Et omista autoasi, vaan lisensioit sen käyttöösi

http://www.taloussanomat.fi/autot/2015/05/24/ai-etta-en-omista-edes-ostamaani-autoa/20156550/304

Auton omistaminen on monelle jenkille melkein pyhä asia. Nyt yksi suurvalmistaja uskaltaa esittää, ettei autoa edes voi omistaa.

Ristiriita maalaisjärjen ja ohjelmistolisenssien välillä on ollut olemassa vuosikaudet, kun ihmiset ovat pähkäilleet esimerkiksi sitä seikkaa, että vanhojen videopelien myyminen eteenpäin ei ollutkaan niin mutkatonta kuin olisi hyvin voinut kuvitella.

Mutta harvoin ongelma ohjelmistojen omistuksesta on näyttäytynyt yhtä konkreettisesti kuin nyt Yhdysvalloissa. Valtava autoyhtiö General Motors väittää ihan suoralla naamalla, että sen autojen ostajat eivät omista autojaan täysin, vaan heillä on ainoastaan lisenssi niiden ohjelmistojen käyttöön.

-Minä en suostuisi lisensioimaan käyttööni mitään vaan vaadin 100%:n omistusoikeuden tuotteeseen. Siksi käytän Linuxia, johon ei tarvitse laillisin keinoin maksaa ohjelmistolisenssin hintaa vaan saan Linuxin rajattomasti ja ilmaiseksi OMISTUKSEENI OMAKSENI ja voin tehdä sille mitä haluan.

Mitä tulee autoon niin enpä ostaisi nykyaikaista tietokoneistettua autoa jos auton ostaisin. Valintani olisi Neuvostoliiton aikana valmistettu aina varmatoiminen Lada Niva tai sitten vanha Pajero tai Landrover ilman mitään tietokoneita ja ohjelmistolisenssejä. Autoa jossa ei ole tietokoneita ei voi lisensioida eikä hakkeroidakaan, ei edes poliisi. Eli auto on kuljettajalle turvallinen, luotettava ja varmatoiminen.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Eipä suomessakaa omisteta autoa, katsatusmies hylkää esmes 3mm pitkästä naarmusta jarruletkusta, jonka olisi voinut korjata vaikka liimalla. Sen sijaa 150 euroa meni sen uusimisieen ja uusintakatsatukseen.

Koko katsatusjärjstelmä on älytön, kaikki katsatuskessa tarkistettavat viat pystyy itse huomammaan ja täysipäinen korjaa vakavat viat ilman katsatustakin.

Äänestä
  • Juuri kyseisestä syystä ja älyttömän kovan ajoneuvoverotuksen takia en omista autoa. Lopetin autolla ajelut jo 2005, sen jälkeen olen pärjännyt oikein hienosti läpi vuoden polkupyöräillen sekä julkisella liikenteellä. Enpä aio autoa enää ostaakaan koskaan, kaupunkilaisena pärjää ilmankin ja jää rahaa muuhunkin kuin yhteiskunnan veroihin osallistumiseen. Näyttää muutenkin trendi olevan se, että nuoret eivät enää ajokortteja aja, eivätkä autoa osta, vaan kulkevat pyörällä tai bussilla:

    http://www.talouselama.fi/uutiset/nuoret eivat enaa osta autoja hs nain autovalmistajat reagoivat/a2236903

    http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288604695211.html

    Tuoreen liikkumistutkimuksen mukaan julkisen liikenteen suosio kasvaa yksityisautoilun suosiota nopeammin ensimmäistä kertaa viiteenkymmeneen vuoteen.
    Euroopan suurissa kaupungeissa nuorten keskuudessa vallalla oleva trendi jättää ajokortti ja oma auto hankkimatta on rantautunut myös Suomeen.

    - Auto ja ajokortti koetaan turhiksi ja kalliiksi investoinneiksi, kun joukkoliikenne tarjoaa hyvät ja toimivat liikkumisen mahdollisuudet, Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän markkinointijohtaja Mari Flink sanoo.

    Äänestä

  • Mikset kirjoita hienosta tubuttimestasi? Tämähän on käyttöjärjestelmäpalsta.......†
    Hihhih hih hih hih….. tubutin….. hihhih hih hih hih.....†

    Äänestä

  • Luepa se artikkeli, senkin kristitty uskovainen idiootti hihhuli! Siinä jutussa puhutaan auton KÄYTTÖJÄRJESTELMISTÄ jotka tekevät autosta lisensioitavan eikä omistetun. Kristityiltä pitäisi katkaista kaula ja kuohia heidät ennen sitä rangaistuksena typeryydestä! ISIS sentään tekee syyriassa ja Irakissa hyvää käytännön työtä teurastamalla kristittyjä uskovaisia pois.

    Äänestä

  • olet_idiootti kirjoitti:

    Luepa se artikkeli, senkin kristitty uskovainen idiootti hihhuli! Siinä jutussa puhutaan auton KÄYTTÖJÄRJESTELMISTÄ jotka tekevät autosta lisensioitavan eikä omistetun. Kristityiltä pitäisi katkaista kaula ja kuohia heidät ennen sitä rangaistuksena typeryydestä! ISIS sentään tekee syyriassa ja Irakissa hyvää käytännön työtä teurastamalla kristittyjä uskovaisia pois.

    Ei tuolta ristitumputtajalta kannata odottaa minkäänlaista ymmärrystä missään asiassa, se on liian pahasti höyrähtänyt ymmärtääkseen mitään.

    Äänestä

  • Tubutin_vaikeus kirjoitti:

    Mikset kirjoita hienosta tubuttimestasi? Tämähän on käyttöjärjestelmäpalsta.......†
    Hihhih hih hih hih….. tubutin….. hihhih hih hih hih.....†

    Ei voi kirjoittaa tuputtimesta koska autoihin ei voi laittaa tuputinWindowsia ja syy on BSOD.......†.

    Äänestä

  • olet_idiootti kirjoitti:

    Luepa se artikkeli, senkin kristitty uskovainen idiootti hihhuli! Siinä jutussa puhutaan auton KÄYTTÖJÄRJESTELMISTÄ jotka tekevät autosta lisensioitavan eikä omistetun. Kristityiltä pitäisi katkaista kaula ja kuohia heidät ennen sitä rangaistuksena typeryydestä! ISIS sentään tekee syyriassa ja Irakissa hyvää käytännön työtä teurastamalla kristittyjä uskovaisia pois.

    Hirmuisia on linukshihhulin mielipiteet ja kertakaikkisen kamalia. Ymmärtämättömyydessäänkö tämä noin kirjoittaa vai onko sielunvihollinen jo vallannut hänenkin mielensä, sillä mitään normaalia järkeä ei hänen kirjoituksissaan enää ole! .......†

    Äänestä

  • Jarruletkuja ja jarruputkia ei pidä korjata liimalla eikä teipillä. On se ihmisen henki sen verran arvokas ettei sitä pidä uhata huonolla "mutu" (musta tuntuu) korjauksella.
    Mietihän sitä miksi autossa on jarrut?

    Äänestä

  • remonttimestari kirjoitti:

    Jarruletkuja ja jarruputkia ei pidä korjata liimalla eikä teipillä. On se ihmisen henki sen verran arvokas ettei sitä pidä uhata huonolla "mutu" (musta tuntuu) korjauksella.
    Mietihän sitä miksi autossa on jarrut?

    autoissa on kaksipiiriset jarrut joten kokonaan ei häviä jos jokin pettää ja käsijarruakin voi käyttää hätätilanteessa joten ihan hyvin voi korjata liimalla/teipillä.

    Äänestä

  • Kammottava__linuks kirjoitti:

    Hirmuisia on linukshihhulin mielipiteet ja kertakaikkisen kamalia. Ymmärtämättömyydessäänkö tämä noin kirjoittaa vai onko sielunvihollinen jo vallannut hänenkin mielensä, sillä mitään normaalia järkeä ei hänen kirjoituksissaan enää ole! .......†

    Mitään sielunvihollista ei ole olemassakaan eikä myöskään jumalaa. Ateistitiede on selittänyt maailmankaikkeuden synnyn sekä elämän kehityksen täydellisesti, mitään mielikuvitusjumalia ei tarvita. Vain ja ainoastaan ateismi on totuus, tieteellinen maailmankuva ja realistinen näkemys maailmasta juuri sellaisena kuin se meille tieteen valossa näyttäytyy.

    Kristityt hihhulit pitäisi koota keskitysleireille ja suolestaa ja polttaa elävältä RANGAISTUKSENA uskovaisuudestaan. Vihaan maailmassa kaikkein eniten uskovaisia ja haluan päästä vielä joskus keskitysleirille töihin lapioimaan heitä uuniin. ISIS tekee Irakissa ja Syyriassa hyvää työtä teurastamalla hihhuli kristittyjä järjestelmällisesti. ISIS on selvästi tajunnut kristinuskon olevan vihollinen.

    Äänestä

  • ateismi_totuus kirjoitti:

    "Ateistitiede on selittänyt maailmankaikkeuden synnyn sekä elämän kehityksen täydellisesti"

    No mistäs se maailmankaikkeus syntyi ja miksi?

    Äänestä

Oikeasti kukaan tervejärkinen ihminen ei käytä linuksia muutoin kun väkipakolla.....†

Hih hih hih hih....† Ei saa olla noin julma linukseille......vaikka kyllähän tuo vähän naurattaa....hih hih hih.......†

Sudo apt-get .......sököti sököti sököti.......karmeaa.....†

Hihhih hih.....†

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ei_lisensseille kirjoitti:

http://www.taloussanomat.fi/autot/2015/05/24/ai-etta-en-omista-edes-ostamaani-autoa/20156550/304

Auton omistaminen on monelle jenkille melkein pyhä asia. Nyt yksi suurvalmistaja uskaltaa esittää, ettei autoa edes voi omistaa.

Ristiriita maalaisjärjen ja ohjelmistolisenssien välillä on ollut olemassa vuosikaudet, kun ihmiset ovat pähkäilleet esimerkiksi sitä seikkaa, että vanhojen videopelien myyminen eteenpäin ei ollutkaan niin mutkatonta kuin olisi hyvin voinut kuvitella.

Mutta harvoin ongelma ohjelmistojen omistuksesta on näyttäytynyt yhtä konkreettisesti kuin nyt Yhdysvalloissa. Valtava autoyhtiö General Motors väittää ihan suoralla naamalla, että sen autojen ostajat eivät omista autojaan täysin, vaan heillä on ainoastaan lisenssi niiden ohjelmistojen käyttöön.

-Minä en suostuisi lisensioimaan käyttööni mitään vaan vaadin 100%:n omistusoikeuden tuotteeseen. Siksi käytän Linuxia, johon ei tarvitse laillisin keinoin maksaa ohjelmistolisenssin hintaa vaan saan Linuxin rajattomasti ja ilmaiseksi OMISTUKSEENI OMAKSENI ja voin tehdä sille mitä haluan.

Mitä tulee autoon niin enpä ostaisi nykyaikaista tietokoneistettua autoa jos auton ostaisin. Valintani olisi Neuvostoliiton aikana valmistettu aina varmatoiminen Lada Niva tai sitten vanha Pajero tai Landrover ilman mitään tietokoneita ja ohjelmistolisenssejä. Autoa jossa ei ole tietokoneita ei voi lisensioida eikä hakkeroidakaan, ei edes poliisi. Eli auto on kuljettajalle turvallinen, luotettava ja varmatoiminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu