Ylitin jo itseni kertomalla tunteistani. Sitten epätoivoissani kerroin netistäkin. Sain paljon hiljaisuutta ja kieltämystä. Eikä sekään riittänyt tappamaan tunteitani vaikka olisi jo pitänyt... Kerro, voinko vielä kerran kiellon päälle ottaa yhteyttä ja kysyä sitä ainoaa asiaa jota en ole osannut enkä uskaltanut aiemmin kysyä: sinun tunteitasi? Kerro se niin että uskallan ja/tai ymmärrän. Jos..
Kerään vihonviimeisiä rohkeuden hippujani
TäytyyTunnistaaNyt
30<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
No oli kuin minulta tämä kirjoitus m-n, olen samassa asemassa... paljon jäi sanomatta!
Totta kerran kiellon päälle ettet ole osannut etkä uskaltanut ottaa yhteyttä ja kysyä. On tunteita, ei ole voinut jäädä epäselväksi. Uskalla nyt jo ottaa yhteyttä, sillai oikeasti.
Monella voi olla tulisia tunteita ja haluta puhua. Annoin itse tunnisteeni joista ei voi erehtyä. Odotan tietysti samaa oikealta vastaajalta.
Jos olet se oikea, sinullahan on yhteystietoni. On poikkeustapaus että kirjoitan tänne yhtään mitään. Enkä anonyyminä jatka keskustelua.
Ei valitettavasti lisännyt olematonta rohkeuttani selvittää asioita kun lupasin jo jättää rauhaan enkä sitä uskalla rikkoa kovin herkästi:'(
Voin vain kuvitella miltä sinusta tuntuu kun olet samassa tilanteessa kuin minä joskus. Ei pelkoa vaa respektiä toista kohtaan voi joskus tuntea liikaa ja siloinhan onkin jo monimutkaisempaa. Ei ole keksityy niin isoa kuljetusta mihin mahtuisi kaikki nämä tunteeni mut omin pikku kätösin olisi niin ihana halailla sinua.
Ap tunnisteissa on niin paljon yhteistä ettei voi olla toista joka tietäisi noin paljon. Tee samoin kuin minä tein silloin ja huomaat/huomasin ettei maailma kaatunutkaan. Luottamukseni sinuun on vain kasvanut syödessäni pelkoni. Meille aurinko nousee aamulla vaikka se paistaa koko yön.
Ole tosissasi jos noin sanot. Tuosta voisi joku vaikka löytääkin totain vihjeitä.
Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun...
venettä silloin kun on tosissaan.
oman arvonsa ymmärtävä oppii kerrasta
Jos noin on, eikä mitään tapahdu niin myönnä jo tappiosi.
Samaa mieltä. Jos kerran aloittaja on jo kertonut tunteensa irl kuten tuossa iavan selvästi sanotaan, ja toiselta saa vain hiljaisuutta ja kieltäymystä, pitäisi myös kunnioittaa sitä toista osapuolta ja opetella pärjäämään omine tunteineen, ilman vastakaikua.
Itse olen ainakin nopea oppimaan, vaikka nainen olenkin. Tällainen on niin tyypillistä naisille, että jäädään yhä jossittelemaan ja miettimään eikä tyydytä siihen, ettei se toinen välttämättä halua puhua omista tunteistaan.
Toisilla voi olla elämässä tilanne jossa oma järki ei auta ja omia tunteitaan ei vain hallitse tarpeeksi hyvin, jolloin ehkä ainoa tapa säilyttää mielenrauhansa on pyytää vastausta muilta suoraan.
Ymmärrän toki. Mutta jos ei sitä jo saanut irl puhuessaan, pitäis antaa olla.
Tässä menee aika laila naisten ja miesten ero. Itsekin pakkeja joskus antaneena, ei ne miehet sen koommin ole yhteyttä ottaneet. Ystävänaiset taas, jäävät ikuiseen jossittelu ja yhteydenottokokeilukierteeseen. Kärjistettynä
Pakit ei olleet tarpeeksi selvät, siinä syy. Ei:n kyllä ymmärrän kun se koskee selkeää asiaa. Oikeaa kysymystä ei siis ole edes esitetty eikä siihen nimenomaiseen asiaan vastausta saatu. Mielestäni hiljaisuus kun ei ole mitään kysytty, tai EI aivan eri kysymykseen eivät ole lopullinen vastaus. Siksi joskus jää miettimään. No, unohtakaa, tehty mikä tehty. Aika pienestä miehet joskus ilmeisesti hermostuvat vaikkei toinen mitään pahaa tai väärää tahtoisi.
Selvä vastaus ei vaan mene perille, jos tunteisiinsa ei ole saanut ajan kuluessakaan vastakaikua. On ihmisiä jotka sanoo kerran, on ihmisiä jotka vaikenee ja asia on loppuun käsitelty. Itsekästä ja säälittävää vaatia, kun itse ei ymmärrä että toinen on jo vastannut. Onnettomalta roikkujalta ap. vaikuttaa, omien tunteidensa vankina.
Kyllähän tämän ihmisten eroavaisuuden näkee jo suhteen päätyttyä. Osa jättää puolisonsa ilman mitään selittelyjä, ilman mitään mahdollisuutta edes korjata tai edes keskustella asioista. Osa selvittelee asioita niin, että toisen on helpompi jatkaa matkaa. Asiantuntijoidenkin mukaan ihmisten pitäisi selvittää asioita ja antaa kummallekin mahdollisuus puida asioita haluamallaan tavalla. Se on kunnioitusta toista ihmistä kohtaan.
Ihmisten pitäisi osata hoitaa asiansa niin, että otetaan se toinenkin ihminen huomioon. Kyllä, se voi olla vaikeaa, mutta elämä vaan joskus on.
Mutta nämä aloituksetkin täällä palstalla ovat sangen erikoisia. Moni tunnistaa, tai on tunnistavinaan, vaikka oikeasti ovat täysin ympäripyöreitä. Tietääköhän tämän aloituksenkaan tekijä, että hänen kohteensa olisi juuri tällä palstalla. Tietääkö vastailijat, että aloittajan ja kohteensa välillä ei ole ollut koskaan mitään tai vaikka heillä olisikin ollut jotain ja toinen on sitten vain jätetty tyhjän päälle roikkumaan, epäselvin ilmaisuin. Tietääkö, että heillä on saattanut olla jotain tunteita välillään. Itselle tuli tämmoisia mieleen, mutta olenhan tässä itsekin neuvonut ihmisiä päin prinkkalaa jo useamman kerran, kun en ole tiennyt asioiden laitaa, niin että sorry vaan niillekin neuvotuille. Ei tartte silti pahoittaa mieltään, kun väärin neuvoo jos vastailee niillä tekstin antamilla tiedoilla.
Kaikki ei myöskään ymmärrä lukemaansa.
Aloittaja ei mitä ilmeisimmin ole ollut ko henkilön kanssa parisuhteessa. Parisuhteesta lähdettäessä minäkin odottaisin molemminpuolista perusteellista selvittelyä.
Se että tähän moni tarttuu on tyypillistä, mutta minäkin olin lukevinani, että aloittaja on puhut irl ja kertonut irl tästä palstatouhustaan myös.
Ok. Tulkitsin, että he ovat silti olleet jonkinlaisissa yhteyksissä toisiinsa, ettei ainoastaan toinen ole ottanut kontaktia vaan yhteyksiä myös toiseen suuntaan, jossain vaiheessa ollut. Ei se kysele suhteen pituutta tms, jos toisella tunteet vahvemmat. Mutta tosiaan, en tiennyt tilannetta, sorry. Sinä taidat tietää, olet ap?
En ole aloittaja, mutta noin itse ymmärsin.
Eikö täällä suurin osa ole niitä, jotka ei kaivattunsa kanssa koskaan ole suhteessa ollut? Voihan sitä olla tekemisissä syystä tai toisesta, ihastua ja rakastuakin, ilman että mitään suhdetta on. Niissä tapauksissa ei ole samalla tavalla mahdollisuutta kärttää tietoa toisen tunteista. Eikä se ole toista osapuolta kunnioittavaa jäädä niistä vänkäämään.
Suhteita ja suhteita. Tunteita ja tunteita. Ei kaikki puhu tunteistaan juuri niillä sanoilla.
"...lupasin jo jättää rauhaan.."
Neuvoisin sinua sitten pitämään lupauksesi.
Kuulehan pelleilijä tai miksiköhän sinua pitäisi kutsua, ahdistelija. Minä sanoin sinulle irl ihan selvästi, että et kiinnosta minua. Kaiken lisäksi sanoin sen sinulle ihan ystävällisesti, mutta suorasti.
Aloittaja kiittää kommentista. Mutta.. Et sanonut, "ihan selvästi"/"suorasti". Ahdistelijaa minusta ei saa, olen siihen liian kiltti. Kolmas kerta toden sanoo.
Vitsit kukahan tämänkin nyt omi. Minulla kun taitaa täällä palstalla olla ihminen, josta olen kiinnostunut ja sitten on ihminen, joka ahdistelee minua. Ja minä vastasin sille ahdistelijalle.
Sanoit joo ystävällisesti. En ole sua irl kuitenkaan ahdistellut. Täällä voit mennä harhaan, sillen voi mitään. Ja sillekään en voinut mitään, että kaipasin, vaikka sanoit ei. Siksi tulin tänne.
Kuulehan ap mulla on sinulle vinkki: Mitäpä, jos suuntaat älykkyytesi joihinkin muihinkin töihin tms. kuin pelkästään tänne palstalle kirjoitteluun ja tietojen kalasteluun. Sillä fiksuutta sinussa on selvästi (ja tämä ei ollut vittuilua, ihan vaan varmuudeksi tämä kommentti).
Suuntasin jo. Voitte lopettaa. Sinäkin. Ja muut jotka luulevat tuntevansa persoonani tai tilanteeni. Kysyin vain yhtä mielipidettä, mutta hyvä jos pattitilanteeni herätti aivosoluja muissakin. Siitähän se fiksuus/äly syntyy kun uusia hermoyhteyksiä syntyy ja niitä syntyy vain tarpeeseen
Mä olen ainakin iloinen, että eksät ei ota yhteyksiä. Ohi mikä ohi ja uutta myllyyn. Näin se menee. Jos vaivaa niin kusase ihmeessä, mikäs siinä. Hei haluuksä vielä palata yhteen. Sillai kai.
Onpa täällä esitetty arvailuja ja neuvoja aloittajalle.
Minun mielestä ihmisestä pitäisi välittää ja ymmärtää sen verran, että selvittää asiat, jos toinen kokee keskustelun tarpeelliseksi. Minä ymmärtäisin ja haluaisin keskustella jo sen toisen vuoksi.
Miksi paeta tilanteita? Mikä hieno palvelus toiselle, osoittaa hyväksyntää ja ymmärrystä, vaikkei itse tuntisi samoin.
Mahdolliset väärinymmärryksetkin selviää vain selvittämällä.