Kertokaas mitä mieltä arkista? Onko hyvä seurakunta?
Onko arkki järvenpäässä hyvä paikka?
4
123
Vastaukset
En ole kuulunut, mutta vieraillut olen pari kertaa. Vaikutti aika mukavilta ihmiset ja ihan terveeltä meininki. Pari kaveriani on kuulunut ko. seurakuntaan ja puhuneet siitä, että perusasiat on heistä siellä suht kunnossa.
- HarmillinenJuttu
Huonoa siellä on torontolaisuuden kannattaminen.
- Nooarkki
Riippuu siitä, minkä järven päässä ja onko jäävahvistettu?
Näin talvella ne rannalla väärinpäin kaadetut ovat llistavia yöpymispaikkoja noihin jäiden armoille jätettyihin verrattuna. - TämmönenPaikka
Musiikki laadukasta, kivoja ihmisiä, opetuksessa ei ole kuitenkaan kunnon linjauksia äärikarismaattisesta eksytyksestä erossa pysymiseksi. (mm torontolaisuus juurikin suosiossa)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek205976Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.223259Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1612750- 292630
- 821704
- 1461575
- 1471513
- 91283
- 951088
- 121068