On ovia
joita ei avata
Ikkunoita joiden raoista
eivät tuoksut tulvahda
Sameita vesiä
Suljettuja paikkoja
Rakkautta
jossa perhonen
yrittää vetää kivikuormaa
Saisipa tuntea tuoksun
virtaisipa vesi
ja ovista näkyisi tähdet
niin rakkauden voima
kykenee avaamaan lukot
joita ei avata
Ikkunoita joiden raoista
eivät tuoksut tulvahda
Sameita vesiä
Suljettuja paikkoja
Rakkautta
jossa perhonen
yrittää vetää kivikuormaa
Saisipa tuntea tuoksun
virtaisipa vesi
ja ovista näkyisi tähdet
niin rakkauden voima
kykenee avaamaan lukot
Vastaukset 639
Vanhimmat
Ovessa on sata lukkoa. En edes yritä. Poistun täältäkin.
Voin sanoa
edes sadat lukot
eivät estä rakkauden
hiipimistä sisään
ja koskettamasta
sisimpään
Totta.
Nuo tunnelukot
tulevat elämässä
aina vastaan
ja mitä myöhemmäksi
ne jää
sitä vaikeampaa
on henkisesti
ne läpikäydä
mutta enemmin tai myöhemmin
ne on kohdattava
ja ne ovat monesti
jo parisuhteen esteitä
kun rakkaus
ei vapaasti virtaa
harva pystyy rakastamaan
toista omana itsenään
ja toisen hyväksyen
omana itsenään
tai siitä huolimatta
silti rakkaus virtaa
vapaasti
ja sitä ei pääse karkuun
halusi tai ei
Kohtaloni on ollut
löytää kaikki lukot
jo monesti ja
nähdä se kamppailu
ja tuska aukaisua vastaan
silti rakkauden siemen
on ja pysyy sisimmässä
ja haluaa kasvaa ulos
halusi tai ei
Usko itseesi
ja tunteisiisi
Ei osu eikä uppoa.
Kyllä rakkaus vielä vapaasti tulee virtaamaan jos ei virtaa jo
Tuohon uskon minäkin.
Kuin sormenjäljet
kohtaavat toiset jäljet
niin niiden sovittaminen
vie aikansa
jotta niistä syntyy
yksi käsi.
Mutta rakkauteen
ja sen voimaan
uskon edelleenkin
ja siihen mitä se saa
aikaiseksi.
Rakkaus virtaa
Samalta näppäimistöltä tulevaa harhsista mielikuvitusripulia
😘🖐🤚🥰
Juurikin noin
siihen uskoen
edelleenkin
♥️Ikävä ollut 😘
Arvaa vaan
kuinka paljon
Olen ajatellut sinua 🥰
Ikävöinyt koko ajan!
No se on ollut
molemminpuolista
ja sitä on vaikea
kestää....
mutta kestää
on täytynyt....
sitä on rakkaus
se on ja pysyy...
Pahoittelut, että näin paljon tunteilen, mutta ihanaa, kun palasit!
Olen vain niin onnellinen siitä, että voin hymyillen nukahtaa! On ollut niin kova ikävä, että pakahdun.
Ihanaa jari-pekka minullakin on käsinuket käsissä ja trollaukset tulilla
No meitä on kaksi.
Tuntuu kuin olisin saanut rakkaan ihmisen pitkältä matkalta kotiin. Haluaisin kuulla kaikesta ja pitäisi nukkuakin. Olen niin hämilläänkin kaikesta, mutta nuku hyvin ihana! Sinua ajattelen silloinkin.
Nuku hyvin
Käsinuket puhuu hyvää yötä oikea kämmen hyvää yötä vasen, iihanaa on niin kiva haahuilla harhoissaan palstalla
Menetkö sinä jälleen pois sitten?
Rakkaus pysyy
ja minä pysyn
Äh tai siis ehkäpä menet, eihän sitä täällä tiedä.
Halusin vain sanoa, että olet rakas ja kiitos hyvän yön toivotuksista!
Ihana!
Rakkaus on ihanaa.
Trolleille:
Elämä tulee näyttämään
miksi kannattaa rakastaa
eikä trollata.
Juuri noin. Rakkaus voittaa ja on ihanaa.
Rakkaus voittaa
ja on ihanaa
ikävän ja kaipuun
kivuista huolimatta
ja mieluummin rakastan
kuin olisin
rakastamatta.
On hyvä osata ajatella noin.
Uskon
että rakkaus on
jo voittanut
ja viha vain yrittää
valloittaa maailman.
eli kiitos
kun joku muukin
uskoo näin olevan.
Tuntuu hyvältä
ettei ole yksin.
No sulla ei ole varaa äijänkäppyräinen jeesustella tästä yhtään😁😅 äijä jauhaa yksinäistä myllyään päivät pitkät
Ei jauha yksin.
Vahvistan.
Kyllä näihin kirjoituksiin
tarvitaan toinenkin
ja todellinen yhteys.
Onneksi on tuo
toinen
auringonvalo päivään
Toiset vetää viihdettä Tawastialla ja haavemaan tyttö vetää viihdettä samallalailla
nettipalstalla. Vuodesta vuoteen. Ja mikä ettei kun toinen osapuoli on ääliö joka ei ymmärrä olevansa se vedätetty. Vuosiluku aloituksessa kertoo aika paljon kuinka tosissaan asian suhteen ollaan.
No ei tämä teidän ns. rakkautenne kovin hehkuvaa ole, vuosilukua katsoessa miettii ettei isommin ole kiinnostusta kosketukseen, mikä yleensä kahden rakastuneen välillä on se ykkösasia mikä vetää väkisin lähelle, teillä taas on kohta kymmenen vuotta menty platonisen nettileikin parissa. Mutta kellot ei kilkata yhtään?
niin mikä todellinen yhteys, katos hei tota vuosilukua alotuksessas, kyllä on teidän lukot sellasessa ruosteessa että ikuna ette täältä pääse pois, toinen vedättää ja kommentit tietyillä kohtaa saa sut siinä möksöttään ja sitten taas, aaaahh tätä onnee ja autuutta, palstavedätystä parhaimmillaan. aina kun sä mainitset lähentymisen tai käsi kädessä kävelyn tytteli vaikenee kuin muuri mut sulle se ei sano mitään vai kuinka. ei taida toi vuosi 15 olla ees ensimmäinen teillä , hi hii , ihkuu on.)
Kuten sanoin.
Sinua rakastaa moni.
En huomannut tätä ketjua.
En tule väliin, sinä
ansaitset enemmän.
Minä poistun välistä.
Kiittäen sinusta ja auringosta,
jonka toit keskelle erämaan.
Sieluni etsii aina sinua.
Käteni hapuilee,
mutta ymmärtää, päästää irti.
Joskus kipu rakkaudesta
koskee. Niin se tekee,
mutta tiedän, sinä
olet olemassa. Ja
rakkautemme ei
koskaan poistu.
Ei koskaan.
Kuten sanottu, vuosia takana.
Mutta uskotaan ettei mikään,
missä on mukana rakkautta
ole turhaa. Niin.
Sydän sanoo ....mutta
pitää ymmärtää, vaikka
ei haluaisi.💕
Et sinä ole välissä.
Meillä on sanomaton
yhteys.
Se on ja pysyy.
Rakkaus on ja pysyy.
Kaikki haluavat
hämmentää
meidän sanomatonta
yhteyttä.
Mikä on mitäkin?
Kuka voi sen
näillä anonyymeillä
palstoilla sanoa ?
Näillä voi sekoittaa.
Toivon siksi
kämmenet avoimena
kädet sormet lomittain
toisiaan tunnustellen
sormenpäät herkinä
rakastaen
ja tuntien rakkauden
virtaavan avoimena
ilman anonyymejä.
Et sinä ole välissä.
Meillä on sanomaton
yhteys.
Se on ja pysyy.
Rakkaus on ja pysyy.
Kaikki haluavat
hämmentää
meidän sanomatonta
yhteyttä.
Mikä on mitäkin?
Kuka voi sen
näillä anonyymeillä
palstoilla sanoa ?
Näillä voi sekoittaa.
Toivon siksi
kämmenet avoimena
kädet sormet lomittain
toisiaan tunnustellen
sormenpäät herkinä
rakastaen
ja tuntien rakkauden
virtaavan avoimena
ilman anonyymejä.
Tämä palsta.
Siksi vain olen
olemassa, että sinä
olet siellä.
Minä olen vain minä.
En kukaan anonyymi.
Sydän sinua täynnä.
Haaveet on maisema
jossa soutajat on yhdessä.
Kiitos, kun kerroit.
Viestisi ei heti näkyneet.
Palvelu tökkii.
Sinä ja minä.
Me.💕
Laita kätesi kohti minua.
Rakastan sinua.💕
Tässä käsi.
Tässä käsi.
Avoin käsi.
Sinä ja minä=ME
Sinä ja minä=ME
Suudelmiin sinut hukutan.
Saat minut itkemään.
Onnen kyyneliä.
On vaikea uskoa,
.että jotakin kaunista
voi tapahtua, juuri kun
on ajatellut toisin päin.
Rakkaus tuntuu ja leviää.
kaikkialle. Kiitos
kun olet siinä.💕
Kun on nuo
rakkauden juuret.
Ne kasvaa
vaikka kasvin
yrittäisi hävittää.
Rakkaus on ja tuntuu
ja se leviää
ja sormenpäät
tuntevat kosketuksesi
joka hetki
ja kämmen tuntee
kämmenesi
lämmön ,valon
ja rakkauden.
Olen vieressäsi
joka hetki
kuten rakkautenikin.
Sen minä tunnen.
Ja siitä saan voiman.
Sydän kiittää.
Kaiken keskellä
Saat hymyjä💕
Vastuuntunto ja huoli muista
saa aikaan väsymyksen.
Riittämättömyyden tunteen.
Luovuttaminen on vaikeaa.
Kun tahtoo hyvää.
Itsensä voiunohtaa ja
voi elää jopa syömättä,
mutta ei koskaan ilman
rakkautta ja sinua.💕
Rakkaus
muistuttaa aina itsestään
eikä sitä voi unohtaa
vaikka yrittää voi
Silti tukahdetut tunteet
tulevat esiin
ja muistuttavat itsestään
ja ne on aina kohdattava
koska niitä ei pääse
karkuun.
Rakkaus on jokapäiväinen
ruoka.
ja se ruokkii vastuuntunnon
väsymyksen
riittämättömyyden
ja hyvän
ja itsensä hyväksynnän
ja oman rakkauden
ja rakkauden nälkä
kaipaa lisää rakkautta.
-sinua-
Kaikki mitä tunnen
Sinä tunnet.
Sanat liikkuvat
Sydämestä sydämeen.
Herkkyys meissä.
On se yhteys.
Iholla on kipu.
Iholla on lämpö.
Iho tuntee kosketuksen.
Se kaipaa tunneta sinusta.
Käsiä ympärilleen.
Sormia joista lähtee
hellyys ja ymmärrys.
Käsi tuntee polun,
johdattaa minua.
Käsi joka antaa kätensä,
jotta minä löytäisin perille.
Suljen silmät ja koitan nukkua.
Näen unta vaalenpunaisista pilvistä.
Aurinkoisista poluista ja suudelmista.
Tuntuu pehmeiltä. Tule viereeni.💕
On etuoikeus
päästä viereesi
tuntea valosi ,lämpösi
ja rakkautesi.
Aurinko
johdattaa kuuta
sen kulkiessa
pimeydessä.
Voiko kuu johdattaa
aurinkoa pimeydessä?
Meidän kohdalla
näin kai voisi sanoa
että aurinko johtaa
kuuta pimeydessä
ja kuu aurinkoa
pimeydessä
eli molemmat kulkee
rinta rinnan
auringossa päivälläkin
mutta myös pimeässä.
Tässä käsi
Luojan Ohjaus
ja johdatus yöhön.
Tunne rakkaus.
Rakkautesi tunnen.
Pimeässä ja valossa.
Joka säässä ja olotilassa.
Se on energiani.
Ja Luojamme käsissä.
Rakastan Sinua💕❤️
Sormenpäät tuntevat
sinut.
Rakkauden kukka kukkii.
Luojan käsi hoitaa.
ja se hoitaa
myös rakkautamme.
Kuulehan lemmenlepertelijä siinä, turha sinun on palstaa / palstalaisia mistään mennä syyttelemään, ihan itse sinä lankesit loveen ja leikit naikkosten kanssa, lapsellista selittelyä. Jos kaikki on palstaleikin varassa niinkuin teillä niin kannattaa pitää suu supussa syyttelyiltä ja tehdä oikea yhteys. Mutta minkäs sille tietysti voi kun toinen ei suostu liikahtamaankaan palstalta mutta oma esityksesi oli kyllä alle kaiken arvostelun. Niin se uskonmies vain lankea syyttelyn syntiin vaikka itse on kaiken sotkun saanut aikaan.
Näyttää kyllä olevan melkiko hatara yhteys :))
Voi nyyyyyh kuka se siinä leikkii marttyyria kun äijäpaha leikkii muittenkin kanssa ja rakastaa niiiiiiiin paljon ja kättä tarjottelee niillekin. hah.
Mutta hyvin kännylle kelpas kuka vaan, ei ees muistanu nimimerkkiä haavemaan tyllerö :)
On se kyllä hitonmoinen etuoikeus -- päästä vedättäjän viereen -- nettipalstalla, muuallahan sinä et siihen tule pääsemään.
Yö sulkee silmät.
Päivän ikävät asiat.
Ne unohdan,
Kun luen viestisi
Rakkaudella on kyky
avata lukkoja.
Tule siis viereeni.💕
Tulen viereesi.
yö sulkee murheet
pimeyteen
ja odottaa päivän
valoa
nähdä hetket
uudessa valossa.
Rakkaus avaa lukot.
Olet rakas.
Hyvä olo
Sinusta.
Kumpa näkisi aina
päivän täynnä
mahdollisuuksia.
Niin haluan ajatella.
Nukutaan ja katsotaan
samaa unta kahdestaan.
Kun siitä herää, ties
vaikka näkisi tuon ihmeen.
Uskon rakkauden voimaan.💕
Me❤️❤️
Otan sinua kädestä.
Hieron hellästi
niskojasi.
Tunnet suudelman
niskassasi.
Painaudun kainaloosi
ja tunnet ihojemme
lämmön.
Se lämpö siirtyy
uniin .
Jos minä näen
unta sinusta
ja sinä minusta
niin näemme
samaa unta
ja tunnet suudelman
raotetuissa huulisssa
ja kieli hipaisee kieltä
ja tuntuu hyvä olo
Voiko parempaa
oloa olla
kuin rakastettu vieressä?
Sinä vieressä.
Kainalossa.
ME.
Yhdessä
Silloin kaikki
on mahdollista
sillä rakkaus avaa
ovet mahdottomaankin.
Mitä olisi ilman sinua?
Tyhjyyttä se olisi,
merkityksetöntä ja
maisema olisi harmaa ja
ikävä. Vene virran vietävissä.
Tuntisinko minä koskaan
mitään sellaista outoa
ja ihanaa tunnetta, joka
on meissä läsnä,
aina kun olet siinä?
Iholla kihelmöi ja
sydän tanssii tangoa.
Huulet, pehmeät ja
täynnä suudelmia.
Silmissä iloa ja rakkautta,
joka ei jää huomaamatta.
Rakastan sinua.💕
Tähän tunteen ja halun voimaan, uskon. Ja olet täydellinen💕
Ilman sinua
voisin kuvata.
Yksinäinen vene
meren rannalla
kuivalle maalle
lukittuna.
Olisin.
Vieressä teksti:
Pidä airot valmiina
ja ole valmis soutamaan
sillä vuorovesi
tulee aina.
ja onneksi sinä
olet tullut.
Kiitos siitä
Toivon sinua.
Uskon sinuun
ja rakastan sinua
siis ilman vuorovettä...
rakkaus odottaa
toista soutajaa
ja ilman sitä
se seisoo hyljättynä
rannalla.....
Onneksi sinä olet
tuonut rakkauden
No niinpä. Sinäpäs sen hyvin sanoit T :toinen puolikas
Rakkauden aurinko
poistaa väsymyksen.
Harmaa saa värit,
Maisema merkityksen.
Kaiken keskellä Sinä.
Matkan päämääränä Me.
💕
Tässä ois'
airo
katsomaan tuota
maisemaa....
Vene joka odottaa soutajaa,
ei ole hylätty.
Sen soutaja tietää olevansa
kaivattu ja rakastettu.
Minne vene on ankkuroitu,
siellä on sydän paikoillaan.
Ainakaan se ei ajelehdi mihinkään.
Vaan odottaa rakastaan.
💕
Kaipaus ...
Kuin ei saisi henkeä.
Vaikeus ajatella ja toimia.
Hetki ennen auringonlaskua.
Hetki ennen sen nousua.
Joka päivässä olet mukana.
Kaipaus...
Tekee rakkauden todelliseksi.
Haluaa tavata, nähdä ja halata.
Haluaa kokea, mitä on suudella.
Sinua rakasta. ❤️Sinua kaipaan ja
se on todellista. 💕
Meri on laaja ja avara.
Lukittuna vene
kaipaa vapautta
ja ilman rakkautta
se on lukittu
mutta rakkaus sen
vapauttaa
ja sydänkin alkaa
sykkimään.
Vene tietää
että vain yhdellä
on avain lukkoon.
Sen avaus
kannustusta
luottamusta
vaatii uskoa
toivoa
ja ennenkaikkea rakkautta
kykyä suudella
kauan odottanut
hereille
ikäänkuin Ruususen
suudelman
kyvyn raivata esteet
kivet ,muurit ,aidat
ja rajat
ja kävellä veneen
luokse suotamaan
käsi kädessä
näkemään kuunsillat
sateenkaaret
ja meren maisemat.
Vapaus.
Sitä kaipaan kanssasi.
Olla vapaa kulkemaan yhdessä,
sinne mihin sydän johdattaa.
Meri houkuttaa nytkin ja kun
ei ole myrskyä, se on tyyni.
Myrsky merellä on pelottava.
Ehkä siksi purjehdinkin rantaa pitkin.
Matka on pidempi kuin tulla suoraan,
mutta niinkin löytää kyllä perille.
Luulen että olen löytänyt
avaimen veneesi lukkoon,
kunhan vain olisit siellä
ja löytäisin sinut ajoissa.
Uskon, että tähdet merkkaavat
tieni ja sateenkaari
päättyy sinun luoksesi.
Ja jos huomaan rannalla soutajan,
joka hymyilee veneensä vieressä,
minä tiedän. ..olet siinä.
Sinä, kenen tapaamista niin odotan.
Sinä olet rakas.
Ja. Niin Kaunis kirjoitus!💕
Vaikka veneeni
lukittuna meren rantaan
niin se vain on kulkenut
monet myrskyt
monet ristiaallokot
nähnyt luotoja
ja kareja.
On täyttynyt vedestä.
Se on onnekseen
löytänyt majakat
on nähnyt tähdet
joiden avulla suunnistaa
On kuullut seireenejä.
On kolhinut
jokaisen kulmansa
ja airot hädin tuskin
jäljellä.
joita se ei kaipaa.
Se kaipaa
tyynejä rantoja
tyyniä vesiä
oikeaa rakkautta
soutua alla kuunsillan
matkaa sateenkaaren
juurelle
ja toista soutajaa.
Minä toisessa ketjussa.....
Aivan samaa kirjoittamassa....
Kaipuu toisen samanlaisen.
Kaipuu rakkaan ja tyynen veen.
Yhteys välillämme on silta,
jota pitkin voi kävellä.
Korjaamme veneen vielä kauniiksi.
Kahdesta rikkoutuneesta yhdeksi.
Niin voi tehdä vain kun rakastaa ja
tietää että toinen on elämässä parasta.
Sitä sinä olet minulle!
Rakas ja paras.💕
Vaikka vene on kokenut
kovia .
Se vielä kantaa.
Sillä rakkaus kantaa.
Rakkaus eheyttää .
Kuten muuttolinnut
joka kevät
muuttavat pohjoiseen
läpi ammusten
läpi verkkojen
läpi esteiden
jotta voivat rakastaa
ja pitää huolta toisesta
ja kulkea toisen
rinnalla .
Se elämää
ja elämisenarvoista
Jokaisen sydän
ei ehjänä pysy
mutta viisas
kerää pienetkin
palaset tulevaisuuteen.
Vie minut veneellä saareen.
Kyllä pohja kestää sen ja jos
ei kestäisi, uidaan perille.
Ota sitten syliisi ja kanssa
viereesi rannalle.
Suudelmiin hukuta.
Ei nukuta.
Nautitaan vaan, toinen
toisistamme kunnes
yö vaihtuu aamuun ja
sitten nukutaan.
Unelmat on tehty elettäviksi!💕
Vie minut valssiin, tangoon
ja tanssi kanssani sambaa.
Ihan uuvuksiin saakka.
Haluan tuntea sinut siinä.
Kuulla sydämesi äänen.
Koskettaa leukasi kaarta.
Suudella hitaasti huuliasi.
Jatkaen alaspäin kaulaasi.
Vangitsen sinut käsieni sisään.
Hyppään syliisi enkä päästä irti.
Kanna minut sinne mihin haluat.
Katsellaan vaikka pilviä ja ollaan
yhdessä huolettomia.
Edes yhden päivän ja yön ajan.💕
Paradiso
pieni onnen maa
Saari rakkauden
Sinne majan rakentaa.
me kaksi
suutelevaa
huolettomia
pilviä katselevaa
sylissä toisen
tuntuu onnen maa
sinne ei muut saa
edes kurkistaa
Valssiin vien
näyttää tango tien
sambaa juhlien
huolettomuuden kokien
lämmön sylin
huulien tunne syvin
lisää haluan
sinut päivään yöhön talutan
rakkauteen
suojaan tyveneen
sylin lämpöön
Monta tuskaa ja murhetta.
Poistuu kun vain olen kanssasi.
Katson sinua ja tiedän pystyn
kanssasi mihin vaan.
Saat uskomaan ihmeisiin.
Hemmottelet suudelmin.
Mitään ikävää ei pääse sisään,
kun pidät käsivartesi ympärilläni.
Onneksi olen turvassa.
Sinun kanssasi rakkaani.
Emme tyydy vähään vaan
haluamme kaiken.
Hengitämme yhteistä ilmaa.
Nuolaisen kasvoiltasi pois pisaran.
Rakkauden sateen.💕
Tuskat ja murheet
niistä syntyy taiteilijan
upeat kuvapatsaat
tai maisemamaalaukset.
Aurinko pilkistää
ja se synnyttää
sateenkaaren
jonka alla sinä ja minä
toinen nuolaisemassa
toisen pisarat
synnyttäen rakkauden
ja sen sateet.
Jokainen henkäys
on rakkautta.
Tunteen ja halun voimaan uskotaan mutta nettipalstalta ei päästä liikahtamaankaan vuosikausiin, eikö siinä ole aika iso ristiriita sanojen ja käytännön välillä. Kun vuosikausia vain pälpätetään täällä niin ei se nyt kovin kummoisesta halusta kerro, kyllä palava halu toista kohtaan vie väkisin kosketusetäisyydelle mutta ehkä te vain leikitte sitä halua.
Kyllähän jauhaa, tällaistä paskaa pitää uskottavana vain katkerat ja erittäin tyhmät ihmiset, ei pahalla
sinulla se trolli todellisuudessa leikkii, et vain ymmärrä sitä
Koitahan sinäkin jo vähitellen herätä todellisuuteen kuvitelmistasi.
Rakkaudenkäsi on parasta täällä, vaikka kirjoitukset palstalla on melko ikäviä välillä ja tuntuu Ihan kuin jollekin mksettaisiin palkkaa loan heitosta ja sillä voimalla sitten jaksaisi heittää alvariinsa kuraa toisten päälle.
Ja kyllä minä tiedän, ettei yksin kirjoittanut vaan minun kanssa.
Kun toinen suutelee korvaa
lämmintä kuin puuro
suu
huulet
ne puhuvat
kun ne koskettavat
toisiaan
ei tarvita sanoja
sillä huulet puhdistavat
sanoja liasta ja kuonasta.
Rakkauskin puhdistuu
hiljaisuuden virrassa.
Avoimet kämmenet
Suu
Niitä ei kuona
ja lika tarvitse
mutta niitä tarvitsee
rakkaus.
Rakkaudessa
ei ole kysymys
päivistä
ei kuukausista
ei vuosista
ei vuosikymmenistä
vaan hetkestä
jokaisesta hetkestä
rakkaudesta
joka hetki ,joka päivä
joka kuukausi
joka vuosi
jokainen vuosikymmen
ja sen osoittaa
rakastamalla
tässä ja nyt.
Tässä käsi haavemaahan.
Wautsi wau, kännyllä on joka päivä joku muu rakastettu kun tyllerö haavemaalta.)
Sinun kanssa minä tahdon kirjoittaa joka päivä, jokainen kuukausi ja vuosi. Sinun lähelläsi on hyvä olla. Siinä on aika, tila ja avaruus. Suloisia sanoja, ajatussuudelmia poskille, nenälle ja otsalle. Minun käteni silittää sydäntäsi, suudelmin kosken kättäsi. Sinä olet lähelläni ja minä pysyn luonasi.
Sanat kuin siipirikko lintu.
Oppia seisomaan yhdellä jalalla,
Uskoa, hypätä ja huomata siivissä voima.
Rakastaa lentää,
uskaltaa seisoa yhdellä jalalla.
Löytää tasapaino.
Sinun lentosi kuin liito,
niin kaunis ja hallittu.
Eniten rakastan kuitenkin,
kun seisot yhdellä jalalla.
Liikutun siitä.
Minä laitan käteni käteesi
jonka olet ojentanut.
Suljet käteni kätesi sisään lämpimään.
Rakkaus.❤️
Käsi.❤️
Suudelma.❤️
Ajatus, joka alkaa sinusta
ja päättyy sinuun.
Kaikki rakkaus syvällä sydämessä.
Rakkaus joka on läsnä joka hetki
tässä ja auttaa myös vaikeuksissa.
Tunne toisesta silloinkin
kun ei enää itse jaksa.
Voimat on olleet kokonaan poissa.
Päivät kuin aavikkoa, ilman
yhtään lähdettä ja juotavaa.
Kun olisi lukittu huoneeseen,
jonne kukaan ei pääse,
eikä kenelläkään ole avainta.
Huuto, joka ei kuulu mihinkään.
Sitten lopulta kun on ihan varma,
että ei enää enempää jaksa
tuntuu kun tukeva ja vahva
käsi kannattelisi,
Kuin joku silittäisi hiuksia.
Halaisi ja pitäisi kiinni.
Sinä avaat minun lukkoni.
Sinä tuot valon huoneeseen.
Kuulet huudon ja vastaat.
Annat juomaa janoiselle.
Sen teet...
Rakkaudella.💕
Et kysy miksi
Et kysy mitä.
Sinä tunnet minut.
Sinä ymmärrät.
Sanoitta käsität.
Luotat ja odotat.
Silta välillämme on ja
Sateenkaari kurottaa
minusta sinuun.
Se mikä on tullut
jäädäkseen, se pysyy.
Rakkaus sinuun on,
eikä se häviä.
Olen tässä. 💕
Rakkauden voima
on uskomaton.
Esimerkiksi Helen Keller:
Asui pimeässä.
Kiukutteli.
Osoitti väkivaltaista
puolustautumista
kun lähestyi.
Erään nunnan loputon
rakkaus ,
hellyys jne.
Helen Kelleristä
tuli kuuluisa
hyväntekijä.
Se osoittaa rakkauden
voiman
ja minulla on vain vähäiset
kyvyt siinä
verrattuna tuohon nunnaan
ja Helen Kelleriin.
eli kerroit tarinaa
Helen Kelleristä.
Välillä vain itsekin
on lujilla
kun nytkin äidin veli
joka on läheinen
ja kulkenut lähellä
lapsesta saakka
kuoli syöpään.
Miettii miten jaksaa
osoittaa rakkautta?
Toisaalta kun
tuosta huolimatta
tänään on kuullut
koko ajan remontin
ääniä talossa
jossa asun
niin huomaa
elämä kulkee eteenpäin
eikä seisahdu
vaikka itsellä on
seisahtumisen paikka.
Halaukset
suudelmat iltaan
ja tanssia
joka kuulemma
tehoaa tai auttaa
halvaantumiseenkin.
Sinulla on kyky
vaistota minut
tuntea ajatukseni.
Silloin ei tarvita
sanoja,
ei kysymyksiä
vaan kykyä
seisoa vierellä.
Rakkaus
on näkymätön side
kahden ihmisen välillä.
Se on luottamusta
Se on uskoa toiseen
Se on toisen hyväksyntää
Se on kannustusta
kokea asiat läpi.
Se side vain on
Toivo
Usko
ja rakkaus
ja suurin niistä rakkaus.
Elämä tosiaan ei odota.
Kevät toi kesän, jonka
jälkeen tulee syksy,
jota seuraa talvi.
Pilvet vaeltavat, ne
eivät odota kauaa.
Aurinko nousee ja
laskee, vain harvoin hetken,
se on eikä laske.
Päivä muuttuu illaksi,
ilta yöksi ja on aamu.
Lapsi kasvaa aikuiseksi.
Murheet seuraavat toisiaan.
Ilo on iso ihme, joka saa
hymyn hetkeksi huulille.
Kyynel kertoo
tunteen voimasta.
Elämä on meissä läsnä
koko ajan.
Se on filmi, jota ei voi
pysäyttää kun sen on
kerran saanut.
Jokaisella meillä on monta
roolia tuossa elämässä.
Joskus ei jaksa ottaa
vastaan enempää.
Kyky ymmärtää ja
rakastaa on tärkeä.
Joka roolissa tarvitaan niitä.
Pimeässä ja kylmässä iskee
pelko ja yksinäisyys
tappaa varmasti.
Rakkaus herättää ja
antaa toivon.
Rakkaus antaa myös muistot
ja hyvän mielen. Mikään
mikä koskettaa ei jätä kylmäksi.
Ilman tunnetta siitä että on
tärkeä toiselle on pelkkää
tyhjyyttä. Ihminen on
ihminen ja pysyä rinnalla,
se vaatii luonteen lujuutta,
louttoa toiseen ja rakkautta.
Ennenkaikkea rakkautta.
Ja vielä kerran rakkautta.
💕
Otan osaa suruusi, muistot
ovat kultaa kuitenkin.
Vaikeus luopua on silti aina
olemassa ja sanat ovat sanoja.
Et voi koskettaa tai halata,
jos ihminen on jo poissa.
Rakkaan ihmisen menetys
tuntuu kuin maanjäristys.
Palaset sinkoilevat ja tuntuu
että ei voi olla totta.
Niin kuitenkin on.
Lopulta ....näet auringon.
Ja kukka joka kasvaa
keskellä raunioiden
muistuttaa jostain mitä ei
enää ole, mutta mikä on
kaunis vieläkin.
Ja sydän on lämmin.
Rakkaus sinuun on
kuin tuo sinun remontti,
Se ei hellitä. Se muistuttaa
joka hetki, että tässä olen,
olemassa edelleen.
Rakkautta täynnä.💕
Pimeinkin paikka on löydettävissä.
Ovi joka ei aukea on murrettavissa.
Muurit joita on rakennettu on kaadettavissa.
Vuoret on ylitettävissä..
Meret on tehty purjehdittaviksi.
Virtaa voi vielä vastustaa.
Rakkaus on avain näihin kaikkiin.💕
Rakkaus on
Remontti on.
Rakkaus säilyy
Se on
Se pysyy.
vaikka elämä jatkaa
kulkuaan.
Kun toin pikkuveljen
tuhkat Espanjasta
toin myös nuoren
joka synnytti tytön.
Vaikka Espanjassa
oli myrsky
oli Suomessa tyven
ja uusi elämä -rakkaus-
Kysymys on meidän
sydämestä
-onko siinä rakkautta-
kykyä rakastaa
Se mitä ihminen
jättää jälkeensä
lähimmilleen
jos siinä on rakkaus
se on testamentti
joka jättää ikuisen
jäljen.
Remontti
Rakkauden hissi
Rakastavat halaukset.
Jaksetaan yhdessä.
Haavoja ja sirpaleita,
niitä on.
Joka hetki tulee murheita,
Joka hetki pitää nähdä iloja.
Aina ei ole tasapainoa.
Sydänkin voi olla karrella.
Odotukset on korkealla.
Mikään ei kuitenkaan
ole koskaan varmaa.
Huominen on lehti, jota
ei ole etukäteen painettu.
Uutiset siihen on vasta tulossa.
Eletään siis tätä päivää.
Olen rakkautta täynnä.
Sinua rakastan, sen vain tiedän.💕
Olet rakas.
ja sen tiedän.
Tässä käsi
Sinua rakastan
ja vain sen tiedän...
Ja kohta taas rakastat ketä hyvänsä anonyymiä kirjoittajaa. ))
Kun kirjoittelee itselleen saa just niin äiteliä vastauksia kuin haluaa. Oikein kunnon sokeriplöräyksiä
No teillä ainakaan känny ei oo kykyä mihinkään muuhun kuin nettipelleilyyn ja se on kyllä aika kaukana oikeasta rakkaudesta. Monesko vuosi sulla on menossa tätä
huisin hauskaa iltapuhdetta.?
Monesko vuosi sulla häiriintyneen nettitrollaajan vedätettävänä?
Onkos asialla meille kenellekään mitään väliä, sinullekaan joka hirveällä vimmalla koetat saada ihmiset uskomaan omiin uskomuksiisi. Ei sinulla asiasta ole tietoa yhtään enempää kuin meillä muillakaan. Paljastat vain oman pakkomielteisyytesi.
Vaikka juhannuskokkoa
eikä roskia ja jätteitä
voi polttaa eikä tuli roihua
niin tärkeintä
on että rakkauden tuli
ja roihu palaa
sisimmässä ja sydämessä.
Hyvää juhannusta
Palava vesi on kuin rakkauteni sinuun.
Tuntuu tulen lämpö ja viileän veden autuus.
Sitä on rakkaus. Tuli ja vesi yhtäaikaa.
Aurinko ja kuu, jotka halaavat toisiaan.
Sinä olet sydämessä, sisimmässä.
Rakkauteni 💕
Olet olemassa kaikessa.
Yöttömän yön keskellä.
Valona ja auringonpaisteena.
Rakkauden huutomerkkinä.
Kaiken keskipisteenä.💕
Päivällä ukkosti.
Salama ja vesi.
Iskeytyivät maahan
kasvullisuuteen
ja nyt nyykähtäneet
kukat nostavat päätään
ja näyttävät kauneuttaan.
Kuten rakkaus sinuun.
ps.eräät yrittivät sytyttää
kokon ja kohta oli
palokunta ja poliisit
paikalla.
Tänään valo voittaa
pimeyden
ja näyttää valon ,lämmön
ja rakkauden voiman.
Pimeys väistyy
ja rakkaus lämmittää
ja luo valoaan.
Kiitos sinun
Vaara on aina läsnä.
Onneksi on palokunta.
Elämä ei päästä helpolla.
Vaikka taistelisi, sillä
on aina omia yllätyksiä.
Kukat nostavat päätään,
vaikka ne pelkäisivät salamoita.
Tanssitaanko Lauri Tähkä,
Palavaa vettä?
Tai mä en pelkää?
Ei ole olemassa pimeää,
Vain valo ja sinä.
Päivä päivältä olet
Rakkaampi. 💕
Tänäänkin...
Kultainen.💕
Tanssitaan.
Saiskos luvan.
Eilen nukahdin
ja tunsin sinut vieressä.
Siinä on hyvä olla.
Nautitaan tanssista
ja tästä chanssista.
Rakkaus tuo valon
ja poistaa pimeän
mutta myös pelon.
Sen hehku ei
lopu kokon hehkun
loputtua
vaan se jatkuu.....
Tanssitaanko
koko päivä ja ilta
ja nautitaan
suvesta
sen lintujen laulusta
kielojen tuoksusta
kelpaisiko kielokimppu
jossa seitsämän kieloa
hetkeen.
Yhtenä tanssina
Baddingin:
kaunis maailma....
Tanssi kanssasi
hiljaa hellästi.
Pidän kiinni tiukasti.
Painan pään rinnallesi raukeasti.
Hymyilen rakkaalleni.💕
Niin kaunis kappale.
Aloitetaan alusta.
Nyt on jo viileää.
Toinen toistamme
voimme lämmittää.
Sydänkin kiittää,
Sillä se.on ollut
vähän epärytmissä.
Kai vain meidän
rakkautta vailla?💕
Kielokimppusi on kaunis.
Tuoksu valloittava.
Sinä rakas ja ihana.
Niitty sekin hehkuu
auringon valossa.
On kauniin kesäistä.
Haluan pitää
sinua kädestä ja
katsoa tuota maisemaa.
Aistia sen rauhaa.
Ilman kiirettä ja stressiä.💕
Minä ole onnellinen
hymystä.
Tunnet miten
poski painuu poskeesi
ja hitaasti
nautimme vartalon
kosketuksesta
ja lämmöstä
Helteen jälkeen
ilma tuntuu raikkaammalta
ja iho kaipaa lämpöä
-sinua-
Olen näköjään
tartuttanut sinuunkin
rytmihäiriön
ja jotta tuo häiriö
poistuu
se tarvitsee rakkautta
ja lämpöä
mutta myös hymyjä
Nautitaan,
Sinä minussa.
Minä sinussa.
Meissä ei ole rajaa.
Katso vaikka!
Huuleni tuntevat huulesi.
Käteni kietoutuvat ympärillesi.
Kaipuu muuttuu kosketukseksi.
Minun sydämeni ottaa rytmin sinusta
Elän rakkaudesta💕
Meillä on aikaa
pysähtyä
tuntea tuoksu kielon
ja vanamon
nähdä niityn kauneus
Me emme tarvitse
seitsämää yrttiä
nähdäksemme rakkaan
vaan voimme tuntea
sen ihon ja lämmön
ja kosketuksen
ja iho tunnistaa
rakkauden.
Käsi aistii käden
ja sen elämänviivat
ja niissä tuntuu
yhteinen sävel
Sävel rakkauden(tanssien niityllä)
Ai sydänkin jo seuraa sinua.
En kyllä yhtään ihmettele.
Tunnen kun tulet palstalle.
Tiedän kun kirjoitat minulle.
Pystymme puhumaan
samaan aikaan samaa asiaa.
Sydän aistii tuon sähkön
välillämme ja menee sekaisin.
Niinkuin minäkin menen
sekaisin sinusta ja rakkaudestasi. 💕
Tanssitaan....
Rakkauden tangoa.
Ja kohti unelmia.
Käykö Juha Tapio ja
meillä on aikaa.
Siinä kaikki
kauniisti sanottu.
Se on rakkaudella
sanoitettu.
Rakastan sinua niin....💕
Nautitaan.
You are my sunshine.
My only sunshine....
Auringossa
ei ole rajoja
vain varjoja.
Sinä tunnet minut.
Minä tunnen sinut.
Nautin huuliesi väreilystä
Halauksesi jämäkkyydestä
ja sen rakkaudesta.
Laulan
Tou are my sunshine
my only sunshine,
you make me happy.....
Heartbeat.
Sydän lyö bum,bum....
Toisen kosketus
elämän viivojen
löytyminen
aikaan saa sykkeen.
löytää sähkön
kun oikea on kohdalla.
Kosketus tuntuu
oikeasti
kun ajatus on takana.
Kaunis alku,
Surullinen loppu,
tuossa laulussa.
Minä sävellän
sen uudestaan.
Suomeksi, my love...
Minä olen aina
rakastanut sinua.
Etsinyt koko elämäni.
Sinä olet rakkauteni.
Toivon että olet aina
siinä vierelläni.
Koska saat minut niin
onnelliseksi että tunnen
oloni kuningattareksi.
💕
Juha Tapio
käy oikein hyvin.
Meillä on aikaa.
Kaksi puuta jne.
Monta hyvää biisiä
ja mies joka osaa
ottaa yleisönsä
tehden esitystä sydämellään
Rakkauden tangoa
rakkaudella
Elämä piirtää meihin viivoja.
Myös haavoja, mutta myös
hymykuoppia. Silmiin sinisiä tähtiä.
Kun sydän on mukana sataprosenttisesti,
se saattaa välillä jättää väliin lyöntejä tai
kiitää luoksesi laukka-askelin.
Rakkaudella on merkillisiä reittejä.💕
Kuulostaa hyvältä
prinsessa Ruusunen.
Tulisiko minustakin
kuningas.?
No unelmointi
on ihanaa.
Olet rakas
Huulilla suudelma,
merkiksi rakkaudesta.
Myöntymyksestä.
Okei, välillä en (siis myönny)
Samanhenkisyydestä.
Siitä että sinä tunnet ajatukseni.
Ymmärrät tunteeni.
Olet rakkauteni.💕
Kun kulkee polkuja
joita muut eivät
ole tallanneet.
Kulkee reittejä
joita on vaikea tunnistaa.
On mahdollisuus
kohdata tuntematon
rakkaus.
Niin uskomatonta
kuin se onkin
tuntemattomien polkujen
risteämissä
on rakkaus
jonka on kohdannut.
-sinut-
Sainko oikein suudelman.
Nipistätkö?
Joku myöntyy antamaan
minulle suudelman.
Oh jee.....
Voi tätä onnen hetkeä.
Oletko nyt varma
kenelle annat periksi
ja kenelle annat suudelman?
Nukahdin illalla.
Ihaniin ajatuksiin.
Luin vielä tämän.
Kauniisti sanottu.
Niin kauniisti ettei
siihen ole lisäämistä.
Elämä on täynnä
erilaisia polkuja, kun
kaksi samanhenkistä
kohtaa, tuntuu kuin
olisi paratiisissa.
Näin tunnen kanssasi.
Joka päivä sinun kanssasi
Polulla on uusia kukkasia.
Ei voi kuin ihmetellä,
mitä kaikkea saa aikaan
rakkaus sinun kanssasi.💕
Vaikka laittaisin silmät kiinni,
Tietäisin kenelle annan suudelman.
Tiedät kyllä mitä tarkoitan.
Kevyt kosketus ja tunne se....💕
Risteävä polku.
Halaus
ja suudelma
Tässä olen.
Kuin olisit tiennyt
että juuri nyt ja tässä.
Samalla sekunnilla.
Suudelmia.
Näet kasvoillani
hymyt
silmissäni tähdet
jotka loistavat
onnesta
Puhu minut ihoosi
suutele tähtiin
ja halaa kuunsillalle
tanssimaan
Sinä olet tähti
minun taivaallani.
Juhannus takana.
Pulssi ei vaan pysy tasaisena.
Ja sydän heittää välillä volttia.
Pitää seurailla. Ei ihan hyvä olla.
Outoa...ehkä ikävästä johtuvaa.
Kaipaan rauhaa ja sinua.
Pitäisi myös välttää stressiä,
helppo sanoa, vaikea toteuttaa.
Ajatukset eivät jätä rauhaan.
Vaikka päättäisi ettei murehdi.
Onneksi sinä olet olemassa.
💕
Kun olet halauksessani
ei minulta mitään puutu
Kuulostaa ihanalta.
Tule iholle.
Halauksessa on
Kukkaistuoksu.
Ihoni on viileä, mutta
kun tulet viereeni se
lämpenee. Kuin peitto
olet ja kiedot minut
sinuun.. Sydän
rauhoittuu ja pulssi,
no siitä viis....rakkaus
parantaa olon.
Sitten suudelmaan.
Hiljaa tapaillen aloitan.
Saat sitten uuden, nyt
tunnen miten sinä vastaat.
Voinko lopettaa enää ollenkaan?
Huulet puhuvat enemmän
kuin sanat ja kaipaus joka
on ollut vihdoin katoaa.
Kun kuu nousee taivaalle,
otat minut syliisi ja kanna
mukanasi sillalta tanssiin.
Kaikkein kauneimpaan valssiin. 💕
Tanssit
Suudelmat
halaukset
seuraavat toisiaan
kuin pysähtymättömien
aaltojen sarjat
joka seitsämäs isompi.
Viimeinen valssi
joka onkin ensimmäinen
pysäyttömien tanssien
sarjoissa.
Tunnet kuinka kellumme
tanssien aalloilla
ja tunteiden aallot
syvenee.
Tulen iholle
tunnen kukkaistuoksun
ja halauksen
voit lukea huuliltani
niiltä ei pääse
totuus koskaan karkuun.
Huulissasi asuu Rakkaus.
Sinä olet totuus,
jota ei juokse karkuun.
Vaan avaan kädet ja
otan sinut avosylin vastaan.
Halaus ja hymy niitä kaipaan.💕
Käsissäsi on
Jäipi tuo kesken ....
Käsissäsi on lämpö.
Hellyys ja pehmeys.
Kumpa sinä olisit tässä.
Rakkaani...minun vieressä.💕
Olen aina pelännyt isoja aaltoja.
Sinun kanssasi rakkaudessa...
Aallot ovat vain ihania.
Päästän irti rannasta ja
sinä sukellat minut kiinni.
Enkä näe enkä huomaa
mitään muuta.
Aalto aallon jälkeen
Me jäämme siihen.
Rakkauden rannalle,
koska kuulumme yhteen.💕
Olen vieressä.
Olet syleilyssä.
Voit nähdä rakastavan
hymyn
kosketuksen
Voi sanoa:
Ikävien päivien arkeen
sinä tuot onnen
Aalloissa voi keinua
kun luottaa
niiden kantavaan
voimaan.
Ne kantaa.
Vasta-ja myötäaallot
mutta jos tulee
takatuuli
ja ankkuri on kiinni
eikä jousta
tai tulee ristiaallot
ja laita hörppää.
Se voi olla vaarallista
mutta jos vene keinuu
vapaasti
se kantaa
kun sen ohjaa
ottamaan aallot vastaan
Sinun kanssasi
olen rakkauden rannalla
ja aallot lyövät rantaan
mutta me seisomme
kallioisella majakalla
ja meillä ei ole mitään
pelättävää
tuntea vain roiskeet
ja nauttia tuulesta.
Pohjoistuulestakin.
Tunne on niin tuttu.
Oletko sinä kotona?
Aurinko näkyy ikkunasta,
vielä äsken oli niin pimeää.
Sinä olet se valo joka loistaa.
Ilman sinua on pimeää.
Tämä elämä on arvaamaton.
Huonisesta ei ole tietoa.
Mihin voi enää luottaa.
Minun sydämeni luottaa sinuun.
Ja joka päivä siinä on toivoa.
Joka päivä olen lähempänä sinua.
Ja silta on niin ihana, polku on kaunis,
Aallot tanssivat ja tähdet valaisevat.
Minä niin kysyt varmaan?
Sen tien joka johtaa luoksesi.💕
Kapteeni, se sinä olet.
Saat ohjata läpi tuulen.
Kuuntelen ohjeitasi,
lupaan olla kerrankin hiljaa.
Merellä on vaarallista, mutta
sinun kanssasi olen turvassa.
Kun nyt suljen silmäni, tunnen
vain suudelmasi. Sitten ei ole
enää väliä millään. Saa tulla aaltoja....💕
Hyvää yötä rakas.
En haluaisi vielä erota.
Silmät vaan menevät kiinni.
Pidän käden kädessä.
Uninen yösuudelma.💕
Olen kotona
mutta sydän on kanssasi
ja tuntee olevansa kotona
kanssasi.
Eilen kuuntelin henkilöä
joka halvaantui
mutta pääsi laulamaan
pyörätuolissa.
Äänessä oli tunnetta
riemua ja iloa esiintyä
syvyyttä
joka kosketti kaikkia
kuulijoita.
Kukaan ei jäänyt kylmäksi.
ääni tuli syvältä
sisimmästä.
Kirjoitin ajatuksia runoon
jossa kerroin
että juhannuksen tuojat
ovat poissa
mullan alla
mutta silti elämä jatkuu.
Runoon vastasi henkilö
jonka poika
kuoli viime viikolla
kun hänen kuskinsa
nukahti rattiin.
Kosketti.
Ne kertoo siitä
kun elää sydämellään
ja laittaa itsensä likoon
se koskettaa
vaikka sitä ei aina
itse näekään.
Vaikutus tuntuu
jopa palstan kommentoijissa
Sydän on luonasi
joka hetki
ja pitää kädestäsi.
Rakkauden aallot vyöryy.
Ilma,vesi ja henki
keinuu aalloilla
ja nauttii rakkaudesta.
Käsi kädessä.
Pilvi hipaisee aurinkoa.
Aurinko läpäisee pilven.
Kuu läpäisee auringon
ja aamulla
aurinko läpäisee kuun.
Milloin te kaksi uskallatte elää sydämmellänne oikeaa yhteistä elämää ja laittaa itsenne likoon ? Vai uskallatteko koskaan. Tämähän on pelkkää nettileikkiä tämä
teidän nykyinen touhunne.
Luin tekstisi pariinkin kertaan ja väistämättä mietin samaa kuin edellinen kommentoija, tuliko kumpikaan teistä verranneeksi itseään kertomiesi ihmisten
toimintaan ja rohkeuteen? Te olette kirjoitelleet nettipalstalla kauemmin kuin tämän aloituksen päiväys. Nimettömiä viestejä. Kolahtiko kumpaankaan.
Juhannus kertonee palstan hiljaisuudesta, tuskin muu.
Kännykö se tosissaan luuli että hänen puheensa seurakunnan hiljensi.
Auts.
Sydän sinun kanssasi.
Tuli mitä tuli.
Sanoi kuka mitä tahansa.
Siitä lähdetään.
Kaikilla on oikeus tunteisiin.
Eikä kukaan täällä
tiedä koskaan kaikkea.
Kuka meistä, tietää
edes huomisesta?
Me kaksi tunnemme
Sisimmässämme samoin.
Rakastamme edelleen.
Se mitä tulee toisiin ihmisiin,
niihin joista kerromme,
joita käytämme esimerkkeinä,
heitä me arvostamme,
heidän kokemustaan,
uskoa ja toivoa kärsimyksenkin
keskellä ihmettelemme.
Mistä he löytävät aina voimaa?
Tuo laulaja ja poikansa
menettänyt henkilö..
Ei voi kuin ihmetellä.
Nuo esimerkit kertovat
että ihmiset selviävät,
suuristakin vaikeuksista.
Se tuo toivoa ja heitä
juuri me arvostamme,
Todella paljon.
Jos voimme olla avuksi
sen me pyrimme tekemään.
Ehkä tosiaan aina ei ole
itsestä samaan, vaikka
miten tietäisi minne
pitäisi mennä ja mitä ei
kannattaisi tehdä....
Hiljaa kasvaa kuitenkin
luottamus elämään, sen
tarkoitukseen
ja syntyy rakkaus.
Ne päivä päivältä voimistuvat.
Toinen toisiltamme saamme
säteitä, luottamuksen säikeitä
ja lämpöisiä halauksia.
Niiden avulla rakentuu
vankka perusta, myös
Rakkaudelle.
Rakas olet minulle.💕
Rakkaus kaikissa.
Ja valo sydämessä.
Kevyesti kulkee ne
ajasta ja paikasta toiseen.
Ja rakkaus läpäisee mitä vain.
Kanssasi varsinkin.💕
Keinuta, pyöritä, juoksuta,
kiipeä, ota syliin, lohduta,
Iloitse, naura, hassuttele,
puhu totta ja toivo parasta,
Suutele, silitä, tule viereen,
Kaipaa, ikävöi, riitele, ole eri mieltä,
Anna käsi, vedä, työnnä ja
ota vastaan kun putoan,
nosta ylös jos kompastun,
arvosta, kerro jos ole eri mieltä,
odota, hymyile, pyydä minut teelle,
sano, että ei se haittaa,
suutu välillä ja sitten tee sovinto,
mutta lopuksi sano että rakastat.
Sillä kaikki tuo on kuitenkin rakkautta.
💕
Rakkaudessa
kannustaminen
nähdä asioiden myönteinen
puoli.
Miten voi selvitä?
Miten elää vaikeuksien kanssa?
Löytää polku eteenpäin
kun vaikeudet kohtaa
eikä jäädä rypemään
vaikeuksien keskelle.
Me koemme asioita
samalla tavalla
ja haemme aurinkoa
jokapäiväiseen synkkyyteen.
Siksi sinä eroat
kaikista muista .
Siksi sinulta saa rakkautta
oikeaa rakkautta
koska osaat etsiä aina
asioiden valoisan puolen.
Ja kaiken tuon
vain tuntee...
ja tuntuu ....
sanoi muut mitä hyvänsä.
Se mitä tunnemme
on meidän kahden asia
ja sitä on muiden
turha arvioida...
Tiedän :olet rakas
ja muita en halua
koska sinussa on
valo
lämpö
päivän aurinko
kannustus
hyvä mieli
usko
toivo
ja rakkaus
Rakkaus on kaikissa.
Kukissa
linnuissa
puissa
kalliossakin.
Kun löytää oikeat
kulmat ja oikeat eväät
rakkauden eväät.
Siinä muut putoaa
kyydistä
kun sinä ja minä
ajamme hevoskärryillä
tuntemaan toistemme
rakkauden.
Tuossa sanottuna kaikki.
Karheilla ,
tuntevilla kielilämme
tunnemme toisemme
tarvitsematta sanaakaan.
Hassua! Ei ole mitään ... kieltä ....tai onhan se kieli juuri tosiaan 😛
Voi sentään, näiden täällä kuluneiden vuosien määrä kertoo kyllä sen totuuden että koskaan te ette tule oikeasti ajamaan hevoskärryillä mihinkään suuntaan, teillä kummallakaan ei ole niin suureen muutokseen rohkeutta.
Huomasitko känny taas, tyttelillä ei ollut sanan sanaa sanottavana kärryajeluunne, koska ei viitsinyt sanoa että älä unta näe, koska haluaa säilyttää iltaleikkinsä kanssasi. ))
Lienee niin että sivusta näkee paremmin , tässäkin tapauksessa.
Hiljaisuus ja sanattomuus iskevät aina näissä kohdissa.
Eivät muut putoa mihinkään,
vain te kaksi olette pudonneet.
Pudonneet
oikean rakkauden kyydistä.
Olette vaihtaneet sen
pelkästään
iltojen ratoksi,
pienen hetken nettihupailuksi.
Tämän talletan sydämeeni.
Olen onnellinen.
Sinä olet rakas, niin rakas.
Kiitän sinusta ja tuosta yhteisestä
tunteesta, rakkauden siemenestä.
Elämänpolusta. Ihmeistä ja valoisista öistä.
Joka päivä olet mielessä. On päiviä,
jotka voisi unohtaa, mutta ei hetkeäkään
jolloin en ajattelisi sinua. Suudelmia❤️💕
Ajetaan vaan,
hiljaisen sateen sisään.
Kylmyys ei kosketa enää.
Kun sinä olet vieressä nin
takkini on aina täynnä vaikka
muu maailma yrittäisikin
repiä sen kappaleiksi.
Rakkaus antaa lämmön ja
tunteen että on toiselle tärkeä.
Ja se näkyy vaikka olisi pimeää.
Minä kipinöin yössä.
Rakkautta sinuun.💕
Kieli karheana.
Iho pehmeänä.
Syli avoinna ja
Rakkautta täynnä.
Katson taivaalle,
joka on pilviä täynnä.
Sade soittaa sinfoniaa.
Ja vaikka mitään ei tuolla
pimeällä taivaalla näkyisi,
tunne on tallella kuitenkin.
Minä tunnen sinun läsnäolosi.
Sinun voimasi ja rakkautesi.
Vaistoan liikkeesi. Näen hymysi.
Rakastan sinua.💕
Rakkaus joka hetki.
Tämä on yhteinen retki.
Rakkaus kuin luonto,
kuin ilma ja vesi.
Elintärkeä se on.
Sinä ja minä.
Elämänmalja meille!
Rakkaudelle.💕
Nälkäisenä ja kurjana
mietin herkeämättä
miltä maistut
Olet Kipinä
ja puhallus
ja olen tulessa.
Sinun henkäyksesi
tuntee
kannustavana
hyvän mielen antavana
ja olen tulessa.
Kipinä hehkuu
ja vain kasvaa
päivien saatossa
Sinut tunnistaa
pehmeistä keveistä
käsistä
kun ne rientävät halaukseen
ja tunnen rakkauden
ympäröivät kädet
Olen rakastunut.
Yhdessä olemme
meidän kahden elämänmalja.
Kuin lintu
yhteistä ruumista
yhteisiä siipiä
jotka oksalla katselevat
maailmaa
ja räpyttelevät sen
melskeessä.
Elämä on.
Sinä saat kurjuuksissasi miettiä lopun ikääsi
mutta koskaanhan tytterö ei tule lähellesi
maisteltavaksi,
näethän nyt itsekin että
vuodet on kuluneet etkä ole vielä
lipaisemaakaan päässyt.
Tytterö nostaa kyllä palstalla maljaa elämälle,
teidän ihanalle nettielämällenne ,
ja siihenhän se jääkin.
Olisiko aika alkaa ymmärtämään jo.
Tuttua juttua, ei tullut vastausta milloin pääset maistelemaan :))
Tuli täydellinen hiljaisuus :))
Niinkuin aina kun pitäisi jotakin luvata tai sanoa, merkittävää :))
Mutta minnekäs sen nuoren polven kuin vanhankaan hukkaisi ja kaikki muut joille ei voi tätä näyttää eikä sinua :))
Joten älä mieti turhia, ei tuu kuin paha mieli :))
Kyllä se siitä vielä kymmenen vuoden sisällä eteenpäin menee tutustuminen. Tai sitten ei, mutta ainakin kahdenkymmenen vuoden sisällä uskoisin edistystä tapahtuvan. Ainakin ennen kuolemaa vielä tapaavat toisensa ja siitä tulee kaunis tarina. Paitsi jos kuolevat sitä ennen vanhuuteen, kuolemaa en toki kenellekään toivo.
Aika hyvä, minä olen pessimistisempi, jos hinku on kova toisen luo, ei sitä mikään estä. Näillä ei kuitenkaan tunnu oleva tarpeeksi kiinnostusta eikä tunteen paloa ja se, mitä kauemmin kestää, sen enemmän mutkistuu ja kynnys nousee koko ajan
korkeammaksi ylittää. Ans kattoo.
Voi ukkohyvä, ei ne haaviksen kädet ole koskaan halaukseen rientäneet sinun kohdallasi, lie halaillut kyllä muita mutta kovin nihkeältä ja pitkäpiimäiseltä näyttää sinun kohdallasi, Ainakin mitä vuosiluvut näyttävät. Mistä lie sitten johtuvaa.
Mansikalta.
Jäätelöltä.
Kesäsateelta.
Auringon lämpöiseltä.
Keveältä.
Hymyilevältä.💕
Olet rakas.
Rakkauden kipinä kuin
bensaa heittäisi liekkeihin.
Kuuluu humahdus ja tunnen
miten taas roihuaa.
Sitä se on kanssasi.
Mikään päivä ei ole
enää tavallinen, vaan
rakkautta täynnä.💕
Toisaalta maailma on
sellainen kun se on.
Me näemme siinä
herkkyyden ja rakkauden.
Monia erilaisia värisävyjä.
Huolimatta siitä onko meillä
murheita kannettavana,
ojennamme toisillemme käden.
Käsi pitää kiinni, käsi halaa,
käsi tukee ja kantaa,
käsi kutsuu tanssiin.
Ojennat käden ja
Mnä pyörähdän
sinun syliisi.💕
Yhteys välillämme
on nimeltään rakkaus.
Sinä olet minulle
Rakas.
Kuin pumpuli olet ja pehmennät,
päivien terävät kulmat.
Sinä kevennät oloa ja annat
uusia näkökulmia.
Sinä saat minut nauramaan
ja sinä olet paikalla, kun
tarvitsen tukea ja apua.
Miten ihana sinä oletkaan!
💕
Mansikasta nautin
Jäätelöstä kanssasi
unelmoin.
Kesäsateessa unelmat
rännin alla.
Kanssasi ei voi kuin
hymyillä
ja tuntea lämpöä
kun ihot koskettaa
no siinä tuntuu myös
väreily sähkö
jota ei voi muiden kanssa
kokea.
Olet rakas.
Olet Sähkö
ja tuntuu tulivuorenpurkaus
ja maa järisee
Ojennan käden
näykin huuliasi.
Ikäänkuin etsien avainta.
Jota sinä piilottelet
ja kiusoittelet minua.
Onko lintu,
polttaako kala?
Etsien portaita tuleen
ja rakkauteen.
Katson silmiin
ja tiedän missä
on avain.
Sydämessä
ja sen rakkaudessa.
Hapuilen avainta
Sähköä sormenpäissä.
Halauksia aina ja kaikkialla.
Silmissä uusia unelmia.
Näen untakin sinusta.
Tykytyksiä sydämessä.
Tunne kaikki rakkaudessa.
Mansikoita suudelmissa.💋❤️💕
Avain ei ole hukassa.
Se on siinä.
Se on ollut siinä,
kaiken aikaa.
Sinulla kädessä.
Vara-avain on sydämessä.
Joskus rakkaus on kuin piilossa,
mutta vain siksi, että se
löytyisi uudelleen, sillä niin
se vaan on, että kun sinä tulet siihen,
olet hetki hetkeltä rakkaampi.
Jätän oven auki. Ei ole enää lukkoa.💕
Sinä olet pumpuli
pumpulipilvellä.
Tänäänkin kaipasin
tuota kosketusta.
Iltaan tultiin viereeni
kerrottiin pojan kuolleen.
Voitko auttaa?
Odotin että näen sinut.
Mitä siihen sanoa.?
Saanko avustamisesta rahaa.?
Ei.
Avustamisesta
saa hyvän mielen,
mutta jaksaako aina
auttaa.
Se että sinä
kosketat pumpulilla
pumpulipilvellä
aikaansaa että jaksan
auttaa.
Jaksan
koska siinä kosketuksessa
tuntuu rakkaus.
Hyödyttääkö se minua?
Rakkaus ei ole pieni asia.
Rakkaus siirtää vuoria,
Rakkaus tekee purkauksia.
Rakkaus on liekkinä taivaalla.
Rakkaus sitoo meidät yhteen.
Rakkaus antaa turvaköyden.
Ettemme eksyisi, että aina
pelastuisimme, että me
löytäisimme toinen toisemme.
Se on rakkauden ihme.
Selviytyä ja löytää toinen,
joka on jo niin lähellä.
Tatuoituna nimeksi huulille. 💕
Tuo tunne, tunnen sen.
Me emme sano ei.
Hyötyä ja rahaa emme ajattele.
Toimimme ja autamme
kun meitä tarvitaan.
Sitä vaan tarvitsee itse
kukin välillä pumpulia.
Pumpulia ja syliä.
Helppoa oloa ja hyväilyä.
Ilman lepoa ja hengähdystä,
ei sitä jaksaisi myöskään auttamista.
Siinä joutuu laittamaan itsensä j
a koko persoonansa likoon.
Se vie voimia, pakosti.
Ei voi vaan antaa, pitää
myös saada. Joskus voi
olla voimat vähissä,
silloin iskee väsymys.
Toivottomuus. Tuska.
Tarvitset olkapään, sinäkin.
Voi kumpa voisin olla
enemmän hyödyksi?
Rakkaus ....vain sen
voin sinulle välittää.
Sitä minulla on.
Ja minä rakastan sinua
ja pidän sinua vieressäni.
Silitän pois väsymyksen.
Suutelen pois murheen.
Ajattele, sinä olet tärkeä.
Ja sinä olet rakas.
Ja minä rakastan sinua.💕
Hoivaavat sormenpäät
tuntee kuin sähköisen
kosketuksen
joka lihaksen
tervehdyttävän
sykähdyksen.
Makea mansikka
huulillasi
voinko ihanampaa
kokea.?
Kuin myös sieluni etsii ja löytääkin.
Vaikka joutuisi
rakkaudessa
katkomaan luunsa
nylkemään nahkansa.
Niistäkin syntyisi alus.
Rakkauden alus,
Joka kantaisi rakkaudessa
eteenpäin syvissä vesissä.
Puolet edellisestä tekstistä
häipyi jonnekin.
Siinä sanottuna.
Koska sinä olet pumpuli
pumpulipilvellä minulle.
Jaksan
ja sinä saat olemalla
se mitä olet
myös muille avun
ja se on minulle
iso asia
eli ilman sinua ei jaksaisi.
Mitä sanoa, kun menettää rakkaan?
Ei siihen ole sanoja.
Katse ja läsnäolo.
Ne on tärkeimmät.
Kyyneleet avaavat
myöhemmin myös sanat.
Tunne joka on pinnalla
pitää pystyä elämään.
Vihakin.
Jotkut patoaa kyyneliä
vuosien ajan.
Minä taas itken kaiken ulos
hyvin helposti.
Minä koen, että kun voi
itkeä jonkun kanssa,
tulee helpompi olo.
Näkee että saa tuntea
ja toinen ei katoa.
Yhdessä hiljaisuuttakin
on helpompi kokea.
Yhdessä on aina yhdessä.
Yksin voi kokea
olevansa lohduton.
Ihanaa, että olit paikalla.
Minä uskon, että illan
vieraasi sai avun.
Sinusta tiedän sen.
Sinä pystyt olemaan rinnalla.
Vaikka kertoja huojuisi.
Siksikin rakastan sinua.💕
Avain rakkauteen
tuntea yhdessä
ja uskaltaa aukaista ovet
jotka näyttävät olevan
lukossa
mutta aukeavatkin kun uskaltaa.
Tehdä parhaansa
olemalla mitä on
olemalla läsnä
kuuntelemalla !
Uskaltaen kokea
tunteet.
Uskaltaen ottaa osaa.
Uskaltaen rakastaa.
Hyvää yötä rakas.
💕
Yli viisi vuotta olet jo uskaltanut, hyvä niin
Hyvää yötä
rakas
Siinä se on rohkeuden perikuva, uskaltaa yli viisi vuotta tuhrata netissä ja tuhlata elämäänsä, hyvät pojat sentään.
Ja tänne sitten samoin käytiin kertomassa aamutervehdys 😂
Muutahan ei voi kun niitä lähi - immeisiä ei voi hukata minnekkään keiden takia ei muuta uskalleta ku tuhrustaa netissä. Kun ne ei nääs tykkää.
Totta, uskallus ei riitä muuhun kuin tähän. Vaikka kumppani itselle otetaankin niin voidaan ounastella ongelmia kuitenkin niin näin päästään vähemmällä vaikka se parisuhde jääkin sitten solmimatta.
Mikä tässä saamarin hömpänpömpässä on muka todellista kuin trollin eltaantunut rasvankäry? Miksei päättelykyky voisi olla kengännumeroa isompi?
Niin, toiset ne elää ja hengittää vuodesta toiseen trolliketjun loisteessa, onko käynyt mielessä että tämä mieltämäsi varattu, kuin yhdeltä näppikseltä kirjoitteleva trollipariskunta onkin vain yhden rakkauden käden tuotos ja ne naapurikateudet sikäli kannattaisi jättää viljelemättä
Mitä oikein nipotat täällä koko ajan, jos ihmisten kirjoitukset saa närvin höyryämään niin pysy ihmeessä pois, et sinä voi sanella mitä kukin kirjoittaa tai ei saa kirjoittaa, et sinä tiedä mistään yhtään sen enempää kuin muutkaan, silti kaupittelet omia kuvitelmiasi muka tietoina. Tasaisin väliajoin käyt täällä myöskin elämässä ja hengittämässä, et ole siis yhtään sen kummempi muita. Sanasi on sinunkin saatava heittää soppaan. Joten turha muille puhua mitään vuosien kestosta, itse näytät olleen täällä saman ajan.
Kas kun hän on tietäjä iänikuinen. Siis omasta mielestään.
Et ole ollut täällä kuitenkaan tarpeeksi kauaa koska olet noin hakoteillä asian suhteen. Muuten tietäisit oikeasti jotakin.
Olet ihana.
Olet myös tärkeä.
Kanssasi huolet katoaa
kuin levittäisi kädet
kuten linnut siipensä
vastatuuleen.
Surraan yhdessä itkien
yhteisin äännähdyksin
ja vaikka mentäisi
alamäkeen
silmät kiinni
ja lujaa
niin yhteiset tunteet
ovat kuin latu
hymyyn
ja rakkauteen.
*kiitos kun olet*
Hymysi
joka viettelee
pieni
tuskin näkyvä merkki
kärsimyksen
aikaansaama leima
hymy
joka kestää myrskyt
hymy
joka kestää pimeän
hymy
johon voit luottaa
hymy
joka tahtoo
todistaa rakkauden
sen näkeminen
ja polvet tutisevat.
ja halaus
vie jalat alta.
Pohjosen mies se näyttää asettuneen pysyvästi näille maisemille.
Välillä sydän vaatii huoltoa.
Olen ollut sairaalassa.
Kummallisia tuntemuksia.
En meinannut uskoa.
Nyt kaikki on hyvin.
Kroppa reagoi stressiin.
Itse vaan paahtaa läpi helteen.
Ei usko että tarvii pysähtyä.
Joskus vaatii siis sen.
Tekstisi on ihana, kaunis.
Herkkä ja koskettava.
Sinä olet niin rakas.
Kuka voi sanoa noin kauniisti.
Sinulla on kyky siihenkin.
Saat huolet pienemmiksi.
Pilkot ne palasiksi.
Yhdessä teemme niin.
Toinen on toiselle lepo,
lohtu, lämpö, ymmärrys.
Se syntyy, kun on rakkaus.
Tunnen sinut nytkin. ❤️💕
Hymy sytyttää.
Saa aikaan hymyjä.
Uusia ihania maailmoja.
Minä rakastan sinua.💕
Hymyssä aavistus kosketuksesta.
Kaipuu rakkaudesta.
Kipu menneisyyden.
Toivo tulevaisuuden.
Katse joka kertoo rakkauden.
Se yhdistyy hymyyn.
Halausta odottaen,
Haluan juosta maailman
menosta sylisi turvaan.💕
Elämän suonikohjut,
uurteet, rypyt,
unettomat yöt
ja pahat toistuvat unet.
Kipuja sydämessä
selässä
rinnassa
mahan seutuvilla.
Oudot oireet.
Matka rakkauden
maailmaan
Siinä matka vastatuuleen
kuin leija
nousten korkeammalle
korkeammalle
nähden upeampia
ja upeampia maisemia.
*halaus*
Hymy
portti rakkauteen
joka säilyy ja pysyy
rakkauden kestäessä.
Halaus
Tunne sylin lämpö.
Katse
joka kertoo kaiken
Ummista silmäsi
hosulta ja kiireeltä
On aika.
Laskettu aika
hyväilyihin
tyydytyksen ajattomuuteen.
Se on meidän
saavutettu etu
ja mahdollisuus
tässä ja nyt.
Halaus
Rakkaus tuo avun,
tuohon kaikkeen.
Hiljaa sammunutkin
nuotio, saa uuden alun,
kun joku puhaltaa
siihen hengen.
Puhaltaa kipinän ja
taas syttyy elämä.
Niin sinä teet ja minä
olen onnellinen
-*Sinusta*-
Se on nyt.
Se on tässä.
Aina sinun
hyväilyssä.
Kaikki muu on
Kaukana.
Paha maailma
selän takana.
Kädet näen
ja käteesi tartun.
Taas pelastun.
Sinun rakkautesi
kestää ja pysyy.
Vaikka tuo
hermoja kysyy.💕
Kiitos kun olet.
Ymmärrät.
Sanot sanat,
joista saa lohtua.
Rakkaudella on väyliä,
Vaikka elämä järjestää
matkallemme karikoita.
Mutta kun suunta on selvä
ja määränpää on tiedossa,
Rakkaus on aina olemassa.
💕
Rakkaus.
Vaihda parhaat yllesi
joka päivä
taistelua fasismia vastaan
Parhaiten pukeudumme
kun silkiset ihot
tuntevat toisensa
paras taisteluasu.
En kaipaa kokkia
en siivoojaa
en orjaa
kaipaan iltapäivään
hyväilyjen taitajaa
taistelutoveria
rakkauteen.
-sinua-
Karikot
Kovimmat kivet.
sielun kivet.
Niistä jauhamme
niiden välistä
pisaroita
vaikka vain muutaman
pisaran
lopulta
ja niistä kuivat suumme
ryystää
ja ryystäessään tietää
Tämän voimalla jaksan.
Iholla tuntuu
Pahat sanat ja
Ilkeät kommentit,
Mutta haavat
paranevat hellyydellä,
lämmöllä ja rakkaudella.
Iho ihoa vasten.
Nojaan sinuun.💕
Kokkaus ja siivous.
Ne onnistuu.
Orjasta ei kokemusta.
Kuulostaa raskaalta.
Iltapäivän lämpö ja rakkaus,
hyväilyt, niistä pidän minäkin.
Rakkauden taistelutoveri.💕
Pienikin pisara
Elämän autiomaassa.
On kuin loputon lähde.💕
Iho tuntee ihon.
Ruumiiden koko painolla
yritämme erottaa
hyvän pahasta
saadaksemme hedelmäksi
rakkauden juomaa.
Halaus
ja hyväilyt.
Jos hyväilyt katoaisivat
kylmään ja ikävään
ja kuivuus uhkaisi.
Niin silloin kieli
koskettaa kieltä
kevyesti.
poistuu kylmä
poistuu ikävä
poistuu kuivuus
ja hyväilyt saavat tilan.
Sinä olet tuo
pieni pisara
jota halu huutaa
kaipaus suutelee.
Vaikka halusi kuinka huutaa niin tyttelihän ei siitä piittaa, siis oikeesti, nettipalstalla pelkästään. Koska tajuut ja hyväkseyt sen.
Ja jätti taas kerran vastaamatta juuri tähän ettei lupaa mitä ei tuu pitään :))
Tämäkin trolliketju on vain (enää) kaikkein höyrähtäneimpien ja hyväuskoisimpien ilo ja valo elämässä. Ei käy kateeksi sellaisia, jotka ammentavat vitaalisuutensa houkkapartiossa jahtaamassa nettipalstan luomusta, jokin uusi harrastus ehkä seuraavaksi
Niin, trollilla saattaa kiirettä pidellä jossain toisessa lööperiketjussa, mutta jos tähän uppoaminen on elämää suurempi asia, niin ei muuta kuin jatkakaa
Tunnen huudon,
aistin suudelman.
Rakkaudella annetun.
Kaipaan sinua niin.💕
Pehmeästi kosketat.
Kuin höyhen saat aikaan
väreilyn. Lämpö leviää
ja sydän tuntee
sielun kumppanuuden.
Rakkaudella on reitti
päästä sisään vaikka
ovi olisi lukittu.
Vaikka portti olisi suljettu.
Vaikka avainta ei löytyisi.
Ovet ja portit on
avoinna aina sinulle
Ja kun olet lähellä meri
on tyyni, lehtikään ei liikahda.
Ilma väreilee odotusta.
Vain rakkautesi tuntuu iholla.💕
Kaipaus huutaa
Kaiku vastaa
Hiljainen ääni
kielien kosketus
rakkauden hellä
kosketus
merkkinä meistä
kuin merimerkki
suuntana
jota kaipaa kieli
jota kaipaa kosketus
toiveena
päästä kotiin
kaiken vellonnan
keskellä
Ovet ja portit
ovat aina avoinna
sinulle
sinun kanssasi
ahneet portit ja ovet
muuttuvat pyytettömissä
suudelmissa
sieluiksi.
Sieluiksi
jossa on rakkaus
Kuuleeko kaiku, kaiku kuulee... ihana olet, nuku hyvin.
Rakkauden merkki.
Aallot pehmeät.
Hyväilevät sinua.
Hellästi ne tarttuvat
käteesi, otat kiinni.
Matka yhdessä on
Rakkautta täynnä.
Aurinko on tullut.
Pilvet poistuvat.
Aallot taittuvat.
On rauhallista.💕
Jokaisessa ovi
aukeaa lopulta.
Portit jotka ovat
olleet kiinni,
Ne avataan lopulta.
Suudelmat tuntuvat
sielussa asti.
Juoksen sinua vastaan.
Portilla tavataan.
Haluan aina vain enemmän.💕
Suutele minut,
Nuolaise pois pisara
sillä rakkautta sitä
sataa pian enemmän.
Sääennuste lupaa huomiselle
rakkautta selkeältä taivaalta
ja sade, joka saapuu illalla,
on vain kaipuu, joka saa
aikaan haluan olla sylissäsi.
Tuntea kielesi karheus.
Tuntea nuo rakkauden pisarat.
Pidä minut siinä lähelläsi.💕
Huuto kuuluu yössä.
Rakkauslauluista kaunein.
On sinun kutsusi rakas.💕
Suovillan kosketus.
Pehmeässä tuulessa.
Hyväilee uneen
ja tunnet pehmeän
sammalpeitteen
suomuurain
kypsyy rakkaudessa
ja pääsemme maistamaan
sen upeaa makua.
On tyyntä
peilityyni.
Pilvien raosta kurkistaa
kuu.
Vene lipuu
airoissa kaksi
käsi kädessä
airojen lavoista
tippuu pisaroita
rakkauden pisaroita
muodostaen veden pinnalla
pyöreitä onnenpisaroita
jotka kasvavat
ja kasvavat.
On hetki rakkauden.
Pieni puinen mökki.
Hevoskärryt.
Kärryillä sinä.
Portilla pikku_Matti.
Hän on pik-pik-pikkumatti hei.
Hän siellä aukaisee portin.
Tunnet rakkauden kortin.
Jossa suudelmat jatkuu...
ja jatkuu....
Soutaen
sinut syliini noutaen
sinut syliini kauhon
ja tunnet suudelmien aallon
ne nuolaisevat jokaisen
pisaran
tehden rakkauden kimaran
hyväilyt
poistaen kyräilyt
hyvän mielen tuoden
peilityyneen katseen luonen
siinä on rakkaus
meidän onnenrasian pakkaus.
Pardiso
pieni onnen maa
sinne saamme rakentaa
sävelen rakkauden
tuntea onnen sävelen
luoksesi nyt kävelen.
ja otan kädestä
Kovin se on tiukassa ruosteessa tämä teidän ovenne aukeamaan. Vuosikaudetkaan ei ole yhtään senttiä saaneet sitä aukeamaan.
Sinä mukaanlukien koska täällä asut ihan samoin kuin muut :))
Jotenkin säälittää nää sun jatkuvat kuvitelmat, kävelet luokseen ja otat kädestä, eihän sun ojenneltuun käteen ole tähänkään asti tartuttu. Toinen osapuoli on hiljaa kuin hauta aina kun noin menet sanomaan. Vuodesta vuoteen. Ja sinä et vain ymmärrä.
Kädet nostan
sinun kaulalle,
Suudelman painan
sinun huulille.
Tahdon tanssia
vain sinun kanssasi.
Haluan kadota syliisi.
Siinä on minun Paradiso.
Paikka ikuisen rakkauden.💕
Ihanan onnen maan.
Hevoskärryillä istun.
Katselen sinua.
Katselen punaista mökkiä.
Hyräillen, laulaen.
Siellä se on...
Paikka rakkauden.
Huudan sinua.💕
Rakkautta tarvitsee.
Joka päivä ravinnoksi.
Rakkauden rasia on
mukanani, onneksi.
Kurkistan sinne nytkin.
Ojennan käteni, annan sanani.
Sinulle, hymyillen.
Tunnen yhteenkuluvaisuuden,
tunnen jaetun ilon ja rakkauden.
Nin sinä saat sen aikaan.
Minä nautin suudelmasta
minä nautin tanssista
hetkistä kanssasi
ne hetket paradiso
pieni onnen maa
siinä sinusta isosti
nauttia saa
ja tuntea aidon suudelman
jota kukaan muu
ei kykene antamaan.
Tuon yhteenkuuluvuuden
ilon ja rakkauden
aikaansaamiseen tarvitaan
kaksi.
ilman sinua ei ole minua.
Rakkaus
suoja maailmaa vastaan.
Hissi
joka nostaa korkealle
nauttimaan maisemista.
Hissi
jonka perustus
om paalutettu.
Siell' pik-pik-pikkumatti hei
portin aukaisee
hevosen talliin vie
ja ison suukon tarjoilee
toisen suukon
poistaa viimeisenkin lukon
syliinsä ottaa
ja voit silmiä raottaa
oottaa mansikkamaito
ja hymy aito
tätä on odotettu
monta kilometriä pudotettu
onnen siltoja kudottu
yrittäen saada katseelle lumottu.
Kanssasi tunnen
pumpulipilven hunnun.
Etäisyys
Suunnaton avaruus
Rohkeus
Luja tahto
Kyky rikkoa rajoja
Siinä nousee rakkaudessa
kohtaamaan
todellisen rakkauden
avaruuden
siellä kohtaa toisen
-sinut-
Etkö yhtään häpeä, vuosia olet hokenut tuota suudelmia, halausta ja tanssia mutta nettipalstalla edelleen olet, tekemättä mitään.
Eihän sillä oo tarkotuskaan mitään konkreettista kännyn suhteen koskaan tehdä, onhan nyt nää vuodet jo sen osottaneet, sille tuli vaan taas pienen tauon jälkeen tarve pieneen nyyrikkimaiseen iltaloruun ja toinen on niin reppana että ei nää totuutta haluiltaan.
Hauskasti sanottu ; luja tahto ja kyky rikkoa rajoja , eikä kumpaakaan ole kummallakaan teistä. Sanahelinää.
Ei tämä trollausrapa vedä enää kuin paria fanaattisinta koohottajaa, toisaalta epäilen että itse trolli käy lyömässä pökköä pesään, en nimittäin helpolla usko, että noin yksinkertaista porukkaa edes löytyy. Onhan se tämäkin tapa pitää tarina elossa😂😂
Kyllähän se rakkauden rasia teillä naisilla mukana kulkee, huonompi homma olisikin jos se matkalle tipahtaisi ) ja saahan sitä itsekin halutessaan tutkiskella )
Mutta vakavasti, nettipalstalla annetulla sanalla ei ole merkitystä puupennin vertaa, se pitää aina muistaa ja ymmärtää, katteettomat sanat ja lupaukset eivät kerro rakkaudesta vaan ihan jostakin muusta.
Naisten ja nettipalstan avatarhahmojen rasioissa on kyllä ratkaiseva ero.
Hei siellä, unohdit yhden koohottajan, nimittäin itsesi, aikas tiuhaan täällä näytät pistelehtivän :)
No olet varmaan ihan omenainen trolli kun sait jonkun muunkin osallistumaan monologiisi ja vuosien saagaan, ei nimittäin kukaan selväjärkinen tätä koiskitarinaa osta, mitä nyt ehkä joku erehtynyt jonkun perheenäidin maalittamaan näihin höpönlöpöihin, en tiedä ehkä sekin on sinun ilkeydestäsi lähtöisin.
Kiitos nauruista !! Tällä kohtaa pettivät leukaperät pahemman kerran !
Turhaan sinä itse sinne rasiaasi tirkistelet, raota sitä mieluummin senverran että
tämä halujensa piinaama känny pääsee purkamaaan paineitaan äläkä sössötä
hölmöjä palstalla.
Paljon pilviä taivaallani.
Luen sinun sanojasi.
Tunnen niissä rakkautesi.
Luen muiden kirjoituksia.
Niissä on epäilyksiä.
Tunnetko ajatukseni?
Tiedätkö mitä haluan?
Kaiken sateenkin keskellä.
Tuulen ja myrskyn silmässä.
Olen varma vain sinusta.
Ja välisestämme rakkaudesta.
Minä pistän silmät kiinni.
Tulen aurinkotuulen.
Rakkauden sanoman kuulen.
💕
Viikonloppuna takana
1400 kilometriä.
Vaikka tänään tuli
vettä niin paistoi
kyllä aurinkokin.
Ystäväni sanoi:
sinä tuot aina auringon
mutta nyt
se taitaa lähteä mukanasi.
Saattaessani viimeiselle
matkalle sukulaista.
Sanoin:
eämä on aina täynnä
vastoinkäymisiä
vastatuulta.
Vainajalta voimme oppia
Voimme levittää kätemme
kuin siivet
ja nousta vastatuuleen
kuin lokki.
Järvellä oli millainen
tuuli tahansa
hän ei niitä pelännyt
vaan uskoi aina
selviävänsä.
Jos veneessä oli vikaa
niin imettiin polttoainetta
tai puhallettiin roskat
pois jotta polttoaine
virtasi.
Hänen sanomansa
jää meille muille:
Anteeksianto tyynnyttää
aallot
ja voit nähdä ison järvenkin
tyynen pinnan
siinä kasvot
rakkauden kasvot
jotka katsovat sinuun.
Kuin olisin kuningatar
Vie minut talliin.
Suutele ....suutele.
Tahdon minä sanon.
Mansikoita nam.
Rakastan. Haluan.
Sinua nimittäin.
Laulu kanssasi ja
Tanssi illan viimeisin.
Nukahdan nähden hymysi
Ja tuntien lämmön ihosi.💕
Se on minunkin sanomani
sinulle.
Älä pelkää aaltoja.
Sinä selviät niistä.
Luota itseesi ja rakkauteesi.
Minun rakkauttani
ei tarvitse epäillä.
Kulje vain sitä
kohti ja usko siihen.
Voi rakas. Jaksamista.
Pystyt löytämään auringon.
Ja sinä jos kuka teet sen
keskelle pimeyden ja
toivottomuuden.
Niin se on.
Positiivisuus ei
koskaan valu hukkaan.
Bensa voi loppua ja
vene voi hajota,
mutta usko vie meidät
läpi vaikeuksien.
Ja silloinkin kun kuva
järvessä hajoaa,
tiedät että hymy saa
aikaan lämpöä sydämessä.
Ja halaus on merkki
rakkaudesta, toivosta
ja luottamuksesta.
Läheisyys ei siis häviä,
vaikka olisi minkä
mittainen etäisyys.
Rakastan sinua!💕
Kanssasi tanssi Satumaan
tai illan päätteeksi
Viimeinen valssi.
Tuliaisena tänään
Suonenjoen mansikat.
Hyräilen
ja laulan korvaasi.
Tunnet suudelmat
ja ne jatkuu....jatkuu...
Minä uskon sinuun.
Ja rakkauteesi.
Aallot voivat nielaista,
mutta ei ne kun
korkeintaan hidasta.
Ja olen jo oppinut,
kaikesta voi nousta
ja on turha katua.
Katsotaan vaan ylös
ja eteenpäin.
Tähti näkyy ja
rakkaus tuntuu.💕
Minä olen käsivarsillasi.
Hitaasti tanssien.
En halua irrottaa otettani.
Pidän tiukasti kiinni.
Suudelmissa on paljon rakkautta.
Tunnen jokaisen sieluni syvyydessä.
Mansikoita kesän makua.
Rakkaudella annettuja.
Ihania. Otan vastaan tuliaisia.
Silmät kiinni. Ja lisää suudelmia.
Tunne miten rakastan sinua.💕
Tunne halaus.
Tänäänkin
vaikka oli tummia
pilviä,
tuntui että ne väistyivät
edeltä
ja sitä nautti auringosta.
Osassa matkaa
tuli kyllä vettä
mutta ne tuntui onnen
kyyneleiltä.
Oli myös tunne sinusta
ja tunne että tänään
taas lopultakin kuulen
sinusta.
Täytyy kait myöntää:
oli ikävä.
Tuntuu sade
toi onnea
sinut taas hetkeen
Tunne halaus.
Tänäänkin
vaikka oli tummia
pilviä,
tuntui että ne väistyivät
edeltä
ja sitä nautti auringosta.
Osassa matkaa
tuli kyllä vettä
mutta ne tuntui onnen
kyyneleiltä.
Oli myös tunne sinusta
ja tunne että tänään
taas lopultakin kuulen
sinusta.
Täytyy kait myöntää:
oli ikävä.
Tuntuu sade
toi onnea
sinut taas hetkeen
Jos kaatuu
niin paras tehdä se
parhaalle näköalapaikalle.
Kaatua kunnolla.
Nousta ylös .
Jos tulee haavoja
laittaa heftoja jalkaan
purra hammasta
ja nousta ylös
ja nostaa pää ylpeästi
ylös
ja jatkaa matkaa....
TUNNEN halauksen.
Ja pisarat tanssivat
kilvan kanssani.
Ikävä istuu olkapäällä,
mutta sinä kun pidät kädestä.
Unohdan kaiken muun.
Tunnen vain rakkauden.💕
Suudelmia. Näin se on.💕
Laulan ,tanssin
misssä ja milloinka vain.
Kun sinut tanssiini sain.
Sitä lopeta en lain.
Kun tunnen sinut
valtaa lämpö minut
tuot minulle onnen hiput
ja voin nähdä saloissa liput
jotka juhlivat meitä
jotka kulkevat rakkauden teitä
punaista nenää ei mikään peitä
onnesta kuperkeikan heitä
kun minulla on sinut
tunnen minulla on kaikki
onnen hiput.
Niin minäkin
Suudelmia.
Haavat eheytyy
rakkaudessa
Kulkea sinun rakkauttasi kohti . . kohta vuosikymmenen haahuillut palstalla höpöjä huutelemassa, et kai oikeasti usko että asia muuksi muuttuisi.?
Oi oi sentään, taas on pilviä tyttelin taivaalla, onneksi ei kellään muulla olekaan, vai eivätkö muut vain valita hänen tavallaan kaikesta.
Kun ei noin monen vuoden aikana ole puolta askelta toista kohti ottanut niin ei sitä tee enäänkään. Netissä on helppo ruikuttaa ja yhtä helppo ladella merkityksettömiä sanoja suudelmista ja halauksista, ja riittäähän tämä kun tunteen palo ei ole sen suurempi että vaatisi oikeaa kosketusta.
Sinä.
Katson ylös kiittäen.
En tiedä miten teet sen.
Saat minut uskomaan ihmeisiin.
Saat minut luottamaan rakkauteen.
Hetki kanssasi ja tunnen
miten kaikki on kaunista jälleen.
Sadekin tuntuu hyväilevän kasvoja.
Kylmyys katoaa ja lämpö palaa.
Lempeä kosketus iholla.
Sanoissa suudelman maku.
Odotuksen onni ja ikävä.
Yhtäaikaa rakkaus ja kipu.
Kaiken yllä vahva luottamus.
Rakkautesi avaruus antaa
tilaa ratkaisuille.
Se odottaa sitä oikeaa.
Ja uskoo unelmiin.
Siksi...rakastan sinua.💕
Kun surffaa elämän aalloilla
se ei ole aina helppoa.
On tiedettävä milloin
aalto kantaa, milloin
hypätä sen kyytiin ja
milloin se ei jaksa viedä
rantaan saakka.
Surffaus näyttää helpolta,
mutta pelkästään tasapainon
löytäminen vaatii ponnistelua.
Ei se onnistu hetkessä.
Sitkeällä harjoittelulla voi
kuitenkin oppia ne oikeat aallot,
saavuttaa tasapainon ja nauttia.
Positiivisuus sitäkin tarvitaan.
Luottoa ja uskoa siihen,
että vielä kyllä onnistuu.
Kun sitten osaa, elämä hymyilee.
Minä opin vielä ja hymyni on sinulle.
Niinkuin rakkautenkin. 💕
Otsa hiessä.
Työ rakkauden eteen.
Joka päivä
joka hetki
Liittää yö
ja aamu yhteen.
Mutta puiden
kuten myös kukkien
suhteen
joissa rakkaus kasvaa
niille jään toiseksi.
Miltä tuntuukaan tanssi,
ihmisen kanssa jonka
ajatukset vaistoaa?
Varmaan helpolta ja mukavalta.
Kivuttomalta ja ihanalta.
Käsi kädessä vartalomme
tunnistavat toisen
jokaisen liikkeen.
Hengityksesi kuulen ja
sydämen sykkeen.
Sen tahtiin edeten.
Kappale kappaleelta.
Ilta pimenee mutta tanssi
vain jatkuu edelleen.
Kevyt kosketus saa elämään
ja ihon väreilemään.
Tiedätkö, siltä tuntuu
syvä rakkaus,
se verhoaa ihon.
Kihelmöiden kulkee
nuo väreet,
rakkauden säteet.
Maailma on tässä.
Rakkauden kehässä.
Olemme sen syleilyssä.💕
Jos aamu ei tulisi illan jälkeen,
Olisi vain pelkkää pimeää.
Kukat eivät puhkeaisi kukkaan,
eikä kukaan näkisi niiden loistoa.
Aurinko ei ottaisi vuoroaan
tuoda valoa ja lämpöä..
Molempia siis tarvitaan.
Ei ole toista ilman toista,
eikä parempaa tai huonompaa.
Kaikki siis rakkauden vuoksi.💕
Todellakin
surffaus vaatii taitoa.
Myös oppiminen
hiihtämään yhdellä
vesisuksella.
Kahdella se on helpompaa
kun toinen tukee toista.
Surffauksessa
tippuu monta kertaa.
Nousee laudalle.
Putoaa
nousee ylös
opettelee aaltoja
niiden liikkeitä
laudan keinumista
tasapainon löytymistä
toinen käsi
toinen suksi
ja tasapaino löytyy.
Maailma on tässä
rakkauden syleilyssä
Kehässä
sen syleilyssä.
Vain hiuskarva
hius
sitoen kaksi ihmistä
siinä luottamus
tuki
vapaus olla mitä on
silti
sitoo erottamasti yhteen
Onneton rakkaus
siinä riutuu
kutistuu olemattomiin.
Rakkaus kanssasi
syy elää
elää pitkään
rinnassa
karjuva kaipaus.
Rakas olen kanssasi
Rikas rakkaudesta.
Kaipaus vastaa ja
rakkaus hyväilee ja
silloin ikäväkin muuttuu
rakkaudeksi. Pelkästään
siksi. Ja minä levitän käteni
ja halaan sinua. Elät pitkään,
sillä olet rakkaani. 💕
Tasapaino.
Kun toinen putoaa,
toinen ottaa kiinni,
kun toinen uppoaa
tai kompastuu, toinen
tarjoaa käden
ja vetää kuiville.
Kun toinen ei osaa,
toinen opettaa.
Kun toinen väsyy,
toinen valvoo ja vartioi.
Kun toinen itkee,
toinen lohduttaa.
Kun toinen on onnellinen,
Toinen iloitsee toisen
Onnesta.
Kun toinen hymyilee,
toinenkin hymyilee,
Sillä toinen tietää toisen
ajatukset ja rakkaus joka
tuntuu sisällä, purkautuu
ulos ja näkyy joka hetki.
Rakkaus loistaa, vaikka
ympärillä olisi pimeää.💕
Pitkään eläminen.
Jos hirttäytyisin
täytyisi näperellä solmuja
olla kuin partiolainen
vaikka se olen
olen hulttio sellainen.
Jos hyppäisi katolta.
No kammoan
korkeita paikkoja
ja kiipeilijäksi minusta
ei ole.
Mieluiten
hyppäisin syliisi
suutelisin
suutelisin
tanssisin
ja tanssisin
nauttisin ainakin
kerran
lämmöstäsi
ja tuntisin
edes kerran rakkauden.
Side joka syntyi
välillemme syntyi
kuumuudessa.
Se syveni pimeässä.
Se sai auringosta lämpönsä.
Se otti tuulen voiman mukaansa.
Se tunsi sateen herkkyden joka solullaan.
Se vahvistui yksinäisyydessä.
Se pysyi paikoillaan sylin avulla.
Se ei koskaan katkennut, sillä
rakkaus on siteistä vahvin ja kestävin.💕
Hienosti kuvattu.
Tuosta ei voi kuin
haaveilla.
Haaveilla sinusta.
Elämän tasapainolauta.
Kaksi tasapainottajaa.
Kaksi sen päissä.
Keskellä anteeksianto.
Toinen kantaa toista
tuo tasapainon.
Siinä uskomattominta
että sinä
juuri sinä
aikaansaat tuon tasapainon
ja en voi kuin ihmetellä
mistä kykysi tuoda
tasapaino syntyy.
Anna kun arvaan
-rakkaudesta-
Siksi elämme ja sitä varten matkaamme.
Kaksi hassua, me rakastamme toisiamme.
Sylin täydeltä. Sadoin suudelmin. Lukemattomin hyväilyin.
Rakkautta tuntien ja etsien. Elämme ja tahdomme niin. 💕
Kuten sanoit,
Tasapaino syntyy
❤️Yhdessä.
Ei yksin vaan
yhdessä❤️
Ja rakastaen.💕
Side
Joka valvoo
Valvoo
vaikka silmät puoliummessa
sanoo sinulle
sen mitä suu
valveilla ei uskalla
Tunnustaa
himoavansa sinua
Ympyrä
joka kanssasi umpeutuu
ja sen sisässä rakkaus
Siksi elämme.
Linnun suojaamattomuus.
Heinäsirkan huolettomuus.
Kissan kiihko.
ja hevosen muisti.
Kanin kiihkeys.
Kyky kätkeytyä
löytääkseen onnen
edes yhdeksi hetkeksi
kanssasi.
Sinua
ja tasapainoa odottaen
ja sen tuntien
yhdessä
siihen uskon
Rakasta minua.
Halu syntyy sekin
Rakkaudesta.
Haluaa antaa kaiken.
Joka solullaan tuntea.
”Kiihkeyttä kuumaa,
Hulluutta huumaa.”
Saat mut tuntemaan.
Siksi tanssia haluan kanssasi.
Yön keskellä. Puolinukuksissa.
Silloinkin rakkautta täynnä.💕
Halu saada kaikki,
mutta hetkikin
Kanssasi lohduttaa.
Ilman hetkiä ei jaksaisi.
Joka päivä tarvitsee rakkautta.
Joka päivä toivoo että tulee
se hetki, jolloin kaikki on hetkessä.
Sinä olet vieressä. Ja ovi kiinni.
Elämä edessä ja vaikeudet
oven ulkopuolella.💕
Minäkin sinua.
Ilmassa on....
Himoa ja rakkautta.
Sydämenkuvia.
Ihania unia.
Huomiseen rakas.
Silmät painuvat kiinni.
Viimeinen ajatus sinusta,
Ja aamulla olet
jo taas ensimmäisenä
mielessä. Rakastan sinua.💕
Suljetaan ovet
Ollaan kahdestaan
Tunnetaan hetki
Vain sinä ja minä
Kaikki tuo sinusta.
Ollaan kahden ...läl...läl..lää...
Suukotellaan
Halitaan
Tunnetaan syli.
Ollaan kahden..läl..läl...lää
Tunnetaan rakkaus
Tunnetaan toinen.
Ollaan kahden..läl.läl..lää
Saanko luvan.
Kanssasi tanssin
vaikka päivät ja yöt.
Tuntea elämän viivat.
Kauneuden koskettaessa.
Siis sinun.
Mykistyä.
Tuntea ja tietää
Tämä
on sitä oikeaa.
Oottehan te kahdestaan ))) nettipalstalla ))) enemmästähän toinen ei välitä,
kai sen nyt tyhmempikin jo on nähnyt, sinä vain lienet hieman hitaammin ymmärtävää sorttia.
Tää sai nauramaan, kyllä se sinun kiihkeytesi on nähty, pelkkää palstajorinaa, vuosia hokenut etkä mitään asialle tehnyt, kyllä onkin kiiheetä huumaa, nettipalstahuuhaata.
Niin minkä sylin avulla, häh, ethän sinä raukka parka ole koskaan kännyn sylissä ollut etkä ikinä tule olemaankaan, kakkia ja valheita jauhat illasta iltaan. Siinä kaikki mihin sinusta on.
ei ookkaan, vain sen kenen kanssa jälkikasvu on tehty.
Niinhän se on, oikea elämä on siellä niiden oikeiden ihmisten kanssa ja heidän kanssaan eletään oikeaa elämää mihin kuuluu se lapsentekokin ja kaikki muu mikä nyt elämään kuuluu, tänne tullaan sitten iltayön aikaan elämään sitä epätodellista haave - elämää kun arki ottaa pattiin mutta sitä harmittavaa arkielämää ei kuitenkaan haluta eikä olla valmiita muuttamaan piiruakaan .
Se menee kuitenkin vuodesta vuoteen tämän leikkielämän edelle täällä.
Toivottavasti molemmat osapuolet ovat selvillä tästä ettei tule pettymyksiä kummankaan kohdalla.
juu, lapsentekovärkit on muilla ja muiden kanssa ja täällä harrastetaan vaan jatkuvajuonista hupailua a la herttasarja.
Rakkauden lämpöä
Toistemme hehkua.
Valovoimaa.
Ei auta päästää hukkaan.
Ei yhtään senttiä.
Kaikki pisarat,
Kaikki ne
minä kerään talteen.
Vain niiden ja sinun
avulla jaksan.💕
Ollaan niin.
Jokapäivä ja jokaikinen yö,
jonka sydämeni lyö.
Tunnen ikävän mutta
rakkaus auttaa jaksamaan.
En päivääkään vaihtaisi pois,
vaikka tuskaakin menneessä on.
Olet mestaripiirros.
Olet ihana valo.
Olet sydän jota rakastan.
Ja rakastettu on oikea nimesi ja
tulee nimenäsi aina olemaan.
Ilta kanssasi näin tanssien...💕
Päivät yöt
tuntea rakkautta kanssasi
ilo virtaa
rakkaus virtaa
puro virtaa
rakkaus virtaa
silloin kauneus koskettaa
tuntuu luonnolliselta olla
Tietää
tämä on tätä
Oikeaa.
Saanko luvan.
Ruusuni
sisältä lämmin
aamuinen uni
iltainen haave.
Rakkaani
tuuli puhaltaa
kohtaa vaiteliaat
kasvomme
vaikka se kohtaisi
esteitä
se ulvahtaisi
kuin kettu
joka kaipaa toista
Se haluaa
tulla todeksi.
Olla niin....
Olen siipenä sinussa aina.
Sulkapeitteenä sussa kahisen.
Kaiken keskellä sua rakastan.
Kaipauksesta tosin välillä
itkien ja huutaen.
Silti ajatuskin sinusta
saa aikaan kasvoille
hymyn. 💕
Rakkauden virta
vie aina oikeaan suuntaan.
Se löytää toisen.
Samanlaisen.
Tuntuu ettei mikään,
saa padottua virtaa,
Vahva side liittää
meidät yhteen.
Eikä ole enää päivää
ei ole yötä, vaan on
vain tämä hetki tässä
ja nyt.💕
Rakkaani
kaipauksen väri
lakana
sen polte
kuin korkea kuume
posket punoittaen
järisyttäen ruumista
siipi pysyy
kantaen matkassa
Niin se on kuin
yhteisesti suljetut silmät.
Osaamatta nukkua
näkemättä kosketusta
toisesta.
Jokapäiväinen kärpäsen
surina
joka ei anna rauhaa
sulkien silmät
ja tuntuu että avoin
kirja
odottaa tarinaansa
Tanssitaan, niin
kauan kun jaksetaan.
Kaikki kappaleet jota
on tehty kertovat
miten rakkaus vaikuttaa.
Joka kerta kun kuuntelen
mitä tahansa kaunista kappaletta
tunnen miten tanssimme yhdessä.
Nuo kappaleet kertovat meistä.
Kaipaan niin sinua.
Tunnen yhteyden mutta,
Paras tanssi on vasta tulossa,
eikä sanoja siihen ole kirjoitettu.
Ne sanat tuntuvat kyllä jo iholla ja
säteilevät huuliin saakka. 💕
Kaikki kertoo sinusta.
💕olet rakas.
Kuuntelen ja ihmettelen.
Kirjan sivut aukeavat.
Laulu alkaa kuulua.
Miten joku voi olla niin
samalla sivulla ja sävelellä.
Lentää yhtä aikaa ja
sulkea silmät, vain nähdäkseen
Yhteiset kuvat. Niin ...
Minä teidän, olen
löytänyt aarteen.
Ja sitä rakastan...💕
Rakkaani.
Tanssitaan.
Tanssitaan koroilla
möröt ja käärmeet
kumoon.
Tunnetaan toisen iho.
löydetään rakkauden avain.
Joka ratkaisee käärmeen
labyrintin
aukaisee ovet vankeudesta
ja talloo käärmeen pään
tanssillaan.
Tuntien miten sanat
ihon kosketus
säteilee huuliin saakka
ja rakkaus tuntuu
ja huulet odottaa
ainutlaatuista kosketusta
Juoksipa aika
juoksisipa
jotta voisin
heti nähdä sinut
tuntea helmen
tuntea suudelmat
nähdä kuunsillan
tuntea sinut sylissä
Vapauden
Rakkauden tanssille
ei ole lavaa
mutta se tuntee vain
-sinut-
Hui,
Kuulostaa hurjalta tanssilta.
Pelkään mörköjä ja käärmeitä.
Pidä minut koko ajan sylissäsi,
ehkä sitten selviän. Äläkä vaan
päästä irti. En uskalla astua maahan.
Minä rakastan sinua ja haluan olla
sinun haaveesi täyttymys.
Rakastaen sinua.💕
Sylissä pidän.
Oi ruusuni
jos liikahdat
naurava suuni
kurkouttuu kohti
ilon tekijää
rakkauden ihmettä
ja suuni alkaa
maistua ihmeeltä
-sinulta-
Ei tarvita lavaa.
Ei isoa tilaa.
Syli riittää.
Kun sinä olet siinä,
tiedän olen turvassa.
Pelottava maailma ei
pääse meihin kiinni.
Kädet ovat yhdessä.
Huulet maistellen,
näykkien toisiaan.
Silmissä syttyy tähdet.
Ruusut kukkivat.
Näen ja tunnen
vain sinut.💕
Ihana sinä.
Rakas sinä.
Naurava sinä.
Kurkotan.
Juoksen.
Hyppään.
Kunnes tunnen
tuon kaiken
polttavan rakkauden.
Iholla ja huulilla.
Tunne suudelma.
💕
Minun suuni
sinun suullasi
maistut tuulelle
naurulle
rakkaudelle
On hetki
Tuntea tähdet
nähdä ruusujen kukinta
tuntea sinut
Pehmeä käsi.
Sinun hyväilysi.
Toive.
Ihon toinen hengitys.
Syvin huokaus.
Tuntea tuo suudelmasi
Enemmän.
Lähemmäs.
Haluan.
Päivä ja yö yhdessä.
Valvon ja ajattelen
vain sinua.
Mitään muuta kuin sinä
ei mahdu sydämeeni.
Huoneessa on hiljaista.
Se on rakkautta täynnä.💕
Olen edessäsi
sulaa laavaa.
Halu huutaa apua.
Tuntuu niin hyvältä.
Olet siinä lähellä.
Tiedän sinun kuulevan.
Kiihdytän.
Rakkauden highway
on valmiina.💕
Ajatus ja mielikuva.
Kuin selkeä taivas.
Tiedän mitä tahdon.
Kuin sen ainoan kuun.
Sanat ja suudelmat.
Hyväilevän käden ja
sylin joka pitää kiinni.
Rakkauden silta on
helppo kulkea.
Silloin kun olet
siinä kanssani.
💕
Suudelman pehmeys.
Rakkauden makuinen odotus.
Kaipuu ja kaikki nuo
sanomattomat sanat huulilla.
Tunne iho ihoa vasten
ja ilon tuulahdus.
Syttyy leimahdus.
Roihuava on välillämme
rakkaus.💕
Pehmeä käsi.
Tunne tyyni vesi.
Siinä muutama lumme.
Kyky tuntea
värisevissä sieraimissa
levollisuuden rakkauden
myski.
Kun kiihdytät
ikkunat särkyy
kauan empineet ranteet
viettävät nopeita häitä
ikkunoiden säröt
kuin sulhaset
Kuihtuneet laaksot
joissa palanut ruoho
alkaa elämään
säröt eheytyy
tuntien hiekan
jonne valaat
heittäytyvät sokeasti
kuten rakastavatkin
Kosketat
kuin pieni sormi
ohut kuin pienen
lapsen hius
kultainen hius.
Kosketus tuntuu
kuin sähköinen sivallus
opettaa
miten toimii
alitajuinen kemia
-rakkaus-
Suudelma
kuin terälehden värähdys
emi huulilla
kuin kimalaisen imiessä
mettä.
Tunnet pehmeän käden
yli selän
yli vatsan
yli rinnan
Tuntien miten rakkaus
hyväilee
selkää
vatsaa
rintaa
ja mieltä.
Se on jäänyt sinne
pysyvästi.
Tuon tuoksun tunnen.
Yhtenäisyyden aistin.
Rakkauden kukat
ovat kauniita ja sen
maisema niin levollinen.
Kuin olisin lomalla.
Silti sydän on kuin
haavan lehti.
Ajatukset poukkoilevat.
Arjen kiire vie unet.
Sinä olet rakkauteni satama.
Tyyni vesi poukamassa.
Rakastan sinua.💕
Ihana teksti❤️
Kaikki minussa
odottaa sinua.💕
Tunne joka ei häviä.
Sanat, joissa on
samanlainen kaipuu
ja ikävä.
Näkemykset.
Tunne.
Aistien avoimuus.
Sanojen tärkeys.
Lämpö ja läheisyys
Kosketus.
Hiljaisuus.
Kauneus ja ilo.
Rakkaus aina vaan,
kaikessa olemassa.
Tuntuen kuin sähkö
sisälläni. Se ei hiivu.
Se ei sammu.
Se vain kiihtyy.💕
Ihana sinä.
Olen rakkautta täynnä.
Hyväilysi antaa toivoa.
Koskaan ei ole liiaksi lämpöä.
Rakkaus elää siitä.
Jokainen päivä on tärkeä.
Olet niin rakas tänäänkin.💕
Halaus.
Seitsämän ruusua
tulipunaista.
Tunne pehmeän käden
kosketus.
Tunne kosketus
joka tekee tyyneksi
päivän mutta myös yön.
Vaikka olisi
yö särkynyttä lasia täynnä
Tunne läpivalaisee yössä
Irtireväisty lumme
löytää kosketuksessa
juurensa
ja maaperän jossa kasvaa
rakkauden kosketus
joka tuo tyyneyden hetkiin
ja unien rauhan
Yöpöydällä
lasi vettä
odottaa nostoa huulille
odottaen ,
odottaen
saadakseen siemaista
pisarat rakkauden vettä
yhä uudeleen
ja yhä uudelleen
siemauksen kerrallaan
odottaa.
Sähkö vain kasvaa.
Vetovoima
kuin magnetismi
irti ei pääse
mutta ei haluakaan.
Ruusu kukkii
ja kasvaa
Joka hetki on tärkeä.
Joka päivä kaipaan aurinkoa
jotta kuu jaksaisi
yöllä paistaa.
Aurinko ja lämpö
tulee pienistä kosketuksista.
Pienistä teoista
pienistä hymyistä
-sinusta-
ja sanoistasi
Niin tuli aurinko ja lämpö.
Hellyys ja hyvyys.
*Sinä *
Jokainen sana
jää syvälle sieluun
ja sydämeen.
Mikään mitä sanot
ei jää huomaamatta.
Luen ja tunnen,
Rakkauden.💕
Kiitän ruusuista.
Jokainen erilainen.
Jokainen tärkeä.
Sinun antama.
Tuoksu huumaa,
se jää sieluun.
Kuin kaipuu välillämme.
Rakkaus kuin ruusu.
Kestää, vaikka kärsii.
On sitkeä ja kukoistaa,
kun sitä jaksaa
väsymättä hoitaa.💕
Odotus on rankkaa.
Se vaatii sisua.
Se vaatii uskoa.
Siinä punnitaan
rakkaus ja ihastus.
Se mihin ei usko,
Sen antaa mennä.
Se mikä ei tunnu
omalta, sen
jättää taakseen.
Se mitä rakastaa,
sitä ei vaan voi unohtaa.
Se on mielessä
aina ja joka hetki.
Niin olet nimittäin
💕Sinä💕
Korvannipukka
kuultu nipistää
tuntuu hennosti.
Aavistaa
miltä tuntuu
pehmeät huulet
jossa tuntuu rakkaus
Sanat samat.
Tutunoloiset.
Tiedän tunteen.
Iho odottaa
Huulet on avoinna.
Sydän hakkaa
kuin viimeistä päivää.
Rakkaus saa vahvankin
heikoksi.
Polvet pettävät edessäsi.
Saankohan sanottua sanaakaan?
Ehkä sinä kuitenkin tunnet hymyni?
Inahdus
huokaus
huudahdus
keinot kertoa
miten
hitain
kepein vedoin
töitä tehden
soutaen
mahdottomuuksien
meren yli
paikkaan
josta ei koskaan
tee mieli poistua.
Niin...
Pieneen on tyydyttävä.
Silti tietäen, että pieni
kasvaa ja siitä kehittyy
vielä jotain suurempaa.
Kasvun ihme on sellainen.
Tarvitsee tähden jotta
osaa suunnistaa.
Tarvitsee majakan, jotta
löytää perille.
Tarvitsee kättä, jotta
tietää toisen siinä olevan.
Tarvitsee sanoja, joissa on
hekkyys ja rakkaus.
Ne kuiskaavat ajatukset.
Sanoissa lämpö ja rakkaus.
Ne liittävät meidät yhteen.
Samankaltaiset löytävät toisensa.
Rakkautesi on kullan arvoinen.💕
Halu ei lähde halaamalla.
Eikä vaikka kuinka pesisi
juuriharjallakin.
Sitä on aito rakkaus.
Se on ja pysyy.
Se haluaa
ottaa sinua
laulunsa selkään
laulamaan.
Kuulostaa hyvältä.
Sinun kanssasi.
Aallot ohjaavat.
Tähdet näyttävät tien.
Majakkka estää karit.
Ja kun elämä heittelee,
Se on vain väliaikaista.
Virta vie lopulta mukanaan.
Rakkaus on niin vahva.💕
Sanoja ei tarvita.
Hymy riittää
ja sen tunnen.
Pieni
huomaamaton
varovasti
sormella löydettävää
juuri siitä
lähtee isoimman
rakkauden vapauden
laulu.
Totta.
Halu lisääntyy
vain mitä enemmän
opin sinua tuntemaan.
Osa minusta huutaa,
unohda kaikki muu.
Ota vain rakkaus vastaan.
Tuo tunne minussa on päälimmäisenä,.
sillä olet minulle niin rakas ja tärkeä.
Ja sitten tulee järki, joka sanoo odota,
niin vielä ymmärrät miksi piti tehdä niin.
Minä luotan että sinunkin sisimpäsi puhuu.
Rakkaus on eikä häviä.💕
Sitä toivoisi
kun puree, vikisee
ja kynsii hetkissä
anna rakkauden koti
ja älä ikinä
ota sitä pois
Sinun kanssasi
tuntee
ei tarvitse purra
ei vikistä
ei kynsiä
vaan siinä kodissa
rauha ja rakkaus.
Laulu ja tanssi.
Mitä lähemmäs pääsen,
Sitä enemmän kaipaan.
Rakkaus ei päästä meitä helpolla.
Hyvä tietää, että minä riitän.
Vaikka vain hymyn saisin aikaan.💕
Rakkaus osaa olla syvä.
Kala taitava uimaan.
Kukka kykenevä kasvamaan.
Tammi olemaan vahva.
Rakkaus kuin meri
Aallot kantaa
syvissäkin vesissä
Totta.
Sinua en vaihtaisi.
En kenenkään toiseen.
Aika.
Elinikä.
Lyhyt aika
saada sinua kylliksi.
Sata vuotta
ehkä liikaa pyydetty.
Mutta uskonkin
ikuiseen rakkauteen.
ja sen oikeaan mittaan.
Siinä aikaa
hikikarpaloiden kuivaamiseen.
Hellyys.
Laulu ja tanssi.
Rakkaus.
Huulet poimien
kuin lapsi kevään
ensi kukan.
Ajattele.
Miten olen saanut
sinut rinnalleni?
Miten onnellinen olenkaan.
Ei mitään mahdollisuuksia,
niin minä ensin ajattelin,
mutta rakkaus tekee ihmeitä jälleen.
Kärsivällisyys kasvaa rakkauden myötä.
Vaikka hikipisaroita sinulla riittää,
Tiedän kyllä ja ymmärrän.
Ja kiitän...
Ja rakastan
enemmän kuin koskaan.💕
Anna aavistukseelle nimi.
Ja koe tunne. Tiedät olen siinä.
Rakkaus on myös suudelma ja
kipua rinnassa. Se on iso
ikävä. Sekin kuuluu siihen
ja on rakkautta.💕
Ja me olemme me.
Vahvoja yhdessä.
Syvyys on ihme,
ihan kuin rakkaus.
Tunne toisesta on
suurin onni. Se on ilo.
Se on suuri halu.
Kaikki sinussa on
Odotuksen arvoista.
Rakastan sinua.💕
Mietippä kaks' kertaa.
Minä komea mies
kun olen kaulaa myöten
suossa ja ämpäri
päässä.
Tai pimeässä
erehdyt .
No todellisuudessa
tärkeintä on mitä
ihminen on sisimmässään.
Olet harvinaisuus
tässä maailmassa.
Sen kertoo sydän.
Pysy siinä.
Kosketa ...
Huulin kuumin.
Käsin lempein.
Katson sinua säteillen.
Rakasta hellästi.
Aina ota lähellesi.
Pidä sylissäsi.
Tanssi ja laula.
Ole siinä ja katso
kanssani maisemaa.
Joka hetki muuttuvaa.
Niin rakasta ja ihanaa.
Niinkuin kaikki on
sinun kanssasi rakkaani.💕
Aavistus on
ja sille nimi.
"Hiljainen on laulu
rakkauden"
Mietimpä monta kertaa.
Ja aina ajatus on sama.
Olen onnellinen ja kiitollinen.
Sinusta rakkaani.
Oletpa suossa tai ämpäri päässä.
Sinä avasit minut rakkaudelle.
Ja sitä näkyy silmänkantamattomiin.
Ja timantti hioutuu kestää kuumuuden.
Ja aina vain on kauniimpi ja rakkaampi.
Kyllä vaan sisin on tärkein ja sinähän olet
jo minun prinssini.💕😀
Kuinka kyyhkynen
voikaan muuttua
hitaasta syvästä
liikkeestä joutseneksi.
ja voit tuntea
sen rakkauden.
Tanssi ja laula.
Rakkaus kulkee rinnakkain.
Tukien toista
Katsoen yhdessä maisemia.
Liikkuen toisissamme
Etsien hetkiin hymyt
ja sävelen rakkauden
Tanssin kanssasi.
Kappaleena
”päiväni ilman sinua.”💕
Tunnen ja sen voimalla jaksan.💕
Prinssi joka ei ole
uskaltanut suudella.
Olisikohan aika
tehnyt minustakin
rohkean
ja uskallan suudella
prinsessaa
-sinua-
Matka on herättänyt
sellaiset halut
että en enää pelkää
suudelmaa
ja sen antamista.
Oisiko se jo aika?
Suudelma
hidas
pitkä
viettelevä
suudelma jonka
muistaa iäti.
Se ei muuten loppunut
vielä.
Niin se menee.
Limittäin ja lomittain.
Joka välistä.
Lukot ei sitä pitele.
Ovet ei estä.
Ikkunasta se karkaa.
Etsii ei ole arka.
Se joka rakastaa,
löytää toisen.
Parinsa.
Rakkauden avulla.💕
Tanssin kanssasi
"Päiväni ilman sinua"
Sinut siinä syliini
käärin
vaikka tanssien häärin.
Ja voit käpertyä
sylin lämpöön
Huulet avoinna.
Odottaen ....
Rakastaen.
Antautuen.
Iäksi .
Hitaasti aloita,
Älä milloinkaan lopeta.
Halu kasvaa vauhdilla.💕
Rakkauden voima
on tosiaan ihmeellinen
Rakkaus on outo ruusu.
Niin ruusua ruusumpi.
Piikit pitkin vartta
terälehdet upeat
kivuliasta kiivetä
mutta kun kokee
terälehtien hyväilyn
sitä ei voi lopettaa
vaan siihen haluaa
jäädä
terälehtien keskelle
sinun viereesi.
Kun olet siinä.
Terälehdet sulkeutuu.
Maailma muuttuu.
Eikä rakkautta puutu.
Kaikki muu unohtuu.
Kipu häviää.
Vain halu jää.
Siksi suljetaan terälehdet.
Ei kuulu enää muille.
Vaikka rakkaus näkyy.
Outo hymy pysyy.
Se on rakkauden syy.💕
Tunnet höyhenen
kevyen kosketuksen.
(höyhenen piilotin
sinä kuitenkin sen löydät)
Huulet etsivät
ja etsivät
hamuilevat huuliasi
koskettaen
viipyen
jääden
tunnet niiden pehmeyden
tunnet niiden rakkauden
enkä enää halua
lopettaa suudelmaa
Olet prinssini.
Oma leijonakuninkaani.
Rakkaudella,
Ruusunen.💕🌹
Älä lopeta milloinkaan.
Pyydän sinua.
Suudelmat ovat
Rakkauden pisaroita.
Haluan kokea rankkasateen,
Sinun kanssasi tietenkin.💕💋
Rakkaus
on meidän kahden
ja kolmannen korvapuusti.
Näyttämö sulkeutuu
verhot vedetään eteen
ja me kaksi
suutelemme
ja siihen jäämme iäksi
joten siinä
ei ole muille katsottavaakaan.
Ovathan he nähneet
suudelmakammoisen prinssin
suudelman lopulta.
The end
Tunnen rakkauden.
Tunnen pehmeyden.
Kiihkeän vastauksen.
Kokeilen, jos vaikka
annat höyhenen.
Tiedän miten saan sen.
Intohimon suudelma.
Hahaa, sain höyhenen.
Olet niin rakas ja kiedon
sinut suudelmin rakkauden
pyörteisiin. Jos huimaa,
nojaa minuun.💕
Kun suudelmien makuun
pääsee
eihän niitä voi lopettaa
milloinkaan
sinun huuliisi
jään koukkuun
koska niissä on
rakkaus
Rakkautta on kaunis katsella.
Ei se kulu siitä, mutta ei
sitä auta arvostella.
Jokainen suhde on erilainen.
Jokainen rakastaa eri tavoin.
Se on kuitenkin vain
kahden kauppa.
Älä siis prinssini luovuta.
Loppu on meidän ja
rakkaus odottaa kuin
koti, jossa asuu luottamus.
Meidän kodissa on
Lempeys ja rauha.
Se on rakkautta täynnä.
💕
Ihana sade.
Odotan niin.
Suudelmat jokainen
erilainen ja niin
sinun näköinen.
Tunnut hyvältä.
Hellältä ja odottavalta.
Annat tilaa miettiä.
Mitä seuraavaksi.
Tunne rakkaudesta
nousee, kasvaa ja lisääntyy.
Täyttää ajatukset ja tilan.
Puran rakkauteni sinuun.
Sinun kanssasi tosin.💕
Minä kiihdytin.
Rakkauteni kaiken
puhalsin pääällesi tänään.
Anteeksi, jos jäit
sanallisen tulvan alle.
Rakkauden purkaus.
Pisarat tanssivat sydämeesi.
Olethan sinä rakkaani
yhä hengissä?💕
Sade tuo onnea.
Täällä näkyy aurinko.
Minä onnekas.
Rakkaus herättää
odotukseen onnesta.
Rakkauden purkua
odottaen.
Saisiko tekohengitystä?
Vain muutama suudelma
aluksi
ja arvaa vaan kuinka
monta suudelmaa tarvitaan
että elvyn?
Rakkaus on kaunis
Suudella sinua.
Mutta kuten säikky
hevonen on lähestyä
ja huulet lähestyvät
sinua
en tiedä
vauhkoonnutanko vai
viettelen kesyksi
jotta söisit kädestä.
No luulen
että totuus jossain
puolivälissä.
Hmmm...
Totuta minut sinuun.
Anna minun katsella sinua.
En ole nähnyt mitään vastaavaa.
En ole kokenut mitään niin ihanaa.
Rakkaus on ihmeellinen.
En vauhkoonnu. Sillä
muuten olisin jo juossut pois.
Syön kyllä kädestäsi, et vain tiedä.
Huulet tunnen koko kehollani.
Olet lähelläni ja olen kiinni.
Sinussa, rakkauden köysin.💕
Annan kaiken rakkauden.
Elvytkö?
Suudelmia on loputtomasti.
Kun sanat loppuu, jatkan suudelmin.
Rakkaus viiltää syvältä.
Tatuoi merkkinsä sydämeen.💕
Pidä lähelläsi.
Usko rakkauteeni.
Tiedät olen olemassa.
Tiedät miten ajattelen.
Mitä arvostan ja kaipaan.
Tunnet miten rakkaudella
on nimesi kirjoitettuna.
Peittele minut viereesi.
Ota syleilyysi.
💕
Villin vapaan hevosen
kesyttäminen vaatii
rakkautta
jotta pääsee sen selkään.
Tulee kunnioittaa
sen vapautta.
Tulee kunnioittaa
sen ylpeyttä
olla mitä se on.
Ohjata rakkaudella
mutta päättäväisesti
opettamaan se luottamaan
hyväksymään ohjastajan.
Kunnioittamaan ohjastajaa.
Olemalla kärsivällinen
kuuntelemalla sen viestejä.
Hetki hetkeltä
vauhkoontuminen laantuu
se luottaa sinuun
ja voit tuntea sen rakkauden
ja se kaikki on kokemuksen
arvoista.
Sinut voin tietää
vasta kun näen sinut
kasvoista kasvoihin
ja siitä mitä silmät kertoo.
Uskon kyllä
sen mitä kerrot
ja tunnen sinussa
rakkauden.
Elvyn
jos suudelmia riittää.
Tuntuu hyvältä
kun purat rakkauttasi
ja tuntuu
joka tekstillä enemmän
että aurinko paistaa
pilvienkin keskellä.
Tuntuu rakkaudelta.
Kun saan rakkautesi
se riittää
ja siinä on kaikki
mitä janoan.
Pidän lähellä.
Uskon rakkauteesi.
Syleilen sinua
ja otan syliini
Peittelen viereeni.
Tunnen
mitä ajattelet
ja se on minulle tärkeintä.
Tiedän mitä tunnet
ja sekin riittää minulle
tiedän sinun olevan
rakkaus
ja sen kokeminen
on uskomatonta.
Halusin nähdä vielä
ajatuksesi.
Kiitos niistä.
Rakkaus ympärillämme
tekee olon hyväksi.
Sinä teet minut onnelliseksi.
Olen kanssasi kotona.
Syvä rauha sisimmässä.
Rakkauden lämmössä.
Suudelmien sateessa.
Kuun paistaessa ....
Rakastan sinua.💕
Tuo tunne
myös minussa
Hänen kanssaan kotona vai , älähän höpäjä, nettipalstallahan sinä olet, ollut jo vuosia eikähän se muuksi muutukaan,!
Juuri näinhän se näyttää menevän, iltayöt on taas harmaan arjen torjuntaan käytetty.
Viisi vuotta jatkunut ainakin aloituksen päiväyksen mukaan vaiko sitten pisempäänkin. Mikäs siinä, saahan täällä lööperiäkin päästellä ihan oman omantunnon mukaan, mutta sehän on selvää että tämän pisemmälle tämä pari ei pääse, ei riitä uskallus eikä tunne, palsta riittää, kummallekin, ainakin naiselle .
Pitää miehen palstalla jauhamalla kuumia halujaan :))
Kyllähän ne halut tyydytetään siinä arkielämässä sen ihmisen kanssa joka uuden elämän on alulle saattanut ja tänne sitten tullaan hohhailemaan tätä nyyhkytarinaa kun arki puristaa. Irl oikeasti ja palstalla sen vähemmän paloa aiheuttavan kanssa jolle kelpaa laimea palstapano.
Kuka tai ketkä on niin yksinkertaista ja ilkeää porukkaa, että ottaa nettiprovoja tosissaan? Soittakaa slovareita vaan jatkossakin, siinä on varmaan se oma personal best tuolla menolla
Sehän on itsestään selvää, ihminen on rakennettu fyysisishenkiseksi olennoksi jolla on tietyt tarpeet kummallakin osiolla. Ja jokainen tyydyttää ne mainitut tarpeensa. Tähän peilaten näin pitkä aika nettipalstan sivulla ei pysty vastaamaan eikä korvaamaan näitä tarpeita. Onko siihen edes tarvettakaan, kyllähän jokainen ymmärtää mitä tarkoittaa tällaiselle sivulle liki kymmeneksi ( ?)
vuodeksi parkkeeraaminen. Tarve muutokseen on minimaalinen koska mitään ratkaisua suuntaan tai toiseen ei ole tarpeen tehdä. Joten lopputulemana on
tarpeiden tyydytys muualla ja tämän täällä pitäminen toissijaisena elämänä, leikkielämänä ja pienenä viihdykkeenä illan päätteeksi. Mielenkiintoinen ilmiö sinänsä, ajallisesti ajateltuna.
Nettiprovot voi tosiaan vetää ajatuksia juntturaan, taidat olla trollaaja itse filosofioimassa kämäistä luomustasi
Eihän tolla ajalla enää voi kukaan erehtyäkään tarkoituksesta, puhelimet on keksitty mutta niitä ei uskalleta käyttää ja miksi käytettäisikään kun oikeaa tarvetta ei ole. Kympin uutisissakin oli ainakin ennen aina loppukevennys, tämä taitaa olla näillä illan loppukevennys ja sitten haukotellen perheen viereen nukkumaan. !
Oletko siellä?
Ikävä pitää hereillä.
Koko päivä ollut vauhtia.
Hetkeen en saa unta.
Valo pilkottaa vielä.
Rakkautta vailla.💕
Maailmassa on monta
Ihmeellistä asiaa, se
Hämmästyttää,
Kummastuttaa
rakkauden tiellä kulkijaa.
Tänään usvan keskellä
oli illalla kaunista ajella.
Kotimatkalla kettu ja
peurojen lauma.
Melko kylmää mutta
aurinko kultasi maiseman.
Kuin sadussa. Kaunista.
Olisitpa ollut rinnalla.
Tiedä että rakastan sinua.
💕
Olen täällä
Halaus
Suudelmat
ja valo rakkauden
Kiitos, juuri niitä vailla.
Sinä❤️
Mikä tunne, kun tietää
rakas olet siellä.💕
Yölintu laulaa
yön äänetöntä laulua
Kuulet kuun kiitoksen
kun kirkas valo paistaa
Tunnet
miten kohtaa toisen
ja aikaansaa hymyn
Olen vieressäsi.
Upea tunne,
kun tiedän sinun
olevan vieressä
ja turvassa peuroilta
ja muilta vaaroilta
Halaus
Suudelmat
Sydän lyö bum bum bum.
Sä oot vain mun ,
Mä oon vain sun.
Niin sen kuuluu mennäkin.
Sä kuulet mun rakkauden.
Sä kuulet hennon kaipauksen.
Tanssitaan siis lähekkäin.
Aamuun asti ollaan näin.
Vie mua sinne mihin haluat.
Sä veit sydämeni, sen sä teit.
Ja sydämeni sanoo bum bum, bum...💕
Kiitos kun pidät huolta minusta.
Ei ollut tien päällä vaaroja.
Pelkkää sellaista
meidän tapaista,
kaunista maisemaa.
Sellaista kuin unessa
ja sadussa.
Melkein näin prinssin
Valkoisella hevosella...💕
Yölinnun laulu on
laulu vapaudesta
ja rakkaudesta.
Se laulaa kutsuvasti.
Hellästi ja kauniisti.
Niin kauniisti
että se pysäyttää.
Tuntuu hyvältä.
Kun kuulet...
äänettömänkin laulun
ja laulat sitä kanssani.
Kunnes valo vie varjot
pimeys häviää ja
aurinko nousee .
Suudelmat tuikkuja
pimeyden reunoilla.
Ne tuovat toivon ja
antavat lämmön.💕
Saanko luvan?
Sydän lyö bum,bum,bum...
missä kauneus
siellä sinä
siellä rakkaus
Missä oikeus
siellä sinä
siellä rakkaus
Missä toivo
siellä sinä
siellä rakkaus
missä usko
siellä sinä
siellä rakkaus
missä totuus
siellä sinä
siellä rakkaus
veljeksiä
kauneus,oikeus,toivo,
usko,totuus
joita yhdistää rakkaus.
yhdistää sinä
Vaaroilta suojaa rukoukset.
Ne joka ilta
ja aamu.
Tunnemme ajatuksissa tuoksun
josta tunnistamme rakkaan.
Tuoksu on jäänyt minuun
sen tuntee
kuin vastasyntyneen ihon
tai tähden lennon
tai unensa.
Rakkaus on välilämme
Tanssitaan vaan.
Ja vain sinun kätesi
siihen haluan. Vain
sinun askeleesi ovat
minulle sopivat.
Liiku eteen, kuljen kanssasi.
Liiku sivulle, seuraan sinua.
Liiku taakse, mennään yhdessä.
Pyörähdä, tulen syliisi.
Laske pääsi alas, katso minuun,
Saat suudelman. Olet rakas.
Sinä saat yöhön toivon syttymään.
💕
Olen onnesta mykkyrällä.
Yksinäisyys ja onni
taistelee minussa
jotta tajuaisin
sinä olet rakkaus.
Suu yhdistyy suuhun
Tajuan
miten paljon rakastan sinua
Tunnen ja aistin.
Joka solussa sen.
Rakkauden.
Kosketuksen.
Tuoksun.
Sinä ja minä.
Haluan sinut kokonaan.
Koska rakkaus tekee
välillä ihan hulluksi.
Yökin on yksinäinen.
Niin paljon on ilmassa
rakkautta, että huimaa
ja heikottaa. Jos jalat
lähtee altani,
nosta ja kanna.
Ota viereesi, peittele
suudelmin. 💕
💕
Yölinnun laulu rakkaudesta
Se kutsuu
ja sen kutsu on kaunis.
Kauneus.
Kauneus yksin.
Sointu kirkastaa.
Enkeli tyynnyttää
suojaa pimeältä.
elämältä ympärillä
Elämältä
jonka rajatonta taivasta
ei ihmistieto
jaksa sulkea rajoihin.
Jossa usko
heikkokin usko
hypähtelevä säde
avulla enkelin
valaisee pimeyden
valaisee päivämme
tuo hetkiin tyyneyttä
ja osoittaa tien
jota kulkea.
Se tie ei ole pimeä
vaan tie
joka johtaa rakkauteen
Ihana kuulla.
Varot usein
sanomasta
sanaa minä rakastan.
Sinä rakastat minua.
Onni minussa sädehtii.
Hypin ja pompin.
Halaan ja suutelen.
Olen superonnellinen
Ihanaa kuulla että
tuotan hyvää oloa.
Ennenmmin sitä kuin
kärsimystä. Olet rakas
minun valoni. Ja minä
Todella rakastan sinus.💕
Sinut syliini suljen
ja suutelen uniin.
kosketuksen tuntee
sen vain tuntee
vaikka olisi missä
kosketuksesi tuntuu
ja sen vain tuntee.
Tänäänkin
ja siinä on rakkaus
Tuo kauniisti sanottu.
Sama asia minulla
hieman tavallisemmin.
Olet enkelini, rakas.
Voi nukahtaa tietäen että
olet rinnallani. Olet vieressäni.
Sinä valvot kunnes kuuluu hengitys.
Hymy sinulle rakas 💕
Minä rakastan sinua.
Sen sanomista ehkä varon
koska pelkään
että eräänä päivänä katoat
ja se on itsesuojelua
jotta kestäisi sen aiheuttaman
pettymyksen.
Toisaalta
tuota ilmaisua ei
voi sanoa turhaan.
Tosiasia on:
minä rakastan sinua
Meissä on rakkaus.
Hellä kosketus.
Käsi joka pysyy kädessä.
Tuntee miten sielu soi.
Rakkauden kauneimmat kappaleet.
Sinä tunnet ja kuulet ne kanssani.
Me olemme valmiita rakastamaan.
Enemmän kuin koskaan.
Rakastan sinua. Hyvää yötä rakas.💕
Olen vierellä
ja valvon
kunnes tiedän
että nukahdat.
Luonteeni
ja sille ei voi mitään.
Luulen
että myös sinun.
Olen rinnalla
myös kun heräät.
Hyvää yötä rakas.
Rakastan sinua.
Minä tiedän.
Ehkä sinä ajattelet
että minä sanon sen kevyesti.
Ne sanat eivät ole jotain
mitä hoen turhaan.
Ne sanat painavat ja
joka sana sisältää ajatuksen.
En sanoisi ellen tarkoittaisi.
Rakkautta en voi säästää.
En voi säilöä enkä pakastaa.
Rakkaus sinuun tulee
ja tuntuu, eikä sitä voi
pidättää enää sisällään.
Kuin hymy, mutta
rakkaudella on tietty kohde.
Ja se olet sinä.
Sinä jota rakastan.
Sinä, jota olen oppinut
vähitellen rakastamaan.
Niin paljon, että en voi
olla sitä sanomatta ääneen.
Koitan tehdä sen suudelmin,
sitten kun tavataan.
Siihen asti rakastan....sinua tietenkin.💕
Kiitos rakas.
Kiitos kun olet
vierellä tänäänkin.
Valvoen.
Rakastaen.
Suudellaanko vielä ennen aamua?
Sitten nukahdan syliisi.
Rakas, nimesi on kirjoitettu
kauan sitten jo sydämeeni.
Isoin kirjaimin.
Ja ympyröity.
Rakastan sinua!💕
Tunnen
ja tiedän että
sanot nuo sanat oikeasti.
Kerron vain tunteeni
ja oikeasti ei ole
epäilystä :
minä rakastan sinua
Suudelmat yöhön
Suutelen sinua
Hyväilen sinut syliini.
Tunnet
miten rakkaus koskettaa
miten rakkaus hyväilee
miten suutelee uneen
kuiskaan korvaasi:
minä rakastan sinua
Voi hyvänen aika sentään, kuulehan tyttö siellä, tai aikuinen nainen kai vaikka sitä on vaikea ymmärtää että aikuinen nainen asuu nettipalstalla muka vakuutellen rakkauttaan, kauanko, kuinka monta vuotta jo.?
Niin kauan kun sinä hoet nettipalstalla mitä hyvänsä niin sillä ei ole puupennin vertaa merkitystä ja kulunut aika kertoo että aikeissakaan ei ole tehdä mitään oikeaa ja todellista, kunhan hauskuutat iltaöitäsi höpöjuttuja kertomalla miehelle joka on vedätettävissä noin surullisesti. Kaikkein eniten hämmästyttää että naisihminen kehtaa olla noin häikäilemätön.
Ihmisiä on moneen junaan, naisiakin, kyllä jokainen sisimmässään ainakin tietää että uskottavuus naisen sanoihin on hukkunut moneen kertaan vuosilukujen vaihtuessa ja saman pölötyksen jatkuessa palstalla. Myös miehen kohdalla.
Ei kukaan hukkaa noin monta vvuotta yhteisestä elämästä jos yhtään olisi tosissaan.
Puhut totuuden vastaisesti, se mitä nettipalstalla sanotaan tai luvataan ei merkitse mitään, merkitystä on pelkästään sillä mitä sanot hänelle kasvotusten, tämä täällä ei ole oikeaa, tämä on huuhaata. Sinä olet kaikki nämä vuodet nimenomaan säästänyt ns. rakkauttasi, sinä annat rakkautta vasta irl, et täällä.
Ja pahoin pelkään että se irl tilanne ei tule teillä koskaan eteen. Ja jos niin käy niin silloin sinä olet huijannut mieheltä melkoisen määrän vuosia turhuuteen.
Sanasi eivät ole turhia.
Kuulen ne mielesssäni.
Niiden näkeminen auttaa ja
vähentää odotuksen tuskaa.
Oikeasti niin rakastamme.
Kaikki sanat yhteensä ja
matkamme on kaunis.
Jokainen rivi on toisillemme
kuin halaus ja suudelma.
Ne saavat tahtomaan
vain enemmän.
Ilman sinua pilvet
kerääntyvät taivaalle,
mutta kanssasi näen
vain kirkkaan, selkeän taivaan.
Rakkaus saa ihmeitä aikaan.
Rakastetaan siksi toisiamme.
Nyt ja aina.💕
Rakas sinun kosketuksesi,
On lämmin.
On turvallinen.
Enemmän....
Tulenkaltainen.
Se leviää kaikkialle
ja koko kehooni.
Pidät kiinni
voimalla hellyyden.
Olet magneettini.
Vedät puoleeesi.
Hengitys tihenee.
Syö lyö kovemmin.
Tietäisitpä miten
minä haluan olla
sinun edessäsi.
Katsoa sinun
rakkaisiin silmiisi.
Haluan antautua,
Hymyillä ja sanoa ...
Sen mitä ei sanota turhaan.
Joka sanotaan vain sille
jota rakastaa paljon.
Tiedäthän sen?
💕
Tånåån kun olin
saunomassa ja uimassa
Toisella suunnalla
mustat tummat pilvet
Toisella puolella
aurinko paistoi
ilman pilviä
ja taivas repesi
sateessa
ja mustien pilvien
keskelle ilmestyi
kaksi sateenkaarta
illan tanssia varten.
On tärkeä miten
toisemme kohtaamme.
Joskus vaikka puhuisi
kuinka
se valuu hanhenselässä.
Joskus pienet asiat
säteilee ympäristöön
kuten aurinko
tai sateenkaaret
ja ne peittävät mustan
ja pimeän.
Kaiken pimeän ja mustan
keskellä
rakkaus säteilee
ja luo lämmön hetkiin.
Yölintu laulaa
yön äänetöntä laulua
ja halaa kaulaa
Kuulet kuun(auringon) kiitoksen
kun kirkas vain paistaa
ja saan rakkautta maistaa
ja ihminen kohtaa toisen
joka aikaansaa rakkauden
-sinut-
Meinasin juuri kirjoittaa,
Miten pilvet kiersivät tänään kehää.
Ne yrittivät tavoittaa aurinkoa.
Onnistumatta siinä.
Mustat pilvet peittivät taivaan,
mutta aurinko voitti.
Minäkin olin saunassa ja uimassa.
Tuuli oli erikoinen. Sillä
oli selvästi asiaa, aina aika ajoin,
se yltyi ja sitten taas tyyntyi.
Tuulen kosketus tuntui kasvoilla.
Tuuli oli lempeä ja voimakas.
Näin myös kuikan, joka tähyili
joka suuntaan, etsien kai pariaan.
Välillä se sukelsi pitkän matkan
ja sitten taas nousi veden pintaan.
Kun pääsin kotiin, alkoi sataa.
Pisarat tanssivat katolla.
Kaikki luonnossa tuntui niin hyvältä.
Kuin olisin ollut sinun kanssasi. 💕
Välillämme rakkaus.
Huulissa. Sanoissa.
Halaluksessa, Tanssissa.
Jokaisessa hetkessä.
Unessakin tunnemme sen.
Maista huuliani, niissä sanat.
Tunne miten rakastan sinua.💕
Sinulla on uskomaton
kyky
olla samalla aaltopituudella.
Kyky vaistota toisen
minun ajatukseni.
Se tuntuu käsittämättömältä
Tuuli pyörii
ja tarttuu
ja tuuli tuo onnen
Auringon hetkeen
Sade puhdistaa ilman
ja tuo onnen pisarat
järven pintaan
Ne laajenee ja laajenee.
Näin myös rakkaus
sinuun
voimistuu ja voimistuu
joka päivä
kuin tuo uskomaton
vaistokin.
Saunan raukeus ja hyvä olo.
Saat minut tuntemaan syvää halua.
Kuin Taberman sanoo,
eroottisessa runossaan.
Purjehdi minua pitkin merelle.
Nuole pois haavani.
Sinä täydellinen.
Anna minä olen sinun omasi.
Kihelmöin ja olen kiinni sinussa..
Niin lähellä ettet voi kuin
pitää minua sylissäsi.
Ikuisuuteen asti.
Rakas.💕
Huuliasi maistan
niissä rakkauden haistan
Niissä sanat
aukaisee onnen hanat.
Tanssin
joka aikaansaa transsin
Halaus
kuin päähän kolaus
jossa rakkaus tuntuu
kuin raottaisi huntuu
jonka näkymä huumaa
siinä rakkaus kuumaa.
Paljasta selkääsi pitkin.
Iho ihoa vasten.....
Kuin tunnustellen.
Höyhentä etsien.
Suudellen yhä uudelleen.
Käyn läpi sinut.
Tutustun joka
senttiin sinussa.
Koita kestää minua.
Autatko etsinnässä?
Anna minulle vihje.
En tiedä tarvitsenko enää
tuota höyhentä, kun minulla
on jotain paljon parempaa.
❤️sinä ja rakkautesi.💕
Silmissä haavat
Kaksi kekälettä
leiritulena
Nähden kukat
rakkauden
Siksi meille suu
annettu
että parantaisimme
rakastaisimme
nuolen toistemme haavat.
Suusta suuhun.
Sydämestä sydämeen.
Iho on yhteinen.
Rakastan sinua ja
nukahdan viereesi.
Hymyillen meille.
Rakkauden puolustajille.💕
Suudelman kosketus
kuin koskettaisi höyhen
Kuten munkki
avaa pyhän kirjan
kuin rakkaan kohmettuneen
perhosen
kevyesti , hitaasti ja varmasti
edeten
rakkauden tarina koskettaa
Öistä kylmin
on myös kirkkain
tähdiltään.
Kosketusta ja tähtiä
kaipaan
niitä joissa on rakkaus.
Vaisto.
Kuin avoin kirja.
Rakkautta täynnä.
Samalla planeetalla
olemme syntyneet.
Etsiäksemme toisemme.
Löytääksemme lopulta
Toisen puolikkaamme.
Kanssasi olen kokonainen.💕
Yhteys toiseen
silmistä silmiin
Syvin kauneus
sitä ei voi nähdä
eikä kuulla
sen vaan tuntee
sielullaan
ja sinut tuntee
ja sinussa rakkauden
suusta suuhun.
Kaunis vertaus.
Tuo perhonen.
Sinä olet ihana.
Nukahdan hymy huulilla,
ajatellen sinua.💕
Sama planeetta
mutta löytääkseen
timantin
on nuoltava
joet ja järvet
tunteakseen meren
ja siinä oikean saaren
jossa tuo timantti
löytyy ja suudeltava
se näkyviin
ja timantissa nuoltavaa
riittää ikuisesti
Timantit ovat ikuisia
kuten rakkaus sinuunkin
Olen vieressä
pidän kädestä
ja suutelen uniin
Höyhen
on paikassa
jossa nukut
ja sinä kosketat
sitä nukkuessasi.
Yöllä kun nukut
sen kirjoittaa otsaasi
-olet rakas-
Auts, kyllä onkin syvää halua, nettipalstalla )) eiköhän se syvä ja oikea halu saa nettipalstan jäämään taakse ja vaadi oikeaa kosketusta, mutta sinulla vaan ei ))
palsta riittää ))
Oletko oikeasti sitä mieltä että olisit rakkauden puolustaja, sinä joka vuodesta vuoteen leikit " rakkautta " palstalla salaa läheisiltäsi. lapseltasi ja perheeltäsi.
Joka iltayö hiivit tänne toiselle miehelle paasaamaan himosi kovuutta mutta kuitenkaan et tee asialle mitään, koska himosi saa tyydytyksen muualta, siksi ei kannata palstalta edetä oikeaan elämään ja oikeaan rakkauteen ja himoon. Mies ei ole sen väärti, tämä riittää. Ja mikäs siinä kun toinen on tallukka joka kohta 15 vuotta lienee saanut osakseen ah niin kuumaa himoa, sinulta, nettipalstalla.!
Kyllä leikkiä saa ja pitääkin mutta silloin pitää pelisäännöt olla molemmilla selvillä eikä nettileikin perusteella kannata kovin isoja ylisanoja käyttää omasta itsestään ja omasta toiminnastaan.
Päivä kulki
höyhenen ja
sinun voimalla.
Täydellä teholla.
Kun yö saapuu.
Ikävöin sinua.
Olemme hereillä.
Olemme yöeläjiä.
Päivät täynnä työtä.
Sydän kutsuu kuitenkin
taukoamatta omaa rakasta.
Haluan halata sinua.
Käpertyä viereesi.
Kertoa päivän kulumiseni.
Kaikki ilot ja vaikeudet.
Haluan pohtia elämää kanssasi.
Suudella huuliasi.
Haluan nähdä ja kuulla vastauksesi,
kun sanon, että rakastan sinua.💕
Unet, kuin elävät kuvat.
Aina kun lähelläni olet.
Tunnen rakkauden.
Se on elää eikä kuole koskaan.💕
Tervetuloa kainaloon.
Mistä muuten löysit
höyhenen?
Yöllä näin unia
miten suutelin sinua
joka paikkaan
ja se uni tuntui
niin tödelta.
Kieli löysi kaikki
meren kolkat.
Paljasta selkää pitkin
niskasta kantapäihin
hitaasti
matkasi kieli.
Tuntui uniikilta
päästä se kokemaan
Hiomaton timantti.
Monta särmää.
Ihania, erilaisia,
haastavia jokus
teräviä kulmia.
Rakastan sellaisia
timantteja.
Erikoisia, eroittuvia.
Kaikkine särmineen,
ne ovat niin ihania.
Ei hiota siis pois mitään.
Sinä olet rakas itsenäsi.
Minä en tule täydelliseksi.
Vikoja riittää, mutta rakkaus
näkee viatkin mahdollisuuksina.
Rakkaudella on aina mahdollisuus
katsoa toista eri kulmista ja
kulmien ansiosta näkyy myös
Rakkauden spektri.
Uskomaton yhteys jälleen.
Ja kun olet kainalossa
ja sanot rakastavasi.
Se tuntuu uskomattomalta
ja pääset elvyttämään .
Minäkin rakastan sinua
Unet ovat joskus niin todellisia.
Sinäkin näet siis niitä.
Juuri viikolla kuulin, että
läheskään kaikki ei näe unia.
Minä näen useasti ja ne ovat
hyvin todellisia. Joskus uni
kertoo tulevan tapahtuman
tai sen mitä haluaa, toivoo
tai mitä pelkää.
Ihana uni sinulla. Uskon
että sinä haluat viereeni.
Minäkin odotan kaikkea
tuota kanssasi.
. Painaudun viereesi.
Ja ....höyhen on
muuten minulla.
Voit alkaa kiemurrella.....
minä voin toki luopua siitä
, jos lupaat suudella minua
kuten unessasi, sillä
halu minussa tuntuu
hiuksista varpaisiin.
Rakas olen valmiina.
Kuin merikapteeni. 💕
Minussakin on särmiä
enkä ole täydellinen
mutta timanttia
kuten lasiakin katsoessa
veden kautta auringossa
voi nähdä sateen kaaren
upean karnevaalin
ja elämän kaikki värit
Tärkeintä
siinä heijastuu rakkaus
-sinä-
Yhteys on ihmeellinen.
Rakkaus todellinen.
Jotain kummallista
tapahtuu sisälläni.
Tyyneys ja rauha siitä
että rakastat minua,
mutta halu ja kaipaus,
Ne iskevät kimppuun
ja haluavat, että lennän
luoksesi. Suorinta tietä.
Sillä halu ja kaipaus ovat
yhtä sitkeitä kun rakkaus,
ne eivät päästä minusta irti.
Rakkaus tuo ne mukanaan.💕
Niin ja kuten kaksi kiveä,
myös timantit hiovat toisiaan.
Vaikka ne ovat kovia, rakkaus
saa ne pehmeiksi uudestaan.
Rakkaus hioo meidät yhteen.💕
Näen unia
ja osa niistä on
oikeasti toteutunut.
Mutta höyhen,
mistä sen löysit?
Et saa suudelmia
ennekuin kerrot.
Ja kestän kyllä höyhenen
kuin mies ,
mutta lankulle en mene
enkä hyppää mereen .
Siellä voi olla haita.
No hyvä on
saat yhden suudelman.
Höyhen oli...
Mitäh?
Yhden????
Vainko yhden??!
Et muuten kestä,
koska nyt otan avuksi
kaikki keinoni. Ja lisäksi
mansikat ja jäätelön.
Nuolaisen....
Ja saat katsella.
Sitten suutelen sinua.
Mansikkaisilla huulilla.
Jäätelöä tippuu ....
Ehkä voit nuolaista sinäkin.
Ja jos haluat höyhenen,
tule peittoni alle.
Salaisuus paljastuu.
Ja mitään et saa vain
yhdellä suudelmalla.
Vaikka.....rakastan sinua
ja hassuja juttujasi....💕
Päivinä
jolloin sinut kohtaa
on useammasti nähnyt
kaksi joutsenta.
Tullut rauhallinen olo.
On oikeaa kohdata sinut.
Niin halu ja kaipuu
tuo ikävän
ja päivinä jolloin
sinusta ei kuulu
tuntee pettymysttä
ja tuntee että jokin
puuttuu.
-sinä-
Timantit kuten rakkaus
ovat ikuisia.
Timantti kovempi kuin kivi
ja silti rakkauden voima
on timanttia kovempi
ja tuo voima
ainakin minut se
saa polvilleen.
Joten ole varovainen
kun se polvillaan
ojentaa sinulle ruusun.
Tulipunaisen ruusun
Rakas.
Olen koko ajan kanssasi.
Huuda, kaiku olen minä.
Rakkaus pysyy, se kestää.
Ymmärrän silti.
Välillä tunnen
minäkin voimattomuutta.
Välillä väsymystä.
Vain työstä ja elämästä.
En koskaan sinusta.
Minä en kuitenkaan luovuta.
Sinä olet minulle niin tärkeä.
Sanat ja valo, jota saat aikaan,
tiedä että olen ymmälläni.
Olet jotain mitä en aina järjellä
pysty tajuamaan, mutta tunne
kertoo kielellään kaiken oleellisen.
Se kertoo mitä rakkaus todella on.
Rakastan sinua. 💕
Minä en ala
-kiristystä-
mansikkajäätelöä
ja minä saan vain
nuolaisut
mutta haluan kyllä
nuolaista huuliasi
ehkä vähän
niskasta kantapäihin
ehkä vähän kieltä
tai ehkä paljon kieltä
ehkä vähän huuliasi
ehkä paljon huuliasi
ja jos silloin tunnusta
niin peiton alle
en tule
ennekuin paljastat
no hyvä on
tulen peiton alle
sillä mitä rakkauden
eteen en tekisi....
paitsi paljastaisi
höyhenen kätköpaikkaa.
Tuoksu kertoo
Rakkauden.
Väri toistaa sen.
Antaja on kuitenkin
kaikkein tärkein.
Ja rakkain.💕
Rakas.
Kainalossassasi nyt olen.
Pakko nukkua.
Tule siis viereeni.
Tunnen kätesi.
Suudelmien maku
on huulillani.
Ruusu tuoksuu.
Tätäkö on onni?
Ainakin rakkaus on juuri
tällaista, onnellista odotusta,
kaipuuta toisen läheisyydestä.💕
Niin rakkaus-
pienistä suukoista.
Sikin sokin.
Harotuista hiuksista.
Kätien viivoista.
Toistensa varpaista.
Herkistä sormista.
Jossa hermoradat
tuntevat toisensa.
Kuiskauksista
hennoista äänistä
Jopa huudoista.
Katsomisista silmiin.
Kosketuksista
ja tunteesta
miten iho koskettaa ihoa.
Sieltä me rakkauden
pakolaiset
yö yön jälkeen
löydämme leiripaikan
ja majakan etsimällä
valoa.
Onnea
rakas kainalossa.
Sitä hetkeä odotan
kuten myös sinua
Ehhehee, voi voi, oottelehan sinä mutta älä pitkästy, kymmenen vuottako nyt oot ootellu. Ei se kato koskaan ymmärrä antaa SULLE muuta kun nettiloruja. Mitä vetoo.
Ei niin, minnekkäs se tytteli porukkansa hukkais, niin nuoremman polven kuin vanhemman polven. Ei mihinkään, vaikka näyttääkin ajan kulua katsoessa että ihmettä asian suhteen oottelee.
Rakas.
Vieressäsi on mahdoton nukkua.
Suudelmat eivät ole unettavia
vaan niissä on tunne ja halu.
Se leviää kulovalkean tavoin.
Sytyttää palon, jota ei saa
millään sammumaan.
Täysi työ on pitää kiinni
höyhenen kätköpaikasta.
Kaikki keinoni olen käyttänyt,
mutta suudelmiin sorrun.
SINÄ peiton alla suutelemassa,
Arvasin että löysit sen,
Höyhenen. Rakkaus saa aikaan
huomioni herpaantumisen.
Tunne vaan voittaa tänäänkin.
Miten olisi? Tanssi?
Ihanasti sanottu.
Majakkakin mainittu.
Olen monesti nähnyt unta
tuosta majakasta.
Meidän omasta paikasta.
Yksinkertainen saaristo,
luonto niin lähellä.
Meri, aallot ja kalliot.
Silloin kun kaikki ympärillä
on hiljaista ja ei ole mitään
ylimääräistä, puhuu luonto
ja kuulee sisintään, joka huutaa
Sinun nimeäsi. Ja sinä olet siinä.
Sinä tulet kuin usvan takaa,
aurinko viittanasi ja kuun kruunu
päässäsi. Meren timantteja kädessäsi.
JA minä en ole koskaan nähnyt
mitään niin kaunista ja ihanaa,
Uni on todellinen, sillä rakkaus
tuntuu, vielä kun herään.💕
Ai se ei olekkaan kuorsaus
joka pitää hereillä.
No nyt pääset tanssimaan
mutta arvaa vaan
kenen höyhenen kutituksia
saat kestää.
Uni tuntuu niin
todelta.
Hiljaisuus
Meri
Majakka
Lintujen laulu
Kukkien kukinta
ja kasvu.
Tuulen tuiverrus
onni mukanaan
Sinä vierelläni
Kasvot kohti aurinko
ja se hymyilee meille
Kuule, et ehdi kuorsata,
jos tulet peittoni alle.
Ehkä minäkin käytän,
naisellisia aseitani,
Saadakseni höyhenesi,
Mitäs siihen sanot?
Rakas, tanssitaan.
Topi Sorsakoski,
”Olet kaikki”💕
Silmät kiinni.
Ja odottamaan suudelmaa.
Unessa tavataan.
Rakastan sinua.
Höyhenen keveät kädet,
halaavat kunnes uni voittaa.
Huomenna edessä pitkä
ajomatka ja raskas reissu.
Pidä enekelisi hereillä,
kun olen tien päällä.
Ajattelen sinua.
Rakas, rakkaudella.💕
Tuo tanssi kuulostaa
erinomaiselta
siinä on kerrottu
paljon mitä ajattelen
sinusta.
Tuosta kuorsauksesta.
Sen verran vaan tiedoksi
olen joskus nukahtanut
jopa kesken lauseen.
Ehkä oli hippusen
univelkaa kylläkin
mutta olen oppinut
matkoilla nukkumaan
aina kun on mahdollisuus
ja mitä kummalisimmassa
paikoissa .
Aseisiin löytyy kyllä
lääkkeet
joten suudelmia
ja kielen nuolaisuja
niskasta kantapäihin
joten älä ala
mulle....
joudut itse koville
ja höyhenen kosketukset
tuntuu joka suudelman
aikana....
mitäs siihen sanot?
Silmät on jo olleet
kiinni viisitoista minuuttia
ja minä odotan ja odotan....
missä suudelma?
Tänään tienpäällä
keskellä päivää
edessäni rekka
ja se jarrutti paniikissa
edestä juoksi iso hirvi.
Sitten lyhyin välimatkoin
kaksi verijälkikasaa
joissa hirvi oli jäänyt
auton alle .
Ajattelin että taitaa
petoja olla lähistöllä
liikkeellä.
Enkelit kulkee
kyllä sinun matkassa
ja minä pidän kädestä
kiinni .
Olet ajatuksissa.
❤️tanssista kanssasi.
Kiitos mitä ajattelet.
Leppoisa kappale.
Keveä kuin höyhen.
Teet vaikeaksi suunnitelmani.
Suudelmasi saavat minut villiksi.
Et voi nukkua. Sillä kaikki, mitä
teet tuntuu myös sinussa.
Minäkin osaan nukkua.
Yleensä ainakin....
Mutta suudelma ja höyhen...
Voitat tämän erän.💕
Minä tulen juuri.
Tanssihan oli vielä kesken.
Olet rakas niin monin tavoin.
Tien päällä on monta vaaraa,
mutta enkelit osaa muutakin kuin lentää.
Ja enkeleitä on lähellämme useita.
Ehkä siksi säästymme isommilta
kolhuilta liikenteessä.
Rakkauskin sinuun pitää valppaana.
Rakas olet minulle tärkeä,
ja sitten suudelmiin.
Joko tuntuu?💕
Hip hurraa
ensimmäinen voitto
ja tilanne sinulle
15-1
mutta tilanne hallussa
Tästä se alkaa.
Näkyy tanssinpyörityksellä
olevan tehoa
joten pyöritetään lisää
eikö alakin olla
jo pää pyörällä.
No taidat voittaa
tään nukkumiserän.
Mä en ala.
Mutta mansikkajäätelön
syön yksin.
No voit ehkä saada
pari lipaisua.
Kuulin tuon.
Uni oli vielä kevyt.
Nauti vielä tänään.
Minä palaan.
Nam, jäätelö,
sorry, oli ihan pakko.
Rakkaudella ...💕
Ajattele
jos joutuu 30 min.
odottamaan yhtä
suudelmaa.
Siinä kerkiää jo maailma
hajota monesti.
30 minuuttia
ihan oikeasti
ja silmät kiinni.
No sen kestää
kun tietää että rakas
tärkeä ihminen
sen antaa
kun on luvannut.
Sitä luottaa siihen
Taisit voittaa
tämänkin erän.
Vasta 18-1
mutta minä tulen
vielä.
Voit olla varma.
Suudelmat yöhön
ja kielenlipaisut
enpä kerrokaan mistä.
Täältä vielä lisää.
Se on kyllä pitkä aika.
Anteeksi rakas.
Nyt suudelmiin,
anteeksipyytäviin,
Rakkaisiin,
Mansikkaisiin,
Kiihkeisiin,
Loputtomiin.
VIEtteleviin,
Lempeisiin,
Nauraviin,
Tosissaan oleviin,
Mietteliäisiin.....
Rakastan sinua,❤️💕
Saat anteeksi
ja uudet suudelmat
korvaa odotuksen.
Onneksi kannatti odottaa.
Mutta tämä erä
kyllä minulle
kärsivällisyydestä.
18-2
alkaako pelottaa?
Mutta suudelmia
kyllä odotan lisää....
Koko yö suudelmia.
Nyt reissuun.
Rakkautta täynnä.
Hymyjä eväänä.
Odottaen seuraavaa
erää kanssasi.💕
Hyvää ja turvallista
matkaa.
Rukous ja enkelit
matkassa.
Odotan kiihkeästi
seuraavaa erää
Kiitos rakas.
Pääsin perille turvallisesti.
Monta mutkaa, mutta silti.
Kova väsymys, hillitön kuumuus.
Päänsärkyä, mutta perillä.
Hartiahieronta olisi ihana.
Saatan nukahtaa, mutta ei johdu sinusta.
Tiedän että odotat minua. 💕
Huh.
Voi taas huokaista
helpotuksesta.
Saat niska-ja hartiahierontaa
mutta sitten peli
on 18-4
Odotin kärsivällisesti
ja pidin kädestä
koko matkan
ja nyt hieronta.
Oikeastaan peli on
18-5.
No saat vielä
kaupan päälle muutaman
suudelman
18-6.
Hei, hei, nyt menee kyllä ihan ööveriksi.
Ei kai noita pisteitä tolleen ropise?
Aamulla en saanu edes suudelmia,
vaikka koko yön olin niitä antanut.
Nytkin vain muutama.
Tule viereeni.
Hartiahieronnan jälkeen näytän,
mitä odotus sai aikaan.
Piirrän sormillani sinuun nimeni.
Suutelen selkääsi sydämen.
Otan sinut vangikseni hymyillen.
Kuiskaan korvaasi rakkauden viestin.
Emme tarvitse peittoa, sillä on kuuma.
Sisällä ja ulkona. Minussa ja ja sinussa.
Iho riittää peitoksi jälleen.💕
Lisätään suudelmia.
Lähdetkö uimaan?
Haluaisin uimaan kanssasi.
Oltaisiin sylikkäin.
Viileä vesi ympärillä.
Luonnon keskellä.💕
Hmmm. Oletko laskenut pisteitä?
Entä tanssi., kuulostaako liian kuumalta?
Ajattelinkin jotain hyvin hidasta ja herkkää.
Rannalla ehkä?
Suudelmien ja uinnin välissä?
Olet rakas. Kaipaan sinua.
Tunne on tulenpalava.💕
Tottakai lähden kanssasi
uimaan .
Olen tänään käynyt
jo neljä kertaa järvessä
ja hiki valuen odottanut
sinua
mutta nyt olen kyllä
järvenraikas .
Tässä syli
Siihen voi hypätä
ja se kyllä pitää kiinni
varsinkin sinusta
mutta on eri asia
pääsetkö irti
Niin suudelmia voi ansaita
jos ei jätä minua ikävään
kuin nalli kalliolle ja
jos piirrät kuvioita
niin silloin saatat saada
ensin tuhat...sitten sata...
kenties tuhat vielä...no hyvä on
sata lisää
ja jos hyppäät syliini
suudelmien määrä on
loputon.
Joko voitin tämän pelin?
Tanssi kanssasi on aina
kuumaa
mutta milloinkaan en
niitä hetkiä halua jättää
väliin .
Oisko tanssia uiden.
Sitä en ole koskaan
kokeillut
tai tanssia rannalla
sekin on jäänyt väliin.
Mutta iho kelpaa
peitoksi
ja suudelmat lämmittää
Miten olisi kappale:
ole edes hetken mun
ja jos tuo hetki
olisikin ikuisesti:
Timantit ovat ikuisia.
tai tanssi jatkuisi sillalla
Bridge over troubled water.
Siihen Sorsakoskea:
olet kaikki
Eka kappale piti olla:
Ole edes mun joskus.
Finlanders:
Oikeesti
Hui mikä päivä.
Ilmeisesti auringonpistos.
Mikä migreeni ja pahoinvointi.
Vielä tosi kuuma.
Alkaa helpottaa.
Ehkä hartiatkin jumissa
eilisestä reissusta, joka
vielä raskas muutenkin.
Huokaisu.
Väliin jäi tanssit rannalla.
Uinti ja kaikki muu ihana.
Onneksi tunsin
kuitenkin suudelmat.
Rakastan sinua.💕
Oikeesti, Oikeesti kappaleessa on kaikki mitä minäkin sinulle sanoisin. Mitään lisäämättä ja mitään pois ottamatta. Se kappale on hyvä valinta. Ja sinä olet paras💕
Tuo kappale on minulle tuntematon.
Sen viestin ymmärrän.
Majakassa on valo, ikuinen.
Rakkautemme on tuo valo,
mutta huulet haluamme tuntea.
Silmät nähdä ja kädet kokea.
Siksi kappale on hyvä.💕
Tunne suudelmat.
Kiedon märän kylmän
pyyhkeen otsallesi
ja tarjoan nestettä.
Eilen ja tänäänkin
oli kuuma keli
ajelle autolla
joten kävin uimassa
ennekuin astuin auton
rattiin .
Silti helle oli tukahduttaa.
Halaan ja suutelen
ja tuulettimen ääntä kuuntelen
lisäksi sinulle kylmä kääre
silti rakkauden lämmön kääre.
Paljasta selkääsi pitkin
niskasta sääriin
kielenpäätä kuljetan.
Olen huolissani sinusta
Tunne rakkaus minusta.
Olet parasta
mitä maailma voi tarjota.
Kaikki kappaleet käy.
Ihania jokainen.
Hidas tanssi rannalla,
Kun aurinko laskee ja
aurinko kultaa rannan.
Siitä haaveilen.
Haluan kokea sen kanssasi.
Peukutan sinulle, tanssille,
Suudelmille. Rakkaus on
kaikkein paras sää.💕
Siis tanssien oikeesti
Kiitos huolenpidosta.
Rakkaudesta.
Tämä johtuu vain helteestä.
Ihana tunne selässäni.
Monesti sanotaan ettei
pitäisi kääntää selkää,
mutta minä en usko.
Seläntakana on tekeillä nyt
jotain ihanaa.
Sinä ja sinun kosketus.
Sinä jouduinkin
elvyttämään minua.
Heikotus ja huono olo
Ovat varmaan vaan
läheisyyden puutetta.
Ehkä tarvin kuurina suudelmia.
Ja rakkaus hoitaa loput.
Olet rakas ja ihana.
Minä kiitän sinua.
Näen varmasti ihania unia.
Rakastaen sinua.💕
Ikuinen
majakassa valo
kuten valo
rakkauden
Sen tuntea haluan
vaikka ikävän luuta kaluan
Tuntea huulet
kuulla äänesi tuulet
Kädet tuntea
silmistäsi rakkauden lukea
siis tanssitaan
ole vielä mun joskus
Lääkärin määräämiä suudelmia.
Kuuri.
Joudut loppuelämän
kestämään kuuria suudelmien.
Halauksia.
Olemme toisiimme
sidotut
mutta se on ainut orjuus
johon suostumme
vapaaehtoisesti
tai ainakin minä.
Sinä
Päivän
Hetken
Vuosien
Ikuisuuden
rakkaus.
Ahne olen vain sinulle.
Jokaiselle tanssille kanssasi.
Sitä hamuan
sitä pyydän
äänetöntä paljautta
jossa pyydän sinua
en voi vaatia
tule ja täytä
minut täyttämätön.
Eihän se tule, etkö huomaa vieläkään että se lopettaa aina kun pyytelet häntä tulemaan luoksesi, olet kumma mies kun aivot ei raksuta että naikkonen käyttää härskisti vain hyväkseen ja hauskuuttaa itseään iltaisin hetken. Miten noin löperöä miestä voi olla edes olemassa. Huh.
Tämän naisen härskiyden häilyvä raja menee tuossa, ei voi suoraan sanoa etten koskaan tule koska sitten joutuisi luopumaan näistä iki-ihanista nyyrikkimäisistä
kertromuksista ja kuvitteellisen seksin ja halun kuvaamisesta. Mutta näkeehän tuon sokea reettakin että juttu loppuu äkkiä näissä kohdissa, vain mies on vietävissä. Saas nähdä meneekö vielä toinen määrä vuosia näissä merkeissä ja näkeekö mies koskaan kuinka lujasti tuli höynäytetyksi, meinaan jos näiden vuosien jälkeen jo ole menossa ja toteuta lupauksiaan niin ei sitä tee koskaan.
Tanssitaan tänään vaan
Hiljaa laulaen.
Oon vielä sun joskus.
Tehdään oma sovellus.
Ei tanssimmekaan oo
sekään mikään tavallinen.
Ja rakkautemme näkyy
vain meidän silmin.💕
Ihana ihana ihana.
Muuta en voi sanoa.
Rajaton määrä rakkautta.
Lempeitä ja hoitavia suudelmia.
Olen pedissä ja antaudun.
Rakkauden valtaan.
Sinulle tietenkin.
Olo ei ole kehuttava.
Taisi olla joku muu tauti.
Mutta kaikkiin tepsii seurasi.
Ja auttaa rakkautesi.💕
Pyyntösi on kuultu.
Sydän on siellä missä sinäkin.
Kyllä ruumis seuraa sydäntä.
Rakkaus etsii täyttymystä.
Ei ole olemassa kokonaista,
ilman kahta puolikasta.
Aika on ystävä ja vihollinen.
Sen olen huomaa.
Mitä enemmän opin
tuntemaan sinua, sitä
suuremmaksi rakkaus kasvaa
ja sitä kipeämmin ikävä tuntuu.
Rakas olet olemassa siihen luotan.💕
Tanssitaan
Vapaina kohtaavien
huulien
kohdatessa.
Rakkauden tanssi
on puolueeni.
Kielen kohdatessa kielen.
Tuntiessa ihmishipiän.
Voisi vain tyytyä leipään
mutta minä tarvitsen
intohimon
-sinut-
Tanssitaan
Vapaina kohtaavien
huulien
kohdatessa.
Rakkauden tanssi
on puolueeni.
Kielen kohdatessa kielen.
Tuntiessa ihmishipiän.
Voisi vain tyytyä leipään
mutta minä tarvitsen
intohimon
-sinut-
Tanssi ...
Sitten mennään nukkumaan ja
Hyvää yötä suudellaan.💕💋
Ilman intohimoa ja rakkautta,
Ei ole mitään, mitä tavoitella.
Kaikessa mitä teen....
Rakkaus ja intohimo on mukana.
Ilman sinua, ei olisi mitään.💕
Ruusut tummanpunaiset sinulle.
Ja ruusut tuoksuvat intohimolle.
Terälehdet aukeavat rakkaudelle.
Kauneus on kaipausta täynnä.💕
En tiennyt, miten
monin sanoin voi
kertoa rakkaudesta.
Sinä opetit sen minulle.
Hellästi kuin huulet,
jotka tapaavat
vihdoin toisensa.
Maistelevat sanoja,
joita ovat lukeneet
ja kuunnelleet, joista
ovat nauttineet ja
joiden pariin
monta kertaa
nukahtaneet.
Käden kosketus,
hymy ja silmien
oivallus. Näkemättäkin
selvää on rakkaus.
Silti kosketus ja tunne
toinen toisesta kertoo
oikeesti sen mitä sydän
on sanonut jo pitkään.
💕
Vaikeaa päästä kirjoittamaan.
Halaus
Halaus
Halaus.
Meidän oma tanssi
jossa kädet
viihtyvät parhaiten
suulla . lantiolla
tukien selästä
eli selkärangasta.
Ne osaavat puhua
kaikkia maailman kieliä
kertoa
miten rakkaus vaikuttaa.
Toive että lepäät
Suudellaan
ja sen jälkeen suudellaan
Suudellaan herkeämättä
Lupaan, rakas.💕
Intohimo
rakastaa
suudella kuin ensimmäistä
tai viimeistä päivää.
Tuntien kaiken olevan
edessä.
Silloin on keveimmillään
ja tuntuu kuin lentäisi.
Paikasta toiseen
Tuntien
ei ole väsymystä
Ilman intohimoa
ja rakkautta
emme jaksaisi.
Minä kiitän ruusuista
ja olen onnellinen.
Se koskettaa kuin aamukaste.
Tänään kaikki katoaa
bittiavaruuteen.
Rakkauden oksat
ne kertovat paljon
erilaisia linnunlauluja.
Ne voivat kehua
kasvullaan
ja miten oksat tuottavat
hedelmää.
Mutta ne unohtavat juuret
joita ilman oksia
ei olisi.
Ilman juuria ei olisi
rakkautta
ei sen hedelmää
ei sen suojaisia oksia.
Sydän kertoo juuren
Sydän kertoo sen syvimmän.
Kiitos rakas.
Voisimme suudella
ja hyväillä maailmaa
herkeämättä.
Olla kuin epätoivoinen.
Yrittää lepyttää omatunto.
Ajatella että omatunto
on meille vihainen.
Pitäisi muistaa
armollisuus itselle.
Vaikka kuinka haluaisi
tulla suudelluksi
niin miten paljon oikeasti
haluamme itse suudella.
Siinä eräs rakkauden ydin.
Suutelen sinua.
Voi laupias Luoja sentään näitä söherryksiä, molempien lapsetko on esteenä siihen että pitää pidättäytyä panemaan nettipalstalla koska huono omatunto vaivaa ja on vihainen, mikä estää tekemästä ratkaisua, on meinaan aika kornia tekstiä lapsia tehneille ihmisille.
Varmaan lohduttaakin toista osapuolta paljon ; oon vielä sun JOSKUS :)) vastako nyt kymmenisen vuotta olet tyhjää täällä lupaillut :)) olisiko se joskus about 10 - 20 vuotta :))
Ja minä
Haluan suudella sinua.
Minä tiedän niin haluan tehdä.
Samalla tulen toki suudelluksi.
Esteet joita asetamme
ovat mielemme meille
asettamia ja kuin naapurien
välisiä raja-aitoja.
Vie aikansa ennen kuin
niitä alkaa kaatamaan.
Aluksi suojaa itseään toiselta
Pelkää haavoittuvansa.
Sitten suojaa toista itseltä,
sillä pelkää toisen puolesta
Ja lopulta kun vapautuu
rajaamisesta ja pelosta
kaataa koko aidan.
Silloin on paljaana toisen edessä.
Vain rakkautta näkyy silmissä.💕
Haluun olla sun...
Sä voit mun janon sammuttaa.
Sua mä tahdon rakastaa.
Ja suudella, ei unohdeta sitäkään.
Mä haluun sut kokonaan. 💕💕
Niitä tarvitaan.
Rakkautta ja intohimoa.
Ne auttavat väsymyksen tullessa.
Ikävän hetkellä ne
pitävät pystyssä.
Ihan kuin juuret, jotka
pitävät puun pystyssä,
huolimatta myrskyistä.
💕
Esteet kaatuu
kuin Berliinin muuri.
Kun rakkaus koskettaa.
Syntyy kuin aamukaste.
Viipyilevä kosketus.
Kun kosketan sinua
koen kuin koskettaisin
itseäni.
Haistelen ja maistelen
miltä kosketus maistuu.
Makua ei poista mikään
hetki juuri ennen
ja hetki jälkeen
on hetkistä suurin
ja paras.
Ihminen on järkevä.
Sitten vasta tunteva.
Järki ohjaa tunnetta.
Silloin se kuuntelee.
Pelkkää järkevää
ei kestä kyllä kukaan.
Liian tylsää, kuolee kuivuuteen.
Kun tuntee, enemmän kuin ajattelee,
voi joutua vaikeuksiin.
Voi pettyä tai rakastua.
Tunne ohjaa järkeä ja sanoo
Mitä haluat tehdä?
Mitä sydämesi sanoo?
Tunne vie mukanaan
riemuun tai tuhoon.
Joka hetki tunne kysyy
ja sydän vastaa.
Sydämellä on asiaa.
Joka hetki se tuntee
mitä toinen ajattelee.
Tietää ja aavistaa,
uskoo, luottaa
ja rakastaa.
Eipä niin,
puuttuuko siis mitään?
Tunnen miten rakkaus
kasvaa ja vahvistuu.
Tunne ottaa jalansijaa.
Joka tanssilla olen
lähempänä sinua.
Joka suudelma liittää
meitä enemmän toisiimme.
Sitä on rakkaus, vahvaa tunnetta
Siitä että rakastan sinua.💕
Halaukset
ja suudelmat.
Toivon että olet
malttanut levätä
ja olo parempi.
Jokainen suudelma
kanssasi
kuin se olisi viimeinen
niinpä suutelen sinua
kerta kerran jälkeen
kuin se suudelma olisi
ensimmäinen tai viimeinen
ja se kertoo...
haluun olla sun
Siihen minäkin uskon.
Juuri niin toimii rakkaus
ja usko, joka ei anna periksi.
Odotan kuin lapsi joulua ja
joulun jälkeen odotan taas sitä.
Mitä enemmän rakkautta saa,
sitä enemmän sitä haluaa.
💕
Viime aikoina olen paljon miettinyt ihmisten erilaisuutta. Työssä, läheisissä, ystävissä, kavereissa. Mitä kukakin arvostaa, mitä hyväksyy ja minkä kieltää. Yllättävätkin ihmiset ovat hyvin jyrkkiä mielipiteissään. Näkyy uusia ominaisuuksia. Kateus ja pelko ovat ikäviä ja rikkovat paljon ja saavat aikaan harmia. Suvaitsevaisuutta ei juuri ole. On ehdottomuuksia, on vähättelyä. Pitää olla kova ja kestää. Miksi? Toiset ovat pehmeitä, tuntevia, läheisyyttä kaipaavia, toisille sekin on vain mainospuhe tai lässytystä. Tarvitaan sillanrakentamista, kädestä pitämistä. Eri puolien näyttämistä, anteeksi sanomista. Ei ole mustaa eikä valkoista, joka väri on sekoitus jostain. Rakkaudella on vielä paljon työtä. 💕
Järki ja tunne.
Joka päivä kamppailevat.
Olet kuin yöllä
nähty uni
joka päivällä on hävinnyt.
Olet vesi ja leipä
se joka ne jakaa.
Mehiläinen
joka päivä pörrää
korvan juuressa
yöllä itikka
joka ei anna
lepoa ei rauhaa.
Aikaansaat nautinnon
mutta myös tuskan.
Tunnen sinut lähellä
mutta myös etäällä
Olet osa minua
osa joka on aina
mukanani .
Sitä pohtii järki
ja tunne haluaa
kulkea elämän halki
kun iho koskettaa ihoa.
Sinun terälehtesi tuntuu
ja punaista ruusua
ei voi vastustaa.
Tiedät aina mistä puhun.
Ymmärrät tarkalleen.
Joka kerta saat hämmästymään.
Joka kerta rakkaus jättää ruusun.
Kohta minä hukun niihin.
Olet tosi rakas !!
Ja kyllä....
Olen levännyt ja nyt
syytä tehdä mitä
lääkäri sanoo....
Kunhan olen nauttinut
Suudelmakuurini.
❤️Kanssasi💕
Meissä on rakkauden
kuilu
pohjaton kuilu.
Mitä enemmän saamme
rakkautta
niin tuntuu ettei kuilu
täyty .
Mutta jo rakkaus
kuilun pohjalla
opettaa
tärkeintä on oppia
ottamaan
rakkautta vastaan
sen jälkeen antamaan
ja jakamaan sitä muille.
Korvaasi kuiskaten
ja kanssasi tanssien:
Kauniiksi hän kaiken vielä saa.
Suudelmia
Suudelmia
Suudelmia.
Autiossa maassa
meidän leiri
jossa olet valoni
lämpö
keskellä kylmän
pimeän
ja suudelmien keskellä
kanssasi
olen kotona
Ihmiset ovat erilaisia.
Toinen oppii puheesta.
Toinen lukemalla.
Kolmas tehden mielikuvia.
Neljäs harjoittelemalla.
Viides kokien jne....
Pyörälläajo
yksi tarvitsee apupyörät
toinen tuen ajamiseen
kolmas vain hyppää ja ajaa.
Jos kuuntelin luentoa
historiasta:
Ensi oli voima.
Nainen otettiin tukasta
ja vietiin luolan perille.
Sitten tuli tekniikka , taito
sillä voitettiin.
Niiden yläpuolella arvot.
Vaikka jenkit kuinka
tekniikalla ja taidolla
yrittivät jyrätä vietnamilaiset
niin tarve olla itsenäisiä
voitti.
Ja historian kiertokulku
jatkuu samaa ympyrää
ja nyt voima jyllää arvoja.
Ihminen ei opi historiasta
eikä halua oppia.
Tarvitsimme arvoja:
rakkautta
mutta sen sanoma tuntuu
kaikuvan kuuroille korville.
Siksi haluan
puhua rakkaudesta
ja siitä mitä se on
jottei voima jylläisi.
Sinä olet rakas.
Intohimo
Rakas
Sitä on rakkaus.
Tukea toista
ja pitää puu pystyssä.
Tai purjehtia malttamattomana
kohti satamaa
jota saa etsiä
intohimo auttaa
sen löytämään
ja se löytyykin vierestä
Aamun naurut tähän ) sulta on nyt vienyt kymmenisen vuotta elämästä nettipalstaelämä etkä vielä oo alkanut kaatamaan niitä asettamiasi esteitä )
mutta mitäs jos kerran riittää nettisuudelmat ja nettipanemiset )
Tytsy oottaa että ihmiset ympäriltä katoaa, kuka minnekin, selväähän on että ratkaisua ei uskalleta tehdä muiden ihmisten takia, kulissit kaatuisi. Kun mies on palstaelämään tyytynyt jo nämä kuluneet vuodet ja tomppeli kun on niin jatkaa samaa nettielämää hamaan loppuun. Mielenkiinnosta seuraa vieläkö seuraavat 10 vuotta samaa lätinää palstalla.
Kehtaisitko tyttö näyttää nämä teennelmäsi niille ystävillesi, kavereillesi ja läheisillesi, kehtaisitko kertoa että joka iltayö tulet tänne jollekin miehelle tämmöisiä lurittelemaan, suutelemaan, panemaan ja vedessä lillumaan. Mitä luulet että he sanoisivat. Kovasti heitä morkkasit tuossa ylempänä mutta onneksi olette te kaksi salaa täällä muilta olevaa niin hyviä ihmisiä kuin annatte ymmärtää, ehkä nämä kaverisi ja ystäväsi uskaltavat kuitenkin elää todellista elämää eikä vuosia kestänyttä salaelämää netissä. Kaikilla ja kaikella on aina puolensa.
Miksi kritisoit niin kovasti muita, olethan sinä itsekin lässyttänyt täällä vuodesta vuoteen saamatta mitään aikaan, et ole saanut mainostamaasi siltaa rakennettua koska edeelleen täällä pälätät yöstä yöhön eikä läheisyyden kaipuu ole vienyt sinua miehen luokse eikä kädestä pitämiseenkään ole isompaa kiirutta sinulla ollut. Omituista puhetta ihmiseltä joka ei vuosista huolimatta pääse nettiä pisemmälle.
Ne on tämmöttiä nää omasta mielestään ihmiskunnan aateli-ihmiset, parasta a - laatua ! Muut sontiaiset vaan rikkovat paljon ja aiheuttavat harmia kateuksineen ja pelkoineen ! Muuhun näistä ei kuitenkaan oo kun elään salaa täällä yöaikaan ja
morkkaamaan kavereita ja ystäviä. Mutta ollaan me niin hyviä ihmisä ja paljon muita parempia.
Uskotko läheistesi arvostavan tätä salaelämääsi miehen kanssa täällä, kaikkien näiden vuosien ajan. Eikö kaikki ihmiset saa olla sellaisia kuin ovat, mikä tarve sinulla on heitä moittia, oletko sinä itse ollut sillanrakentajana jota niin mainostat. Jokainen ihminen on omanlaisensa ja minusta ainakin niin pitää ollakin.
Mikä sinä olet ketään arvostelemaan vai kuuluuko muiden arvostelu hyvän ihmisen kuvaan. Minä olisin hyvin hiljaa muista ainakin niin kauan kun itse olisin niin pohjillaan että pitäisin salasuhdetta yllä vuodesta toiseen nettipalstalla.
Sydämen sivistys kateissa.?
Millainen nainen tulee nettiin salasuhteelleen arvostelemaan läheisiään ja ystäviään. Pitäisikö heidät laitttaa sitaatteihin.
Rakkaus on voima
Ainoa voima joka jyllää.
-Joka päivä.
Sinä olet minun voimani.
Rakas.❤️
”Sä kuulut päivään jokaiseen,
sä kuulut aamuun ja iltaan.”
Intohimo.
Se on olemassa.
Suurena ja vahvana
tunteena.
Ilman intohimoa
matka ei jatkuisi.
Minä näen sinut.
Siksi olen olemassa.
Vain vuoksesi,
Sinun luoksesi,
Minä kuljen hymyillen.
Saanhan matkata
elämää kanssasi.
Pitää kiinni unelmastani.
Se olet sinä tietenkin.
Sinä, josta näen unta,
vaikka olisi hereillä.
Nipistän, tunnetko sinäkin.
Rakkaus tekee jäljen.💕
Rakkaus on voima
Rakkaus on tieto,
taito ja tekniikka.
Rakkaus on arvo .
Se on historia.
Se on tässä ja nyt
ja se on tulavaisuudessa.
Sinä olet rakkauteni
tässä ja nyt.
Sä kuulut päivään
jokaiseen
Sä kuulut aamuun
ja iltaan.
Sä kuulut hetkeen
jokaiseen.
Saat matkata
ja se on minulle
suuri suuri ilo
ja onni.
Rakkautta voisi kuvata
nokkosena,
kun koskettaa ja hipaisee
sitä
se satuttaa ja haavoittaa
mutta kun siitä ottaa
lujasti kiinni
se ei edes polta
ja voi nauttia nokkoskeitosta
ja hymyillä joka hetki .
Ja matka sinun
kanssasi tuntuu
nautinnolta
eikä nokkosen hipaisulta
Jos et olisi päivissä
ja hetkissä
tuntisin varmaan
hipaisuja ja kosketuksia
ja vain sattuisi
mutta sinun kanssasi
tuntuu otteessa rakkaus
ja se mitä olet
tuntuu ihmeeltä.
Nipistän
ja tuo ihme
saa haukkomaan henkeä
eli rakkaus on tehnyt
enemmän kuin jäljen.
Sinun kosketuksesi
enemmän kuin saisi
lohen
ainoan kerran elämässään.
Saat pitää kiinni
unelmastasi
ja tiedä sinä olet
minun unelmani.
Tänäänkin koin.
Vaikka kuinka näkisi
ja kokisi rakkautta.
Syvällisin rakkaus
syvällisin kauneus
tulee sieltä
missä sen tuntee
sisimmässään
ja sinun rakkautesi
on rakentanut pesän
kodin
sisimpääni
ja se tuntuu
joka hetki.
Tänäänkin
Teil on molemmil nimimerkit... miksi ette viestittele suoraan toisillenne? Ettei nyt vain asian laita olisi niin että rakkaudenkäsi ja haavemaantyttö ovat sama henkilö...
Huh miten vaikeaa
on ollut viime päivinä
yrittää kirjautua palveluun!
Eilen vihdoin onnistui,
muutama päivä
ihan tukossa.
Äsken ei millään läpi.
Älä epäile, joka päivä
paistaa rakkauden aurinko.
Kuumuus on polttava.
Niinkuin ihoni, ilman
sinun suudelmiasi.
💕
Opeta minulle
Viisautta.
Opeta minulle
Kärsivällisyyttä.
Mutta anna minulle
Rakkautta.
Anna paljon ja
yhä enemmän.
Hukuta minut suudelmiin.
Ota syliin halaukseen.
Älä päästä siitä enää lähtemään.
Pysäytä kiire ja ainainen huoli.
Silitä pois mietteliäs katse.
Sillä sinun sylissäsi on lepo.
Sinun sylissäsi on koti.
Ja sinun sylissäsi on hyvä olo.
Tee minulle siihen kolo.💕
Välillä tää palsta takkuilee.
Ehkä olemme
niin suosittuja
että kaikki haluaa
nähdä viestimme
( he he)
Oikeasti ei varmaan
kapasiteetti riitä kaikkeen.
Tärkeintä on
ettei rakkautemme takkua.
Toivon että sanot
jos jokin mättää
ja minä yritän oppia
olemaan aiheuttamatta
pahaa mieltä.
Viikonloppu osin
järvessä pulikoiden
soutaen
kahden nuoren miehen
kera
ja sieltä kyllä energiaa
riitti .
Nyt saat suudelmia
viilentämään ihoa
kun järven raikas
suutelee
ja suutelee
eikä loppua tule
kun on sinua kaivannut.
Kaikki tuo löytyy
Fransiskus Assilaisen
rukouksesta :
Minä joka olen ollut
kärsimätön.
Minä jolla ei ole ollut
viisautta
Minä joka en ole ymmärtänyt
mitä rakkaus on.
Kaikkea tuota
olen oppinut yhteydellä
yläkertaan.
Moni vastoinkäyminen
jota en aluksi ymmärtänyt
on opettanut
mitä kärsivällisyys saa
aikaiseksi
on opettanut viisautta
ja on opettanut
mitä on rakkaus
jota ei etsi omaa hyvää
vaan toisen hyvää.
Sinut suudelmiin
hukutan
syliini kiedon
Kiire
kiire meillä on
vain toistemme syliin
ja suudelmien tulvaan
ja huolemme on vain
saako toinen riitävästi
suudelmia
Opin
ja opin edelleen.
Minun kärsivällisyyteni
ei ollut Luojan kärsivällisyyttä.
Minun viisauteni
ei ollut Luojan viisautta.
Minun rakkauteni
ei ollut Luojan rakkautta.
Mitä enemmän yritin
sitä enemmin epäonnistuin.
Kunnes opin
tai luulen oppineeni.
Ole oma itsesi
tee parhaasi sen mukaan
kuin tunnet
älä sen mukaan kuin oletat.
Sitä kautta
olet sinäkin kävellyt
vastaan
ja se on minulle
iso rakkauden ihme.
Kyllä onkin valtaisaa intohimoa, nettipalstalla sanottuja sanoja eikä muuta, et oo miestä päästänyt edes kärkeä kastamaan, sekö tarkoittaa sinulle intohimoa.?
Tyhjät sanat nettipalstalla ja tyhjät lupaukset. Huhhuijaa.
Voi ukko - paha, oiken nauratti tää kiire, eiköhön se isoin kiire oo hukkunut näihin kymmeneen vuoteen täällä palstalla ja kaikki hiipunut näihin iltayön lotinoihin, ei ole hänellä kiire syliisi eikä suudelmiisi mutta saahan sitä tietysti isoimpana huolenaan pitää saako tarpeeksi suudelmia. Melkoinen vajaus onkin näiden vuosien jälkeen mutta pienintäkään kiirettä tai edistymistä ei näytä olevan joten siinä ne kiireet, ainakin toisen osapuolen kohdalla.
Mikään ei olekaan mukavampaa kuin viettää kesäpäivää omien lapsien kanssa jävellä ja järvessä, kyllä se friskaa ja antaa energiaa ja sitten tulla salaiselle nettisuhteelle
tarjoilemaan nettisuudelmia ))
Tuohon he he - juttuun taas sanoisin että kaikesta päätellen olette palstan inhotuimmat ja vihatuimmat kirjoittajat ja varmasti paljon siksi että olette salaa läheisiltänne täällä vai kerroitko pojillesi että isi menee nyt sinne ja sinne.
Mutta kukin tyylillään ja omilla järjen lahjoillaan.
Niin ettäkö kaksi salasuhdetta netissä ylläpitävää olisivat jollainlailla suosittuja, kun lukee kommentteja teille niin kyllä menee toiseen ääripäähän valitettavasti mielipiteet, kaksi surkimustahan te olette kun pitää täällä piileksiä muilta ihmisiltä, missä teidän itsekunnioituksenne mahtaa piileskellä ja sinäkin puhut rakkautenne takkuamisesta, on vain niin että teillä tosiasiassa takkuaa kaikki niinkauan kun teidän pitää piileskellä pahaisella nettisivulla ettette vaan jää kiinni tästä kaikkien aikojen farssistanne. Sinäkin joka aina jauhat rukouksesta ja yläkerran asioilla niin aika rähmälläsi vaan olet kun rakkautta pitää piilotella täällä, mitähän se yläkerta sanoikaan näistä jutuista, mutta ole sinä vaan rinta rottingilla salaisen äitirouvan kanssa täällä.
On se hyvä että yhteys yläkertaan jotain opettaa, edes pelehtimisen netissä kielletyn ihmisen kanssa. On se hyvä olla uskovainen. Muut uskovaiset voinee hakea sellaista ihmistä ettei tarvitse salailla.
Melkoista tekstiä " uskovaiselta " mieheltä ja myös esimerkkiä omille lapsille, isähän on aina roolimalli. Mutta sillähän yön tunnit tietysti täällä vietetäänkin koska ollaan kielletyillä poluilla. Mikä sinä olet paasaamaan uskosta ja rakkaudesta, sinä joka vuosia ja vuosia olet hekumoinut salaisella nettisivulla naisen hameen alle johon sinulla ei ole lupaa ja joka omasta puolestaan taas kertoilee miten omaiset ja ystävät ja muut kylänmiehet ovat niin kamalia mutta minä kyllä siltoja rakentelen ja pidän kädestä ynnä muuta samaa potaskaa.
Mutta kukas sen kissan hännän nostaa ellei kissa itse. Hävetkää itseänne, molemmat. Puhukaa rakkaudesta vasta sitten kun saatte olla yhdessä päivänvalossa kaikkien nähden eikä niin että suhmuroidaan piilossa kaikilta salaa ja ollaan kuitenkin olevinaan maailman parhaat valioyksilöt.
Raamatun yksi perusoppi:
Älkää tuomitko
ettei teitäkin tuomittaisi.
Paras keskittyä siihen
mitä itse on
ja mitä itse tekee
ja opetella antamaan
itselleen anteeksi.
Siinä haastetta
meille itse kullekin
ja tärkeintä että on
rauha omassa sisimmässä.
Sitä minäkin yritän
joka päivä.
myöskin anna anteeksi
muille ja sinulle
sillä et tiedä mitä teet.
Turhaa jeesustelua, täällä sana on vapaa kaikille ja jokaisen mielipiteille, ei siihen yläkertaa tarvitse huutaa, paljon pahempaa syntiä kuin ihmisten mielipiteet on se mitä sinä palstalla teet.
Jos saa näppylöitä siitä mitä palstalla luvallisesti kommentoidaan niin kannattaa mennä seurustelemaan muualle.
Täällä on jokaisella lupa ihan omana itsenään tuoda julki jokaisesta viestistä mielipiteensä niin halutessaan ja jos se aiheuttaa närää niin pitää ymmärtää vaihtaa maisemaa, tänne on turha tulla julistamaan Jumalan sanaa, eritoten ihmisen joka pitää palstaa lymypaikkanaan kielletyssä suhteessa. Pidä sinä vain huoli teidän kahden anteeksiannoista ja pyynnöistä heitä kohtaan ketä täällä pakoilette ja keneltä täällä salaa olette.
Kyllä me kaikki kommentoijat tiedämme tarkalleen mitä me teemme, me vain kommentoimme tänne kirjoitettuja viestejä kuten tarkoituskin täällä on mutta se että tiedätkö sinä mitä sinä täällä teet onkin jo kinkkisempi juttu ja sitä sinun kannattaa miettiä ja tutkiskella tykönäsi paljon enemmän kuin olla nokka väärässä meidän kommenteistamme. On turha esittää tekohurskasta kun itse on
tilanteessa ja ollut vuosien ajan missä ei uskalla mennä edes Jumalan huoneeseen yhdessä sen ihmisen kanssa jolle täällä pitää salaa huudella. Tiedätkö, me uskallamme, joka pyhäaamu / aamupäivä tulee se ovi avattua, yhdessä. Teeppä / tehkääpä sama perässä ja lopeta naurettavat höpöjuttusi.
En tiedä onko mikä vika
palstassa, netissä vai käyttäjässä,
mutta en ole onnistunut
kirjautumaan tänne.
Ruuhkaa linjoilla kenties?
Pakko on ollut pärjätä ilman sinua.
Onneksi olet olemassa kuitenkin.
Sanoissa on rakkaus ja teoissasi kärsivällisyys.
Kirjoituksissa anteeksianto.
Et tuomitse etkä hyökkää.
Kiitos siitä. Sattuu, mutta me kestetään,
koska on olemassa jotain suurempaa ja
kauniimpaa kuin tässä ja nyt.
Rakkaus tekee auringon pilvienkin keskelle.
Kesäflunssa on tulossa, mutta nautin seurastasi.
Suudelmat niissä on taikaa. Ne on vain meidän.
Ammennan voimaa rakkaudestasi.💕
Luulen ja tiedän
että ongelmat johtuu
1.tämän ketjun pituudesta
2.siitä että meitä pyritään
häiritsemään kaikilla tavoilla.
Anonyymit saavat
tilan palstalla
mutta rekistöröityneet
heille on tilaa niukasti.
Tunnen ja tiedän
sinun ajattelevan
ja halun olla yhteydessä
ja se riittää
ja sitä tunnetta
eivät mitkään palstalla
poista eivätkä
kykene häiritsemään.
Olet ajatuksissa
ja olet rakas.
Uusi teksti
palstalla otsikkona
salainen lähde .
jos sinne olisi
helpompi päästä.
Kannattaa ymmärtää että ollaan yleisellä nettipalstalla missä jokaisella on vapaus ja oikeus sanoa mielipide, myös teidän kirjoituksiinne ja jos se teitä häiritsee niin hakekaa toinen kanava olla yhteydessä, jokin yksityinen reitti, vaikka puhelimet mutta täällä ei auta valittaa muista kirjoittajista.
Saamarin
ketjupolttajat!
Ei voi edes pitää ikkunoita auki kun omakin kämppä alkaa
lemuta röökiltä! 😷
No mutta sentään, eikös haavemaan tytteli kehtaa enää käyttää kulunutta nimimerkkiään !! Eipä silti, en minäkään kehtaisi, kaikkien kuluneiden vuosien vedätyksen jälkeen.
Ei haavemaan tytteliä ole olemassakaan, pidä sinä hiljaiset hautajaiset mielikuvitusolennon muistolle, tai äänekäs ihan miten kehtaat tehdä
Lopeta hokemisesi, sinä mitään tiedä.
Todellakin tiedän, vain ääliöimmät ei näe tällaisen tuuban läpi, unohdit muuten tuossa mölistessäsi itseksesi rekkautua mielikuvitushahmoiksesi, mutta ei kai se niin justiinsa ole
Kolmea ketjua työstätte mutta hipasemaankaan ette ole päässeet, suihkuta nyt vaikka crc tä saranoihin, ei se vuosien käden ojentelu nettipalstalla näytä isostikaan auttaneen.
Naurusta kiittäen.
Tulla ja mennä, ei vasemmalle, ei oikealle. Parhaat takana, paremmat edessä. Omasta puolesta.
Tiesitkö, että kaipasin sinua usein rakkaudenkäsi?
Oikeassa elämässä
ei kukaan ole osoittanut
minua kaipaavansa ,
mutta hienoa tietää
että joku minua kaipaa
tai on kaivannut.
Ehkäpä, mutta minä kaipasin sitä ihmistä kirjoitusten takana, tuntea hänet paremmin. Joskus oikea elämä voi vain olla siten monimutkaista, että pitää pohtia, miten sen palasia taitavasti asettelisi. Miten eläisi ja olisi oikeassa elämässä. Ja olemmeko me tässä oikeaa elämää? Miten sen nyt tahtoo ajatella. Kuitenkin, miten sen sanoisi. Kaipasin jotain sinun ajatuksiasi.
Vaikkakin pakko sanoa, että ihan järkyttävää skeidaa nämä kirjoitukset täällä on. Jotain asiaakin, mutta suurin osa ihan järkyttävää shaissea 😂 Toivon, että palkkaus sentään tyydyttää 👍
Kuulostaa hieman oudolta, mitenkäs se jälkikasvu on alkunsa sitten saanut ellei kukaan koskaan ole kaivannut.
Eli myönnät, että olet suoltanut tätä hubbabubbaa ihan lämpimiksesi
Ehehheee . . . . ettei nyt vaan käynyt kuten aiemmin että yhtään et tiennyt ketä niin hirmuisesti rakastit ja sitten tyllerö leikki marttyyriä . . . )
Tämmöttii pellehtijöitä nää uskonmiehet etenkin näyttää olevan.
No mutta, kännyhän alkaa työkseen oikein leikkiä muidenkin kuin tyllerön kanssa)
Missäs seurakunnassa noin harhaista ja pöpiä porukkaa riittää, jotain perheenäitejä netistä etsimässä perustuen vakiotrollin hömpänpömppään, ei ole todellista tämä typeryys.
rakkaudenkäsi on jotain sellaista mitä ei todellakaan kannata kaivata. Et tulisi koskaan pääsemään palstalta tapaamaan häntä. Teidän suhteenne pysyisi palstalla loppuun saakka ja JOS sattuisi käymään sellainen ihme että tapaisit hänet ja alkaisitte olemaan yhdessä niin olisit koko ajan alakynnessä. Et saisi tehdä mitään kehittääksesi itseäsi koska rakkaudenkäsi tekisi heti kaikkensa torppaakseen sinut omassa menettämisen pelossaan.
Näin se kirkonmiäs pelehtii naisten kanssa nettipalstalla.
Hanki elämä.
Toista mieltä oleva, kyllä se elämä kannattaa hankkia tämän kännymiehen joka näyttää elämäntehtävänään hauskuuttavan itseään palstalla vuodesta vuoteen.
Joo vedättää hyväuskoista porukkaa täällä. Tuo kirkonmiehen jahtaajakin näyttää jääneen jumimaan palstan pohjamutiin ja syyttelee jotain naapuriaan tai vastaavaa syyttä suotta. Säälittävää
Älä nyt viitti, tyllerölyllerö vetää taas herneet nenuun ja leikkii marttyyria :)
On huoneita joissa kukaan ei käy
ovia joihin vain varovasti koputetaan
Muureja joiden yli ei näe
ja joiden tummuus syö valon
Linnoja jotka on muurattu umpeen
ja käytäviä jotka laskevat maan alle.
Ja silti niidenkin sisällä rakastetaan.
Sitäkö tarkoitit?
-MetsienNainen-
Juuri sitä
Kauniisti sanottu.
Mikään ei kuitenkaan
kätke rakkautta.
Eikä mikään missä on
mukana rakkautta
Jää huomaamatta. 💕
Totta
Joo ei muuta kuin uusi unelmalanka pystyyn ja trollin haavemaa on taas hengissä👍
Vooooi sentään tyllerönkin piti sekaantua mustasukkaisuuksissaan :))
Kesät ja talvet vaihtuneet toisiin mutta sinä se et vaan yhtä lukkoa saa murrettua.
Oletko koskaan tullut pohtineeksi miksi näin ja mahtaako lukko rapsahtaa lopultakaan.
Tämä lienee asia johon ei kajota, juuri siksi koska kumpikin tietää totuuden, sisimmässään. Lukko ei koskaan avaudu.
onnea rakkaudenkäsi, kyllä se taitaa olla totta, että tämä täällä on ajanhukkaa. joskus ajattelin sinusta toisin.
Pidätkö miehistä paras paikka homoille ----> https://bit.ly/suommi24 <---- Rekisteröidy nyt ilmaiseksi!
Mielen vankiloita vai fyysisiä, vai tunteiden?
Vaikuttavaa!!! Jonkun taivaanlahjan olet saanut. Pystyykö joku palsta ukko samaan. Toivon että löydät kaipaamaamasi💓
Palstalla arvostellaan vain muiden tekemisiä ja tekemättä jättämistä. Ihana ajatusmaailma💕
Luulisi yli neljässä vuodessa edes hieman edistymistä tapahtuneen teidän kesken. Mutta ei, ette ole lähestyneet toisianne senttiäkään ja olette täsmälleen samassa asemassa nyt kuin olitte 2015. Mielestäni teidän tulisi joka luovuttaa tai kerätä rohkeutta ja lähestyä toista. Nyt teillä elämä vain kuluu hukkaan, ihmisen elinaika on kuitenkin rajallinen.
Onkohan sinulla pakkomielle tuohon ihmiseen rakkaudenkäsi? Olen miettinyt.
Voi ukko paha, kun nainen on laatua antaa ymmärtää mutta ei ymmärrä antaa, mahdollisuuksia ei ole, et tule koskaan sormenpäälläkään häneen koskemaan, muusta puhumattakaan. Hän pitää siitä huolen.
Totta on, kuinka paljon näitä täällä vietettyjä vuosia lopulta ollenkaan onkaan, se jo kertoo että tarvetta oikeaan yhteiselämään ei ole, ainakaan naispuolisella henkilöllä. Aika ikävän tuntuista jallittamista toista kohtaan, kun ratkaisua ei ole uskallettu tehdä tähän mennessä niin joka vuosi eteenpäin se on vaikeampaa ja nyt jo varmasti mahdotonta, elämä mullistuisi liikaa, suurin este lienee pelko mitä muut ajattelisivat, kaikki menisi uusiksi ja hankalaksi, lapset, perhe, ystävät, työyhteisö, ja ennenkaikkea uudet ihmiset, miten kaikki sujuisi vai sujuisiko ollenkaan. Pelot ovat vuoren korkuisia. Siksi varmaan nyt vedellään viimeisiä kun seksi on noin isosti mukana kirjoituksissa. Viimeisenä hätävarana jotta lieka pysyisi kireällä. Joskus vain ihmettelee missä on miehen ymmärrys, eikö oikeasti kellot koskaan kilkata että jokin mättää asiassa todella pahasti.
Antaa ihmisten kirjoittaa, mitä se haittaa. Haavemaantyttö on eri ihminen kuin vuosia sitten kirjoitellut. Lopeta hyvä ihminen tuo jatkuva häröily häirikkö.
Siis hetkinen, pitääkö aloituksen päivämäärä paikkansa, yli viisi vuotta sitten ?