Närästys/refluksi lääkkeet tekivät pahemmaksi?

närästys

Hei,
Olen käyttänyt muutaman vuoden ajan Nexiumia närästykseen, ennen tätä kärsin ehkä kerran kaksi kuussa jos sitäkään närästyksestä, joskus 3 pv putkeen iltaisin. Minulle tehtiin ennen Nexiumin aloittamista tähystys, jossa oli kaikki ok silloin, mutta ph-mittauksessa näkyi suuri happomäärä. Söin silloin miten sattuu, joten en osaa sanoa mikä tulos olisi ollut ennen kuin nyt aloitan todella karsimaan ruokia ja juomia mitkä minulle eivät sovi.

Olen nyt noin puolen vuoden ajan alkanut miettimään että kun aloin syömään lääkettä, se on tehnyt nyt kun ajattelen tästä silloin "pienestä" vaivasta joka päiväisen. Aluksi söin 20mg, sitten se ei auttanut, aloin syömään 40mg ja tällä hetkellä sekään ei auta. Otin esim. eilen yhteensä 80mg ja tänään 80mg. (Kauheaa eikö?)

Olen lukenut nyt ahkeraan englanninkielisiä juttuja aiheesta, monilla on tuntunut tapahtuvan sama, PPI lääkkeiden aloittamisen jälkeen närästys pahentunut. Tiedän kyllä että lääketiede on bisnestä ja uskon, että monet lääkkeet eri sairauksiin toimivat oikein ja rehellisesti, mutta on olemassa myös lääkkeitä jotka tekevät ihmisen riippuvaiseksi. Linkitän artikkelin englanniksi, ja siinä sanotaankin, "using a shotgun to kill a fly" eli käyttää haulikkoa tappaakseen kärpäsen. Artikkelissa mainitaan myös että kun ihminen lopettaa PPI-haponsalpaajat, maha tuottaa sen jälkeen happoa enemmän kuin koskaan ennen. Sitä ottaa enemmän lääkettä mutta huomaa että se ei auta ja siihen jää koukkuun, vaikka sen piti alunperin auttaa.

"These drugs are actually creating the disorder that the drugs are used to treat"
Onko muilla kokemuksia samasta? Aluksi Nexium auttoi kun joskus närästi, mutta en ymmärrä miten sen aloittamisen jälkeen tuntuu että yhä isompi annos ei auta. Olen itse parikymppinen, olisi mukava kuulla eri-ikäisten kokemuksia näistä lääkkeistä.

3

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liisaleenaa

      Samanlaisia kokemuksia minullakin säin nexiumia alussa auttoi mutta sitten tehot väheni. Vaihdettiin toinen lääke somac 40mg ensi 2tbl päivässä 2-viikon ajan ja sitten vähennettiin yhteen tbl:n päivä. Tästä huolimatta minulla oli närästystä ajoittain eli lääke ei tehonnut kunnolla. Olen nyt jättänyt lääkkeet pois ja yrittänyt selvitä ruokavaliolla. Olen jättänyt ruokavaliosta kaiken mikä tuntuu aiheuttavan ongelmia, punaisen lihan, sipulit, alkoholin, suklaan, kaikki viljat, maidon, limasta ja hiilihapolliset vedet, syön pieniä aterioita useasti. Vaivat on vähentyneet sitä mukaa kun olen rukannut ruokavaliotani. Tressi jostain syystä nostaa vatsahappojen määrää myös olen huomannut. Mahalaukku on tähystetty ja sen yhteydessä löytyi Heligobakteeri se häädettin kuurilla pois. Sängynpääty on koholla, melko hyvin on mennyt vielä ajoittain närästää ja hapot nousee nukkuessa kurkkuun ja mutta vähentynyt on.

    • omgomgomg

      Ap haloo!!
      Älä sitä lääkettä syytä omista mokistas
      Eihän se lääke sun huonolle elämäntavoille pärjää ikuisuuksia.

    • vältälääkkeitä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      2021
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1932
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1515
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1204
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1163
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1127
    Aihe