Eerola on periksiantamaton kansanedustaja.

Kaukolanraitti

Nyt otetaan miehestä mittaa, näytä Juho mistä on Kymiläiset tupensyöjät tehty.

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rasismista, idiotismista ja valheista?

      • En tiedä onko Eerolalla mitään varsinaista ajateltua kantaa mihinkään. Hän tuntuu vain reagoivan herkästi kaikkeen mitä hänestä sanotaan ja toisaalta Perussuomalaisten linja populisteina on myös sellainen, että seurataan erittäin tarkasti ympäristön reaktioita ja koetetaan kääntää ne pönkittämään puolueen kannatusta. Populismissa myös pönkitetään omaa minäkuvaa puolueen avulla.

        Moni on jo ihmetellytkin tätä Eerolaa, joka käy henkilökohtaista sotaansa maahanmuuttoa vastaan. Avustajakseen hän palkkasi henkilön, joka oli pakko erottaa puolueenkin mielestä, koska olisi ollut ns. "poliittinen itsemurha" puolueelle. Joku muistaa ehkä tarkemmin mistä oli kyse, en ole tarkistanut.

        Eerolaa tuntuu koko ajan ohjaavan joku muu kuin rationaalinen harkinta ja ehkä se liittyy omaan henkilöhistoriaan, voisiko olla niin. Suomen Kuvalehden ja eri sanomalehtihaastatteluiden mukaan Eerola toimi nuoruudessaan maahanmuuttopalveluissa, solmi avioliiton afrikkalaistaustaisen naisen kanssa, ja niin kuin usein käy kypsymättömyys ratkaista aviollisia ongelmia johti siihen, että vuonna 2006 vaimo lähti lapsen kanssa ulkomaille. Tässä tapauksessa rannalle jätetty mies liittyi heti samana vuonna Perussuomalaisiin.

        Pitkän hippitukkansa Eerola on ilmeisesti nykyisin leikkauttanut parturissa. Vai kampaako sen taakse piiloon kauluksen alle. Valokuvista ei voi päätellä varmasti.


      • Saas_nähdä_miten_päätyy
        tuntemattomatsotilaat kirjoitti:

        En tiedä onko Eerolalla mitään varsinaista ajateltua kantaa mihinkään. Hän tuntuu vain reagoivan herkästi kaikkeen mitä hänestä sanotaan ja toisaalta Perussuomalaisten linja populisteina on myös sellainen, että seurataan erittäin tarkasti ympäristön reaktioita ja koetetaan kääntää ne pönkittämään puolueen kannatusta. Populismissa myös pönkitetään omaa minäkuvaa puolueen avulla.

        Moni on jo ihmetellytkin tätä Eerolaa, joka käy henkilökohtaista sotaansa maahanmuuttoa vastaan. Avustajakseen hän palkkasi henkilön, joka oli pakko erottaa puolueenkin mielestä, koska olisi ollut ns. "poliittinen itsemurha" puolueelle. Joku muistaa ehkä tarkemmin mistä oli kyse, en ole tarkistanut.

        Eerolaa tuntuu koko ajan ohjaavan joku muu kuin rationaalinen harkinta ja ehkä se liittyy omaan henkilöhistoriaan, voisiko olla niin. Suomen Kuvalehden ja eri sanomalehtihaastatteluiden mukaan Eerola toimi nuoruudessaan maahanmuuttopalveluissa, solmi avioliiton afrikkalaistaustaisen naisen kanssa, ja niin kuin usein käy kypsymättömyys ratkaista aviollisia ongelmia johti siihen, että vuonna 2006 vaimo lähti lapsen kanssa ulkomaille. Tässä tapauksessa rannalle jätetty mies liittyi heti samana vuonna Perussuomalaisiin.

        Pitkän hippitukkansa Eerola on ilmeisesti nykyisin leikkauttanut parturissa. Vai kampaako sen taakse piiloon kauluksen alle. Valokuvista ei voi päätellä varmasti.

        Maahanmuuttoryhmään hallitusneuvotteluissa kuuluvat Eerolan ohella perussuomalaisista ex-kansanedustaja Raimo Vistbacka ja eduskuntasihteeri Antti Valpas.

        Keskustaa ryhmässä edustavat kansandustajat Juha Rehula, Tapani Tölli ja eduskuntaryhmän lakimies Seija Turtiainen.

        Kokoomusta ryhmässä edustavat kansanedustajat Arto Satonen ja Juhana Vartiainen (vahva maahanmuuton kannattaja) sekä valtiosihteeri Tiina Rytilä.


      • Saas_nähdä_miten_päätyy kirjoitti:

        Maahanmuuttoryhmään hallitusneuvotteluissa kuuluvat Eerolan ohella perussuomalaisista ex-kansanedustaja Raimo Vistbacka ja eduskuntasihteeri Antti Valpas.

        Keskustaa ryhmässä edustavat kansandustajat Juha Rehula, Tapani Tölli ja eduskuntaryhmän lakimies Seija Turtiainen.

        Kokoomusta ryhmässä edustavat kansanedustajat Arto Satonen ja Juhana Vartiainen (vahva maahanmuuton kannattaja) sekä valtiosihteeri Tiina Rytilä.

        Viime aikoina on puhuttu kuplista. Eerolan sisäänpäinkääntynyt ja harhainen kuva maahanmuutosta perustuu siihen, ettei hänellä ole enää todellisuudentajua siitä yhteiskunnasta, jonka sisällä hän on omaan kuplaansa sulkeutunut.

        Kokoomuksen maahanmuuttoryhmää vetävä Satonen helmikuussa:

        "Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta menestyy vain, mikäli Suomessa on mahdollisimman paljon työtä. Jo nyt joillekin aloille on vaikeaa löytää työntekijöitä kotimaasta, joten ulkomaisille työntekijöille on tarvetta. Saatavuusharkinnasta luopuminen on ensimmäinen askel ulkomaisten työntekijöiden houkuttelemiseksi Suomeen, Arto Satonen kiteyttää."
        http://satonen.fi/2015/02/17/verkkouutiset-15-2-kokoomuksen-arto-satonen-hienoa-etta-vihreat-ovat-asettuneet-tyomyonteiselle-linjalle

        Keskustan maahanmuuttoryhmää vetävä Rehula vaalikoneessa:

        "Juha Rehula:
        kannatan työperäisen maahan muuton mahdollistamista nykyistä useammin."
        http://www.vaalikone.fi/eduskunta2015/tulos/0-06/ehdokas/73


      • Kieroa_sellaista_jo_vain

        http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/maahanmuuttoryhma eerola-35921

        Niin ne vaan asiat ja mielipiteet, jyrkätkin sellaiset, muuttuu, kun halutaan jotain ja ehdot täytyy täyttää. Ennen vaaleja voi olla mitä mieltä tahansa ja vaalien jälkeen voi mennä "pyöröovista" sinne minne käsketään.


    • ImekääLujaa

      Hyvä tuppikullinsyöjät!

      • Kovaluuon

        Juhoko pudottaa puolueen ulos hallitusneuvotteluista. En usko, salkku kiinnostaa Kymiläisedustajaa erittäin paljon.


    • Tosi_on

      Juho Eerola on kylähullu. Kertoo paljon persujen äänestäjistä että tuollainen mies sinne toiseksi kaudeksi valitaan.

      • kylähulluko

        Kunnianloukkaus! Panettelua! Herjausta!

        Kylähullu olisi esimerkiksi kansanedustaja joka riisuisi vaatteensa pienimmillekin lapsille tarkoitetussa perhetapahtumassa, ripustaisi kullinsa siniseen norsukalukukkaroon ja tanssia ketkuuttaisi kulliaan heilutellen kaikkien kauhistukseksi valtakunnan mediassa.

        Kylähullu olisi esimerkiksi kansanedustaja joka uskoisi että Euroopassa asuvat muslimit islamin suuntaukseen, poliittiseen kantaan, ikään, sukupuoleen tai lähtömaahan katsomatta olisivat kaikki yhteisessä salaliitossa jonka tarkoituksena olisi "dhimmiyttää" ja "eurabirisoida" koko valkoinen maailma. Ja että jokainen muslimi joka yrittäisi kieltää tämän verifioitavan tosiasian eli faktan käyttäisi ns. "taqiuajakaa" - oikeutta valehdella vääräuskoisille. Ja että ne muslimit jotka hämmentyisivät "taqiyujuka" termin kuullessaan, että: "häh, ikinä en ole kuulluutkaan moisesta", osoittaisivat nimenomaan käyttävänsä tätä "taqujykakaa" ja juonivansa kiivaasti valkoisen kristityn maailman päänmenoksi aivan kuten siionin viisaiden pöytäkirja aikoinaan osoitti juutalaisten juonivan täsmälleen samoin valkoista ylivaltaa vastaan.


    • äppärrä

      Eerola on vain katkera. Hänen maahanmuutto kritiikkinsä johtuu hänen ex Venäläisestä vaimosta. On täysin normaalia katkeroitua ja ajaa energiansa maahanmuutto vastaisuuteen. Venäläinen on vielä vienyt Eerolaa, kuin sitä kuuluisaa litran mittaa. Sillä lailla on ihmeellistä, että hän on maahanmuuttovastainen ja nyt hän yrittää saada sitä venäläistä mukulaa tänne meidän kouluihin ja kuluttamaan meidän vero euroja. EI KIITOS. Ryssät pysyköön Venäjällä ei kai me niitäkin aleta elättämään???

      • Tosi_on

        Eikö Juho-poika saanut suomalaista naista vaan "osti" venäläisen naisen joka sitten kyllästyi tuohon kylähulluun ja vei lapsen mukanaan? Voi-voi, eipä olisi voinut sattua mukavammalle miehelle.


    • JUOPPOKEPULAINEN

      Pepep antaa perää mielellään varsinkin kysyjälle
      he ovat kepuleita

    • rajatrepee
      • jonkinverranhimaan

        Jotenkin tuntuu lepsulta tuo viimeinen maininta uusesta:
        Hämeenlinnan Lammin vastaanottokeskuksen arki on vilkasta. Ihmisiä tulee ja menee, kuvailee Lammin vastaanottokeskuksen johtaja Minna Jussila.

        Toimintaa Lammilla vilkastuttaa se, että sinne on majoitettu myös sellaisia Suomeen tulleita henkilöitä, joita ei ole vielä ehditty puhuttaa.

        – Lammi on erinomainen paikka eteläisen sijaintinsa vuoksi. Matka täältä puhutteluihin Helsinkiin on helpompi hoitaa kuin kauempana Suomessa olevista vastaanottokeskuksista. Me pystymme lähettämään ihmisiä päiväseltään käymään Helsingissä, kertoo Jussila.

        Vaikka turvapaikkaa hakevien määrä on kasvanut, hakemusten käsittely on nopeutunut.

        – Päätökset tulevat nopeasti. Keskimääräinen turvapaikkahakemuksen käsittelyaika on noin 150 vuorokautta. Se on paljon nopeammin kuin vielä muutama vuosi sitten.

        Tulijoiden määrää on vaikea arvioida ennakkoon

        Esimerkisi Punkalaitumen vastaanottokeskus lopetettiin viime vuonna. Sen jälkeen tulijoiden määrä on lisääntynyt. Lammin vastaanottokeskuksen paikkamäärää nostettiinkin helmikuussa 25 paikalla 150 paikkaan.

        – Kaikkia keskuksia ja paikkoja todellakin tarvitaan kovasti. Tilanne voi muuttua nopeasti. Kun puoli vuotta sitten lopeteltiin keskuksia, nyt keskusten kapasiteettia kasvatetaan. Se on hyvin tyypillistä, kun ihmisten määrää ei osata arvioida, eikä pystytä sanomaan, kuinka paljon heitä tulee. Meidän on reagoitava tilanteen mukaan, huomauttaa Jussila.

        – Suurimmat hakijaryhmät tulevat edelleen Irakista, Somaliasta ja Afganistanista, mutta myös Ukrainan ja Syyrian kriisit vaikuttavat jonkin verran.

        Tarttuvien tautien leviäminen halutaan estää

        Turvapaikkaa hakeneet joutuvat Suomessa puhutteluihin, joissa selvitetään, mistä ja miksi he ovat tänne tulleet. Myös heidän terveydentilansa tutkitaan.

        – Monet turvapaikanhakijat ovat fyysisesti niin heikossa kunnossa, että he tarvitsevat lääkinnällistä hoitoa. Samalla varmistetaan, etteivät tulijat levitä esimerkiksi tuberkuloosia tai tarttuvia veritauteja. Myös psykososiaalista tukea tarvitaan usein.

        Maahanmuuttoviraston tehtävä on selvittää Suomeen tulleen ihmisen oikeus turvapaikkaan. Turvapaikan saajien osuus on lopulta aika pieni, kertoo Lammin vastaanottokeskuksen johtaja Minna Jussila.

        – Muut voivat saada luvan toissijaisen suojelun, inhimillisten syiden tai muiden seikkojen perusteella. Kokonaisuudessaan noin 55 prosenttia saa kielteisen päätöksen. Erilaisten valitusprosessien kautta heistä osa jää Suomeen, kun näitä lupia tarkennetaan.

        – Suomessa on hyvin oikeusvarmat prosessit. Jo tehty päätös muuttuu valituselimissä vain harvoin, jollei ihminen pysty toimittamaan jotakin uutta dokumenttia tai todistusaineistoa.

        Kielteisen päätöksen saaneita odottaa pois passitus Suomesta.

        – Schengen-maista tai EU:n alueelta tulevat palautetaan siihen maahan, missä he ovat ilmoittautuneet alkuperäiseksi turvapaikanhakijaksi. Jonkin verran käännytetään myös omaan kotimaahan, Jussila kertoo.


    • NälkämaanLaulu

      Eerola on oikea valinta kyseisen ryhmän vetäjäksi. Eerola on isänmaallinen hyvä ihminen, joka ajaa suomalaisen etua, suomalaisen työläisen etua.

      Toista on esim. kokoomukseen loikannut vartiainen, joka häikäilemättä ajaa kapitalistin etua vaatimalla lisää ulkomaalaisia orjiksi yrityksiin ja olemattomalle palkalle, jotta omistava luokka saisi mahdollisimman suuren voiton.

      kokoomus vie Suomea 1800-luvulle niin että pasuunat soi ja nälkälaulut raikaa.

      • Kokoomus vie 1800-luvulle ja Perussuomalaiset 1900-luvulle. 2000-luku tarvitsee aivan jotakin muuta.


    • Suomi_ei_päätä_itse

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi miehet kohtelevat mua huonosti

      Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn
      Sinkut
      202
      4360
    2. Minä haluun vaa oikeesti kuulla

      Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär
      Ikävä
      63
      1528
    3. Ajattelen sinua

      aamuin, päivin, illoin. Toisinaan en yölläkään saa nukutuksi, kun pyörit mielessäni. Olemme molemmat aikuisia, etkä tiet
      Ikävä
      50
      1367
    4. Pariisin olympialaisissa miesnyrkkeilijä löi naisnyrkkeilijän 46 sekunnissa keskeytyskuntoon

      Algerian kohunyrkkeilijä nousi kehään – vastustaja luovutti hetkessä ja murtui itkuun https://www.is.fi/urheilu/art-2000
      Maailman menoa
      117
      1138
    5. Voisiko kaivattusi tehdä jotain mitä

      Et voisi antaa anteeksi
      Ikävä
      58
      1100
    6. Onko sulla mitään todisteita

      Että olisin ihastunut sinuun?
      Ikävä
      63
      1029
    7. Olisikin se meidän tapaaminen jo liian jännää

      Näin pitkän ajan jälkeen.
      Ikävä
      70
      990
    8. Pim pom, Ovikello soi. :D

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      68
      947
    9. Tänään (1.8) on maailman ylikulutuspäivä

      Vuonna 1970 maailman ylikulutuspäivä oli joulukuun 23. päivä. Vuosituhannen alussa vuonna 2000 se osui lokakuun 4. päivä
      Maailman menoa
      105
      928
    10. Melko hyvin tunnen jo hänet

      Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi
      Ikävä
      74
      913
    Aihe