellisen suoraan esiin tuotantokalustokulut, aineelliset kulut tuotannon pyörittämiseksi, työvoimakulut ja voitto/lisäarvo. Menetelmä on Marxin kehittämästä kaaviosta C = c + v + m. Tuotannon arvo = aineelliset kulut, työvoimakulut ja voitto. Siinä on kaikki tuotannon elementit.
Esittämäni kaavio kertoo Suomen tuotannon kokonaisvoittoastetta. Mikäli voitto olisi 20 % puhtaana, se merkitsisi sitä että pääomien omistajat saisivat tuotantolaitoskulunsa kustannettua viidessä vuodessa.

Voittoastekaavio kuvaa hyvin voittojen ja palkkojen yleissuhdetta mutta ei kaikkea, joten muut seikat jääköt tässä pois. Sen verran että voittoasteesta ei suoraan selviä tulonjaon kehitys. Ne seikat joita ranskalainen Piketty tuo esiin kirjassaan "Pääoma 2 000 luvulla".
Hassua että kumoat Marxia vanhentuneena kun se asuu tätä nykyä Suomen tilastokeskuksessa.

Äänestä
  • Eipä ole marxilaisuus tuottanut muuta kuin murheita kun sitä on yritetty. Vai voitko sinä s.p osoittaa jonkun valtion joka marxilaisuuteen nojaten on saavuttanut edes köyhän Suomen tason kansan elinolosuhteissa?

    Sinä todella et ymmärrä miten talous toimii eikä sitä näköjään ymmärtänyt Parta-Kallekaan vaan veteli huumorilla ja sinä uskot kuin pyhään sanaan! Hahhahhaaa!

    Noita alakoulun matikkaan sopivia esimerkkejä en kehtaisi tuoda esiin jos sinä olisin arvoisa s.p! Maailma ja talous eivät ole mitään alakoulun matikan avulla toimivia. NL yritti mutta mikä olikaan tulos?

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Eipä ole marxilaisuus tuottanut muuta kuin murheita kun sitä on yritetty. Vai voitko sinä s.p osoittaa jonkun valtion joka marxilaisuuteen nojaten on saavuttanut edes köyhän Suomen tason kansan elinolosuhteissa?

    Sinä todella et ymmärrä miten talous toimii eikä sitä näköjään ymmärtänyt Parta-Kallekaan vaan veteli huumorilla ja sinä uskot kuin pyhään sanaan! Hahhahhaaa!

    Noita alakoulun matikkaan sopivia esimerkkejä en kehtaisi tuoda esiin jos sinä olisin arvoisa s.p! Maailma ja talous eivät ole mitään alakoulun matikan avulla toimivia. NL yritti mutta mikä olikaan tulos?

    Katotaas nyt taas kerran kuinka tämän palstan onneton porvarinpenikka taas rääkäisee tuskasta

    Historiallinen materialismihan on täysin todistetusti tiedettä.

    http://www.kolumbus.fi/r.katajaranta/tiedetta.html

    Eli nyt sitten esim. Ihan kaikki Marxin teoriat ovat nyt sitten täysin todistetusti taloustiedettä.

    Äänestä

  • kokeillaas_hiukan kirjoitti:

    Kokeile, kokeile vaan mutta kuten sanot niin todistettavasti, mutta vain turmioon ja kurjuuteen ne ovat todistettavasti kokeilijansa vieneet, siis marxilaiset toopeudet.

    Tieteessähän on ensin teoria jota sitten testataan ja kokeillaan ja koko teoreema hyljätään jos se osoittautuu epäkelvoksi kuten marxilaisuus. Jos halutaan jatkaa niin alkuperäistä teoriaa korjataan kokeiden antamaan suuntaan, noinhan kävi Neuvostoliitossa kun havaittiin marxismin aiheuttama tuho siirryttiin kapitalismiin.

    Marxilaisuudesta kuitenkin on tehty uus'uskonto johon pitää uskoa koska se ei ole pystynyt osoittamaan toimintaansa ihmiskunnan kokeiluissa.

    Katajaranta on kommunisti joten hänellä on "oma lehmä ojassa" ja siten hänen analyysinsä ei välttämättä ole objektiivinen.

    Etkä sinäkään pystynyt osoittamaan niitä suuresti marxismin avulla taloudessa menestyneitä valtioita. Miksi aloit johtaa asiaa sivuun kun kysymys oli noin nyksinkertaisesta asiasta.

    Aina te vaan kehuskelette Marxillanne vaikka jo miljoonia on heittänyt henkensä noissa kokeiluissa, koska te mahdatte tulla järkiinne?

    Kun sata vuotta (noin) on testailtu ja kokeiltu niin luulisi jo muutama talous olevan marxilaisin elkein jolla on vähintään köyhän Suomen elintasi kansalaisillaan. Missä ne maat ovat?

    Äänestä

Hallitusneuvotteluissa Soini saa noin 5 ministeriä ja kymmeniä avustajia

jotka ovat äärimmäisen tärkeitä heitettäessä haloslais-byrokratian mamutuspellet

pakkoruotsittaja-Rkp-läiset ja eu-kiimaiset ulos valtionhallinnosta

jossa ne loisivat erilaisia viroissa haitaten Suomen kansainvälistymistä

ja Suomen kansaa

VAALIT EIVÄT RIITÄ RKP-HALOSLAIS-EU-KIIMAN PYSÄYTTÄMISEEN VAAN VAADITAAN TÄLLAINEN TILANNE JOSSA hallituksessa on merkittävä Perussuomen edustus

NYT VOIMME NUKKUA YÖMME RAUHASSA KUN eu:lta tulee määräys ottaa kymmenä tuhansia mamuja

jotka matkustavat Balttiasta tänne kun eu on ensin ne sinne väkisin pistänyt

niin

voimme uskoa

että Soini pysäytty rosvo-EU:n ja STUBB SANOO ETTÄ OIKEIN TEIT

koska siis Stubbille on äärimmäisen tärkeä pysyä hallituksessa eikä rivijäsenenä eduskunnassa

STUBB SUOSTUU MAMUTUKSEN LOPETUKSEEN JA SUOSTUU VETÄMÄÄN TÄSSÄ EU-SATRAAPPEJA TURPAAN

http://yle.fi/uutiset/stubb_ryhtyi_cameronin_tukijaksi__iso-britanniaa_autettava_maahanmuuttopaineessa/8010505

–Britannian talousuudistusasialista on aika samantyyppinen kuin meillä. Halutaan vähemmän sääntelyä, enemmän vapauksia sisämarkkinoille ja enemmän vapaakauppaa. Eli talouslinja on samanlainen. Jos siinä pystytään auttamaan Britanniaa niin hyvä, Stubb sanoo.

Cameron: melua, nousuja ja laskuja

Britannia haluaisi rajoittaa maahanmuuttoa ja työnhakijoiden sosiaaliturvaa. Sen uskotaan esittävän EU:lle tähän liittyviä toiveita. Britannian nettomaahanmuutto – sekä EU-maista että ulkopuolelta – on suurta, suhteessa samaa luokkaa kuin Saksaan.

Äänestä
  • Hallitus neuvottelee sääntelyn lisäämisen puolesta. Se suuntautuu palkkatyöläistä vastaan. Soini on oman tyhmyytensä ts puolueensa vanki. halla-aholaisten vanki, jotka nekin tyhmästi ajoivat mamurasismillaan Soinin selkä seinää vasten.
    Keskusta ja Kokoomus pyörittävät persuja maallisessa pikipadassa mennen tullen. Soinin on pakko niellä kaikki solvaukset. Talouspoliittisesti hallituksen ohjelma tulee olemaan persujen linjalla. Pääoman puolesta työväen etuja heikentäen. Kepu ja Kokoomus laittavat Soinin selittämään leikkauksia puolestaan. Media siteraa Soinin aikaisempia puheita. Työväen silmät aukeavat hiljalleen. Marxin vastaisuus heikentää heidän elintasoaan.
    Halla-aho menetti kaiken. Stubbit laittoivat Soinin syömään Jussin rasismiohjelman - Stubbille tästä kiitos.

    Äänestä

Hallituksen muodostumisen alla Perussuomalaisille tuli kaksi merkittävää tappiota.
Katolisuskoinen Irlanti hyväksyi suurella äänten enemmistöllä sukupuolineutraalin avioliittolain. Perussuomalainen puolue sai siipeensä omalla katolisen uskonalueella (Soinin uskonto). Samassa rytäkässä halla-aholaisten "uljas valkoinen rotu"-ideologia osoittautuu takiaispuuroksi. Ihmisyys menee eteenpäin rotujusseista välittämättä.
Toiseksi. Demokraattinen kansaliike Podemos etenee Espanjassa. Soinin "kansanliike" on istua isovatsaisten kapitalistien pöydissä kun Podemos päinvastoin yrittää ottaa huomioon rahvaan edut. Soinilaisuus osoittautuu taantumuksen tukipylvääksi.

