Kiitos Persut

Pelkäsin, että peruSSuomalaiset hallituksessa saa tuntemaan sellaista myötähäpeää ettei ulkomaille enää kehtaa matkustaa. Onneksi he ovat osoittautuneet vastuullisiksi hallituskumppaneiksi.
Kreikan tukemisesta ei riidellä. Jos rahaa lisää tarvitaan, lainat taataan, mutta muka pitkin hampain.
Pakolaisia otetaan VÄHINTÄÄN saman verran kuin aikaisemmin. Tämä antaa mahdollisuuden vastaanottaa enemmänkin, kuten suotavaa olisikin.
Enää odotan jännityksellä kuinka tiukalle Maalaisliitto (Keskusta) ja Suomen Maaseudun Puolue (peruSSuomalaiset) laittavat Helsingin ja koko pääkaupunkiseudun. Tulonsiirto peräkylille on varmaa, mutta imetäänkö kaupunkilaisten rahat kipurajoille.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kaupunkilaiset muuttavat rikkaalle landelle ja oppivat mikä on mänty.

Äänestä
  • Viisaimmat ja rikkaimmat kaupunkilaiset ovat jo muuttaneet Espooseen ja Kauniaisiin. Siellä on mäntyjä ja koivuja, eikä ulkomaan vahvistukset ole kuseskelemassa ja tönimässä ihan joka paikassa. Lisäksi lapsilla on mahdollisuus päästä kunnon kouluihin.
    Edellisten hallitusten vihervasurit ja SDP ovat jo saaneet peruuttamattomia muutoksia aikaan erityisesti Helsingissä ja Vantaalla. Nyt EU suunnittelee ulkomaan vahvistusten tasaisempaa jakoa koko EU:n alueelle. PS:n torjuntavoitto - määrät EIVÄT Suomessa kasva.

    Äänestä

Onhan Persut olleet vähän odotettua laimeampia, mutta hyvä niin - ehkä Soinista saadaan vielä vastuullinen valtiomies, kunhan vetäisi vielä rasistipersulit kölin ali.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Giorgios_Aviorikos kirjoitti:

Pelkäsin, että peruSSuomalaiset hallituksessa saa tuntemaan sellaista myötähäpeää ettei ulkomaille enää kehtaa matkustaa. Onneksi he ovat osoittautuneet vastuullisiksi hallituskumppaneiksi.
Kreikan tukemisesta ei riidellä. Jos rahaa lisää tarvitaan, lainat taataan, mutta muka pitkin hampain.
Pakolaisia otetaan VÄHINTÄÄN saman verran kuin aikaisemmin. Tämä antaa mahdollisuuden vastaanottaa enemmänkin, kuten suotavaa olisikin.
Enää odotan jännityksellä kuinka tiukalle Maalaisliitto (Keskusta) ja Suomen Maaseudun Puolue (peruSSuomalaiset) laittavat Helsingin ja koko pääkaupunkiseudun. Tulonsiirto peräkylille on varmaa, mutta imetäänkö kaupunkilaisten rahat kipurajoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu