Moskovassa 2 kuukautta sitten avattu loistoluokan hampurilaispaikka ei menestynytkään odotetusti.
Vaikka liiketilat olivat uudet ja sisustus viimeisen päälle, niin asiakkaita ei vain tullut odotetusti.
Paikalle pyydettiin konsulttiapua tilanteen kartoittamiseksi.
Tutkimuksen mukaan ruoka oli erinomaista, annosten hinta huokea ja paikka oli muutenkin siisti ja viihtyisä.
Mitään syytä asiakaskatoon ei löydetty.
Viimein yksi konsulteista esitti mahdollisen syyn:
Olisiko asiakaspalvelussa jotakin parannettavaa?
Tarinan mukaan paikan johtaja hermostui täysin syytökseen ja hän sanoi pahoin loukkaantuneena, että tarjoilijoissa ei ainakaan voi olla mitään epäilyttävää.
He ovat olleet luotettavia Puolueen jäseniä jo vuodesta 1952!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Baabuska plutoonako siellä ropotti?
Putiin teki melkein kolme hattuteppua, yhteensä 8 maalia, hyppää kaukaloon jos kanada ei muuten kaadu
Väärä tuotenimike.
Ne olisi pitänyt olla Hapanhampurilaisia hapankaalipihveillä, alun alkaen, että olisi menestynyt.
Hapankaali tekis suomalaisille vanhuksillekin hyvää. Siinä iho ja järkikin kirkastuisivat. Varsinkin jos hapankaali olisi valmistettu ilman mitään lisäaineita. Hapankaalikeitto se vasta hyvää onkin, jos keitetään kunnon läskin kanssa!
Hapankaali toiaan on hyvää ja ravitsevaa.
Vähän omituista, se aina liitetään venäjään, saksassa ja muuallakin se on erittäin suosittua. Muutenkin ihmetellyt kaalta, siis miksi sitä ei suomessakaan arvosteta enemmän. Kasvaa erittäin hyvin, halpaa ja just, maukasta ja terveellistä- Ite käytän aika paljon, salaatteihin, erilaisin ruokiin, hapankaalta en ole itse tehnyt, vaikka sen tekeminen kai eräs yksinkertaisemmisa ja perinteisimmistä säiömismenetelmistä. Muutenkin suomessa kehnosti käytetään maitohappo käymistä, johtuu kai piimäkulttuurista. Se kun toi lehmä on täällä ollut aikanaan tärkeä asia.
Suositttelen taas kaikille kaalen ystäville Marskinpataa. Todella suurta herkkua ja helppoa tehdä. Pakollinen resepti:
http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/59203/Marskin Hapankaalipata/
Noh, se pakko myöntää, ulkonäkö ei kovin kulinaristinen ole, mutta se maku..... Pikkasen virittelemällä tosta muuten tulee erinomainen borssikeitto.
=DW=