LUPA TAPPAA

Hallitusneuvotteluiden maahanmuuttotyöryhmän puheenjohtajuus annettiin Perussuomalaisille. He valitsivat puheenjohtajaksi Juho Eerolan.

Eerola kirjoittaa omassa blogissaan seuraavaa:

"Ideani on seuraava: Suomi kustantaa jokaiseen Somalian rannikon läheisyyteen purjehtivaan EU:n kauppa-alukseen kaksi konekivääriä ja molempia varten jääkäriryhmän verran miehiä. Toinen konekivääreistä asetetaan kauppalaivan paapuurin ja toinen tyyrpuurin puolelle. Molemmilla aseilla olisi lupa tappaa."

Linkki: https://juhoeerola.wordpress.com/2010/09

Kommentti puhuu puolestaan eikä sen rationaalisuutta kannata edes arvioida. Ongelmallista on, että se on epäsuorasti liitettävissä sekä maahanmuuttoon yleensä että somaleihin erityisesti, varsinkin kun ottaa huomioon Eerolan aiemman muun poliittisen toiminnan ja hänen kiinteän sidoksensa ns. Hommafoorumiin.
355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eerolan vetämän hallitusneuvotteluiden maahanmuuttoryhmän esitys on iltapäivän lehdistötilaisuuden mukaan kirjoitettu jo kolmeen kertaan uusiksi. Aikaa oli siinä vaiheessa kulunut neuvotteluihin muutama tunti. Kokouksen avaaminen, esittely, kahvitauot ja muutosesitysten kirjaaminen tähän tahtiin ei oikeastaan ole edes mahdollista. Alkuperäisestä paperista ei paljon voi olla enää jäljellä. Yöt olisi hyvä nukkuakin välillä, mutta Sipilälle paperin pitää olla huomenna iltapäivällä valmiina.

Äänestä

PERUSSUOMALAISET ESTIVÄT KIELIRASISTISEN RKP PÄÄSYN HALLITUKSEEN JA NYT TEKEVÄT SIPILÄLLE MAAHANMUUTTO-OHJELMAN

Kansanedustaja Juho Eerola kertoo

""RKP:n osalta sen sijaan viestitimme aika kovasti, että yhteistyö tulee olemaan helpompaa, jos siellä ei ole RKP:ta. Näin kävi, että RKP:n 36 vuoden hallitustaival loppui""

Sipilän maahanmuutto-ohjelmaa valmistelee kansanedustaja Juho Eerola

Perussuomen linjaa johtaa Sipilän hallituksessa maahanmuuttoministeri Juho Eerola joka johtaa nyt maahanmuuttoasioiden valmistelua

Juho Eerola (ps.) on tyytyväinen hallituspuolueiden koostumukseen. Kokoomus ja SDP olivat hänen mielestään tasavahvoja ehdokkaita keskustan ja perussuomalaisten hallituskumppaneiksi.

– Keksin molemmista hyviä puolia. RKP:n osalta sen sijaan viestitimme aika kovasti, että yhteistyö tulee olemaan helpompaa, jos siellä ei ole RKP:ta. Näin kävi, että RKP:n 36 vuoden hallitustaival loppui.

On ennakoitu, että perussuomalaiset joutuvat luopumaan tavoitteistaan maahanmuuttopolitiikassa ja Kreikka-kysymyksissä.

– Loppuun asti taistellaan. Näkisin, että uusia sitoumuksia tukipaketteihin ei tarvitsisi tehdä. Se on eri asia, päästäänkö vanhoista sopimuksista irti, tuskin. Maahanmuuttopolitiikassa meillä on samantyyppiset ajatukset kokoomuksen kanssa, Eerola toteaa.

Ministerisalkkujen kohtaloa Eerola ei lähde ennustamaan, mutta kertoo kuitenkin hauskan muiston eräältä maanpuolustuskurssilta. Samalle kurssille osallistui myös Juha Sipilä ennen kuin hänestä tuli keskustan puheenjohtaja.

– Leikimme siellä hallitusta. Hän oli pääministeri ja minä itse sisäministeri.

Äänestä

>>> KOPIO: Maahanmuuttopolitiikassa meillä on samantyyppiset ajatukset kokoomuksen kanssa, Eerola toteaa.

Kyllähän me tiedämme, että Eerolan em. toiveajattelu ei lainkaan vastaa todellisuutta.

Joko hänen todellisuudentajunsa on oikeasti harhainen tai hän pyrkii harhauttamaan omien äänestäjiensä sitä osaa, jolla yhä on tuo usko ja toive.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuntemattomatsotilaat kirjoitti:

Hallitusneuvotteluiden maahanmuuttotyöryhmän puheenjohtajuus annettiin Perussuomalaisille. He valitsivat puheenjohtajaksi Juho Eerolan.

Eerola kirjoittaa omassa blogissaan seuraavaa:

"Ideani on seuraava: Suomi kustantaa jokaiseen Somalian rannikon läheisyyteen purjehtivaan EU:n kauppa-alukseen kaksi konekivääriä ja molempia varten jääkäriryhmän verran miehiä. Toinen konekivääreistä asetetaan kauppalaivan paapuurin ja toinen tyyrpuurin puolelle. Molemmilla aseilla olisi lupa tappaa."

Linkki: https://juhoeerola.wordpress.com/2010/09

Kommentti puhuu puolestaan eikä sen rationaalisuutta kannata edes arvioida. Ongelmallista on, että se on epäsuorasti liitettävissä sekä maahanmuuttoon yleensä että somaleihin erityisesti, varsinkin kun ottaa huomioon Eerolan aiemman muun poliittisen toiminnan ja hänen kiinteän sidoksensa ns. Hommafoorumiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu