Toissapäivänä eli torstaina oli illalla varsin hyvä ilma ja päätin lähteä lenkkeilemään ja samalla tyydyttämään itseäni. Minulla oli verkkapuku päällä. Päätin tällä kertaa lähteä Kontulan suuntaan lenkkeilemään purkamaan ylimääräisiä paineita pois. Ensiksi menin Kontulan Nesteelle, siihen yhteen välikköön, otin munan esiin ja aloin tyydyttämään itseäni. Jonkun ajan päästä tuntui siltä, että saattaisin kohta laueta. Kun laukesin, niin sieltä tuli ihanaa valkoista nestettä ja se oli todella taivaallista. Laitoin session jälkeen munan takaisin verkkareihin ja jatkoin matkaa eteenpäin. Menin Mustikkamäen lenkkipolulle ja löysin sieltä hyvän paikan, oliko se sitten vanha juoksuhauta vai mikä, no oli mikä oli, otin munan esiin ja aloin tyydyttämään itseäni. Taas alkoi tuntua siltä, että kohta laukeaisin. Kun laukesin, sieltä tuli taas ihanaa valkoista nestettä ja se oli todellakin mieletön tunne. Se oli todella ihanaa. Session jälkeen laitoin munan takaisin verkkareihin ja lähdin kävelemään kotia kohti hyvillä mielin ja ennen kaikkea tyydytettynä. Toivottavasti viikonloppuna olisi hyvät ilmat tyydyttää itseänsä, niin ihanaa se on, varsinkin kun sitä tekee ulkona.
itsetyydytystä 7
boy77
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.