Mikä minulla on?

pelkurisekopää

En oikein tiennyt minne tämä kuuluisi niin laitoin tänne.

Eli viimeisen vuoden aikana minulle on tullut todella inhottava olo paikoissa joissa paljon ihmisiä. Viimeisimpänä esimerkkinä koulun tapahtuma jossa koko koulu istui ahtaassa liikuntasalissa. Jalkani alkoivat tärisemään ja halusin vain lähteä pois, mutta sain jotenkin kamppailtua vastaan. No sitten hiukan vanhempi esimerkki alkuvuodelta. Menimme jonkinlaista ryhmäytymisleikkiä (?) Ja minua rupesi ahdistamaan. Aloin hikoilla hirveästi ja lopulta itkemään ainoa ajatus oli "haluan pois" lopulta häivyinkin koko tilanteesta.

Tämähän ei siis voi olla paniikkikohtaus, koska se ei tule täysin yllättäen vaan alkaa esim juuri hikoilemisella tai tärinällä. Muutenkin olen nykyään hyvin varautunut etenkin tietynlaisissa tilanteissa. En osaa sanoa onko tua ahdistusta vai pelkoa.

Joskus tämä saattaa mennä ihan yli jolloin vain itken, tärisen ja yritän piiloutua hiusteni taakse tai paeta.

2

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toinenpaniikki

      Tuo nimenomaan on paniikkikohtaus minkä kuvailit. Kaikilla kohtaukset on erilaisia ja aina ei tule samoja oireita ja paniikin kesto ja vahvuuskin vaihtelevat. Ei ainakaan kannata alkaa välttelemään noita tilanteita vaan totuttautua niihin omilla ehdoilla ja etsiä niitä keinoja paniikin välttämiseen

    • duocort

      Tosiaan selvään paniikkihäiriöön sopivat oireet! Alkuun hyvä lääkitys, joskus kestää pitkäänkin ja supportiivinen terapia. Tauti hyvin hoidettavissa, varsinkin alkuvaiheesssa, joten hae ihmeessa apua ajoissa!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      23
      3103
    2. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      66
      678
    3. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      663
    4. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      571
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      35
      557
    6. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      520
    7. Oletko varma

      Ettei meistä tule mitään?
      Ikävä
      40
      501
    8. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      489
    9. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      36
      485
    10. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      17
      485
    Aihe