Persut: Valtiontalous kuntoon koiraverolla

kuulinkujalla

Kuulemma persut ovat ehdottaneet hallitusneuvotteluissa valtiollisen koiraveron käyttöönottoa. Persujen mukaan Juha Sipilän esittämät noin 10 miljardin säästöt voidaan unohtaa, jos käyttöön otetaan valtiollinen koiravero.

Persupuolueen talousasiantuntijoiden mukaan koko valtiontalouden sopeutustarve on hoidettavissa koiraverolla.

Puolueen talousasiantuntijat ihmettelevät, miksi muut puolueet eivät ole hoksanneet esittää koiraveroa ratkaisuksi talouden ongelmiin. Puolueen johto toteaa, että jos muut puolueet eivät jostain syystä hyväksy persujen ehdotusta, kyseessä on jälleen kerran persujen sananvapauden loukkaaminen ja persujen syrjintä.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kerrankin jotain hyvää persurintamalta. Näin saaduilla varoilla voitaisiin varmaan palkata henkilöitä keräämään koirien ulosteet ojien penkoista, kuten tuolla toisessa aloituksessa toivoin?

      Hyvä Perussuomalaiset! Ensivaaleissa saatte ääneni!

    • Olen niin suomalainen etten usko ennen kuin näen. Nimittäin niitä luvattuja yhdeksää hyvää ja kahdeksaa kaunista.
      Oli minulla olevinaan asiaakin, mutta se pääsi unohtumaan.

    • nilkuttava_persu

      Tämä voisi ihan hyvin olla totta. Persujen käsitys todellisuudesta on usein aika harhainen ja pilkun paikkakin tuntuu olevan monesti persujen sairaiden mielikuvien takia väärässä paikassa.

    • hyvinhyvä

      Kissavero tulee myös, ihanaa. Lisäksi tulee herjavero medialle.

    • Eikö HEVOSVERO olisi parempi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      557
      1838
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      897
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      717
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      695
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      638
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe