Olen aikoinani vannonut sotilasvalan Suomen valtiolle, en EU:lle tai NATO:lle. Siksi menen mieluummin vaikka vankilaan tai teloitusryhmän eteen kuin puolustan Saksan tai USA:n etuja, vaikka ikä minut muutenkin pistää jo syrjään.
Matruusi-vm-71
vasemmallavalinta
13742
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Juttiinta niin
Suomi liisattu sotilaineen terroriin.
No no sulle on varattu kalastus vastaavan tehtävä Inarin järvellä. Aluksena toimii puinen soutuvene.
Tehtävään ilmoittaudutaan kun käsky käy
"...Saksan tai USA:n etuja"
-Miksi pidät Venäjän etua tärkeämpänä kuin selkeästi länsimaihin kuuluvan Suomen etua. Ja miksi ihmessä pidät Euroopan Unioniin kuuluvan Saksan edun loevan jotenkin ristiriidassa Suomen edun kanssa?
-Olet siis puolesi valinnut ja se on siis Venäjä?
Oletko homoseksuaali?
Sotilasvala on paskaa joka ei velvoita mihinkään.
velvoittaa. sen vain voi perua. olet vannonut sivuteitse puolustaa myös natomaita, ja teet sen, koska käsketään; halusit tai et.
En ala minäkään Suomen vastaiseen operaatioon. Aikanani sotilasvalan 1964 vannoin Suomelle, en tälle mädälle paskakasojen johtamalle ihmisjätteen kaatopaikalle. Olen jo sen ikäinen, että en pelkää teloitusta. Kaikki on jo nähty eikä jää yhtään ikävä vaikka jatkoa en näkisikään. Antikristuksen joukot hallitsevat pikkuista vaille koko maailmaa nyt jo. Itse Antikristuksen persoona paljastuu vasta ydinsodan jälkeen muka rauhantekijänä ja sodan lopettajana. Kuitenkin hän on jo nyt Maan päällä, ja ikääntymässä, joten kiire on!
sä puolustat saksaa ja usa:ta jos minä niin määrään. kun olemme natossa, liitymme reserviin, ja kun emme ole natossa, eroamme reservistä. byrokratia tosin ei tee sitä täysin mahdolliseksi, jutta se on sen ongelma.
sinä menet sotimaan saksan ja koko naton puolesta jos tulee tarve, ja teet sen kumarrelleen ja mielelläsi.
Ei suomesta tule eikä otetaan Naton jäsentä. Niin huolesi on turha, sen osalta . Mutta Venäjän hyökkäys suomea kohtaa , silloin punnitaan puolustus kyky, Helsingissä esim raivausta pommituksen jäljiltä .
Laki on selvä: aseistakieltäytyjiä ei käytetä aseellisissa tehtävissä rauhan eikä sodan aikana, eikä myöskään miinanraivauksessa.
Itseasiassa jos haet täydennyspalvelukseen, sodan ajan sijoituksesi muutetaan ja kuulut sen jälkeen täydennyspalvelusjoukkoihin. Sotilasvalassa (mikä ei ole oikeudellisesti sitova vaan eräänlainen juhlallisuus) sanotaan että joukkoani johon kuulun en halua jättää missään tilanteessa. Joukko voi muuttua ja muuttuu esim. monilla jotka ovat armeijassa töissä tai jos sota ajan sijoituspaikka muuttuu. Jos vakaumuksen perusteella eroaa reservistä, on sen jälkeen sijoitettu täydennysjoukkoihin, eli sota ajan tehtävä muuttuu. Aseistakieltäytyjät ja sivarit palvelevat myös maataan, mutta eivät aseellisissa tehtävissä. Siinä kaikki. Laki on selvä.
Palvelin isänmaata Turussa ,siellä oli homo ja merimies kapakka Mosel,halvat hinnat ja sisälle pääsi.Laivaston pojilla kävi flaksi,harmaat rytkyt,siniset laatat ei tarjottu ryypyjä.Kyllä harmitti😂😂😂