On ilmeisesti tarkoitettu auton vauhdin kiihdyttämiseen ja muun liikenteen vauhtiin sopivaksi. Mutta ku kaikki tätä eivät ymmärrä. Kerran jouduin ajamaan oikealta ohi rampissa. Ajoin edessä ajavan auton takana(väliä oli kyllä riittävästi) Katsoin että se rupes kiihdyttämään ihan reippaasti ja laittoi vilkun päälle siirtyäkseen konetielle. Okei se siirtyy ajattelin. Ja katsoin takavistoon moottoritielle ja sielä ei NÄKYNYT KETÄÄN lähellä. Noin puolen kilsan päässä oli valot tulossa. Jotenka siihen olisi kyllä EHTINYT. No kun olin todennut että siihen ehtii muita vaarantamatta. Katsoin sitten taas eteen ja näkökenttäni oli täynnä se auton jarruvaloja. Ei perkele kerkesin kääntämään oikealle ja mahduin kyllä hyvin siitä sivusta. Siinä se sitten seisoi hölmönä ja katseli kun painoin oikealta ohi.
Toki täytyy myöntää että minähän siinä olisin ollut peräänajaja, mutta eikös lakikin sano jotain että turha jarruttelu ja liikenteen vaarantaminen ei oikein olisi luvallista. Mitenkä olisi mitä tuossa tapauksessa sanoo teidän oikeustajunne?
Toki täytyy myöntää että minähän siinä olisin ollut peräänajaja, mutta eikös lakikin sano jotain että turha jarruttelu ja liikenteen vaarantaminen ei oikein olisi luvallista. Mitenkä olisi mitä tuossa tapauksessa sanoo teidän oikeustajunne?
Vastaukset 13
Vanhimmat
tuttu ilmiö ... kokemusta edessä ajavana ja takanatulijana noista tilanteista.
Edessäajavana sitä säikähtää että tuleeko sieltä sittenkin joku kun rampilla perässätullut siirtyy ennen sua tielle. Ei niitä peilejä voi kokoajan katsoa. Yhtäkkiä joku onkin melkein rinnalla vaikka tien piti oleman tyhjä.
Takana ajavana ajaudun samaan ongelmaan jos juuri vastaavasti pääsen yllättämään edessäajavan.
Joo minä en tosin ollin silloin vielä rampilla, kun en tahtonut häiritä edelläajavan siirtymistä. Ja silloin kun jouduin koukkaamaan sen ohi oikealta, niin oltin kumpikin sillä rampilla. En ala tosiaan syyttelemään sitä tyyppiä. Kuten sanoin minähän siinä olisin perään ajanut. Mutta ihan vaan halusin kirjoittaa ja saada tietooni muidenmielipiteitä moisesta asiasta. Laitanpa tähän myös toisen tapauksen. Kerran menin yhden avolavapakun (transit)perässä ramppia pitkin konetielle. Ja se siirtyi ihan normaalisti motarille, mutta se ajoi niin hiljaa, että menin siitä ohijatkamalla ramppia pitkin, koska oli vastaan tulijoita. Ja taatusti en vaarantanut sitä kaveria. Mut sehän sai hirveen hepulin. Torvi soi ja valot vilkkuivat sekä sormi oikeni. Tässäkin myönnän että tein väärin eihän oikealta saa ohittaa, mut mielestäni olin aika joustava kun menin sieltä. Enkä jäänyt roikkumaan perään ja odottelemaan ohituspaikkaa. Ja korostan tilaa oli ja se ei varmasti joutunut väistämään mun takia tai hidastamaan.
Vaikka se väärältä kuulostaakin niin perään ajaja on se syyllinen. Vain idiootti menee myöntämään että on jarruttanut huvikseen tai kiusallaan ja aiheuttanut kolarin. Aina löytyy vaikka sopiva eläin mikä on aiheuttannu jarrutuksen.
