Saunan taakse.. se on palava paikka!

Monesti kuultiin, tule saunan taakse. Se oli kavala lause, joka monesti meille sanottiin. Saunan takana on tilaa, oli tuttu lause lapsuudessani! En ymmärtänyt, mitä se saunan taka tarkoitti, saunamme kun oli sisäsauna ja mikään huone saunan ympärillä ei ollut varsinaisesti sen taustaa. Mistä kattoo, riippuu siitä. Opin kuitenkin lapsena sen, mitä sanonta saunan taakse tarkoittaa.
Jos et ollu kiltti, tuli piiskasta. Saunan taka vaihteli tilanteesta riippuen. Joskus saunan taus tuli jopa suviseuroihin mukaan. Mutta useimmiten saunan taus oli meidän autotallissa. Siellä piiska lauloi, jos olit tehnyt jotain rumaa. Esimerkiksi, jos suustasi lipsahti musta sammakko, kuten meillä kotona tavattiin sanoa.

Meille sanottiin, että mustat sammakot ovat oikeastaan niitä pahimpia, sillä jos antaa mustien sammkoiden tehdä pesää, se hapattaa koko ruumiin ja synnin turmelus alkaa voimakkaasti vaikuttaa ihmisessä ja ihmisestä tulee paha. Ja ihminen tulee antautuneeksi mustalle enkelille. Mielsin mustan enkeli mustahiuksiseksi synkkäkatseiseksi enkeliksi, jolla oli isot mustat siivet, poltinrauta kädessä ja se asui palavassa paikassa. Ripari-ikäisenä meille kerrottiin, että palavaa paikkaa kutsutaan myös helvetiksi. Ja että helvetti on ikuinen ja se on ihan kamala paikka. Helvetissä vajoat aina syvemmälle ja syvemmälle. Näet sieltä taivaaseen. Kun muut pitää hauskaa ja iloitsee taivaassa, kärsit suunnatonta tuskaa. Koko ikuisuutesi yrität kiivetä ylhäällä näkyvään taivaaseen, mutta putoat aina uudelleen syvimpään rotkoon, jossa on kaikista kuuminta. Ja musta enkeli maksimoi kipua polttelemalla poltinraudalla. Eikä siellä koskaan tuhoudu, vaan se tuska on ikuista.
Meille sanottiin, että moni helvetissä olija haluaisi vaikka kuolla! He tietävät, ettei he taivaaseen enää pääse, mutta he rukoilevatkin loppua, mutta sitä ei suoda!

Meille sanottiin, että piiskan isku takalistolle on kärpäsen kutinaa palavaan paikkaan verrattuna. Minullekin tuli sen takia hyvin herkkä omatunto.. Omatuntoni alkoi kolkuttaa jo siitä, kun mielessäni kuvittelin television kuvaa.. Ja jos jostain ikkunasta sellaisen näin, menin oitis pyytää syntejä anteeksi. Vanhemmat varmasti luuli kertomuksieni perusteella, että olen käynyt naapureilla vartavasten kattomassa televisiota, mutta ei. Oikeesti minä näin niitä telkkareita ikkunan läpi.
Kauheita toosia. Kerrankin näin, kun joku täti heilui siinä televisioruudussa. Ääniähän en kuullut. Liekkö joku säätiedotus. Ni minä menin itku kurkussa itkee kotiin, että katoin taas telkkaria! Ja synnit saarnattiin anteeksi.

Piiskaa sain monesti. Sain mm. siitä, kun olin ottanut naapurin koiran eväät ja mennyt maistamaan niitä ite. Isä hermostui ja sanoi, että naapuri voi suuttua. Ja toisekseen koira jäi ilman ruokaa. Ja minä olisin voinut saada jos mitä tauteja siltä koiralta. Kaikista kuitenkin selvittiin, vaikka saunan takana tuli käytyä useita kertoja.. Nykyään minulla itellä on telkkari, enkä enää onneks silleen sitä palavaa paikkaa osaa enää pelätä.
2107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se on yleensä aina niin,joka lyö lastansa kasvatusmielessä. Hänet on itse hakattu sellaiseksi. Näin on myös lestdiolaisuudessakin. Kivun ja häpeän tuottaminen omalle lapselleen sanotaan olevan rakkautta. Se on hakkaajan oma , sisällään oleva pahan voima. Joka tarttuu lapseen myös selkäsaunan yhteydessä.

Äänestä

no missä niitä esimerkkilapsia voipi käydä ihailemassa, olisko antaa osotetta?

niitä oikein rakastettuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lourist kirjoitti:

Monesti kuultiin, tule saunan taakse. Se oli kavala lause, joka monesti meille sanottiin. Saunan takana on tilaa, oli tuttu lause lapsuudessani! En ymmärtänyt, mitä se saunan taka tarkoitti, saunamme kun oli sisäsauna ja mikään huone saunan ympärillä ei ollut varsinaisesti sen taustaa. Mistä kattoo, riippuu siitä. Opin kuitenkin lapsena sen, mitä sanonta saunan taakse tarkoittaa.
Jos et ollu kiltti, tuli piiskasta. Saunan taka vaihteli tilanteesta riippuen. Joskus saunan taus tuli jopa suviseuroihin mukaan. Mutta useimmiten saunan taus oli meidän autotallissa. Siellä piiska lauloi, jos olit tehnyt jotain rumaa. Esimerkiksi, jos suustasi lipsahti musta sammakko, kuten meillä kotona tavattiin sanoa.

Meille sanottiin, että mustat sammakot ovat oikeastaan niitä pahimpia, sillä jos antaa mustien sammkoiden tehdä pesää, se hapattaa koko ruumiin ja synnin turmelus alkaa voimakkaasti vaikuttaa ihmisessä ja ihmisestä tulee paha. Ja ihminen tulee antautuneeksi mustalle enkelille. Mielsin mustan enkeli mustahiuksiseksi synkkäkatseiseksi enkeliksi, jolla oli isot mustat siivet, poltinrauta kädessä ja se asui palavassa paikassa. Ripari-ikäisenä meille kerrottiin, että palavaa paikkaa kutsutaan myös helvetiksi. Ja että helvetti on ikuinen ja se on ihan kamala paikka. Helvetissä vajoat aina syvemmälle ja syvemmälle. Näet sieltä taivaaseen. Kun muut pitää hauskaa ja iloitsee taivaassa, kärsit suunnatonta tuskaa. Koko ikuisuutesi yrität kiivetä ylhäällä näkyvään taivaaseen, mutta putoat aina uudelleen syvimpään rotkoon, jossa on kaikista kuuminta. Ja musta enkeli maksimoi kipua polttelemalla poltinraudalla. Eikä siellä koskaan tuhoudu, vaan se tuska on ikuista.
Meille sanottiin, että moni helvetissä olija haluaisi vaikka kuolla! He tietävät, ettei he taivaaseen enää pääse, mutta he rukoilevatkin loppua, mutta sitä ei suoda!

Meille sanottiin, että piiskan isku takalistolle on kärpäsen kutinaa palavaan paikkaan verrattuna. Minullekin tuli sen takia hyvin herkkä omatunto.. Omatuntoni alkoi kolkuttaa jo siitä, kun mielessäni kuvittelin television kuvaa.. Ja jos jostain ikkunasta sellaisen näin, menin oitis pyytää syntejä anteeksi. Vanhemmat varmasti luuli kertomuksieni perusteella, että olen käynyt naapureilla vartavasten kattomassa televisiota, mutta ei. Oikeesti minä näin niitä telkkareita ikkunan läpi.
Kauheita toosia. Kerrankin näin, kun joku täti heilui siinä televisioruudussa. Ääniähän en kuullut. Liekkö joku säätiedotus. Ni minä menin itku kurkussa itkee kotiin, että katoin taas telkkaria! Ja synnit saarnattiin anteeksi.

Piiskaa sain monesti. Sain mm. siitä, kun olin ottanut naapurin koiran eväät ja mennyt maistamaan niitä ite. Isä hermostui ja sanoi, että naapuri voi suuttua. Ja toisekseen koira jäi ilman ruokaa. Ja minä olisin voinut saada jos mitä tauteja siltä koiralta. Kaikista kuitenkin selvittiin, vaikka saunan takana tuli käytyä useita kertoja.. Nykyään minulla itellä on telkkari, enkä enää onneks silleen sitä palavaa paikkaa osaa enää pelätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu