Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Toimi Kankaanniemi jäi sairauslomalle

EduskunnanNukkumatti

Tyrväänmies Toimi Kankaanniemi on jäänyt sairaslomalle, miestä ei ole nähty työpaikallaan eduskunnassa tällä viikolla.

Mikä mahtaisi olla parasta rohtoa Toimin yllättävään sairasteluun?

Toimisiko vanhempien miesten peruskikka, pari viagraa huuleen ja uutta matoa koukkuun? Sitten vain persunaisten kimppuun näppäimet kuolassa ja silmät kiiluen.

Facebook on muuten so last season, viriilimmät miehet huitelee Twitterissä ja Instassa. Kuka opettaisi Toimille vaihtoehtoisten viestittelykanavien käytön aakkoset. Arvelen, että seurakunta järjestää sopivia kursseja ja tilaisuuksia seniorijäsenilleen, jossa voi keskustella etiikasta yleisemmin ja nettikäytöksen etiketistä erityisesti. Aneita ei kuitenkaan ole seurakunnassa kaupan. Kykenevän ja kyvykkään miehen kannattaa muistaa, että seurakunnista löytyy naispappeja. Kyllä etsivä löytää.

Toimin kotopuolessa Tyrväällä on naisten keskuudessa kulkenut perimätietona suusta suuhun sanonta

Tyrvään pojilla on suuret ... puheet.

Aikas poikia ovat, Toimikin.

En yhtään ihmettelisi, jos Tyrväällä aletaan kertoa perimätietona uutta tarinaa. Tarinan päähenkilönä seikkailee Tyrväältä kotoisin oleva, kristilliset arvot omaava aikuisten Nukkumatti. Nukkumatti, joka lempein sanoin nukuttelee naisia. Ehkä toiminnan mies lopuksi heittää naisten silmille ... unihiekkaa.

31

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toimin-kassit

      Hyvä juttu että Toimi älysi ottaa lomaa Eduskunnasta, johan se siellä 3 viikkoa ehtikin rehkiä, pää märkänä.

      Ehdotan että Toimi tulee tänne Rautaveden rannoille virvelöimään ja rentoutumaan. Voisi vaikka ostaa mökkitontinkin täältä, sieltä Soinin naapurista Karkusta.

      Entisellä ja tulevallä ministerillä on tunnetusti hyvät tulot ja eläkkeet. Tervetuloa vaan kaikki päähän potkitut ministerit tänne.

      Koetetaan me tällaisena vesistörikkaana matkailupitäjänä napata oma siivu noiden aijien pusseista. Toimilla tosin saattaa olla pussit jo tyhjänä,on se sen verran ahkeraan netissä niistä siementä kylvänyt.

    • samulisuo

      Wikipediasta vielä puuttuu tämä suuruus. Oikeaa valtiomies ainesta. Tyrvään vaakunassa on Toimi Kankaanniemen kuva.

    • Tape19

      Hallitusneuvotteluista ei ollutkaan vielä tullut muuta konkreettista kuin että nussittuna nukuttaa!

    • Tape19

      Hallitusneuvotteluista ei ole tullutkaan ulos vielä muuta konkreettista kuin että nussittuna nukuttaa!

    • Tuu-Toimi-kotio

      Tuola se Toimi-ressukka anelee anteeksi että kun tuli tollasen vanhan tyrvis-kärsän vähän söhrittyä, sen yli-innokkaan rautatyökalunsa kanssa.
      https://www.youtube.com/watch?v=3xDsSQpp4Fo&feature=youtu.be

      Mutta ei mitään, kun tänne vaan Tyrväälle takasin. Tuhlaajapojat ja kaikki muutkin nokkansa päälle maailmalla saaneet. Täälä tyrvääläinen ymmärtää toista tyrvääläistä ihan kybällä.

    • TyrinytTyrvääläinenON

      Mikä mies sellainen on joka terveenä pakenee sairaslomalle.Ja mikä lääkäri se on joka terveelle sairaslomaa kirjoittaa.Molemmat pitäisi hyllyttää. Itse yrittäjänä en katso tuollaista luuserointia ja veronmaksajien kustannuksella siipeilyä/pelleilyä hyvällä. Älyäisi nyt erota ja antaa kansanedustajapaikkansa asialliselle ehdokkaalle jonossa.

    • Toimin
    • toiminimi.nussittu

      Jos Toimi olisi homo,olisi hän nyt suuri sankari.

    • eppäilevä

      Saako työmies myös sairauslomaa jos lähettelee tekstiviestejä epäilen ettei saa.

    • eppäilen

      Virkamies yleesä jää silloinkin sairauslomalle kun epäillään rikoksesta työmiehellä ei ole näitä oikeuksia.

    • peruspuhemies

      Alzheimerin taudissa on eräänä oireena seksuallisuuden korostuminen. Oli kenties parempi kun kyseisestä tyypistä ei tullut puhemiestä. Sitä olisi nauranut naurismaan aidatkin jos Suomi olisi saanut höppänän puhemiehen.

      • Kyllä-se-pärjää

        Kunnon kankimiehet ei ikinä saa Alzheimeriä. Rautaa on veressä, niin kyllä järki silloin pelaa. Kanervan Ikekin mennä jörpöttää edelleen kuin tyhjää vaan.


    • hyväveli

      saiskohan sitä Duunarikin Saikkua,kun ensin itse mokais/aiheuttais Sex-julkisuutta....????
      Se on se Hyvä Veli-järjestelmä,-ja siinä mukana Lääkäritkin ! Näin se menee.....

    • loimi

      Ei toimi ole yksin syyllinen.mitä ne naiset on textailu ja ehrotellu toimille...nii i.

      • Loiminuontoiminy

        Kyllä jos Toimiin on ryhtynyt ja äänen antanut, kannattaa Toimia ennen kuin Toimi ehtii Sun väliin. Nooh, sinne se kuitenkin tulee oli persuus tai ristissä - meinaan jalvoset ( jalat ) suomeksi... Nnnnaaaiiiseet tykkää kun Toimii...


    • perssit

      Nää loisijat ei tarvi lääkärintodistusta ne saa loisia täydellä palkalla.

    • MieleltäänTosiSairas

      Saatanan sairas pitää hullun olla,kuvittelee itsestään liikoja.

    • Kristittyeijuhantalo

      Naista lyötiin Tyrväällä... Täh? Toimi sekin...

    • TuumastaToimiin

      Jollei kristittynä saa p....a niin Toimi tietää mistä saa persusta. Palttoo pois ja Toimiin.

    • Toimientotuuteen

      Mahtaa Toimilla mennä homma pers...een tavallaan, mutta muistetaa rikollinen vankilakundi Juhanvalo, Kanerva ja muut kasvit niin Toimi toimii aina ja tuumailee. Akka ei anna, mutta Anna antaa anoa ja Toimista parhaita on tekstiviestiä panna ... menemään. Näin Toimii vain työpaikkaansa pitävä pölhöjen äänestämä pervo ja kaikkien haave-mies, joka sentään Toimii. Eikä edes pelkää omaa akkaansa. Olis varmaan yrittäjien pj. T:mi Toi Mi En. Ja Eestipoikien työsyöppö jos Toimii. Lopputili niille, jotka jaksais tehdä duunia eikä vain Toimia. Ristus, niitä jotka äänesti tuota tosi mul..ua.

    • ryöpsäys

      On nyt niin uupunut kun joutui kenties pitkäänkin (jo Kristillisissä ollessaan)pidättelemään itseään-ja nyt kun ryöpsähti,niin...
      Ei pidä pieruakaan pidätellä.

    • palkkakuoppa

      Ministerin toimi meni toimilta.4v miniterinä ja 660.000e ja ny vaa 300.000.e.millä pärjää toimi ny .helluntalaiset auttaa toista..

    • Etkösaaselvää

      Lähettelee viestejä, jää sairauslomalle, palaa töihin . Mitä sitten ? ei vaikuta ainakaan mun elämään millään lailla.

    • palkkakuoppa

      Uskon sen..

    • VäärälläAlalla

      Vaatikohan Toimin palkanmaksaja B lausunnon kun 60 päivää täyttyy ja saikku vaan jatkuu.Itselläni on pitkäaikainen todettu ja tutkittu sairaus ja on sitten vaikea saada sairauspäivärahaa kun on oikeasti työkyvytön. Mistä näitä vempuloita oikein sikiää tonne eduskuntaan?,kysyn vaan.

    • loisijat
    • kateutta

      No ny on tullu toimi ulos kaapista rinta rottingilla.että täältä pesee.oikein miästen miäs.ja eruskunnan naiset juoksee perääs.helmat heiluen.

      • juoponlalli

        Mutta on Toimi aika juopon näköinen heppu.


      • pullapitko

        Kyllä juoppo juopon tunnistaa !


    • EsinahkaEinariVaan

      Tuli käntylle kiire palata pelipaikalle saikulta,kun voi pian päästä vaikka ministeriksi,kun on vähän niinkun kokemusta jos jonkinlaisesta politikoinnista.

    • toimitimoreino

      Tyrväänkylään suuliin suihinoton suomenmestaruuskilpailuun.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2278
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1974
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      87
      1783
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1618
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1532
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1413
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1372
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      39
      1359
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1341
    Aihe