Minkä kautta anotaan sopeutuseläke?
Olen ollut yksityisellä töissä yhteensä
51 vuotta ja eläke on 1800€
Pitääkö se sopeutuseläke anoa jostakin?
Olen ollut yksityisellä töissä yhteensä
51 vuotta ja eläke on 1800€
Pitääkö se sopeutuseläke anoa jostakin?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos tarkoitat vanhuuseläkettä, sitä haetaan vanhuuseläkehakemuslomakkeella noin kaksi kuukautta ennen eläkkeelle jäämistä. Työsuhteen pitää olla päättynyt ennen kuin eläke voi alkaa. Hakemuslomakkeita saa työeläkelaitoksista, Eläketurvakeskuksesta ja Kelasta. Hakemuksen voi jättää samoihin paikkoihin.
Tulostettava hakemuslomake löytyy osoitteesta www.tyoelake.fi. Tunnistautumalla Työeläke.fi- palveluun hakemuksen voi tehdä sähköisesti.
Sopeutumiseläke on kansanedustajalle eräin edellytyksin myönnettävä etuus.
miksi se kansanedustajille myönnetään yksin
olenkai enemmän töitä tehnyt kuin yksikään kansanedustaja.
hallituksen on lakkautettava sopeutuseläke jos minä en sitä saa.
Kansanedustaja raukat eivät saa palkkaa, ainoastaan palkkiota. Sinä olet ilmeisesti saanut palkkaa.
Olet vain tehnyt ihan vääriä töitä. Siinä selitys.
Jos lähdet siitä, että muille ei voi tulla jotain hyvää ellei se tule sinullekin omasta toiminnastasi ja töistäsi riippumatta, niin olet melkoisen epärealistisen haasteen edessä. Käytännössähän homma menee niin, että jos haluat sopeutuseläkkeen on sinun tultava valituksi kaksi kertaa kansanedustajaksi.
Ei Suomessa ole estetty kenenkään pyrkimästä kansanedustajaksi.
Näin se yhteiskunta toimii.
Ei niin, kuten ajattelet, että mitä minä en saa se pitää poistaa.
ei oo mun puoluetta vielä suomessa.