Hei. Olen ollut masentunut jo semmoisen 7-10 vuotta, ja useiden lääkekokeilujen jälkeen haluaisin taas pitkästä aikaa kokeilla jotain SSRI-lääkettä.
Olen kokeillut vuosien varrella lähes kaikkia markkinoilla olevia masennuslääkkeitä ja ongelmana ovat olleet sivuvaikutukset. Syon tällä hetkellä Voxraa, koska saan siitä jonkin verran apua, mutta ennen kaikkea sen takia, etten saa siitä juurikaan sivuvaikutuksia. Kerronpa sen verran noista SSRI-lääkkeistä, että mielestäni ne toimivat minun kohdallani, mutta olen joutunut aina lopettamaan sivuvaikutusten takia niiden syömisen, nyt en ole muutamaan vuoteen SSRI-läkkeitä syönyt.
Minulla on lääkäri parin viikon kuluttua ja ajattelin pyytää tähän Voxran rinnalle jonkin SSRI-lääkkeen, pienellä annoksella ja kokeilla, joskos saisin apua ilman tällä kertaa ilman sivuvaikutuksia. Minulla on moninaisia somaattisia oireita, jonka takia olen erityisen herkkä sivuovaikutuksille. Koen, että ajoitus on nyt parempi kuin aikaisemmilla kokeilukerroilla.
Millaisia kokemuksia teillä on eri SSRI-läkkeistä, erityisesti haluaisin kuulla kokemuksia teiltä, jotka olette kokeilleet useampaa lääkettä. Minkä SSRI-lääkkeen olette kokeneet ns. "parhaimmaksi" ja millaisia sivuvaikutuksia olette eri SSRI-lääkkeistä saaneet?. Tiedän, että kaikki on yksilöllistä ja yksi lääke sopii toiselle jne jne... mutta haluaisin kuulla kokemuksianne ko. lääkkeistä kuitenkin.
Eli päävaihtoehdothan ovat sitalopraampi, essitalopraami, paroksetiini, fluoksetiini ja sertaraliini.
Kokemuksia ja millaisia sivuvaikutuksia olette saaneet?
Paras SSRI / kokemuksia?
7
3771
Vastaukset
- masentunut
Tämän viestin piti mennä tuonne "masennus" -keskusteluun ja laitoinkin tämän viestin jo sinne. Mutta nyt kun tämän tänne laitoin, niin voittevan te kaksisuuntaisesta häiriöstäkin kärsivät kertoa kokemuksianne SSRI-lääkkeistä, mikäli olette niitä kokeilleet.
- Bipohuara
Noh, itselläni ovat vain aiheuttaneet lähinnä maniaa... Eli jos tarkoituksena on vain poistaa masennus niin auttavat kyllä itsellä!
- SSRI
Hei,
SSRI-ryhmään kuuluvat lääkkeet ovat suhteellisen tehokkaita. Noin kolmasosa saa niistä täyde avun, toinen kolmasosa saa osittaisen avun (jolloin niiden rinnalle voi kokeilla jotain toista masennuslääkkettä) ja viimeinen kolmannes ei saa niistä merkittävää apua.
Voxra vaikuttaa lähinnä dopamiini- ja noradrenaliinivälittäjäaineisiin. SSRI-lääkkeet pelkästään serotoniiniin vaikuttamalla ko. välittäjäaineen taikaisinotonestoon. Tämän kaiken varmasti tiesitkin. SSRI-lääkkeen voi hyvin lisätä Voxran rinnalle. Varsinkin essitalopraami tai sertraliini sopivat jostain syystä hyvin. Lähtisin kokeilemaan essitalopraamia. Jos aikaisemmin on tullut sivuvaikutuksia, kannattaa annosta nostaa varovasti: 5mg aluksi, ja nosto niin ylös kuin vain sietää. Luulen, että tällä hetkellä maksimina pidetään 20-25mg. Sertraliini voi lähteä kokeilemaan 25mg ylöspäin aina 200mg asti.
On hyvä tietää, että mikäli joku SSRI-lääke on toiminut aikaisemmin, se todennäköisesti toimii uudestaan. Jostain syystä SSRI-lääkkeen teho vaimenee mitä useammin sen lopettaa ja aloittaa uudestaan.
Oletko koskaan kokeillut yksinään Efexor Depot (esim. Venlafaxin Orion) SNRI-ryhmään kuuluvaa lääkettä. - SSRI
Tuli vielä mieleen, että Voxran kanssa sopii myös SSRI-lääke fluvoksamiini (kauppanimi FLUVOSOL). Mikäli sinulla ei ole muita lääkkeitä käytössä kuin Voxra, Fluvosol on käypä vaihtoehto. Se on tehokas masennuslääke, joka aloitetaan iltaisin 50mg ja sen voi nostaa aina 300mg asti. Fluvosolilla on kaikkein vähiten seksisivuvaikutuksia kaikista SSRI-ryhmän lääkkeistä.
Fluvosol ei ole aina ensimmäinen vaihtoehto, koska sillä on monen eri lääkkeen kanssa yhteisvaikutuksia, koska se estää muutamia maksan entsyymijä, joita monet lääkkeet tarvitsevat poistuakseen elimistöstä. Itselläni oli aikoinaan Fluvosol käytössä ja pidin siitä. Ei paljoakaan sivuvaikutuksia, ja oli tehoa. Se oli tuolloin kauppanimellä Fevarin. Sopii siis Voxran kanssa. - SSRIn_unhri
Parasta SSRI-lääkettä ei ole olemassa. Ne eivät voi auttaa masennuksen hoidossa, päinvastoin, ne saattavat lisätä itsetuhoisuutta ja heikentää masentuneen kykyä käsitellä tunteita.
- sivuhuomiona
"Ne eivät voi auttaa masennuksen hoidossa..."
Aikamoisen yleistyksen heitit. Ehkä SSRI ei ole sinulle sopiva lääke, mutta se ei tarkoita, että kaikilla olisi samanlainen kokemus SSRI-lääkityksestä. Jos olet itse saanut huonoja kokemuksia ko. lääkkeistä, mene eteenpäin, etsi uusi lääke tai ole ilman, mutta selvästi tekstistäsi paistaa läpi katkeruus lääkkeitä, lääkäreitä ja oikeastaan koko sairauttasi kohtaan. Tsemppiä kuitenkin. - cepukki
sivuhuomiona kirjoitti:
"Ne eivät voi auttaa masennuksen hoidossa..."
Aikamoisen yleistyksen heitit. Ehkä SSRI ei ole sinulle sopiva lääke, mutta se ei tarkoita, että kaikilla olisi samanlainen kokemus SSRI-lääkityksestä. Jos olet itse saanut huonoja kokemuksia ko. lääkkeistä, mene eteenpäin, etsi uusi lääke tai ole ilman, mutta selvästi tekstistäsi paistaa läpi katkeruus lääkkeitä, lääkäreitä ja oikeastaan koko sairauttasi kohtaan. Tsemppiä kuitenkin.Mikset kokeile alkoholia? Saa ilman reseptiä? SSRI on huume siinä missä alkoholikin, mutta SSRI lienee noista kahdesti vahingollisempi. Tietenkin saat itse päättää mitä vedät ja kuinka paljon. Toivottavasti löydät mitä etsitkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6315840Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?293944HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2962515- 1291804
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1311503Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3841454Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101233- 131223
Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P76962- 115935