Persulit riidoissa

VirsutPettuun

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fggt

      Persu-show jatkuu. Säätiönsä avulla Soini pitää kuitenkin muita persuja rautaisessa otteessaan.

    • verkkovirta

      Mistäköhän se alkuperäinen Saarakkalan blogi löytyy? En löytänyt googlaamalla.

      • pSS.puliveivarit

        Kaksilla rattailla taas mennään. Pelkkää soinistista suunsoittoa, joka ei tarkoita mitään eikä johda koskaan mihinkään. Vain huuhilot uskovat ja sehän riittääkin soinisäätiön paisuttamiseen, mikä on pääasia.


    • EiPersutOleMyyneet

      Saarakkalahan on aivan oikeassa, ei edes ole mahdollista Kreikalle uutta tukierää antaa, sillä se ei ole täyttänyt asetettuja vaatimuksia. Eli ei ole Soinikaan, eikä kukaan muukaan mahdollisesti hallituksessa ollut antamassa Kreikalle mitään.
      Suomi voi myös äänestää vastaan tukipakettia, ja muut voivat sitten tässä demokratian ihmeessä, säädöksellä jonka Katainen ja Urpilainen myivät sille koneistolle, jolla voivat kyykyttää pikkuvaltioita - eli EU;n rosvoille.

      • VirsutPettuun

        Kyllähän muuten ovat antamassa. Soisi myi tuonkin lupauksen audin takapenkistä.


      • VirsuPettuaVaanItelles
        VirsutPettuun kirjoitti:

        Kyllähän muuten ovat antamassa. Soisi myi tuonkin lupauksen audin takapenkistä.

        Eivät muuten ole !!


      • VirsutPettuun
        VirsuPettuaVaanItelles kirjoitti:

        Eivät muuten ole !!

        Totta kai ovat. Sehän on saarakkalankin mukaan jo sovittu juttu.. Vituttaako?


      • VirsuPettuaVaanItelles
        VirsutPettuun kirjoitti:

        Totta kai ovat. Sehän on saarakkalankin mukaan jo sovittu juttu.. Vituttaako?

        Eihän ole - eikä vituta !


      • VirsutPettuun
        VirsuPettuaVaanItelles kirjoitti:

        Eihän ole - eikä vituta !

        Totta kai on.

        Perussuomalaiset antoivat periksi Kreikka-väännössä - syy hätäpykälässä

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015050719637853_uu.shtml

        Perussuomalaisten jyrkät EU-kannat sulivat hallitusneuvotteluissa kompromissiksi. Jos Euroopan vakausmekanismia joudutaan käyttämään, sen tulee tapahtua nykyisen kapasiteetin puitteissa.

        http://yle.fi/uutiset/perussuomalaisten_hallitusneuvottelija_kreikalle_ei_kolmatta_tukipakettia/7997750

        Joko nyt vituttaa? Pyllistä vaan sinäkin kiltisti ja anna soinin sedän myydä persettäsi.


    • Tuo on vasta äänestäjien lepyttelyä.

      Sitten tulee tosi paikka, jos Soinista tehdään valtiovarainministeri ja koittaa kesäkuu. Silloin Soinin on kiltisti esiteltävä eduskunnalle ehdotus Kreikan tukemiseksi.

      Tilanne naurattaisi muuten, mutta kun joutuu maksamaan ne Kreikan tuet Soinin lihottamisen lisäksi! Eihän se toisten rahoilla elävää Soinia hetkauta vähääkään, vaikka syö läskin välillä myös sanojaankin.

      • NoWorrys

        Älä pelkää, et sinä mitään joudu minnekään maksamaan, ethän ole maksanut vuosikymmeniin.


      • NoWorrys kirjoitti:

        Älä pelkää, et sinä mitään joudu minnekään maksamaan, ethän ole maksanut vuosikymmeniin.

        No en kyllä olekaan maksanut mitään Kreikkaan, totta puhut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4453
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3208
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2884
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2675
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2529
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2467
    7. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2354
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2275
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2055
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1717
    Aihe