Hetkinen, haloo.

Lähteekö Persut oikeesti hallitukseen kokoomuspolitiikan takuumieheksi.
Jos lähtee, persut eivät sitten olleetkaan pienen ihmisen asialla.
Ei käy tämän jälkeen kateeks'.
Tilanne on sama kuin Paavo Arkadianmäen puolueella Kataisen hallituksessa.
2570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

soini tulee huomamaan että elintila puolueen omille jutuille hallituksessa on olematon kokoomusmedian vallan alla.

Äänestä
  • Elintila persujen omille näkemyksille on ollut olematon YLE:n ja muun valtamedian vallan alla aina. Siis älä murehdi. Persut on tulleet jäädäkseen. Edellisten hallitusten perintö vaan on kurjaakin kurjempi. Ja YLE vaan pitää riekkujaisia (verovaroilla).

    Äänestä

  • YLE-riekkujat kirjoitti:

    Elintila persujen omille näkemyksille on ollut olematon YLE:n ja muun valtamedian vallan alla aina. Siis älä murehdi. Persut on tulleet jäädäkseen. Edellisten hallitusten perintö vaan on kurjaakin kurjempi. Ja YLE vaan pitää riekkujaisia (verovaroilla).

    Miten selität, että persut on tulleet jäädäkseen - onhan yle edelleen olemassa. Kun persu syyttää yleä käytännössä jokaisesta vastoinkäymisestä, niin onko persujen seuraava ohjelma kaataa ylekin. Ettei persut vain olisi diktaattoripuolue...

    Äänestä

  • diktatuurinsiemen kirjoitti:

    Miten selität, että persut on tulleet jäädäkseen - onhan yle edelleen olemassa. Kun persu syyttää yleä käytännössä jokaisesta vastoinkäymisestä, niin onko persujen seuraava ohjelma kaataa ylekin. Ettei persut vain olisi diktaattoripuolue...

    Onhan itsellänikin listalla, että ensin panen Katey Perryä, sitten Angelina Jolieta ja tämän jälkeen jos vielä sitten Lady Gagaa. Eri asia on, että miten saan listani vietyä läpi.

    Äänestä

Josko nyt kuitenkin hiukan malttaisit odotetaa, ettei tulisi suotta huudeltua asioista, joista et selvästikään nyt ymmärrä.

Äänestä
  • sen näkee jo nyt, persut on kokoomuksen linjalla. ja jos ei ole, kokoomusmedia tulee lyömään lyömästä päästyään.....ihan joka suunnalta.

    Äänestä

"Lähteekö Persut oikeesti hallitukseen kokoomuspolitiikan takuumieheksi."

Kyllä lähtee. Ja nyt linja on kokoomuslaisempi kuin edellisessä hallituksessa, jossa sdp oikeasti osasi panna kampoihin toisin kuin PS.

"Jos lähtee, persut eivät sitten olleetkaan pienen ihmisen asialla."

No eihän ne koskaan ole sitä olleet. Kaikista "pienimmät" maassamme ovat pakolaiset - ja ainakaan heidän asialla PS ei ole ollut. Muitakin "pieniä" on härskisti poljettu; ruotsinkieliset, homot, oman tahdon omaavat naiset, poikkipuolin asettuvat oman rivin jäsenet.

"Tilanne on sama kuin Paavo Arkadianmäen puolueella Kataisen hallituksessa."

Paitsi että Vassemmistoliitto sai enemmän omia asioita läpi kuin PS on saamassa. Varsinkin suhteutettuna puolueen kokoon. Mutta on toki myönnettävä että Vasemmistopuolue ei mahdottomia luvannut. PS ei luvannut juuri muuta kuin mahdottomia.

PS osoitta nyt vanhan totuuden. Vasta sitten kun äänet on jo kerätty paljastetaan oikeat kortit. Juuri tämä on syy miksi kansa on vieraantunut politiikasta! PS sylkee nyt demokratiaamme suoraan naamaan - ja kaiksta eniten omia kannattajiaan!

Toisaalta tällä kertaa PS ei vaikuttaisi lipevän vastuusta. Ja onhan sekin jotain (paitsi että tämä ei ole lainkaan varmaa vielä).

Äänestä

Eihän Timo Soini ole oikeasti koskaan ollut työläisen asialla,on kuulunut kokoomuksen kannattajiin.

Äänestä
  • Onko Timo Soini koko ministerikiiman aikana ollut Perussuomalaisten kannalla? Tai edes omalla kannallaan. Niin on ministeripesti sokaissut Soinin, että on vain hallituksen kannalla... joka asiassa.

    Sitten vaan muodon vuoksi selittää, että vähän pitää kaikkien joustaa.

    Äänestä

  • Niinpä. Ei tainnut Timppa kelvata kokoomukseen olemuksensa ja taustansa puolesta.

    Äänestä

soinin menolla hallitukseen seuraavaksi tulee negajytky....vauhti on jo alkanut kiihtymään kohti pienpuoluetta. kokoomusmedia jauhaa persut olemattomiin....

Äänestä
  • Kyllä Persut Toimii ihan ite.
    Toimikaan ei päässy enää jytkyttämään.
    Luottamus murenee.
    Timon egosta on ilmat pihalla.
    Hakkarainen ryyppää työpäivätkin.
    Asiat vaietaan kuoliaaksi.

    Perut ihan ite.
    Ei siihen tarvita kuin riippumaton media paljastamaan asiat.

    Äänestä

  • "Ei siihen tarvita kuin riippumaton media paljastamaan asiat." haaahhahaaaaa, riippumaton media, ei sellaista ole olemassa edes saduissa, saati todellisuudessa.

    Äänestä

  • Mistähän mv-lehdestä tai persupravdasta sinäkin "tietosi" hankit...

    Äänestä

  • m8ghu89atg kirjoitti:

    Mistähän mv-lehdestä tai persupravdasta sinäkin "tietosi" hankit...

    Nöösipojat ei politiikasta ymmärrä yhtikäs mittään. Seuraa tilannetta, tee havaintoja ennenkuin alat väittää yhtään mitään. Jos et ymmärrä sittenkään, peli on menetetty.

    Äänestä

  • Nöösipojista en tiedä, kun olen nainen. Uskon kuitenkin seuraavani politiikkaa monipuolisemmin ja laajemmin kuin sinä, joka vaikutat häkellyttävän sokaistuneelta yhden puolueen palvojalta.

    Äänestä

  • Ja jos oikein vainoharhaiseksi haluaa alkaa, niin voi lukea saman uutisen monesta eri lähteestä ja suorittaa vertailua.

    Äänestä

  • gircymhgu kirjoitti:

    Nöösipojista en tiedä, kun olen nainen. Uskon kuitenkin seuraavani politiikkaa monipuolisemmin ja laajemmin kuin sinä, joka vaikutat häkellyttävän sokaistuneelta yhden puolueen palvojalta.

    ohhoh, nainen junttiaivojen joukossa. ei käy kateeks.

    Äänestä

No ei. Vaan Soini ja Sipilä neuvottelivat ensin ja MUISTAKAA ETTÄ STUBB EI VOI OLLA RIVIKANSANEDUSTAJA OPPOSITIOSSA ihan sama mitä muu puolue ajattelee
Stubb joutuisi istumaan neljä vuotta Hakkaraisen vieressä Kankaanniemen takana
ja sitä hän ei kestä, samaan aikaan EU:ssa on koko ajan uusia vaaleja eri maissa
ja uudet johtajat eivät tunne enää Stubbia
ja nyt hän ei pääse EU:hun kun tulppa Katainen istuu siellä
ja jos hän loisii neljä vuotta rivikansanedustajan hän ei ehkä koskaan pääse enää EU:hun

JA SITÄ EI STUBB KESTÄ JOTEN SOINI JA SIPILÄ TEKEVÄT EHDOTUKSET JA STUBBIN ON HYVÄKSYTTÄVÄ NE TAI MUUTEN HÄN ISTUU RIVIMIEHENÄ

HUOMAUTAN ETTÄ NÄISTÄ EI KANNATA KESKUSTELLA VAAN KIUSATA HÄIRIKÖITÄ KANKAANNIEMELLÄ KOSKA NIITÄ KIINNOSTAA KANKAANNIEMEN SEKSIVIESTIT

Nyt siis on uutispimennys eikä tämän kepulaishörhön häirikkörivouksiin löydy oikein osuvaa suomalaisvastinetta hallitusneuvottelujen hiljentäessä uutisia

SOPISIKO KANKAANNIEMEN SYMBOLIKSI KAATUNEIDEN MUISTOPÄIVÄ
http://jussiniinisto.fi/index.php/2015/05/kaatuneitten-muistopaiva/

https://www.suomenuutiset.fi/sote-mallia-ei-ole-paatetty-julkinen-terveydenhuolto-vahvemmalle-pohjalle/

Mikäli Kankaanniemi eroaisi, lääketieteen professori Mauno Vanhala pääsisi eduskuntaan, mikä olisi
hyödyllistä, koska hän on SOTE-asioiden erikoistuntija, VANHALAN JULKAISUT
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/?term=vanhala m

Äänestä

Mitäs mitäs persut?
Oottako syöneet lupauksenne vai ettekö uskalla laittaa kampoihin?

Äänestä
  • Persujen perseet ovat olleet alennuksessa jo kohta varmaan viikon. Sitä en tiedä, mitkä sen vaikutukset ovat, kun Smolnasta ei juurikaan uutisoida.

    Äänestä

  • homottaja pepep on vetänyt illan päätteeksi kepu-kiljua ja paskantaan perseestään
    tänne vismaansa aitoon kepuli-tyyliin Sitä ei tiedä jakaako pepep persettää alennuksella Smolnassa niin kuin hän yllä väittää eikä sitä juuria myöten uutisoida pepen perseeseen

    Äänestä

No mutta tottakai!

Äänestä

Stubb tuli äkkiä Sipilän puhutteleen

mistä näkee miten tärkeä on hallitus Stubbille

joka suostuu olemaan vaikka lattiamattona jotta pääsee ministeriksi

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1432260538618.html

Stubb ei voi istua neljä vuotta rivikansanedustajana ilman hallituspaikkaa

eu:hun hän ei nyt pääse kun siellä istuu tulppa-Katainen tiellä

Neljän vuoden aikana tulisi iso joukko uusia euvaltioiden vaaleja

päättäjät muuttuisivat

eivät tunne stubbia

stubb jäisi lehdelle soittelemaan saadessaan potkut

kokoomusjohdosta

Äänestä

Minusta nyt olisi korkea aika ajaa alas nämä yhteiskunnan elätit jotaka kuppaa Kelan ja sossujen luukuilla.
Vuodesta toiseen kasvaa näiden loisien elättäminen. Tämä maa ei enää kestä se on täysin armoton totuus..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Annatteko_pikkurillin kirjoitti:

Lähteekö Persut oikeesti hallitukseen kokoomuspolitiikan takuumieheksi.
Jos lähtee, persut eivät sitten olleetkaan pienen ihmisen asialla.
Ei käy tämän jälkeen kateeks'.
Tilanne on sama kuin Paavo Arkadianmäen puolueella Kataisen hallituksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu