Olin asunut vuosia samassa levottomassa talossa. Lopulta aloin ahdistua äänistä rapussa ja kun eriskummallisia sattumia tapahtui niin säikähdin ja rupesin pelkäämään ja ahdistuin kovasti. Lopulta kasasin oven eteen tuolin ja erilaisia tavaroita että kuulisin äänet jos sisään yritettäisiin. Tähän auttoi ainoastaan se että lääkäri antoi tabletit ja irtisanouduin mahdottomasta tilanteesta ja lähdin talosta. Sain asunnon muualta mutta en osannut rauhoittua. Vahdin ja lopulta lähetin kk monta sataa viestiä ja puhelua. Lasku oli sen mukainen. Pääsin kuukaudeksi vapaaehtoiseen hoitoon ja sain rauhan sisimpääni ja uskon jumalan kaikkivoipaisuuteen. Sairaus on minulla edelleen mutta nyt ymmärrän sairauttani ja osaan suhtautua oikein sen aiheuttamiin oireisiin ja kun lähden lenkille tai levähdän sänkyyn tai tv:n ääreen niin unohdan elämän pahat puolet ja surut. Koirasta saan voimaa elää yksinkin ja jotakuinkin pärjään. Elämä hymyilee minulle kun hymyilen ensin sille ja sen kommelluksille ja se tekee elämän elämisen arvoiseksi.
eräs kokemus
eräsyksinäisyys
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Raamatussa on vuoden jokaiselle päivälle kehotus "Älä pelkää!" Kannattaa alkaa ajattelemaan näitä Jumalan lupauksia, jos pelko kouristaa sisintä.
Minä asuin ennen levottomassa kerrostalossa. Oli juoppoja, entisiä vankilakundeja, huumesekoilijoita ja uusnatseja.
Jouduin muuttamaan kyseiseen taloon pakon edessä, kun vuokra-asuntotilanne kaupungin keskustan lähellä oli niin huono.
Eräänä torstai-iltana olin katsomassa elokuvaa, kun asuntoni postiluukku kolautettiin auki. Olin jättänyt välioven auki poikkeuksellisesti, joten jähmetyin paikalleni enkä uskaltanut mennä eteiseen, jottei häirikkö näkisi jalkojani.
Hetken päästä postiluukusta huudettiin "Janne!!" päihtyneellä miesäänellä. Minun nimeni ei ole Janne. Häirikkö ilmeisesti tavoitteli asunnon entistä asukasta tai seitten oli erehtynyt kerroksesta.
Vihaista huutoa "Janne!! Avaa saatana!!" ja rymistelyä jatkui pitkän aikaa, ja olin jo aikeissa soittaa poliisille.
Viimein melu loppui, mutta käytävässä tuli kummallisen hiljaista, eli en kuullut poistuvien askelten tai hissin ääniä.
Noin puolen tunnin päästä uskaltauduin ovelle ja katsoin ovisilmästä: näin nuorehkon miehen sammuneena oveni edessä käytävällä!
Minun piti aamulla lähteä luennolle, joten stressasin, olisiko mies vielä siinä vaiheessa oveni edessä makaamassa. Myöhään yöhön, aina kun käytävään sytytettiin valot, kävin tarkistamassa, onko mies vielä siinä, ja olihan hän.
Aamulla kun lähdin luennolle, mies oli onneksi jo poistunut eikä enää tullut takaisin.
Kiitos kertomuksesta elävässä elämässä. Meitä ihmisiä jotka olemme kokeneet samaa on paljon. Jokainen kokemus on ainutkertainen.