Leikillisesti sanottuna olisi nykyajan uusperheiden aikana kätevää, että kotona olevat perhekuvat olisivat mallia "joulukalenteri" eli läsnä olevan kokoonpanon mukaan voisi luukkuja avata ja sulkea, jotta näkyvissä olisi vain kulloinkin korrekti esillepano. Hääkuvissakin ties monennella kierroksella olevan morsiamen/sulhasen puolison kuva vaihtuisi aina sen mukaan, kenen parin lapset olisivat sinä viikonloppuna paikalla jne.
Juorulehtien nettisivuilla voisi olla kunkin kohujulkkiksen kohdalla "sukupuu," josta kävisi selvästi ilmi, kenen kanssa kohukaunotar/-könsikäs on/on ollut "vakavassa" tai vähemmän vakavassa suhteessa tai jopa avioliitossa; kenen kanssa on saatu lapsia; kenen kanssa on hankittu koira jne. Se helpottaisi huomattavasti meidän lähiöluttanoiden mahdollisuuksia hahmottaa kohujulkkisten kulloinenkin elämäntilanne kaikkine käänteineen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.