Joka tiedotusvälineestä saadaan lukea, perusta yritys. Olen itsekkin yrittäjä, tosin nyt jo eläkkeellä. Minuun otti yhteyttä 25-vuotias atk-"nörtti", kuka olisi halunnut laittaa kauppakeskukseen pienen kaupan, josta hän olisi voinut paremmin myydä palvelujaan. Olisi mahdollisesti työllistänyt yhden henkilön itsensä lisäksi. Marsittiin kauppakeskuksiin ja kyseltiin tiloja. Tiloja löytyy vaikka minkä kokoista ja näköistä. Vuokrataso ei ollut halpa, muttei kalliskaan ja kun heille riittää 15-20 m2 ei vuokra nouse tähtitieteelliseksi. Kaikki hyvin, mutta sitten keskusteltiin vuokra-ajasta. Joka paikassa olivat kuulemma tavattoman joustavia, vain 3-5 vuotta vuokra-aika. Eihän tuossa ole mitään järkeä. Olemme tehneet budjetin ja se näyttää hyvältä, mutta siitä huolimatta 3 vuotta on aivan liian pitkä aika sitoontua samaan paikkaan, varsinkin, kun kysymyksessä nuori yrittäjä. Vuokra-aika voisi olla vaikka 100 vuotta, mutta 3 kuukauden irtisanomisajalla. Ymmärrän, pitkän vuokrasuhteen, jos tilaan tehdään remontteja vuokralaista varten, mutta näille uusille yrittäjille olisi riittänyt pari tuolia ja myyntipöydät. Voisiko Sipilän "poppoo" saada tästä hyvän ahaa elämyksen ja sopia, Spodan, Kevan, Cityconin, Varma, ja jne. kanssa "poikkeuslain", kunnes tästä suosta päästää ylös.
VUOKRA-AIKA
Eläkevaari
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Taitaa moni aloittava yrittäjä uskoa omaan toimintaansa niin paljon, että haksahtaa moiseen. Katselin vierestä, kun eräs yrittäjä maksoi vuosikausia vuokria toimintansa loppumisen jälkeen. Kyseessä oli halli, jonka hän sai kyllä pienellä hinnalla vuokrattua eteen päin, mutta ison erotuksen hän joutui maksamaan.