Tietääkö kukaan mistä voisin saada/ostaa kissanpennun/pentuja. Oon ettinny kissanpentuja joka paikasta eikä mistään löydy paitsi rotukissoja joiden hinnat on todella korkeita.
Mistä löytyy Kissapentuja
Sanne_
7182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Joko tämä on taas trollialoitus tai sitten siellä ollaan vähän kädettömiä. Kurkkaapa kuule esim. tori.fi tai apula, niin kyllä alkaa löytymään kun nyt on käsillä kissojen sikiämisaika. Esim. torissa kissanpentuja on jo nyt ihan taatusti, jos sellaisen olet naaruria kauempaa valmis hakemaan ja kun odotat kuukauden päivät, niin sinä aikana on taatusti tullut lisää valinnanvaraa niin paljon, ettet kaikkia jaksa enää koluta.
Ota selvää lähimmästä eläinsuojeluyhdistyksestä jakysy sieltä. Hyvä ettet ole kiinnostunut rotukissoista, tavallisesta kodittomasta pennusta saat hyvän lemmikin. Kysy samalla miten pentua tulee hoitaa jos sulla ei ole aiempaa kokemusta.
Vaikeahan pentuja on löytää sillä niitä on nykyään saatavilla paljon vähemmän mitä on kysyntää.
Tuohon haluan lähdetietoja, sillä pikemminkin toiseen suuntaan viittaa se fakta, että tuhansia kissoja hylätään tai laitetaan kodinvaihtajiksi vuosittain.
Melillä olisi tällähetkellä vapaita kissanpentuja jotka ovat syntyneet 11.04 ja 24.3 todenäköisesti pari pennuista on pitkäkarvaisia niinkuin osa meidän kissoista on, kissat eivät ole rotukissoja vaan maatiaisia.
Lueskelin näitä keskusteluja ja tämä kiinnitti huomioni :) Minua kiinnostaisi juuri pitkäkarvainen maatiais poika, missäköhän päin Suomea asustelet ja onko kissat sisäkissoja vai villejä maatilakissoja?
Savitaipaleella olisi 5.5.15 syntynyt pentue. Kolme valkoista ja yksi tumma, kaksi mustavalkoista, joista toisen tummassa raitoja. Äiti on valkoinen maatiaskissa, aavistuksen pidempi karvainen. Äiti on luonteeltaan hurjan mukava, kiltti ja sosiaalinen, hoitaa pentujaan huolellisesti. Jos kiinnostaa, vastaa tähän, niin annan puhelinnumeroni.