Se on kyllä jännä että kun ei tiedetä mihinkä sitä ramppia käytetään!!! en tee tästä nyt mitään rahtarit vs. autoilijat taistelua kun niitä on jo tarpeeks. mutta, siis helsingissä kun ajelen sorkkua niin noita pää väyliä ajelen aika paljon. mikä ihme siinä on nois 40%porukasta että ei tehdä sitä mitä pitäs?? eli että kun ramppi avautuu niin se oikee jalka suoraks ja vauhti samaksi tai mielummin vähän korkeemmaksi kun muu liikenne, ai että kun on helppo mennä sekaan!! EIKÖ? kun siihen eteen on pakko yrittää 40km/h, KUKA HALUAA PÄÄSTÄÄ?? kun aina ei voi vauhtaa vas. kaistalle, usein oikeen pelkää kun kattoo että toivottavasti ei satu mitään!! tämä on aika suuri syy ruuhkautumiseen varsinkin kehä I:llä! Jos on epä varmuutta rampilta ajosta niin ottakaa joku ilta ja harjoitelkaa sitä kun ei ole liikennettä niin paljoa eli pelkoa??!!
Kuorma-auton kuljettajana en paljon uskaltaisi mollata ketään hitaasta siirtymisestä moottoritielle! Tiedän kyllä realiteetit ja yritän ymmärtää rampeissa pelleileviä rekkoja yms. Itse en ainakaan hiillosta täydellä kuormalla ajavia kuormureita, joten odotan että kukaan tyhjällä lastilla ajava mulkku ei tule omaan puskuriini roikkumaan!
Joudun työmatkallani joka päivä menemään ramppia pitki nelikaistaiselle tielle (ei motari, ei moottoriliikennetie, mutta tehty samalla tavalla kuin ne). Olen seuraillut autoilijoiden käyttäytymistä rampeilla, toiset saa huimaavat 50 km/h vauhtia ja sitten kesken kiihdytyskaista suoraan normaalille ajokastalle. Parasta oli se, että näin toimien yksi autoilija meinasi vaihtaa kaistaa suoraan toisen auton päälle. Vain töötti esti törmäyksen. Liukkaalla kelillä rampit ovat vielä vaarallisempia muiden autoilijoiden töppien takia. Luulisi, että nyky perheautojen suorituskyky riittäisi saamaan suurin piirtein oikean vauhdin ennen tielle siirtymistä. Omalla vanhalla diesel pakullakin saan satasen tielle noin sata tai hieman ylikin, kun käytän rampin kokonaan hyväksi.
Kuka muuten maksaa siinä tilanteessa, kun takana tullut siirtyy rampille ennen edellä menijää ja alkaa kiihdyttämään. Ja edellä mennyt vaihtaa saman aikaisesti rampilta kaistalle takana tulleen päälle. Tätäkin näkee tosi paljon.
Totta kai on selvää, että kuorma-autojen on mahdotonta saavuttaa muun liikenteen nopeutta rampin loppuun mennessä. Mutta kun henkilöautoilijatkin tekevät valitettavan usein samaa ja aiheuttavat vaaratilanteita, sitä tämä kuorma-autoilija tarkoitti.
Minulle on myös käynyt kerran niin, että lähtiessäni Oulun moottoritiellä Oulunsalon rampista pohjoista kohti (kiihdytyskaista on melkoisen pitkä), edellä ajava auto oli saanut hilattua nopeutensa jo yli 90:n. Takanamme tuli moottoritietä pitkin rekka, etäisyyttä meihin vajaa parisataa metriä, nopeus oletettavasti 80-90, muuten tie oli tyhjä. Itse olin koko ajan kiihdytyskaistalla, en edes kovin lähellä edessäni ajavaa, kun yhtäkkiä tämä lyö keskimmäisen pedaalin lattiasta läpi! Tuli meikätytöllä käsiä ohjaamo täyteen, onneksi ei sattunut mitään. Onneksi oli kesäkeli ja turvaväli...Säikkyi kai sitä rekkaa, en muuta syytä jarrutukseen keksi.
Olen pari kertaa nähnyt seuraavanlaisia tilanteita. Edelläni on mennyt auto ja päätietä pitkin on tullut rekka. Mutta tämä autoilija on väenväkisin yrittänyt kiihdyttää vauhtinsa rekkaa suuremmaksi ja ehkä onnistunutkin, sitten koukaten aivan rekan eteen. En itse aja rekkaa, enkä omista edes korttia. Mutta ajattelisin että ei todellakaan ole kivaa isolla rekalla täydellä kuormalla ajaa ja joutua sitten noitten toheloiden kanssa jarruttelemaan. Kaiken lisäksi nämä "Vataset" ovat sitten jääneet siihen rekan eteen ajelemaan jopa alle sallitun nopeuden.Itse ainakin jos ohitan rekan, päästän tovin aikka ylinopeutta jotta rekan ei tarttis ainakaan mun takia hidastella.
Kiihdyttelin jokunen puolivuotta sitten rekan eteen Konalan tienoilla 2.5DTi pakulla. Taisin ottaa noin 20km/h ylinopeutta ja kerkesin ihan hyvin eli väliäkin jäi suhtkoht reippaasti. Tuossa ei ole mitään ihmeellistä eihän ? Siinäpä onkin ihmeellistä, kun muutama takana tulevaa autoa tekevät saman eivät edes tainneet kiihdyttää ylinopeuteen. Katselin vain sivupeileistä kun rekka ottikin melkein kaksi kaistaa käyttöönsä ja henkilöautot olivat aivan pientareessa kiinni hipoen turvakaidetta. Olin aivan ymmällään kun itseänikin hieman jännitti, että selviänkö siitä edes itse.
näin tarkoitin! kiitän!
Moottoritielle liittymisissä näkee niin monenlaista suoritusta, että kertokaas nyt se oikea tapa. Vertailun vuoksi kerron omani.
1.Jo ennen, kuin kiihdytyskaista liittyy moottoritiehen, kurkkaan olan yli ja katson, millainen tilanne tiellä on. Jos kulkijoita on niin mahdottomasti (äärimmäisen harvinaista), ettei kertakaikkiaan sekaan sovi, tässä on ainoa vähänkään turvallinen paikka hidastella menoa. Mikäli kiihdytyskaistalla ei ole tulijoita ruuhkaksi asti, jätän yleensä tällä rampin kaarevalla osalla etäisyyttä edellämenevään rampinkäyttäjään, jotta oman kiihdytyksen ja liittymisen voi suorittaa rauhassa.
2. Kun kaista oikenee eteen, työnnän jalan suoraksi ja kiihdytän vauhdin moottoritien rytmiin. Samalla katselen sopivan raon itselleni.
3. Kun olen itselleni katsomani raon kohdalla, tarkistan vielä, että oma nopeuteni sopii moottoritiellä käytettävään ja siirryn rauhallisesti moottoritielle. Yleensä käytän tähän sovitteluun aika tarkoin koko kiihdytyskaistan pituuden.
Muitakin tyylejä näyttää olevan, kertokaas onko minun mallini se huonoin...
PS. Joutuessani liittymään hitaamman, esimerkiksi rekan perässä, ajan suoraan moottoritien vasemmalle kaistalle, jos siellä vapaata on, tai sitten kiihdyttelen rauhassa rekan perässä ja siirryn moottoritien kaistalle vasta rekan jälkeen.
Eli ihan samalla tyylillä minäkin käytän tuota kiihdytyskaistaa.
Ei siinä pidä kiihdyttää se on hidastus ramppi jotta auton saisi hidastettua moottoritie nopeuksiin! tai jotain siis en tajua mikä v niitä vaivaa kun laskeudun ramppiin (mukava alamäki) jossa on oivallinen kiihdyttää auto taloudellisesti ja sujuvasti muiden vauhtiin sopivaksi niin eikun "liinat kiinni" syy? en todellakaan tiedä? Miettii nyt ramppiin ja alamäkeen alat jarruttaa kun on prkl liukasta... on siinä raskaskaalla kalustolla huumoria yrittää motarille 30kmh vauhdista...