Mäntsälä,Riutta,Pavi tupaten täynnä

Vastapainoksi voinen sanoa että myöskin näissä paikoissa tanssijoita näkyi viikonloppuna. Kaikki eivät olleet Lantalassa.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ainoa paikka jossa ei ollut väkeä oli Basckas.

Äänestä
  • pavilla oli ryysis.

    Äänestä

Rönni oli turvoksissa.
Etuparkissa näytettiin kansainvälistä STOP-merkkiä ja mummot mulkoilivat naistenrivissä.

Viimeinen muistikuva oli kun pariskunta keikutti KABE-vaunua niin maan perkeleesti.

Sammuin laiturin nokkaan.

Äänestä

Riutalla hurjat ohjelmat juhannuksena.

Äänestä
  • Riutalla ei ole juhannusaattona tansseja

    Äänestä

Jenkkapirtti oli niin turvoksissa kuin vain voi olla ja tanssiinpäsy sen mukaista koska paikalla oli koko lähitienoon 45 naiset. Toki miehiikin oli mutta eivät riittäneet alkuunkaan. Tappeluakin joillain. Samettihelmat pyöri lattialla pitkin pituuttaan ja järkkärit riensivät sekaan.

Värikäs ilta kuulemma.

Äänestä
  • Tummat tappelee ja ammuskelee

    Äänestä

Riutta ja Jenkka aina täynnä!

Äänestä
  • Jenkalle menossa la 6.6.

    Äänestä

  • Riutalle.

    Äänestä

Sotkalinnaan

Äänestä
  • Vois lähteekin.

    Äänestä

  • Sotkanpoika kirjoitti:

    Vois lähteekin.

    Haluan nähdä Sotkalinnan piitkästä aikaa.
    Haluan myös pusutunneliin jonkun sopivasti hullun herran kanssa tekemään parit taivutukset. Toivottavasti sitä ei ole tukitttu ;(( !!
    Siellä on kuulemma tyrmäkin tallella.
    Haluan siis koittaa miten vanha lattia luistaa.
    Haluan kurkistaa sinne "toivomuskaivoon" joka on keskilattialla.
    Haluan sinne ...

    Äänestä

Kapakanmäelle Siltsua kattoon mennään joukolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RistusPrkl kirjoitti:

Vastapainoksi voinen sanoa että myöskin näissä paikoissa tanssijoita näkyi viikonloppuna. Kaikki eivät olleet Lantalassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu