asennoista tuli mieleen kun olin ekakertaa gynellä se ukko käski ottaa housut ja paidan pois koska hän haluu tutkia myös rinnat. no ei siinä mitään mutta en saanut minkäänlaista lakanaa tai jotain itseni verhoksi. menin tutkimuspöydälle makaamaan ja lääkäri laittoi jalkani telineisiin jotka tuki koko säärtä ja levitti jalkani aivan auki. siis ihan itään ja länteen sojottivat jalat. hän suuntasi tutkimusvalon sinne ja luulin että alkaa tutkimus, mutta lekuri menikin plaraamaan papereitaan ja sanoi että tutkii rinnat ensin. Hän käski nostaa kädet pääntaakse ja aloitti rintojen tutkimisen. Olo oli outo kun asento oli niin paljastava ja olin kuin suojaton kädet pään takana ja jalat levitettyinä ja se lamppu valaisi pillua koko ajan. Lekuri sanoi että sulla on isot rinnat ne täytyy tutkia huolella! kul se tutkikin ja ku se viihdoin siirtyi avoimen pimppini ääreen ei sitte vähään aikaan tapahtunut mitään se vaan tuijotti sinne. Sisätutkimus kesti myös kauan ja kauhukseni tunsin kostuvani. mies tunnusteli välilihaa ja aukkoa ja työnsi jotain sisään monta kertaa. häpesin kun kosteuden kuuli,litisi ja paisui koko vagina. ja kun hän lopetti niin sen naama oli ihan täys hikipisaroita Se oli kumma kokemus, olen sen jälkeen mennyt naislääkärille ja ihan asiallista on ollu eikä jalkoja ole pidetty levitettyinä niin avoimeksi ja niin kauan. se asento varmaan oli niin alistava ja antava että kiihotuin. Nainen kun on luotu antamaan miehelle.
gyniksellä
meeri-maria
1111734
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olipa kiihkeä tarina,voiko tuollaista tosiaan tapahtua! Olisinpa nähnyt lampun valaiseman aarteesi! Alkö seisoon...
Mulle on käynyt vähän samantapaisesti. Lääkäri(mies) oli kuitenkin ihan asiallinen,mutta mä olin vaan niin pirun kiihottunut, että hävetti tosi paljon. Olin ihan kostee ja se kyllä varmasti huomas sen. Olis kiva kuulla muidenkin kokemuksia. Uskon ettei olla ainoita. Mäkään en todellakaan kiihottunu omasta tahdostani, en vaan voinu sille mitään. Kai se on suht yleistä. En enää voi mennä mieslääkärille.Hassua, sillä tunnen vetoa myös naisiin, mutta ikinä ei samaa tapahdu naislääkärin vastaanotolla.
Menin työpaikka lekuriin kun oli jalassa urheiluvamma. Lekuri (mies) otti vastaan ja kysyi mikä vaivaa ja kerrottuani jalasta, hän totesi: ota paita pois ja liivinkin jos sellaiset sinulla on. Ja eikun täydellinen rintojen tutkimus maatan ja istuen. Jalkaan sain kipulääkettä rinnat todettiin terveiksi nuoren naisen rinnoiksi
Itse varasin eka gynekäyntini naiselle ihan vain häveliäisyyssyistä, mutta jouduinkin sitten piakisemmin lekurille pahan virtsiksen takia (silloin ei vielä ollut lääkärillekään selvää, mistä kipu johtui). Kyseessä oli mieslääkäri, ja tottakai hän kysyi, onko sisätutkimusta koskaan tehty. Minä siihen, että varattu aika on olemassa mutta muuten ei (pillerireseptin uusinta). Hän kysyi, haluaisinko että se tehdään nyt, niin ei tarvitse tulla toiste ja samalla voi tsekata johtuuko vatsakipu jostain synnytyselimissä. Eipä siinä sitten muu auttanut kuin suostua... mutta ei se ollut ollenkaan niin paha juttu kuin kuvittelin. Epämukavaa, kyllä, noloakin, vähän, mutta lääkäri oli hyvin asiallinen. Sain jättää paidan päälle ja hän hoiti koko sisätutkimuksen hyvin neutraalisti ja puhtaan lääkärimäisesti. Ei tullut kertaakaan olo, että hän olisi jotenkin tirkistellyt tai nauttinut tilanteesta. On se sen verran epäeroottinen tilanne, paikka ja valaistuskin, että kiihottuminen oli kyllä itsellänikin niin kaukana kuin mahdollista.
Mutta kai se riippuu aika paljon myös siitä, miten potilas tilanteeseen reagoi - ihmisiä (ja miehiä) lääkäritkin tietääkseni ovat...
Upea juttu, tosi tai ei. Kiihottava.
rintasyöpä jne. on niille tuttu juttu, samoin alapäät
kiihotti sinua tai ei lääkärilläkin on vastuunsa.
seuraaville lukijoille: luusyöpä esim. kipu jalasa voi olla levinnyt ties minne tai toisinpäin.
lääkäri yrittää todeta teidät terveiksi ei kiimaisiksi nartuiksi.
sori vaan mutta näin se menee kun asiakkaita pukkaa ovesta enemmän kuin laki sallii
kun en opiskellut lääkäriksi (gynegologiksi). Silloin pääsisi monta kertaa päivässä naisten värkkiä sihtailemaan, heh. Mieleeni on tullut myös, että pyrin tutun lääkärin kaveriksi tutkimushuoneeseen ja lainaan valkoisen takin päälleni, siis "lääkäri" minäkin. Kuolaan sitten siinä lähellä kurkkien ja yritän puhua viisaita jos vain pystyn. Mutta olen pienestä kaupungista ja minut tunnetaan työni vuoksi, ei se onnistuisi. Pitäisi olla muualla.
No tämä oli nyt tällainen röntsäpäivän höpötyksiä, ettei pidä tästä välittää... Simo
Kaiken maailman sekopäät tänne laittaa jos jonkinlaista stooria. Tais olla koko gynis tarina krapulapäivän fantasiaa.
Ei tarvi ottaa niin tosissaan. Jotkut ovat tosikkoja, löysätkää pipoa niin ei kiristä niin paljon.
Onnea sulle hyvästä työtilanteesta. Ja kiitos niille kaikille lääkäreille jotka meitä ihmisiä hoitavat.
Minä en uskonut tarinaa lainkaan taisi olla jonkun miehen väsäämä juttu. Miehillä saattaa olla outoja käsityksiä gynekologisista tutkimuksista. Selvästi oli miehen kyhäämä juttu se gynis sessio.
Lääkärihän näkee monenmoista. Veikkaisin sinun intiimienkin paikkojen olevan todella upeita. Vain sellaiset saa lääkärinkin hikoilemaan ja hämmentymään. Onnea sinulle luonnonlahjoistasi. Kiitos myös avoimesta kirjeestäsi.
Mistäköhän johtuu, että vain miesten mielestä olisi ihana olla gynekologeja. Jos itse olisin lääkäri, en haluaisi lainkaan tutkia miesten intiimialueita. Lähinnä pitäisi keskittyä, että ei alkaisi nauramaan. Ja keski-ikäisiin ja vanhoihin miehiin koskisin vaan jos on aivan pakko. Naisissakin on niin likaisen ja epäkiihottavan näköisiä, että ottaisin gynekologisen tutkimuksen aivan asiapohjalta. Lähinnä toivoisin aamulla, että kumpa potilas olisi käynyt suihkussa ja vaihtanut vaatteet. Luulisin, että potilaasta on kivempää, kun tutkitaan niitä alueita. Vaikka en nyt siitä lainkaan pidäkään, niin itsekin kostun aina, jos vähänkin kosketaan vaginaan, oli nainen tai mies. Se on refleksi, ei tunne.