Jatkoa suomalaiseen rakennusosaamiseen

Suomalainen rakennusosaaminen on maailmankuulua. DDR:n kaaduttua suomalaiset rakennusfirmat lähtivät rinta rottingilla tekemään entisen DDR:n alueelle suurta rahaa kunnostus- ja uudisrakentamisella. Takaisin tulivat vaitonaisina. Sivusta olen kuullut, että ei kelvannut laatu kuin nippanappa sitten, kun oli homma tehty neljännen kerran uusiksi.
Neukkulaan kelpasi, mutta siinä oli takana poliittiset syyt. Nykyään Venäjällä tehdään jo viimeisen päälle laatuakin; olen sen itse nähnyt.
Täällä on tuttuja erilaisten ratsastus- ym hallien romahdukset, teollisuus- ym hallien kattojen sortumiset joko lumikuormista tai omia aikojaan (nähty omin silmin 2 vastavalmistuneen tehdashallin kattoromahdusta Tesjoella joku vuosi sitten, lumikuorma 2 cm). Tuttua on myös rakennusten villoitettujen seinien altistuminen jopa kuukausien ajan tuulelle ja sateelle ilman mitään suojausta (Porvoo, Loviisa, Oulu...). Muusta puhumattakaan. Viimeisin uutinen Espoon suunnalta: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015051519695794_uu.shtml
Vaan mitäpä väliä sillä kun ei kellään ole oikeasti mitään vastuuta mistään. Hyvät Veljet ei toistensa silmille hypi. Saavat toisilta Hyviltä Veljiltä uusia hyviä korjaus- ym urakoita, joita virolaisella halpatyövoimalla pimeästi "korjaavat" seuraavaa korjausremonttia varten. Ja ravintolassa riittää maksukykyistä valkokaulusasiakasta!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuli tuosta mieleen, että on omiakin kattoristikoita ulkotiloissa. Ongelma on siinä, että kattoristikko on liian pitkä varastooni. On ne kyllä suojattu ja ne asennetaan ulkotiloihin.

Suomalainen laatu on paljon parempaa kuin DDR:ssä. Toissapäivänä mittailin elementtien toleransseja. Suurin virhe oli 5 mm. DDR:ssä suurin näkemäni oli puolisen metriä.

Saksa on sikäli vaativa maa, että siellä on joka työtehtävää varten erikoisasiantuntija. Työt suunnitellaan paremmin ja tahti on kova. Erikoistumisesta ja edullisimmista materiaaleista johtuen talon rakennuskustannukset ovat 50 % suomalaisista. Omakotitalon saa pystyyn alle 1000 euroa per m2.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Julkinen_salaisuus kirjoitti:

Suomalainen rakennusosaaminen on maailmankuulua. DDR:n kaaduttua suomalaiset rakennusfirmat lähtivät rinta rottingilla tekemään entisen DDR:n alueelle suurta rahaa kunnostus- ja uudisrakentamisella. Takaisin tulivat vaitonaisina. Sivusta olen kuullut, että ei kelvannut laatu kuin nippanappa sitten, kun oli homma tehty neljännen kerran uusiksi.
Neukkulaan kelpasi, mutta siinä oli takana poliittiset syyt. Nykyään Venäjällä tehdään jo viimeisen päälle laatuakin; olen sen itse nähnyt.
Täällä on tuttuja erilaisten ratsastus- ym hallien romahdukset, teollisuus- ym hallien kattojen sortumiset joko lumikuormista tai omia aikojaan (nähty omin silmin 2 vastavalmistuneen tehdashallin kattoromahdusta Tesjoella joku vuosi sitten, lumikuorma 2 cm). Tuttua on myös rakennusten villoitettujen seinien altistuminen jopa kuukausien ajan tuulelle ja sateelle ilman mitään suojausta (Porvoo, Loviisa, Oulu...). Muusta puhumattakaan. Viimeisin uutinen Espoon suunnalta: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015051519695794_uu.shtml
Vaan mitäpä väliä sillä kun ei kellään ole oikeasti mitään vastuuta mistään. Hyvät Veljet ei toistensa silmille hypi. Saavat toisilta Hyviltä Veljiltä uusia hyviä korjaus- ym urakoita, joita virolaisella halpatyövoimalla pimeästi "korjaavat" seuraavaa korjausremonttia varten. Ja ravintolassa riittää maksukykyistä valkokaulusasiakasta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu