Vein lapsen erikoishammaslääkäriin vuoden kestäneen terveyskeskus ravaamisen jälkeen. Kunnallisella puolella ei suostuttu lapsen hampaiden oikomishoitoon, koska haitta ei ole heidän kriteereidensä mukaan tarpeeksi vakava. Vaikka lapsi puree sikin sokin suussa olevien hampaidensa vuoksi poskiensa sisäosat riekaleiksi ja verille sekä leukoja ja korvia särkee ajoittain. Monet itkut on itketty, kun terveyskeskuksen antama kuminen yömuotti ei auta eikä pysy öisin suussa. Mitään apua tuosta laitteesta ei ole ollut. Vein lapsen erikoishammaslääkärille, joka tutkittuaan lapsen kertoi, että vaivoihin ei ole muuta konstia kuin reilu vuoden kestävä oikomishoito. Kustannusarvio oli 4000-5000 euroa. Summa veti vakavaksi. Suunnittelin lapsen kanssa, että jos elämme entistäkin säästeliäämmin ja tarkemmin, laitan elatusmaksun 170 ja lapsilisän säästöön tästä eteenpäin, eikä kesällä käydä tänä vuonna huvipuistoissa ym. niin pystymme selviytymään hoitokuluista, jos vain isä osallistuisi myös hampaidenhoitokuluihin. Lapsi soitti juuri itkua pidätellen isän luota, jossa on tämän viikonlopun, että isä ei suostu osallistumaan kuluihin, koska maksaa jo elatusmaksua. Isällä on erittäin hyvät tulot. Toisin itselläni. Välimme ovat erittäin vaikeat isän itsekkyyden vuoksi, joka syynä myös eroon. Itku tuli lapsen vuoksi, millainen isä hänellä onkaan. Pankista en saa lainaa, koska tuloni ovat niin pienet. Autoakaan en omista, jotta olisin voinut myydä sen. Vanhempani ovat pienituloisia eläkeläisiä, joten lainan kysyminen heiltä on turhaa. Sossusta en almuja saa, koska tuloni ylittävät juuri ja juuri heidän rajansa ja kommenttina, että onhan lapsella isä ja teillä yhteishuoltajuus. Mistä ihmeestä saan kasaan tuon hoitoihin tarvittavan summan. Voiko isä todellakin olla osallistumatta lapsensa terveyskuluihin?
Etä ei osallistu lapsen terveyskuluihin
eivoiymmärtää
31230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Olisi kannattanut aloittaa ja viedä loppuun tuo lapsen oikomishoito ennen eroa. Toki voit myös laittaa lapsen asumaan isälleen ainakin tuon vuoden ajaksi, mitä oikominen kestää.
Ei se mitään auttaisi. Koska lapsen isä ei halua maksaa hoitoja, hän ei luultavasti myöskään veisi lasta hoitoihin. Se siitä siis. Lapsen ongelmat jatkuisivat.
Olemme eronneet silloin, kun lapsella oli suussa vielä maitohampaat. Hammasongelmat ilmaantuivat pysyvien hampaiden puhjettua ja kasvettua nykyiseen tilaansa. Lapsi ei halua muuttaa isälleen, joten en voi noin vain laittaa 12 vuotiasta lasta asumaan isälleen, koska lain mukaan lapsen tahtoa on kuunneltava tässä iässä.
Sittenhän se on tavallaan lapsen oma päätös, ettei halua hampaitaan oiottavan, kun sinulla ei ole oikomishoitoihin varaa.
Isää ei pystyne pakottamaan maksamaan enemmän, kuin mitä elatussopimuksessa on määrätty.
Ei se isä kuitenkaan lapsen hampaita oiotuttaisi kustannuksellaan vaikka lapsi menisikin asumaan sinne. "Tunnen tyypin".
Tietenkään ketään ei voi pakottaa mihinkään eikä tässä olekaan kyse siitä. Inhimillisyydestä ja aidosta, lapsesta välittävästä, vanhemmuudesta kylläkin. Lapsen päätös asua äidin luona perustunee myös siihen seikkaan, että isällä ei ole valmiuksia eikä halua ottaa lasta luokseen asumaan, koska se rajoittaisi liiaksi isän omaa elämää, harrastuksia, töitä ja muuta vapaa-aikaa. Viikonloppuisin hän jaksaa ottaa lasta luokseen, mutta jo kahden viikon kesäloma lapsen kanssa alkaa olla hankalaa isälle. Sen pidempiä yhtäjaksoisia lomia ei isä ole koskaan lapsen kanssa viettänyt, vaikka olen hänelle sellaistakin vaihtoehtoa esittänyt.
Tämä tavallaan isän oma päätös.
Taitaa olla provo, koska ensin lapsi ei halua ja sitten isä ei halua. Vaikeaksi menee. Parempihan olisi ollut jättää sitten tämä lapsi ehkä tekemättä, kun rahaa ei liikene hänen välttämättömään terveydenhoitoon. Eikö?
Kulutusluottoa saa pikavippifirmoista.
Metsässä kasvaa kohta marjoja ja sieniä, myy niitä torilla.
Laita myyntiin lapsen pieniksi jääneet romppeet.
Ps. Ala jo nyt laittaa vähän sivuun lapsen mopokorttia, mopoa, autokoulua varten ja autoa varten.
Pss. minulla on ihan hirveän pieni palkka, mutta olen maksanut KAHDEN lapsen oikomiskustannukset yksityisellä hammaslääkärillä eli ihan vain prioriteeteistä tässä on kyse!
Luulenpa että äiti vastustaa isälle muuttamista koska silloin äiti joutuu maksaa elkkuja!
Kyllä. Kaikesta myös paistaa, ettei äiti haluaisi sijoittaa OMIA rahojaan lapsen terveydenhoitoon, kun hänen mielestään olisi kivempi maksattaa hoito isällä, jolla rahaa on hänen mielestään enemmän.
Kyllä minustakin olisi ollut kiva, jos joku muu, vaikka joulupukki olisi maksanut kahden lapsemme hampaiden oikomiset.
Yksityinen hammaslääkäri kirjoittaa laskun joka hoitokerralta, niin että tuota 4000-5000 euroa ei tarvitse maksaa kerralla. Meillä käynnit kestivät kauemmin kuin yhden vuoden ja laskut olivat noin 100-200 euron suuruusluokkaa. Joskus vähemmänkin. Hammaslääkäri joustaa myös eräpäivissä, joten käynnillä voi pyytää laittamaan eräpäivän tilipäiväksi, jotta laskuun riittää rahaa.
Avaaja voisi alkaa nyt miettiä, mistä muusta rahareijästä hän voisi luopua. Lemmikkeihin uppoaa yllättäin aika suuria summia, niin että jos taloudessa on esim. koiria kannattaa miettiä kumpi on tärkeämpi mustin murkinat vaiko lapsen hampaat ja siten koko hänen loppuelämänsä.
Ajokortti ja auto ei ole pakollinen, moni hommaa ite ajokorttinsa sillon, kun on päässyt työelämään ja on myös varaa ostaa se auto, eihän sitä pelkällä kortilla ajeta.
Lapsi on ihan itse saanut päättää missä haluaa asua. Sen hän on ihan viranomaisillekin itse kertonut.
Se ei tarkoita että olisi provo, jos lapsi ei halua isälle, ja isä ei halua lasta liikaa luokseen. Niin se useimmiten meneekin, että kun lapsi elämän varrella oppii, että jos isää ei juurikaan kiinnosta, niin ei se lapsikaan sinne isälle halua juuri mennä... Luonnollinen kehitys missä tahansa ihmissuhteessa.
Niin mistähän kohtaa paistaa ettei äiti halua käyttää OMIA rahojaan lapseen? Juuri vein lapseni tälle erikoislääkärille ja maksoin käynnistä 177 euroa. Kenenköhän rahoja maksamiseen mahdoin käyttää, varmaan naapurin. Kysymys on siitä ettei ISÄ halua osallistua lapsensa hyvinvointiin. Viimeksi äiti on käyttänyt itsekkäästi OMIA rahojaan itseensä mm. kampaajalla käyntiin vuonna 2003. Itsekkäästi omilla rahoillaan ja törsäten matkustaa töihin linja-autolla, kun tuo työmatka on polkupyörällä hieman pitkä 28 km suuntaansa. Itsekkäästi. Lemmikit on annettu jo ajat sitten pois. Lapsen itkun kera. Onneksi syy oli allergian, mutta nyt siitäkin säästetään.
Isä on niin reilu ja avokätinen, että ostettuaan lapselle 10 euron sortsit, vähensi hän ne elatusmaksusta. Aikoi myös maksattaa äidillä lapsen golf-harrastuksen välineineen, koska väitti että kaikki lapsen harrastukset kuuluu äidin maksaa, kun hän maksaa jo elatusmaksuja. Onneksi kunnallisen oikeusaputoimiston juristi sai isän ymmärtämään että asia ei nyt mene ihan näin. Golfia ei nyt harrasteta, kun äiti ei maksakaan. Isä toki harrastaa.
Niin ihan äidin ojaillessa taustalla
jatkaa sitä terveysaseman oikomahoidossa juoksemista ja kertokaa, että muotti ei pysy suunna, niin antavat toisenlaisen virityksen. Eiväthän ne mukavia ole mutta jos kerran lapsikin valittaa hampaitaan, niin luulisi jaksavan sitten pitää kojeita. Kyllä ne hampaat saadaan sieläkin niin suoraksi, että haittaa ei ole. Kaunista jenkkihymyä sieltä ei saa kuin jotkut, mutta riittävän hoidon kyllä.
Eikö ole ketään muuta koko maailmassa jota lapsesi hyvinvointi kiinnostaa kuin sinä ja lapsi itse? Lapsen kummit?? Isän vanhemmat? Itselläsi täytyy olla muitakin sukulaisia kuin rutiköyhät vanhemmat. Voit myös hakea ennakkoperintöä jos heillä on jotakin esim. kiinteistöomaisuutta?
Mene tämän asian kanssa nyt puhumaan henk. koht. mahdollisimman moneen paikkaan. Aloita johtavasta hammaslääkäristä, menet toimistoonsa lapsen kanssa tai ilman, kerrot tarinan ja näytät erikoishammaslääkärin lausunnon. Kyllä kunnallisten pitäisi lähettää vaikka eteenpäin tapaus, joka on kivulias ym. jos eivät itse osaa. Muuten potilasvahinkohakemus/korvausvaade/kantelu lääninlääkärille tms.
Myös seurakunnan diakonian puoleen kääntyminen on yksi tie. Sosiaalitätiä voit pyytää soittamaan isälle jotta henkilökohtaisesti kuulee, monellako eurolla hän aikoo osallistua lapsensa hampaiden hoitoon.
Mitäpä jos tilapäisesti etsisit jotakin lisätyötä esim. iltaisin/viikonloppuisin kun lapsi on jo nyt sen verran iso että pärjää kotona. Tsemppiä, pääasia että lapsen hampaiden oikominen tehdään pian ja hyvin!
Valitettavasti et voi pakottaa lapsen isää osallistumaan hoitoihin... Voit toki yrittää käydä keskustelua hänen kanssaan esim elarin nostamisesta kulujen takia, ja käykää se keskustelu lastenvalvojalla. Takeita ei kuitenkaan ole. Lapsesi isä on itsekäs.
Tuosta rahasummasta muuten... Jos vähän joka paikasta? Sinnulla ei ole suuria varoja, eikä vanhemmillasi, mutta tässä ideoita:
-Voitko houkutella lapsen isän maksamaan edes muutamia satoja euroja?
-Vanhemmillasi on pienet tulot, mutta kenties omaisuutta? Voitko saada ennakkoperintönä vaikkapa koruja, auton... Voitko vuokrata heidän kesämökkiään? Ja kenties ihan rahanakin muutamia satoja euroja?
-Järjestä keräys. Kirjoita tilanne auki, ja lähetä läheisillesi. Kerro että halukkaat saavat osallistua hoitomaksuihin valitsemallaan summalla, ja tällä tavoin esimerkiksi lapselle ei tarvitse lähetellä pariin vuoteen synttärilahjoja yms, ja laita tilinumero. 10 läheiselle kirje, niin saatat hyvinkin saada 500e.
-Kysy kirkon apua, hyväntekeväisyysjärjetöjä yms...
-Voitko itse tienata lisää rahaa? Onko päiväsi on totaalisen täysi, tai jaksatko seuraavan vuoden ajan sinnitellä esimerkiksi aamut jakaen postia tms? Tienaisit lisärahaa kenties tuhansia.
-Voitko myydä omaisuuttasi, sellaista mitä et ole vielä ajatellut? Itse myön joskus kaikki kultakoruni, kun oli lasten kanssa tiukkapaikka. Sain satoja euroja.
Et kenties yhdestä paikasta saa koko summaa, mutta kun keräät monesta paikasta jonkin verran, niin kokonaisuus on jo hyvä. Jos jää hitusen vajaaksi, niin kenties sinulla on luottokortti? Sillä sitten loppusumma, jos on pakko.
Kiitos asiallisista kommenteista. Omat vanhempani elävät tosiaan pienellä eläkkeellään. Äiti vuokralla ja omaisuutta ei ole. Isällä asunto, jonka omistaa yhdessä uuden vaimonsa kanssa. Isäkin eläkkeellä. Oma sukuni pieni ja tuttavilta enkä ystäviltä haluaisi lähteä kerjäämään rahaa. Tuo korujen myynti on jo käynytkin mielessä. Minulla on isoisoäitini perintökello, jota olen vaalinut äitini jälkeen. Sillä saisi maksettua viidesosan hoidoista. Sääli myydä se, kun tapana on ollut että se siirtyy seuraavalle polvelle kun lapsi syntyy. Sain sen kun lapseni syntyi. Se on ainoa muisto ja perintöesine äitini suvussa.
Lapsen isältä kysyin, josko hänen varakkaat vanhempansa voisivat avustaa. Vastauksena sain #haistav..#, jonka lapsi myös kuuli, kun puhelin oli kaiuttimella. Hän myös kertoi ottavansa yhteyttä juristiinsa,
että pitääkö hänen osallistua ylimääräisiin lapsesta aiheutuviin kuluihin.
Mene hyvä ihminen sossuun, jos kerran olet niin vähävarainen sieltä pitäs saada myös suomalaiset avustusta, tuskin nyt kaikki avustukset menee romaaneille ja maahanmuuttajille.
Toi juristikommentti isältä on huvittava, kuvaava luonteelleen. Jokainen täysjärkinen juristi toki, asiaan vaikuttavat seikat huomioiden, olisi sitä mieltä että rikkaan isän on osallistuttava elatuskykyjen suhteessa eli isän käytännössä tulisi maksaa 4000 euroa kokonaan tai lähes kokonaan. Joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että sinulla itselläsi elatuskyky lähenee nollaa ja näinollen isän elatusmaksun tulisi olla huomattavan suuri. Mars lastenvalvojalle ja sinun plus isän tulojen perusteella plus hammashoidosta aiheutuneen huomattavasti kohonneen elatustarpeen mukaisia elareita laskemaan. Vie asiasi käräjille, jos tarvis. Tässä tapauksessa itse asiassa alaikäinen lapsi on asianomistaja eli hän saa maksuttoman oikeudenkäynnin käsittääkseni. Olen varma että voitat juttusi, oli isä mikä kiho hyvänsä niin päivänselväähän tuo on tuomarin silmissä kuka on laistanut lain mukaisista velvollisuuksistaan.
Ihan takuulla saat lapsesi hampaat oiottua kunnallisella hammaslääkärillä. Ei kun vaan aika sinne ja oikomaan. Kunhan vaan saat näytellä kuinka meidän lapsi saa käydä yksityisellä puolella.
lainaakin saat pankista, ellei sinulla ole luottotiedot menneet tai olet työtön.
Vuosi ollaan käyty kunnallisella. Luitko alkuperäisen viestin? Lainaa en saa, mutta jotakin kulutusluottoihin verrattavaa luottoa. Olen mennyt töihin jo teini-iässä ja työvuosia on jo takana 30 vuotta. Tehnyt jossain vaiheessa kolmeakin työtä yhtäaikaa ennen lasta. Kuinka monta työvuotta sinulla on takana?
42v.
Miksi esiinnyt eri nimimerkeillä? Hieman vaikea uskoa tuollaisen ulosannin jälkeen. Sivutöitä 19 vuotta ja yli puolet siitä sivutoimisena yrittäjänä päätyön lisäksi. Jatkaisin mieluusti sivutoimisena yrittäjänä lisätulojen saamiseksi, mutta nykyinen työnantaja ei sitä salli (eturistiriita). Joten kiva, kun sinäkin teet töitä.
Jos olet noin pitkään ollut työelämässä niin kai sinulle on sinne pussinpohjallekkin jotain on jäänyt. Lapsikaan ei ole ollut kuin 12v eli miksi et laittanut sukanvarteen.
Sukanvarteen olinkin laittanut, kun vielä asuimme yhtenä perheenä. Ikävä kyllä se sukanvarsi on tyhjentynyt vuosien varrella kohonneisiin kustannuksiin, joista yksinhuoltajana joutuu yksin maksamaan. Kun maksaa yksin asumisen (mm. takuuvuokrat) ja muut kulut, jotka ennen on jaettu toisen vanhemman kanssa niin jokainen normaali ihminen ymmärtää, että pienituloisen talous heilahtaa rajusti. Yhteisestä autosta maksoin aikoinaan puolet, käytin siihen suuren summan säästöjäni, mutta idiootti olin, kun en auton papereihin vaatinut nimeäni. Luotin toiseen. Isä vei sen ja naureskeli, että mitään et siitä saa kun et voi todistaa, että olet maksanut siitä mitään. Enää en luota oikein keneenkään. Valehtelua, hyväksikäyttöä, itsekkyyttä, ahneutta ja ilkeyttä vain tuntuu olevan joka puolella.
Voit edelleen todistaa pankkitiliottein että olet maksanut puolet autosta. Miksi joka käänteessä olet kuunnellut vain tuota sydämetöntä isää, joka pelaa omaan pussiinsa. Lastenvalvojalla ja mahd. oikeuskäsittelyssä muista tuo autoasia. Ystävälleni kävi samoin talon kanssa, talo oli maksettu puolisoiden kesken puoliksi ja eron jälkeen isä "unohti" ettei omistanut taloa 100 % eli siis hän toimi kuten miehesi. Käräjätuomari vasta ymmärsi kysyä miten talo on maksettu, ja pankista löytyi tiedot shekistä jolla kiinteistövälittäjälle oli maksettu puoliksi talo, joka oli merkitty miehen ostamaksi papereihin. Vasta tämän jälkeen eksmies vähin äänin palautti puolet talon hinnasta eksvaimolle.
Jos ei ole mennyt kymmentä vuotta auton ostosta, sinuna lähtisin oikeusavustajan kanssa hakemaan rahoja tositteiden perusteella vieläkin.
Jep nyt alan ymmärtää sinua. Sinulla on ollut todella itsekäs mies. Ilkiö jos paremminkin sanoisin. kaikkein eniten ottaa aivoon tuo välinpitämättömyys tytärtäsi kohtaan ja tuo sinun hyväksikäyttö.
Jos vaan mahdollista nouse barrikadille ja laita exäsi ahtaalle. Älä sääliä tunne. Tee niinkuin tuo oik.kohtuus neuvoi. Jos on osoittaa että olet puoliksi maksanut jotain pankista löytyy tiedot vuosienkin jälkeen.
Osituksessa kaikki laitetaan puoliksi, jollei ole avioehtoa ja jos kerran sun ex hyväpalkkainen äijä niin miksi asuitte vuokralla ettekä ostanut omaa asuntoa, en tajuu mihin teidän varat sitte meni ,jos ei kummallakaan ole mitään säästöjä.
Eikö teillä ollut mitään muuta omaisuutta, kun joku pahanen auto ja työelämässä sinä ainakin ollut jo 30 vuotta?
Siis paljonko se elatusmaksu nyt on? Luinko oikein että 170 euroa, tai ymmärsinkö? Mihin tosiasioihin isän ja sinun keskenään "sopima" summa perustuu?
Edelliselle vastaajalle: ilmeisesti avioerosta ei ole ollut kysymys vaan avoparista. Koska lapsikin on syntynyt tuohon suhteeseen, niin jos ns. avoliittolaki oli eronne aikaan voimassa, olisi isän pitänyt maksaa äidille jonkinlaista tasinkoa. Jos ero oli ennen uutta lakia, en tiedä voiko vaatia osaa miehen omaisuudesta, ehkä voi vieläkin.
Vielä ehdotus miten menetellä: Pääasia että lapsenne aloittaa pikaisesti sen oikomishoidon. Ehdotan että ensimmäinen lasku hoitosarjasta tulee sinulle, toinen lähtee hammaslääkäriasemalta suoraan isän osoitteeseen isälle, kolmas lasku taas sinulle, neljäs isälle jne. Maksat omasi vaikka ruokajonossa käyden tai kerjäten tutuilta ja tuntemattomilta, ja isä saa tapella suoraan yksityisen erikoishammaslääkärin kanssa laskustaan. Tuossa mielestäni toteutuu se sossun tarkoittama "yhteishuoltajuudessa molemmat vanhemmat osallistuvat kuluihin" oikein konkreettisesti. Isän on paha kiistää, etteikö a) lasku koske hänen omaa lastaan jonka huoltaja on, ja b) etteikö lapsen hampaisto tarvitse hoitoa.