Timo Soinin ulkonäkö

määmy

Näin hänet viime vaalikiertueella ja ihmettelin miten niin valtavan lihava ihminen jaksaa tehdä ylipäätänsä mitään.

On tainnut olla aina kotona ruoka-aikana? :)

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Timppa_tietää

      Nakkimukit tasapainottavat mukavasti Hesen megamättöjä.

    • nytkynjytky

      Laardireisi jytkyttää. Ei näe muniaankaan.

      • aateveljetSSS

    • RoskaruokaRules

      Aivan todellakin! Hänen ulkonäöstään on helppoa päätellä, ettei mies osaa arvostaa edes hyvää ja terveellistä ruokaa. Hän vain täyttää mahansa äärimmilleen, nielee ja mässää ylettömästi epäterveellistä mättöä, mihin hän lienee kehittänyt jopa jonkinlaisen riippuvuuden. Yleensä kaikilla ylipainoisilla läskeillä on myös ongelmana olut ja lisäksi väkevät alkoholijuomat, kuten esimerkiksi viski, jota menee paljon ihan vain iltapuhteella ja tietenkin taas runsaiden rasvaisten välipalojen kera.
      Tällä tavalla syövä ihminen ei ole mikään herkuttelija, vaan hän on omaa ahdistustaan kompensoiva itsekeskeinen mässäilijä, hänen on saatava vedettyä ihan kaikki ruoka omaan napaansa. Ei hän arvosta mitään laatua, määrä vain ratkaisee, eikä omasta terveydestäkään tarvitse olla niin tarkkana. Runsaalla ihralla ja suolalla höystetty roskaruoka pitää ison miehen isona!

    • RollaattorillaLeikkaukse

      Soinista voi jo nyt päätellä, että hänen tärkein kulkuvälineensä tulee olemaan rollaattori jo aivan lähiaikoina. Lisäksi polvien ja lonkkien nivelet ovat suuren rasituksen takia kohta vaatimassa leikkausta, joten mahdollisesti uuden hallituksen ministeri tulee ottamaan pitkän sairausloman kuntoutuessaan suurista keinonivelleikkauksista. Kaikki leikkaukset ovat ylipainoiselle ihmiselle erityisen suuri riski.

      • kenttä.pohtii

        Kuinkahan pian Timppa syö ja juo itsensä sairaalakuntoon?


      • olkaammeihmisiksi

        "Lisäksi polvien ja lonkkien nivelet ovat suuren rasituksen takia kohta vaatimassa leikkausta"

        Ei sentään. Yleensä lonkkaleikkauksiin joutuvat ne normaalin ylipainoiset jotka myös liikkuvat jonkun verran. Niin ja sitten sairaaloisen ylipainoiset, ja siihen Soinilla on vielä matkaa.

        Soinin kannattaisi vahtia syömisiään ja aloittaa säännöllinen uinti ja jonkun verran jävelyä. Muuta ei tuossa kunnossa vielä voi tehdä. Muu liikunta tulee sitten -30 kilon jälkeen pikkuhiljaa.

        Ministeriduuni tuskin auttaa häntä elämäntapamuutoksessaan - pikemminkin päinvastoin. Hän ottaa valtavan riskin kun ei hyvän säänut aikaan ole saanut ryhdistettyä menoaan. Ja vaimonsa on lääkäri!


      • olkaammeihmisiksi
        kenttä.pohtii kirjoitti:

        Kuinkahan pian Timppa syö ja juo itsensä sairaalakuntoon?

        "Kuinkahan pian Timppa syö ja juo itsensä sairaalakuntoon?"

        Pressavaalikampanjan lopussa hän oli jo sairaalassa pumppua huoltamassa.


      • KauKe
        olkaammeihmisiksi kirjoitti:

        "Kuinkahan pian Timppa syö ja juo itsensä sairaalakuntoon?"

        Pressavaalikampanjan lopussa hän oli jo sairaalassa pumppua huoltamassa.

        Kyllä tuolla Soinilla hieman ylipainoa on, mutta on sitä muillakin. Tuo pitkä aikainen sosialistien puhemies, Heinäluoma kyllä veikkaisin että hän painaa hieman enempi kuin Soini. Mutta häntä ei mollata, kun kaikki mollaajat ovat sosialisteja, eikä malkaa nähdä omassa silmässä, kuten sanotaan.


      • KauKe kirjoitti:

        Kyllä tuolla Soinilla hieman ylipainoa on, mutta on sitä muillakin. Tuo pitkä aikainen sosialistien puhemies, Heinäluoma kyllä veikkaisin että hän painaa hieman enempi kuin Soini. Mutta häntä ei mollata, kun kaikki mollaajat ovat sosialisteja, eikä malkaa nähdä omassa silmässä, kuten sanotaan.

        Läski mikä läski.


    • SietääkinIhmetellä

      Sietääkin ihmetellä, jos meillä käy vielä sellainen mäihä, että näin huonokuntoisen näköinen mies hoitaa vielä ministerin tehtäviä tulevassa hallituksessa! Saadaan varautua myös pitkiin sairauslomiin, kun ministeriä virvoitetaan välillä sairaalahoidossa.

      • näinsovittiin

        Piikki on kiinni ja pysyy.


      • SiittäOnKysymys

        Timppa on Suomen Breznev, jota pidetään pillereillä ja jatkuvilla sairaalakäynneillä juuri ja juuri toimintakykyisenä. Kannattaisikin vaihtaa se ministeriaudi heti kättelyssä lääkäriambulanssiin, niin Timppa saattaa selvitä jotakuinkin ensi vaaleihin asti.


    • PS-on-rautaa

      Takarivin tanelit vikisee kun itse joutuvat elelemään kelan ja leipäjonojen varassa, mutta Timppa on hyvinvoinnin esikuva, talous ja ruoka-asiat kunnossa.

      • läskikasa

        Jos sinulle lihava ihminen on hyvinvoinnin esikuva,niin sanoisin että onhan aikoihin eletty. Soinilla talous on kunnossa,mutta ruoka asiat eivät ole. Meistä jokainen kantaa kilonsa.Toiset pitempään ja yleensä reilusti ylipainoiset lyhempään. Näin se on. Tuo sinun sanontasi oli typerä !!


    • kuten.ennen

      Timppa taas pian letkuissa??

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minä haluun vaa oikeesti kuulla

      Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär
      Ikävä
      86
      2327
    2. Mitä tapahtunut?

      Ken tietää mitä viitostiellä betonin kohilla käynyt punaisen auton kanssa?
      Suomussalmi
      23
      1530
    3. Olisikin se meidän tapaaminen jo liian jännää

      Näin pitkän ajan jälkeen.
      Ikävä
      78
      1484
    4. Eläkeläisiltä leikataan jo asumistukeakin, osalla loppuu kokonaan!

      https://yle.fi/a/74-20102928 Hallitus varmaan vihaa eläkeläisiä, nyt ollaan kajoamassa eläkeläisten asumistukeenkin, os
      Maailman menoa
      339
      1298
    5. Kenen kanssa haluaisit suhteeseen?

      Laita omasi ja hänen nimensä ensimmäinen kirjain 😊
      Ikävä
      58
      1245
    6. Valmistaudu syyskuun OrpoPurraan: Hamstraa näitä ennen syyskuuta - Isossa osassa tuotteita hinnat..

      ..ovat kallistumassa, jopa satojen eurojen lovi IL: Hamstraa näitä https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/175f5038-fe22-498
      Maailman menoa
      27
      1228
    7. Melko hyvin tunnen jo hänet

      Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi
      Ikävä
      85
      1164
    8. Ikävöin kyllä

      En voi ottaa nyt yhteyttä, joten puran tänne järjetöntä ikävääni. Tunteeni sinua kohtaan ovat valtaisat.
      Ikävä
      33
      1056
    9. Mies, riittääkö sulle näkemään vilauksen musta?

      Etkö halua ottaa minua kiinni?
      Ikävä
      62
      1049
    10. Hesari tunnustaa että Ukraina on häviämässä sodan - Suomen poliittinen eliitti housut kintuissa

      Oliko aivan pakko sitoutua politiikkaan jossa pumpattiin älyttömät summat rahaa Kankkulan Kaivoon eli Kiovan natseille?
      Maailman menoa
      224
      1010
    Aihe