Raiskaus on toki kauhea rikos, mutta siinä ei kuitenkaan tapeta. Abortissa taas sikiö kuolee eli sitä voi verrata tappamiseen. Siinähän lopetetaan alkanut elämä. Joten voiko aborttia puolustella sillä että on raiskaus kyseessä?
Abortissa tapetaan, raiskauksessa ei
37
<50
Vastaukset
- Voihanvitalis
Näin Raamattu käskee. 5Moos.22:23-24. Jos joku neitsyt on kihloissa miehen kanssa ja toinen tapaa hänet kaupungissa ja makaa hänen kanssaan, niin viekää molemmat sen kaupungin portille ja kivittäkää heidät kuoliaaksi, tyttö siksi, että hän ei huutanut apua kaupungissa, ja mies siksi, että hän teki väkivaltaa lähimmäisensä morsiamelle. Poista paha keskuudestasi.
Huomattakoon myös että lähimmäinen on vain mies, mutta ei hänen morsiamensa. Vanhassa testamentissa Jumala piti varsinaisina ihmisinä ainoastaan aikuisia miehiä, mutta ilmeisesti muutti myöhemmin mieltään tästäkin asiasta.
- mhgfdrtyu
Idiootti et tiedä mittään
Abortista väännetään kättä, onko se murha vai ei. Minä olen ymmärtänyt kiistan ytimen olevan ihmisyyden määrittelyssä: mistä lähtien alkio/sikiö tulkitaan ihmiseksi. Ihmsen tappaminen abortoimallakin oisi tulkittavissa murhaksi, mutta alkion ei.
Ja tässä kohdassa näkemykset menevät ristiin. Ilmeisesti kristittyjen suuri enemmistö tulkitsee niin, että alkio on ihminen heti hedelmöittymisen tapahduttua, koska Jumala siloin antaa ihmiselle sielun tms.. Täten mikä tahansa abortti hedelmöittymisen jälkeen (ja ennen sitähän ei voi aborttia ollakaan) on murha.
Suomen laki ja lääketieteen vaktavieta taas katsovat, että alkio ei ole ihminen ennen kuin se on saavuttanut tietyn kehitystason. En tunne tämän määrittelyä tarkasti, mutta ainakin ihmisyyteen vaaditaan sellainen hermoston kehitystaso, että hermosto on toimiva, sikiö pystyy tuntemaan kipua tms. SUomessa tälaisen ihmisyyden rajaksi on määritelty 12. raskausviikko. Ennen tätä alkio sikiö ei täytä ihmisen määritelmää yhteiskunnan virallisen kannan mukaan. Täten abortti ei ole murha, koska se ei kohdistu ihmiseen.
Koko aborttikysymys on lähinnä ihmisyyden määrittelyn ongelma. Se ei tunnu ratkeavan milään tavalla, kuten ei mikään muukaan asia, jossa maallinen ja uskonnollinen näkökulma ocvat vastakkain.
Toisessa ketjussa on puhuttu raiskatusta pikkupikkutytöstä, jokka ei saanut aborttia ja jonka hengen raskaus nyt vaarantaa. Amnestyn tiedotteen mukaan tyttö oli jo silloin kun raskaus havaittiin, 21. raskausviikolla ja kun tytön hengen puolesta alettiin kampanjoida, ja kampanja eteni, raskaus oli luonnollisesti tätäkin pitemmällä. https://www.amnesty.fi/vetoomukset/raiskattu-10-vuotias-hengenvaarassa-aborttia-ei-sallita/
Minulla ei ole lääketieteellistä pätevyyttä arvioida, missä vaiheessa abortti olisi selkeästi ihmisen tappamista, joten en ota kantaa tähän kyseisen tytön tapaukseen.
Mutta ylimalkaan se raja on olemassa jossain, sikiön ja ihmisen raja. Mitä myöhemmäksi abortin tarve menee, sen vaikeampi rajaa on määrittää. Mediasa on myös kertomuksia tapauksista, joissa on abortoitu niin kehittyneitä sikiöitä, että ne ovat kyenneet hengittämään ja itkemään. Tällöin on ilmeisesti ollut kyse 20. raskausviikosta tai myöhemmästä. Näissä tapauksissa on minunmielestäni kyse jo ihmisen tappamisesta.
Mutta ylimalkaan: kritityt eivät ilmeisesti tee eroa hedelmöittyneen munasolun/kohtuun kiinnittyneen solurykelmän ja itkemään kykenevän sikiön ihmisyyden välillä, joten molempien abortoiminen on samanmoinen murha. Minusta noissa on ero ja siksi kehittymättömän alkion abortoiminen ei voi olla murha, mutta kehittyneen sikiön abortoiminen voi olla.- htn
Suomessa abortti sallitaan yhden lääkärin päätöksellä enintään 12. raskausviikolla, jos henkilö on alle 17 tai yli 40, tai on jo synnyttänyt neljä lasta. Muuten tarvitaan kahden lääkärin päätös, ja abortin saa sosiaalisista syistä, mm. jos raskaus on alkanut raiskauksesta, raskaus on huomattava rasite, tai jos vanhemmilla on rajoitteita, mm. jokin sairaus, mikä rajoittaisi huomattavasti heidän kykyään hoitaa lasta.
Kahden lääkärin lausunto tarvitaan myös silloin, kun raskaana olevan naisen terveys tai henki ovat vaarassa raskauden takia, huolimatta siitä, monennella viikolla hän on.
Valviran lupa ja kahden lääkärin lausunto tarvitaan silloin, kun raskaus on kestänyt yli 12 viikkoa, mutta alle 20 viikkoa, ja sikiöllä epäillään olevan vakava sairaus tai ruumiinvika. Abortin saa vielä 20.-24. raskausviikolla, mikäli sikiöllä on luotettavasti todettu olevan vakava sairaus tai ruumiinvika. Tästä eteenpäin aborttia ei tehdä.
Nämä ovat aina hankalia kysymyksiä, mutta tämän 10 vuotiaan tytön tapauksessa kyse on ensinnäkin raiskauksesta, toisekseen hän on itsekin vasta hyvin nuori lapsi. Jo näiden syiden perusteella abortti tulisi sallia. Sitten vielä hän on raskauden takia hengenvaarassa. Ihan naurettavaa pelleilyä tämä vastaan venkaaminen. htn kirjoitti:
Suomessa abortti sallitaan yhden lääkärin päätöksellä enintään 12. raskausviikolla, jos henkilö on alle 17 tai yli 40, tai on jo synnyttänyt neljä lasta. Muuten tarvitaan kahden lääkärin päätös, ja abortin saa sosiaalisista syistä, mm. jos raskaus on alkanut raiskauksesta, raskaus on huomattava rasite, tai jos vanhemmilla on rajoitteita, mm. jokin sairaus, mikä rajoittaisi huomattavasti heidän kykyään hoitaa lasta.
Kahden lääkärin lausunto tarvitaan myös silloin, kun raskaana olevan naisen terveys tai henki ovat vaarassa raskauden takia, huolimatta siitä, monennella viikolla hän on.
Valviran lupa ja kahden lääkärin lausunto tarvitaan silloin, kun raskaus on kestänyt yli 12 viikkoa, mutta alle 20 viikkoa, ja sikiöllä epäillään olevan vakava sairaus tai ruumiinvika. Abortin saa vielä 20.-24. raskausviikolla, mikäli sikiöllä on luotettavasti todettu olevan vakava sairaus tai ruumiinvika. Tästä eteenpäin aborttia ei tehdä.
Nämä ovat aina hankalia kysymyksiä, mutta tämän 10 vuotiaan tytön tapauksessa kyse on ensinnäkin raiskauksesta, toisekseen hän on itsekin vasta hyvin nuori lapsi. Jo näiden syiden perusteella abortti tulisi sallia. Sitten vielä hän on raskauden takia hengenvaarassa. Ihan naurettavaa pelleilyä tämä vastaan venkaaminen.Joo. Yritin kirjoittaa asiasta neutraalisti, irrallaan tuosta kauheasta tapauksesta,mutta eihän se tietenkään onnistu.
Olen samaa mieltä siitä, että abortti pitäisi sallia tytölle. Olen myös allekirjoittanut tuon Amnestyn vetoomuksen.
Koko tapaus on outo.
"Äiti oli ilmoittanut poliisille tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä jo viime vuoden puolella, mutta viranomaiset eivät olleet edes aloittaneet tutkintaa. Tutkinta aloitettiin vasta kun tytön todettiin olevan raskaana.
Nyt äiti on vangittu syytettynä lapsen epäonnistuneesta suojelusta ja osallisuudesta seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Raiskauksesta epäilty isäpuoli on kadonnut tutkinnan alettua.
Tyttö on valittanut vatsakipuja jo tammikuusta lähtien, mutta lääkärit epäilivät kasvainta ja suolistoloisia. Raskaus todettiin vasta viime viikolla." (sama amnestyn linkki kuin yllä)
No, en tahtoisi alkaa revitellä väärään suuntaan tytön onnettomuudella. Tuosta herää monta kysymystä, mutta vastauksiahan meillä ei ole. Tärkeintä olisi saada tyttö jotenkin pelastettua, mutta ei ole edes varmaa miltä kaikelta hänet pitäisi pelastaa. Henkiriepu nyt ensin kuitenkin.
- kärisihänkinsitten
Kyllä raiskaus on naiselle "henkinen murha" puhumattakaan sitten mahdollisesta uudesta elämästä. Mielestäni miehelle olisi kohtuullinen rangaistus kastraatio tuollaisesta rikoksesta.
Eikös nykyään voi joutua raiskauksesta syytteeseen ja vankilaankin ilman minkäänlaisia todisteita?
Kuka hyvänsä jolla on spermaa jossain reiässään voi alkaa syyttämään sperman omistajaa raiskaajaksi.- mjhgfdftyuio
kekek-kekek kirjoitti:
Eikös nykyään voi joutua raiskauksesta syytteeseen ja vankilaankin ilman minkäänlaisia todisteita?
Kuka hyvänsä jolla on spermaa jossain reiässään voi alkaa syyttämään sperman omistajaa raiskaajaksi.Sä oot kuule itte idiootti, senkin nimittelijä
"Joten voiko aborttia puolustella sillä että on raiskaus kyseessä?"
Ei sitä tarvitse erikseen puolustella. On nimittäin aivan ymmärrettävää, ettei raiskauksen seurauksena raskaaksi tullut tyttö tai nainen välttämättä halua kantaa ja/tai saada lasta. Varsinkaan kyseistä lasta.Jos puhutaan raiskauksessa raskaaksi tulleesta, niin mitä siinä tapauksessa abortinvastustajat vastustavat?
Raiskatun naisen hallintaa omaan ruumiiseensa ja elämäänsä. Nuo vastustajat, suurin osa jollei kaikki Uudelleensyntyneitä tässä tapauksessa, haluavat hallita tuon raiskatun naisen elämää ja kohtaloa - tietysti saamattoman jumalansa puolesta. Tulee mieleen keskitysleirin vartijat, jotka kaasuttivat ja polttivat uhrejaan, mutta suuttuivat, jos heidän uhrinsa teki itsemurhan ennen sitä. Mitä röyhkeyttä!
Sellaisia nämä meidän Uudelleensyntyneet ovat - ihmisiä, joilla ei ole hallintaa omaan elämäänsä (siksi he ovatkin Uudelleensyntyneitä) ja sen kompensoidakseen yrittävät hallita muita ihmisiä. Heille on turha kertoa niistä miljoonista aborteista, joita heidän päässään ja hokemissaan asuva jumalansa tekee viikoittain, onnettomuuksissa ja sairauksiin kuolevista ihmisistä, kätkyt-kuolemista. Niitä ei ole olemassa vaan on vain Uudelleensyntyneiden janoama vallanhalu muiden ihmisten elämään. He ovat, vaikkakin valehtelevat muille ja luultavasti itselleen tästä, epäempaattisia yksilöitä, jotka näkevät muut ihmiset hyväksikäytettävinä esineinä. He raiskaavat nuo naiset toisen kerran.- jhgftyuio
Sie oot ite idiootti, senkin nimittelijä
- mnbvcdfghjki
bg-ope kirjoitti:
Karua tekstiä, mutta valitettavasti totta.
karua on se, että siekin oot tehny ittestäs idiootin
mnbvcdfghjki kirjoitti:
karua on se, että siekin oot tehny ittestäs idiootin
"karua on se, että siekin oot tehny ittestäs idiootin"
Unohdit perustella väitteesi.
- maailmanvalot
Jumala on antanut ihmiselle järjen. Esim. 10-vuotiaan lapsen ollessa kyseessä jokaisen olisi hyvä miettiä kuinka suhtautuisi, jos kyseessä olisi oma tytär tai sisko ja millainen syntyvän lapsen tulevaisuus tulisi olemaan. Jeesus rakasti lapsia ja niitä, jotka eivät pystyneet itseään puolustamaan. Ei ihme, että hän joskus tulistuikin vääryyttä nähdessään.
Kyse lienee vallasta ja naisen alistetusta asemasta suuressa osassa maailmaa. Sillä taas ei ole mitään tekemistä elämän suojelun kanssa, Minä kuuntelisin heitä, jotka tekevät kaikkensa maailmaan jo syntyneiden huono-osaisten lasten hyväksi. Jos tietäisin enemmän, jyrkätkin mielipiteet voisivat joutua puntariin. - HolySperm
Jos uskovien ajatus viedään tarpeeksi pitkälle, niin myös ehkäisy on murhaamista, koska jokainen siittiö on pyhä ja ansaitsee mahdollisuuden syntymiseen. Maailman suurin kristillinen kirkko eli katolinen kirkko pitää yksiselitteisesti kaikkea ehkäisyä syntinä ja kiellettynä, siittiöiden murhaamisena.
Kuitenkin tiedämme oikein hyvin, että huomattavan suuri osa katolisista viittaa kintaalla tälle määräykselle ja käyttää ehkäisyä, etenkin läntisissä katolisissa maissa joissa ihmisillä on korkeampi koulutustaso.
Mutta ongelma on valtava vähemmän kehittyneissä maissa kuten Filippiineillä. Jossa köyhät perheet, jotka eivät kykene kunnolla elättämään edes yhtä lasta, saavat yleensä kymmenen lasta, elämään ja kärsimään ja kuolemaan ala-ikäisinä kurjiin olosuhteisiin.
http://yle.fi/uutiset/kondomi_ei_mahdu_katoliselle_kirkolle_-_pitaisiko/6329081
Mutta jos siis pidetään kiinni alkuperäisen ajatuksen tiukimmasta tulkinnasta, niin kondomin käyttäminen on murha ja siksi ehdottomasti kiellettyä. Sen sijaan ei ole kiellettyä, vaan erittäin suositeltavaa synnyttää kaksitoista lasta maahan jossa kärsitään liiallisesta väestönkasvusta ja köyhyydestä ja slummiutumisesta ja jossa lapsikuolleisuus on erittäin korkeaa ja aliravitsemus yleistä.
Kun slummihökkelin kouluja käymätön ja lukutaidoton äiti jolla ei ole koskaan ollut työpaikkaa, synnyttää liuhihnalta 12 lasta joista kolmannes tai puolet kuolee alle 5-vuotiaina sairauksiin ja aliravitsemukseen, koska äidillä ei ole rahaa eikä terveydenhoitoa, niin tapahtuu Jumalan tahto. Hyvää ja kaunista? "Raiskaus on toki kauhea rikos, mutta siinä ei kuitenkaan tapeta."
Ei aina, joskus raiskauksen uhri joutuu myös murhatuksi. Joskus raiskauksen uhri kuolee raiskaajalta saatuihin sukupuolitauteihin.
"Abortissa taas sikiö kuolee eli sitä voi verrata tappamiseen."
Näin myös siinätapauksessa, että uhri pakotetaan synnyttmänään lapsi vaikka raskaus olisi lapselle hengenvaarallinen. Oman logiikkasi mukaan silloin on riskinä että äitiettä sikiö joutuvat oikeusmurhan kohteeksi.
"Siinähän lopetetaan alkanut elämä. Joten voiko aborttia puolustella sillä että on raiskaus kyseessä?"
Voi. Kukaan ei ole velvollinen vastoin omaa tahtoaan synnyttämään toiselle lasta.
Voi hitto tämä automaattinen uloskirjautuminen on kyllä aika arsesta tässä.- juytrertyu
Sinulla ittelläs on ruuvit löystyneet päässäs
Tappaminen ei ole se pahin mahdollinen mitä voi tehdä, toisin kuin monet kuvittelevat sillä on paljon pahempia kohtaloita kuin kuolema ja tappaminen voi olla monesti hyvinkin armollinen teko.
Tästä hyvä esimerkki on eläinten lopettaminen jota kukaan ei sinänsä erityisemmin kauhistele, oli sitten syy eläimen lopettamiseen mikä tahansa mutta kun jopa aivan alkuvaiheissaan oleva ihmisen sikiön alku lopetetaan niin sitä kauhistellaan, vaikka tuon tapetun organismin olemus olisi lähempänä kasvia kuin minkäänlaista älyn omaavaa eläintä joita tapamme ja lopetamme jatkuvasti täysin surutta.
Lapsi on pelkkä äidin sisällä elävä parasiitti siihen asti kunnes tällä on tietoisuutta sen verran että tämän elämän lopettamista voidaan oikeasti kasvin tappamista suurempana asiana.
Tietysti myös pitää muistaa että lapsen olemisella raiskauksen tulos on vaikutuksensa. Tietysti suurin lienee se että lapsi tulisi muistuttamaan äitiään raiskatuksi tulemisesta tämän loppuiän ja jo pelkkä raiskatuksi tuleminen on jo tarpeeksi kamala kohtalo. Lisäksi se ei tietysti ole lapsen kannalta hyväksi koko asetelma.
Raskaus voi lisäksi vaarantaa aina äidin elämän ja kun raiskattu ei voinut valita että tuleeko raskaaksi, vain abortin kautta äiti voi vaikuttaa siihen että ottaako raskauden kaltaisen riskin vai ei.
Toki aina mieluummin adoptio kuin abortti, mutta myös mieluummin abortti kuin kuollut äiti.- kjhgfdfghjukil
Nyt olisi tärkeämpää, että sie tekisit ittestäs heteromiehen ja tuu sitten puhelee abortista
kjhgfdfghjukil kirjoitti:
Nyt olisi tärkeämpää, että sie tekisit ittestäs heteromiehen ja tuu sitten puhelee abortista
Kyllä vaan se tärkeintä olisi se että tekisit itsestäsi järkevän aikuisen joka osaa oikeasti keskustella asioista aikuisen oikeasti etkä vain huutelisi asiattomia väliin niinkuin kuriton lapsi.
- UskonKauneus
Tuossa tapauksessa perusteeksi riittää yksinkertaisesti se, että kukaan ei ole velvollinen synnyttämään raiskaajalle lasta, siis raiskaajan omaa lasta.
Uskovien vaatimus siitä, että kaikki olisivat pakolla velvollisia synnyttämään raiskaajallekin lapsen, legitimoisi raiskauksen tekona ja pitäisi sitä vain yhtenä käytännön tapana hankkia lapsia.
Se yksinkertaisesti laillistaisi raiskauksen tavaksi hankkia lapsia. Eli antaisi kamalan rikoksen tekijälle palkinnon törkeästä rikoksestaan, piittaamatta vähääkään rikoksen uhrin kärsimyksistä.
Ja pakko myöntää, että noin kuvottavaan ja vastenmieliseen moraalin irvikuvaan pystyvät vain uskovat, joilla ei ole mitään tajua moraalista.- egg3
Olen samaa mieltä.
- mnhgfdftyui
Idiootti
- Reddington
Kuule, raiskauksen uhrikin voi opettaa sen elämänsä raiskauksen seurauksena. Siksi raiskaus ja abortti ovat tässä suhteessa yhteismitallisia, mutta raiskaus on henkisesti ja fyysisesti pahempi jolloin abortti on lievempi asia kuin raiskaus.
- vcfghjkioiuyth
Vieläkö sinä tapat ihmisiä lapiolla??
- Reddington
vcfghjkioiuyth kirjoitti:
Vieläkö sinä tapat ihmisiä lapiolla??
Mitä helvettiä sinä olet poltellut?
- bjkghgj
Niin. Raiskaajahan vai toteuttaa aktiivisesti käytännössä kristittyjen jumalan tahtoa: "Lisääntykää ja täyttäkää maa!"
- nhgfdsfgtyui
pösilö ajatus
- bjkghgj
nhgfdsfgtyui kirjoitti:
pösilö ajatus
Niin minustakin. Yritin vain käyttää uskovaisen logiikkaa. Ja pösilöitä päätelmiähän siitä seuraa.
"Abortissa tapetaan, raiskauksessa ei"
Porkkanaa syödessä tapetaan. Porkkanalla itsetyydyttäessä ei tapeta. Oletko sinä siis sitä mieltä, että on parempi, että porkkanoilla itsetyydytetään kuin niitä syödään?- ngfgyuio
Itseppäs olet tosi idiootti
- fda
ngfgyuio kirjoitti:
Itseppäs olet tosi idiootti
Eikö se mielikuvitusjumala antanutkaan sinulle rakkautta? No olet hyvä todiste keskustelupalstalle uskostasi. Julista vaan ilosanomaasi.
- eroarahasta.fi
Ootko noin kaheli tosiaan oikeasti?
”Abortissa tapetaan, raiskauksessa ei”
Oletuksensa abortissa on, että suurempi paha korjaa tapahtuneet pienemmän pahuuden. Tämän vuoksi ihmisestä tulee koko ajan pahempi. Pahuus lisääntyy, koska ihmiset pyrkivät korjaamaan tapahtunutta vääryyttä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2494514Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232949Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412712Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761695Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061538Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn161421- 511261
- 911201
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031064- 471035