Vasemmistoliitto munasi itsensä täydellisesti Kataisen hallituksessa. Uskottavuus ei muuten palaa, ellei puolue vaihda puheenjohtajaa. Sittenkin sen tulee ottaa roimat askelet työväenliikkeen ja marxilaisuuden suuntaan. Arhinmäen populismi osittaisena natopropagandan tukijana ei vedä. Se kortti on persuilla ja pysyköön siellä.

Äänestä
  • Vaikka Soini on katolinen se ei merkitse PerusS:n olevan katolinen, Suomessa Kristilliset ovat lähellä uskontopuoluetta mutta muut ovat ihan maallisia ja niiden jäsenet ja kannattajat saavat uskonsa tunnustaa missä hyvänsä kirkossa, moskeijassa tai synagoogassa tai olla tunnustamatta jos niin haluavat.

    Nuo Kreikan ja Espanjan uudet puioluieet uhoavat mutta koska niillä tuskin tulee olemaan enemmistöjä parlamenteissa ne joutuvat kompromisseihin samalla menettävät sen uhonsa aiheuttamaa kannatuksen lisäystä. Demokratiassa kun enemmistöllä on se valta. En edes isosti luota jonkun Podemoksen demokraattisuuteen ennen kuin todella näen sen toiminnassa.

    Mitä kauemmas vasurit Marxista etenevät sen suuremmat ovat heidän mahdollisuutensa alkaa uutta kasvua, Marx on jo hyllyllä roskiin lähdössä, häntä ei enää tarvita.

    Äänestä

Lapsukaiselle, Työeläkeläiselle.
Ei ole minun vikani, että Suomen kansantalouden tilastomekaniikka on laadittu Marxin yksinkertaisen talouskaavan mukaisesti. Ansio siitä kuuluu Marxille. Kaava "C = c + v + m" on universaali ja kaikkea tavaratuotantoa oikeimmin kuvaava. Se kuvaa sitä täsmällisesti. EU:n komissiossa ei ole yhtään kommunistia. Silti komissio tukeutuu Marxiin. Mistä se kertoo?
On pakko. EU pakotti kaikki jäsenmaat laatimaan tilastot Marxin opin mukaisesti. Pakotus oli harkittu ja hyvä. Porvaristo käyttää tilastotietoa kapitalistien hyväksi. Se näkee siitä pääomasuhteen palkkatyöhön nähden yhtä hyvin kuin proletaarikin. Tieto on valtaa. Tieto on työväenluokalle paljon tärkeämpi kuin kapitalistiluokalle.

Mikäli voittosuhde valtion mitassa on esim 20 % ja määrä jokin summa, se kertoo vain keskimäärän. Kapitalistiluokan keskeisistä suhteista se ei kerro mitään. Esim Suomessa alle 5 työntekijän yrityksiä on reilusti yli puolet. Omistajat saavat harvoin ammattimiehen palkkaa 5 kertaa enemmän tuloa. Yksinyrittäjyys on puhtaasti palkkatyötä yrittäjyyden nimellä. Rikkaimmat ja todelliset kapitalistit voivat saada ammattimieheen nähden 100 kertaiset tulot ja enemmänkin. Toisin sanoen tulonjako täytyy hakea muista tilastoista.

Marxista ei pääse tahtomallakaan eroon.

Äänestä

Sipilän, Stubbin, Soinin tiedotustilaisuus päivällä.
Porvarihallitus tulee. Sitä kai kukaan ei epäillyt. 14 ministeriä, joista Keskustalle eniten.

Ohjelmasta.
Lähtökohta olisi 10 mrd kestävyysvaje tai mikä se onkaan. Leikkaus- tai kulutusverojen nostokohde. Suuri melu, ettei tuloveroja nosteta mutta mikä merkitsee progression jälleenpurkamista.
Hyviä adjektiivejä työllisyyden, tasapuolisuuden ym. puolesta. Pieniä edistysaskelia miljoonaluokassa kun leikkaukset kulkevat miljardiluokassa.
Keskustan työreformin muunnos yhteiskuntasopimuksena uudelleen esillä kiristyskeinona. Ellei palkkojen alennuksiin tai niiden pitämiseksi ennallaan suostuta, hallitus leikkaa ostovoimaa miljardin edestä.
Ei sanaakaan rikkaiden pummien veronkierrosta ja niiden saattamisesta verovelvolliseksi ja edesvastuuseen.

Hyvä uutinen: Perussuomalaisten maahanmuutto-ohjelma, mamuvastainen Halla-ahon rotu-oppiin perustuva ohjelma, on haudattu Pohjolan kivimäkeen.

Eilen A-studiossa tuotiin esille suomalaisten suuryritysten veronkiertovarat Belgiassa. Varoja on 20 miljardia ja veronkierto on vähintään n. miljardin luokkaa. Vastaavaa on löydetty Luxemburgista ja Sveitsistä. Vuosittainen valtion veromenetys voi lähennellä hyvinkin 3 - 4 mrd vuosittain.

Äänestä

Puolueiden elimet päättävät hallitukseen menosta tänään. Se on pelkkä muodollisuus.
Keskustan on pakko hyväksyä oman miehensä neuvottelutulos.
Perussuomalaiset ovat nielleet kaiken mitä Kokoomus ja Keskusta ovat sanelleet. Sen on pakko mennä mukaan uskottavauutensa vuoksi. Hallitusohjelma ja Perussuomalaisten oppositiopolitiikkaa ovat toistensa vastakohtia. Perussuomalaiset pettivät itsensäkin. Silti heidän on pakko yhtyä hallitukseen. Mitä tekee halla-aholainen siipi?
Kokoomus hyväksyy ilman muuta. Hallitusohjelma on bisnesmiesten ohjelma ja kuin nakutettu Kokoomuksen linjaan. Hallitus tulee olemaan avoin rikkaita pummeja kohtaan.

Äänestä
  • Kysehän ei noissa neuvotteluissa ollut mistään nielemisestä vaan siitä ovatko persut yhteistyökykyisiä.

    Komumaissa kun on vain yksi puolue ovat kaikki samaa mieltä eikä kompromisseja tarvita mutta täällä demokratiassa asiat ovat toisin täällä tarvitaan kompromisseja asioista joissa on useampia mielipiteitä eikä yksikään puolue pysty yksin yleensä mitään viemään läpi.

    Demokratia vaatii kompromissitaitoja ja hyvä niin!

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Kysehän ei noissa neuvotteluissa ollut mistään nielemisestä vaan siitä ovatko persut yhteistyökykyisiä.

    Komumaissa kun on vain yksi puolue ovat kaikki samaa mieltä eikä kompromisseja tarvita mutta täällä demokratiassa asiat ovat toisin täällä tarvitaan kompromisseja asioista joissa on useampia mielipiteitä eikä yksikään puolue pysty yksin yleensä mitään viemään läpi.

    Demokratia vaatii kompromissitaitoja ja hyvä niin!

    Tässä nähdään havainto-opetus porvarillisesta monipuoluejärjestelmästä. Kansa saa kerran neljässä vuodessa valita mikä porvarillinen puolueryhmä hallitsee kapitalistien ehdoilla. Kun tiukille menee niin porvaristo synnyttää fasistisen yksipuoluejärjestelmän. Tällä hallituksella on vahva tuki eduskunnassa ja uho on kova. Ammattiliitoille ts. työväenjärjestöille halutaan näyttää.

    Pitkään aikaan hallituksen muodostumista ei ole säestetty verekseltään mielenosoituksella. Nyt se tapahtui. Vahvuus saattaa olla halllituksen epäonnistumisen syy. Veikkaan, että tämä hallitus ei istu neljää vuotta.

    Enemmistössä sosialistimaissa on vallinnut monipuoluejärjestelmä. 2000 luvun demokraattiset vallankumoukset ovat syntyneet laajojen puolueblokkien avulla suurten kansanjoukkojen tukiessa niitä. Liike on jo Euroopassa. Vastapainona porvariston piirissä syntyy selvästi fasistisia piirteitä omaavia liikkeitä. Kapitalistiluokan julistama talouspoliittinen luokkasota työväenluokkaa vastaan saa yhä kärkevämpiä muotoja.
    Ei ole lainkaan varmaa, että Kokoomuksen/Sipilän hallitusohjelma syödään pureksimatta.

    Äänestä

  • rosio kirjoitti:

    Sitähän se demokratia on, siinä kansa valitsee ne joilla katsoo olevan parhaat kyvyt viedä maata eteenpäin. Koska yhdelläkään puolueella ei ole ylivaltaa niin kompromissit ovat ainoa mahdollisuus. Ne toimivat yleensä hyvin jos vain ollaan edes hieman samalla linjalla. Se linja puuttui sixpack hallitukselta koska siinä oli liikaa puolueita joten monet asiat lähes vesitettiin koska jokaisen piti aina saada puumerkkinsä esitykseen.

    Missä sosialistisessa maassa on oikeisto-oppositio? Monipuoluejärjestelmällä ei ole merkitystä jos puolueita ei saa vapaasti perustaa ja tuoda esille vaaleja pidettäessä.

    Mielenosoitukset ovat turhia koska hallitus on enemmistön kansasta valitsemien puolueiden muodostama. Äänestäjien enemmistö on hallituksen takana eikä niiltä kysytä jotka eivät äänestäneet. He ovat jättäneet asiansa muiden haltuun.

    Ei täällä mitään kapitalistiluokkaa ja työväenluokkaa ole, täällä on periaatteessa vain työläisiä joilla on eri tehtäviä suoritettavanaan. Turhaa tuollainen vanhoillinen luokka-ajattelu mutta sopinee typeryksille jotka eivät halua elää tätä päivää.

    Nyt on jokaisen työikäisen vain käärittävä hihansa ja alettava tosissaan laittamaan Suomea siihen malliin jotta velkaantuminen loppuu.

    "Mielenosoitukset ovat turhia koska hallitus on enemmistön kansasta valitsemien puolueiden muodostama. "

    Aijai.hoo. Missään kapitalistimaassa mielenosoitukset eivät kunnioita vaaleja. Katsopa kapitalismin ihannemaa Yhdysvaltoja. Kun poliisii ampuu entisten orjien jälkeäläisiä, he eivät tyydy kohtaloonsa vaan mellakoivat. Tietysti heidän edut vaatisivat työväenpuolueen perustamista. Ongelma on siinä, että USA:ssa parlamenttiin ei rahvaalla ole asiaa.
    Saksassa kesken vaalikautta erilaiset työläisryhmät lakkoilevat.

    Hallitus voisi nostaa tuloverotuksen progressiota, kitkeä rikollista bisnestä ja ryhtyä käymään oikeutta rikkaita verorikollisia vastaan. Sieltä tulisi jo vuosittain 5 - 8 mrd valtion kassaan. Loisivat pääomat kotiutettuna kotimaan pankkeihin vahvistaisivat vakavaraisuutta. Varojen puutetta maassa ei ole. Ne ovat yksityisten lukkojen takana. Isänmaalliset kapitalistit voisivat vapaaehtoisesti siirtää varansa isänmaan pankkeihin ja silloin he vastaisivat Sipilän huutoon "kaikki talkoisiin".
    Elvytysvaroja on omasta takaa ilman velkaelvytystä. Pitäisi syntyä kansalaisliike laittamaan rikollisen bisneksen kuriin. Myös korruption.

    Äänestä

Näyttää aivan selvältä, että hallituksen perustelu valtion tulojen riittämättömyydestä on tuulesta temmattu. Sipilä puhuu olennaisesti samoilla perusteilla kuin Katainen neljä vuotta sitten.
Porvarillisten lehtien ensikommentit heijastavat linjaa, jossa todetaan ankaksi Sipilän ja Soinin perustelu kaikkien väestöryhmien yhtäläisestä kurituksesta. Rikkaille on tulossa verohelpotuksia.

Äänestä

Hallitus on muodostettu. Sipilä on pääministeri, Stubb valtionvarainministeri ja Soini ulkoministeri. Kolmen kovan porvariässän hallitus. Ohjelma on kova. Palkkatyöläiset olisivat ässien mielestä sorsineet talouden ja saavat luvan maksaa. Työn saattaminen houkuteltavaksi tarkoittaa työttömyysturvan heikentämistä ja yritysverotuksen keventämistä. Hallitus asetti heti alkuun työväenluokalle kiristyskapulan. Joko suostutte vapaaehtoisesti määräämäällänne tavalla 5 % palkanalennukseen tai hallitus säätää ansiotason alennuksen lakien muodossa.
Hallituksen teesi on avoimen luokkasodan julistus. Suomen työläisten palkkataso ei poikkea EU-maiden palkkatasosta ylöspäin, joten sillä ei ole merkitystä kilpailukykyyn eikä se tuo valtiolle tuloja. Päinvastoin valtio menettää verotuloja ja se jo yksin olisi kädenojennus rikkaille pummeille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

liisa_ihmemaa kirjoitti:

Esitunnusteluvaihe on ohi. Keskustapuolueen puheenjohtaja Juha Sipilä yrittää kolmen puolueen porvarihallitusta. Keskusta, Persussuomalaiset ja Kokoomus. Ohjelmaneuvottelut ovat käynnissä.
Taloudellisesta lähtökohdasta on tietoa. Kolme puoluetta ovat yhtä mieltä 6 mrd euron menoleikkauksista, jotka ilmeisesti jäisivät täysin toteutuessaan vuositason leikkauksiksi. Leikkausten taso ylittäisi Kataisen hallituksen tason ja jotka ovat jo pohjalla.
Näyttää siltä että hallitus aikoo jatkaa edeltäjänsä linjaa talouden alasajon suuntaan.
Mistä leikannevat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu