Olisinkohan raskaana

hätäilijä

Ahdistaa siis kun en tiedä! 
Netin ovulaatiolaskurin mukaan olen ovuloinut n. 29-30.4. 
29 pvästä lähtien olemme harrastaneet seksiä säännöllisesti tähän päivään saakka mieheni kanssa. Mieheni käyttää hormoneita, jotka yleensä vielä paremmin 'saattavat' naisen raskaaksi. 
Viime viikolla 4 päivää ennen kuin kuukautisten olisi pitänyt alkaa, vessassa käydessä tuli kirkasta verta. Verta tuli koko päivän, mutta vain pöntöllä istuessa. 
Seuraavana aamuna myös, sitten lakkasi. Harrastimme seksiä ja vuotoa tuli sen jälkeen vähän. Näin kävi 2-3 kertaa seksin jälkeen. Sitten vuoto on lakannut kokonaan. Tunnen etovaa oloa silloin tällöin.. Minkäänlaisia kipuja ei vuodon aikana ollut. Nyt välillä nippailee alamahasta ja välillä alaselästä, mistä milloinkin. Tällä hetkellä olo on huono. Aivan kun olisi kipeäksi tulossa. 
Tein viime viikolla kaksi perus R-kioskin testiä, molemmat negatiivisia. 
Itsestäni niin tuntuu että olisin raskaana, mutta hermoja raastavaa kun en tiedä varmaksi. :( 
Myös toivon ja mieheni toivoo, että olisin. Torstaina viimeistään menen lääkäriin tarkistuttamaan asian. 
Eilen nukuin aamusta iltaan saakka, tänään on myös väsyttänyt inhottavan paljon ja olo on muutenkin kurja. 
Mieheni heitti hetki sitten huonoa huumoria joka yleensä naurattaa.. nyt purskahdin totaaliseen itkuun. 
Ajattelen että ehkä tein vaan testit aivan liian aikasin ja olen raskaana. Tai sitten vaan liikaa toivon että olisin, että kuvittelen tän kaiken vaan. 
En halua puhua asiasta oikein kenellekkään läheiselle, joten ajattelin avautua täällä.. jos olisi vaikka muita samanlaisia tapauksia jotka haluais avautua! 
Hirveä pelko myös että olen raskaana, mutta esim. kohdun ulkopuolinen raskaus tms.. Eihän sille mitään mahda, mutta kun niin toivoo niin myös pelkää. 

(Kopioin oman tekstini toisesta aloituksestani, johon kukaan ei vastannut). Tänään siis olen menossa lääkäriin ja jännittää ihan hirveästi.
oireisiin, nenä tukossa jatkuvasti, välillä aivastelen, tiheentynyt vessassa käynti, päätä särkee lähes joka ilta, himoitsen sipsejä ja suklaata. Mitä tämä on! :D haluun vauvan.. voinko vaan kuvitella nää oireet..

1

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ioghpgjp

      Voit olla. Itselläkin yritys päällä. Plussatuulia sinne päin! :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1101
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      820
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      573
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      522
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      504
    8. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      483
    10. Sinun kanssasi

      Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver
      Ikävä
      36
      476
    Aihe