Wahlroos hallituksen keinoista

BW: " Tylsä juttu on se,että talouspoliittisista toimenpiteistä harva puree kovaa lyhyellä aikavälillä "

" Eu ei ole ratkaisut rakenteellisia ongelmiaan ja Suomi on siinä häntäpäässä"

Olli Rehn puolestaan toteaa ,että euroopan unionia pitää" uudistaa"

Suomella pitäisi olla itsenäisenä valtiona itsemääräämisoikeus omiin asioihinsa ,jolloin meillä olisi kunnon välineet korjata taloutemme tasapaino ja kehittää maatamme omista lähtökohdistamme. On turhaa puhua EU:n uudistamisesta ,kun me ei voida tehdä omassa maassa tilanteen korjaamiseksi sitä mitä pitäisi.

Asia ajautuu jälleen täysin sivuraiteille ,mutta ilmeisesti suomalaiset koulutustasosta huolimatta eivät opi kuin kantapääkoulussa ?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suomeen kaivataan pystyviä poliitikkoja ja kansantalousasiantuntijoita kehittämään maan taloutta entisten vaalruusien ja ahojen ja rosvoyritysten sijaan.
Itsenäisyys on ainoa keino päättää omista asioista jos halutaan menestyvä kansantalous tämän yritysten saalistuksen sijaan. Suurin osa kansasta on jäänyt heitteille EUn vuoksi. Ei löydy työtä joka kannattaa ja yritystukiaiset nielevät valtion verotulot kuiviin.
Viennin varassa toimiminen on säälittävä yritys hoitaa talouttamme. Tarvitsemme välttämättä oman järkevän eduskunnan ja virkamiehet toimimaan kansantalouden hyväksi. Rahalla ostettu valta on harvojen etu.
Tarvitaan tarkat ja valvotut säännöt demokratian toteuttamiseen. Eduskunta pitää hajoittaa ja valita uusi uusin demokraattisin säännöin. Rikolliset pitää rangaista ja poistaa eduskunnan liepeiltä. Tähän on olemassa halvat keinot,vain halu edistää kansantaloutta puuttuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paras-koulu kirjoitti:

BW: " Tylsä juttu on se,että talouspoliittisista toimenpiteistä harva puree kovaa lyhyellä aikavälillä "

" Eu ei ole ratkaisut rakenteellisia ongelmiaan ja Suomi on siinä häntäpäässä"

Olli Rehn puolestaan toteaa ,että euroopan unionia pitää" uudistaa"

Suomella pitäisi olla itsenäisenä valtiona itsemääräämisoikeus omiin asioihinsa ,jolloin meillä olisi kunnon välineet korjata taloutemme tasapaino ja kehittää maatamme omista lähtökohdistamme. On turhaa puhua EU:n uudistamisesta ,kun me ei voida tehdä omassa maassa tilanteen korjaamiseksi sitä mitä pitäisi.

Asia ajautuu jälleen täysin sivuraiteille ,mutta ilmeisesti suomalaiset koulutustasosta huolimatta eivät opi kuin kantapääkoulussa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu