opettaja, Porvoo------------ // CopyPaste alhaalta:
Olen vanhoillislestadiolainen ja seurannut julkista keskustelua uskostani. Havahduin ruokakaupassa, kun puolituttu ihminen sanoitti huolensa, että olenko täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Huolenpito lähimmäisestä on hyväksi – mutta keskustelua käydään nyt lestadiolaisnaisten omaa tahtoa ja uskoa aliarvioiden.
Keskustelusta on hävinnyt suhteellisuudentaju. Ymmärrän toki teemoja väsymyksestä, ahdingosta ja vaikeista valinnoista. Kaikki nämä ovat asioita, joihin kuka tahansa äiti voi törmätä. Vaikeuksien käsittelemiseen tarvitaan ennen kaikkea turvallisia ihmissuhteita. Vaikeissa eettisissä tilanteissa ei tarvita ylemmyyttä ja halveksuntaa, jotka välittyvät lääkäri Pirkko Kiviluodon mielipidekirjoituksesta (HS 9. 9.).
Olen käyttänyt täydessä ymmärryksessä Kiviluodon mainitsemia oikeuksia: valinnut itselleni rakkaan puolison, jättänyt käyttämättä ehkäisyä ja kiitollisuudella ottanut syntyvät lapset omakseni. Jokainen ihminen tarvitsee vakaumuksen kannalta vaikeassa eettisessä tilanteessa kunnioittavaa ja ystävällistä kohtelua. Valitsemisen vaikeutta ja vastuuta meistä kukaan ei pääse pakoon.
Äidinkin elämä on tärkeä ja suojelemisen arvoinen. Vaikeassa tilanteessa vanhoillislestadiolaiset naiset luottavat asiantuntijoiden viisauteen ja siihen, että he kunnioittavat arvomaailmaamme.
Olen tehnyt valintoja henkilökohtaisen uskon ohjaamana; en sattumalta tai ulkoa päin ohjattuna. Olen sitoutunut elinikäiseen avioliittoon ja ottanut lahjana vastaan seitsemän lasta. Terveenä tässä ei ole ollut mitään ylivoimaista, vaikka valinta on vaatinutkin työtä ja joustavuutta.
Suurperheen äitiys esitetään mediassa mahdottomana tehtävänä. Usein unohdetaan, miten luonnollinen osa elämää lapsen saaminen on.
Isyys on ollut myös puolisolleni arvokas tehtävä. Olemme tukeutuneet kaikissa avioliittomme vaiheissa toisiimme, rakastaneet ja sitoutuneet perheeseemme. Olen elänyt todeksi uskoani. Vastasyntynyt lapsi sylissäni olen kokenut olevani lähellä Jumalaa.
Vanhoillislestadiolaisilla on samat yhteiskunnalliset oikeudet kuin kaikilla suomalaisilla. Oikeuksiin kuuluu vapaus päättää omasta perheestä ja vakaumuksesta. Velvollisuuksiin kuuluu hoitaa lapset hyvin ja rakastaen sekä kasvattaa uudesta sukupolvesta vastuuseen ja työhön kykenevä.
Olen sitoutunut tähän tehtävään ja toivon syvästi, että minulle annetaan elämisen ja uskomisen rauha.
Henna Oikarinen
äidinkielen ja kirjallisuuden
opettaja, Porvoo
Olen vanhoillislestadiolainen ja seurannut julkista keskustelua uskostani. Havahduin ruokakaupassa, kun puolituttu ihminen sanoitti huolensa, että olenko täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Huolenpito lähimmäisestä on hyväksi – mutta keskustelua käydään nyt lestadiolaisnaisten omaa tahtoa ja uskoa aliarvioiden.
Keskustelusta on hävinnyt suhteellisuudentaju. Ymmärrän toki teemoja väsymyksestä, ahdingosta ja vaikeista valinnoista. Kaikki nämä ovat asioita, joihin kuka tahansa äiti voi törmätä. Vaikeuksien käsittelemiseen tarvitaan ennen kaikkea turvallisia ihmissuhteita. Vaikeissa eettisissä tilanteissa ei tarvita ylemmyyttä ja halveksuntaa, jotka välittyvät lääkäri Pirkko Kiviluodon mielipidekirjoituksesta (HS 9. 9.).
Olen käyttänyt täydessä ymmärryksessä Kiviluodon mainitsemia oikeuksia: valinnut itselleni rakkaan puolison, jättänyt käyttämättä ehkäisyä ja kiitollisuudella ottanut syntyvät lapset omakseni. Jokainen ihminen tarvitsee vakaumuksen kannalta vaikeassa eettisessä tilanteessa kunnioittavaa ja ystävällistä kohtelua. Valitsemisen vaikeutta ja vastuuta meistä kukaan ei pääse pakoon.
Äidinkin elämä on tärkeä ja suojelemisen arvoinen. Vaikeassa tilanteessa vanhoillislestadiolaiset naiset luottavat asiantuntijoiden viisauteen ja siihen, että he kunnioittavat arvomaailmaamme.
Olen tehnyt valintoja henkilökohtaisen uskon ohjaamana; en sattumalta tai ulkoa päin ohjattuna. Olen sitoutunut elinikäiseen avioliittoon ja ottanut lahjana vastaan seitsemän lasta. Terveenä tässä ei ole ollut mitään ylivoimaista, vaikka valinta on vaatinutkin työtä ja joustavuutta.
Suurperheen äitiys esitetään mediassa mahdottomana tehtävänä. Usein unohdetaan, miten luonnollinen osa elämää lapsen saaminen on.
Isyys on ollut myös puolisolleni arvokas tehtävä. Olemme tukeutuneet kaikissa avioliittomme vaiheissa toisiimme, rakastaneet ja sitoutuneet perheeseemme. Olen elänyt todeksi uskoani. Vastasyntynyt lapsi sylissäni olen kokenut olevani lähellä Jumalaa.
Vanhoillislestadiolaisilla on samat yhteiskunnalliset oikeudet kuin kaikilla suomalaisilla. Oikeuksiin kuuluu vapaus päättää omasta perheestä ja vakaumuksesta. Velvollisuuksiin kuuluu hoitaa lapset hyvin ja rakastaen sekä kasvattaa uudesta sukupolvesta vastuuseen ja työhön kykenevä.
Olen sitoutunut tähän tehtävään ja toivon syvästi, että minulle annetaan elämisen ja uskomisen rauha.
Henna Oikarinen
äidinkielen ja kirjallisuuden
opettaja, Porvoo
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvin surullista tämä kaikki, mutta toisaalta helluntaiseurakunta (johon siis itsekin kuuluu)on ansainnutkin tulla häväistyksi niin ettemme pöyhkeinä kauhistele kuinka paha tämä maailma on ja me täydelliset täällä vaan saamme kauhistella jumalattomien tekoja.
Toivottavasti tämä laittaa helluntalaisiakin polvirukoukseen ja itkemään tilaamme. Niin että Jumalan todellinen voima ja rakkaus voi vaikuttaa meissä.ari.
Höpö höpö.
Et ole mikään helluntailainen vaan sama kiero valehtelija, joka vl-palstalla rienaa ja pilkkaa helluntailaisia, jatkuvilla pedofilia-kopioinneillaan.
Jäljet haisevat!